Rosa, veteraanina SPA1

Spanielien taipumuskokeen arvostelu 8/2014
Järjestäjä: Barbet Finland Oy
Ylituomari Veli Nurmi


Kaikkea sitä koiriensa kanssa tulee tehtyä, kun on siihen tilaisuus. Tällä kertaa oli Rosan vuoro osallistua kokeeseen. Kyse oli Spanieleiden taipumuskokeesta, jossa testataan kuusi eri aihealuetta: sosiaalinen käyttäytyminen, haku ja laukaus, jäljestys, vesityö, totteleivaisuus sekä yhteistyö ja yleisvaikutelma.

Rosa on aina ollut ääniherkkä, joten metelinsiedätystä on jouduttu treenaamaan hieman tänä syksynä hyvin tuloksin. Haulikon laukaus oli meidän tooooodella korkea kynnys, mutta vedestä nouto piti olla helppo, koska Rosa rakastaa noutaa vedestä mitä vain. Testipaikka sijaitsi Lapinjärvellä, minne oltiin saatu hyvät ajo-ohjeet ja navigaattorihan veisi mut ainakin sinnepäin. Ongelmat periaatteessa piti olla aika minimaaliset. Aamulla olin varannut matkaa puolitoista tuntia, vaikka netin mukaan matkaan menisi vain 1h 11 min. Edellisenä iltana kassit oli pakattu valmiiksi todistuksia myöten. Eikä mitään ongelmia ollutkaan lähdössä, ongelmat tulivat esiin vasta myöhemmin.

Ennenkuin pääsin perille, olin jo 15 minuuttia myöhässä. Onnekseni voin todeta, että oli kaunis ilma, eikä toiset kokeeseen osallistujat olleet yhtään hermostuneita vartin myöhästymisestä. Olen heille, järjestäjille ja tuomarille suuresti kiitollinen siitä, että sain myöhästymisestä huolimatta osallistua kokeeseen. Koe alkoikin heti saavuttuani perille sosiaalisen käyttäytymisen testillä, sitten vuorossa oli jäljestys, minkä oletin menneen täydellisesti nappiin. Haku ja laukaus osuudesta minulla ei ollut minkäänlaista tuntumaa, miten Rosa oli reagoinut laukaukseen, sillä sattui niin, että laukauksen aikana Rosa oli pusikon takana. Se kuitenkin tuli laukauksen jälkeen heti mun luokse ja ohjasin sen välittömästi jatkamaan pusikoiden nuuhkimista. Hetken harkinnan jälkeen Rosa jälleen lähti seikkailu retkilleen ja niin oli äänet unohtuneet. Vesityö piti olla kaikista helpoin, sillä Rosahan noutaa vedestä mitä vain. Mutta toisin kävi. Rantaan päästyämme Rosa suorastaan heräsi ja pyrki koko ajan ulos auton takakontista lähteäkseen uimaan. Jouduin toppuuttelemaan sitä moneen kertaan. Mutta kun tuli sen vuoro lähteä riistapukin noutoon, sai se rannan läheisyydessä olevasta äkkisyvästä itselleen peikon. Jostain syystä se oli ylipääsemätön ongelma ja jouduin houkuttelemaan sitä moneen kertaan. Sitten heitin toisen pukin ja kivitin vettä pukkien läheltä, jotta Rosa innostuisi uimaan lähdöstä. Jossain vaiheessa se rohkaisi mielensä, hypähti vedessä ja lähti uimaan pukkeja kohti. Ensin se toi toisen ja kohta toisen. Testi oli suoritettu pienen paniikin myötä hyväksytysti.

Ja tässä kokeen arvostelu:

Sosiaalinen käyttäytyminen

Rauhallinen koira. Iloisesti koiriin ja ujosti ihmisiin suhtautuva narttu. Hyväksytty

Haku ja laukaus

Sopivalaajuista jäljestystä. Intoa saisi olla enemmän. Käyttää maa- ja ilmavainua. Tottelee hyvin. Ensikutsusta luo. Laukauksesta säpsähtää. Hyväksytty.

Jäljestys

Hyvää jäljestystä kulmaan asti, jossa jäljestys muuttui sik sak-kuvioon. Kulma hyvin. Kaatoa nuuhkii. Hyväksytty.

Vesityö

Useita käskyjä vaativa, mutta tuo pukin lähelle rantaa / rantaan. Hyväksytty.

Tottelevaisuus

Tottelevainen koira. Hyväksytty.

Yhteistyö ja vaikutelma

Rauhallista ja harkittua työskentelyä. Hyvä pari, kaikki toimii.

Kaiken kaikkiaan kokeeseen meni koko päivä ja vasta illalla päästiin lähtemään kotiin päin. Mutta mikäs sitä oli päivää viettää auringon paisteessa ja nauttia hyvästä seurasta.

Vinkin kokeilua rannalla

Uuden vinkin saatuani oli ihan pakko kokeilla, minkälaisia rantakuvia tulisi nyt. Täytyy sanoa, että kuvat on hieman terävämmät, mutta edelleen tarkennus on hieman hakusessa... Eikä salamavalo ehdi vauhtiin mukaan. Pakko on kai nyt tyytyä tähän, olen tainnut tulla päätepysäkille kuvaamisen taidoissa. Loma onneksi loppuu ja tämä pähkäily loppuu tähän...

Palloilua ja meteliä

Nyt alkaa syntyä tuloksia vähän joka saralla. Rosan kohdalla ollaan otettu todella iso harppaus metelin sietämisessä. Enää se ei mene paniikkiin, jos jostain kuuluu kovempi ääni. Se vain katselee ympärilleen ja ihmettelee, mistä se ääni tuli. Viimeksi eilen ukkosen aikaan otin muutaman lihapullan ja menin terassille syöttämään lihapullia koirille. Roopehan ei aikaisemminkaan ole ollut moksiskaan äänistä, mutta Rosan käytös on ollut paniikin omaista. Nyt molemmat söivät lihapullia välittämättä ympäristössä paukkuvasta ukkosesta.

Valokuvauksessa on menty myös askel eteenpäin. Kiitos fb kaverin, joka antoi vinkit, jotka potkaisi mua eteenpäin. Tässä tyylinäytteitä:

Keltainen pallo ei ollut Rosan mieleen, mutta Roope rakastui siihen heti. Rosa ei tennispalloa mihinkään vaihda, vaikka mitä yrittäisi tarjota.

Rosa ja linnunnoutoa

Ihan extempore tuli eilen mahdollisuus lähteä kokeilemaan Rosan kanssa linnunnoutoa. Vähän mietin, että miten harjoitus mahtaa mennä, mutta päätin murehtivani asiaa sitten myöhemmin.

Treeni aloitettiin niin, että Rosa päästettiin katsomaan teerin siivillä teipattua dummya. Se haistoi sitä vähän ja alkoi kiinnostua sen jälkeen ihan muista asioista. Sitten muistin, että Rosan kanssa noutamisen opettelu pitää aloittaa vedestä. Rohkeasti heitin sen veteen ja annoin Rosalle hae -käskyn. Se haki sen välittömästi. Tätä harjoiteltiin ainakin sen kuusi kertaa. Sitten Rosa tauolle ja vuoroon tuli ensin Leevi ja sitten Lissu.

Toisella kierroksella Rosan kohdalla eka heitto tehtiin teerin siivillä, sitten siirryttiin kovempiin tavoitteisiin. Ensin heinäsorsaa ja sitten varista. Molempia se haki, eikä mitään ongelmia noudossa ollut. Ongelma oli ainoastaan luovuttamisessa, se kun halusi jättää linnun metrin päähän musta. Treenit oli niin loistavat, että päätettiin uusia se seuraavana päivänä.

Mikä on takuuvarma treenien nollaaminen? Tietenkin kameran ottaminen treeniin mukaan. Koska edellisellä kerralla kaikki oli sujunut niin hyvin, halusin ikuistaa tämän illan treenit. Virhe! Treenit kyllä alkoi hyvin, ensin sille heitettiin teerin siivillä päällystettyä dummya. Sitten varista...

"Tää on tosi kivaa puuhaa!"

 Sitten variksen noutamisen vuoro. "Ai mikä piti noutaa???"

 "Mä en kyl löydä sitä!"

 "Ei se ole täällä kalliollakaan!"

"Siis tätäkö sä tarkotit? Olisit heti sanonu!"

 "Alahan tulla kaveri..."

 " Kyllä elämässä on muutakin tekemistä, kuin raatoja raahata... 

Mitähän seuraavaksi...?"

Koska variksen noutaminen ei sujunut toivotulla tavalla, otettiin vielä pari onnistunutta hakua dummylla ja lopetettiin treeni siihen. Parempi näin. Ehkä harjoite onnistuu ensi kerralla...

Uuden putken antia

Sain joitakin viikkoja sitten ahaa -elämyksen ja halusin ihan välttämättä itselleni uuden putken koirien kuvaukseen. Pienen kyselyn jälkeen päädyin Sigman 50-150 f2.8 putkeen. Jonkin verran kuvausta piti harjoitella ja neuvoja kysellä. Kolmen harjoituskerran jälkeen tulin siihen tulokseen, että alan sittenkin mennä eteenpäin harrastuksessani.

Otos 1, putken mukana tuli vastavalosuoja, joten sitä oli ihan pakko kokeilla.

Otos 2, muutaman uuden vinkin kokeilua, ilman vastavaloa haasteena.

Otos 3, muutaman todella mielenkiintoisen keskustelun valokuvaamisesta lukeneena.

Rakastan uutta putkeani!

Häirikölle häirikkö treeniä

Koko kesä on ollut aika haipakkaa. On ollut opiskelemista, työntekoa, tenttiä, grillijuhlia, juhlia ja kaikenlaista. Koirat on olleet lähes koko kesäkuun muiden hoteissa. Joten lenkkeily on vaihtunut uimiseksi 3-4 krt viikossa. Kesäkuun lopulla Roopen kävelytyyli alkoi näyttää normaalilta, joten uinnista ne saa nauttia vielä niin kauan, kunnes sinilevä pilaa kaiken.

Rosan kohdalla ohittamiset on alkanut pelittää. Olen koko kesän kävellyt ainakin kerran päivässä koirapuiston ohi ja vaatinut siltä hermojen hallintaa. Ohi ei mennä, ennenkuin hermot on kasassa. Jonkin verran se vielä välillä jaksaa ottaa kierrosta ohitusvaiheessa kadulla, kun vastapuolen tulija on kierroksissa. Mutta pystyn kuin pystyn keskittymään vain omaan koiraani ja saatan karjua lujaakin sekä vastaantulevalle koiralle että Rosalle toruen huonosta käytöksestä. Rauha palaa ja päästään jatkamaan matkaa. Rooekaan ei enää mene pitkin ojia, vaan kulkee meidän kanssa laumana ihan normaalisti.

Ihan uutuutena on muutama viikko sitten alkaneet epäviralliset haun omaiset treenit sekä toisena kontakti harjoittelu häiriön alla -treenit. Hakua ollaan kokeiltu kolmesti, samoin metelin siedätystä. Tulokset näkyvät nopeasti. Niin nopeasti, että en oikein itsekään enää perässä pysy.

Haussa Rosan kohdalla aloitettiin tutustumista maalimiehiin. Ensin se oli sitä mieltä, että tehdäänkö toko treeniä? Pitkään se jaksoi mua tuijotella ja yritti pyytää toiminta apua. Mutta sitten se jotenkin havahtui ja ampui maalimiehen luokse. Toisella kerralla maalimiesten välejä suurennettiin ja into alkoi olla jo kova. Kolmannella kerralla Rosa ampaisi matkaan kovaa vauhtia nähtyään maalimiehen eikä mistään varautumisesta enää ollut merkkejä näkyvissä. Ensi kerralla haluaisin kokeilla sen kanssa jo äänettömälle maalimiehelle menoa.

Roopekaan ei tarvitse enää ääniapua ja se suorastaan ampuu itsensä liikkeelle. Rullan haussa ei ole mitään ongelmia, ei maalimiesten etsimisessä, ei missään. Roopen kohdalla olen tullut umpikujaan, enkä tiedä, miten sen kanssa jatkaisin treenaamista.

Meteliä Rosa kestää  jo tosi hyvin. Jopa niin hyvin, että kun todella kovan pamauksen kuulee, ei enää pakene partsilta sisälle tai ulkona lähde nelivetoa vetämään äänestä poispäin. Se vain katsoo ympärilleen, että mistähän se ääni tulee. Ja ainoa treeni, mitä sen kanssa olen tehnyt, on sen siedättäminen koviin ääniin kattilan kansien kolistessa ja kerran kolinapurkin heittoa viereen. Se pystyy ottamaan muhun kontaktia, se pystyy tekemään loistavan luoksetulon sekä pelaamaan mun kanssa "anna tassu" -leikkiä. Roope ei ole millänsäkään koko touhusta. Kaverit saa paiskoa kansia ja kolinapurkkia mielin määrin. Eikä mikään sitä hetkauta. Työskentely on innokasta ja pikku tarkkaa.

Mun ihqut

Suunnilleen suunnassa

Joka kerran, jos haluan mennä metsään, on mulla oltava joku suuntavaistoinen ystävä mukana. Ainut paikka, mihin uskallan mennä yksin, on meidän lähimetsä. Joten ihan pakko oli ilmoittautua kurssille, kun Espanjanvesikoiraharrastajat järjestivät suunnistuskurssin jäsenilleen. Joskohan tästä se itsenäinen elämä metsäpoluilla alkaisi?

Alussa kävimme luentorungon läpi, jossa käsiteltiin karttoja, mittakaavoja ja merkintöjä, sitten siirryimme kompassin kimppuun. Alussa kompassi vaikutti olevan jotenkin hakusessa, mutta pian jo osasin nousta paikoiltani, etsiä kartalta pohjoista ja asettaa kompassi paikoilleen. Kaikki tuntui niin helpolta. Mutta kun siirryimme ulos harjoittelemaan, ei mikään ollut enää hallinnassa. Kuin ihmeen kaupalla löysin pohjoisen ja sen merkkasin karttaan. Seuraavaksi mitattiin askeleet. 100:n metriin mahtui mun askelia 68 ja sitten metsään.

Ensimmäiseksi tehtäväksi tuli etsiä polku kartalta ja siitä läheiselle kivikkoiselle alueelle. Heti olin löytäväni koordinaatit ja lähdin kulkemaan eteenpäin, pikkasen muista sivummassa. Tässä vaiheessa aivoni oli jotenkin muuttanut suunnitelmaa ja päättänyt lähteä hakemaan rastia. Kun muut pysähtyivät kiville, mä etsin rastia, kunnes tajusin, että ei tässä mitään rastia etsitä.

Sitten matka jatkui ja samalla opiskeltiin karttaa ja kompassia. Välillä tilanne oli hallinnassa, välillä ei. Lopulta lähdettiin pareittain etsimään rasteja. Jo heti ensimmäisen rastin jälkeen löin hanskat tiskiin ja päätin lähteä autolle. Mutta kouluttaja oli eri mieltä. Hän lupasi lähteä kanssani reitin läpi ja samalla tahkottiin eri maamerkkejä ja pohdittiin kartan sopivuutta maastoon, etsittiin rasteja ja laskettiin askelia, eli välimatkoja. Kyllähän kaikki seitsemän rastia löytyi ja sitten kohti kotia ja pohtimaan, onko tämä todella mun laji vai ei.

Mitään hehkutusta en saanut, sillä yksinkertaisesti mun hermot eivät kestäneet kompassin kanssa kulkemista ja sitäkin piti opetella. Mutta kartanluku oli todella kivaa ja huomasin, että olinkin omaksunut aika paljon karttamerkintöjä. Kyllä mä tätä lajia ehkä vielä kokeilen, mutta rauhassa ja naapurin kanssa =). Ollaan jo näin sovittu!