Pakkovalssiharjoitus ala Kati & Roope

Viime torstaina oli tämän syksyn viimeinen Sannan treeni. Olin radan opetellut jo kotona ulkoa, mutta radan valmistuttua hallilla en muistanut ohjaussuunnitelmastani yhtään mitään. Muistiani ei auttanut yhtään se, että Sanna kertoi miten rata mennään ja itse piti päätellä miten koiran ohjaa. Tajusin vasta jälkeenpäin, että olin seisonut Sannan kanssa kasvotusten, jolloin radan piirtyminen aivoihin meni väärinpäin. Vaikka kuinka yritin muistella, miten se menee, ei aivoissa tapahtunut mitään älyämiseen viittaavaa toimintaa. Tästä opin ainakin sen, että en ikinä enää seiso open edessä, vaan sen takana, tutustuessani rataan. Mulle ei tälläistä kämmiä ole koskaan Kivenlahden agissa käynyt, mutta siellä olenkin aina seisonut Kaisun takana.

Onneksi Sari ja minä saimme mahdollisuuden treenata kahdestaan viime sunnuntaina ATD-hallissa Konalassa. Radaksi valitsimme saman, minkä Sanna jo viime torstaina oli meille piirtänyt. Rata oli hieman jo piirtynyt mieleeni ja minun oli helppoa hahmottaa ensimmäisen kurvin jälkeinen pakkovalssi. Ei kun rohkeasti vain Roope radalle ja menoksi.

Ensin kaksi estettä loivasti yli, hyvä, ja siitä pakkovalssi hypylle ja putkeen. Ainiin, Roope on nopea. Olin jälleen myöhässä kääntymiseni kanssa. Palkka ja koira takaisin ensimmäisen esteen taakse. Tällä kertaa keskityin oikein kunnolla siihen, että alan heti kääntymään vastakkaiseen suuntaan, kun Roope aloittaa hyppäämisen toisen esteen kohdalla. Käsky ja lähtö ja KÄÄNNY! Ja taas liian myöhässä. Roope juoksi suoraan mun jalkoihin. Nyt alkoi olla jo itku kurkussa oman kömmimisen takia. Kolmas kerta toden sanoo... Ja kas, yhtäkkiä se alkoi sujumaan. Niin pääsin myös Roopen kanssa kokeilemaan tätä mutkikasta rataa onnistuneesti ja sain ilon hymyn kasvoilleni.

Rosan kanssa agility sujuu huomattavasti paremmin, koska Rosa on vielä ohjausriippuvainen. Kun en ole ihan varma suunnasta, Rosa hidastaa vauhtia ja antaa mun miettiä rauhassa mihin suuntaan olinkaan menossa. Olokin on paljon leppoisampi. Olin luvannut Sarille, että ajan Meten pois luotani, jos se tulee häiriköimään meidän treenejä. Ja tulihan se. "Voi pikkuinen, niin suloinen karvapalleroko se siinä" mietin. "AJA SE POIS!!! " huusi Sari kauempaa. Ai tä??? "Menehän siitä nyt, Mette" sanoin hyvin hiljaisella äänellä. Hmph vaan kuului kauempaa, kun Sari hymähti epäonnistuneelle karkotus yritykselleni. Minkäs minä sille voin, kun nautin Rosan kanssa treenaamisesta ja se antaa mun sisäiselle minälleni onnen tunteen. Eihän silloin voi olla oikeasti vihainen jollekin pikkuruiselle? Eihän?

Tässä tyylinäyte agista: huomaa, kuinka olen todella paljon myöhässä....

Kuva: Janne Lehtonen