Roope ja Rosa

Roope ja Rosa

keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Roopen arkitottis todistus -syksyllä 2010

Olipa mukava yllätys, kun postilaatikosta tipahti todistus Arkitottiksesta. Roope oli oikea mallioppilas ja siksi tekstiä oli todella mukava lukea:

"Yhteistyönne on iloista ja reipasta. Roopella on peruskäskyt hallussa ja se selvästi harjoittelee mielellään. Kannattaa hyödyntää sitä ja pitää harjoitukset sopivan haasteellisina ja vaihtelevina, jotta se ei pääse kyllästymään tähän hauskaan leikkiin..."

"Vaihtelua ja haasteita tuovat mm. erilaiset harjoitukset ja erilaiset ympäristöt. Oikea-aikainen palkitseminen (kehut ja namit) on tärkeää. Roope on fiksu koira, joka kaipaa aktiivisuuden lisäksi myös älykkyyttä koettelevia haasteita."

Joo, joo... Kyllähän mä tän tiedän. Mutta mun mielikuvitus on hyvin rajallinen ja siksi treenit on niin yksitoikkoisia, johon Roope t o d e l l a nopeasti kyllästyy. Täytyy myöntää, että se mitä labradoodleista sanotaan, taitaa pitää paikkansa. Ne oppii jo ekasta kerrasta, kun taas emäntä jaksaisi kyllä toistaa ja toistaa harjoitusta...

Se, mistä koko perhe tykkää, on metsässä samoilu ja pallon heittely.






 Ei ehkä paras mahdollinen kohtalo tennarille...
Kaikesta hurjasta menosta huolimatta, sielu lepää ja jaksaa taas puurtaa kotiaskareita...

lauantai 25. syyskuuta 2010

Agility, välistäveto

- "Osaatsä kävellä?"
- "Heh heh, tietysti mä osaan kävellä!"
- "Hyvä, osaatsä kävellä taaksepäin?"
- "No tietysti mä osaan. Mikä kysymys toi oli?"
- "No, kato kun mun täytyis tämän illan agitreeneissä mennä näin ja näin, mut mä en saa sovitettua askelia ja kehonsuuntaa samaan tahtiin. Autatko?"
- "No, tottakai mä autan. Näytätkö, mitä sun pitäis tehdä?"

Näin alkoi mun ja Heidin personal trainer suhde agilityssä. Heidillä ei ole koiraa, mutta tanssii monta tuntia viikossa. Mä taas tunnen paremmin koiria ja agilityä, mutta ei mitään hajua askelista. Kymmenen minuutin treenin jälkeen askeleet ja kädet meni just niin kuin piti ja kun illalla hallilla kokeilin oppimaani kuviota, huomasin koirien menevän esteet kuin vettä vain.

Sanna Lehtosen sanoin; agility on kuin tanssia. Lets Zumbaa!!!!!

Alla pakolliset lauantaiaamun metsäkuvat. Tällä kertaa en jaksanut lukea käyttöohjeita eikä mitään tavoitteita kuvaamiselle ollut. Kaikki kuvat olivat vanhan kertaamista.










Eihän lähetä vielä kotiin, eihän????

maanantai 20. syyskuuta 2010

Koiramainen sunnuntai

Agility on harrastuslajina petollinen. Kun sille antaa pikkurillin, se vie koko käden. Laji on saanut aivan uuden merkityksen torstaitreenien myötä ja minulle on tullut hirmuinen tarve tietää, mitä minun tai koirani pitäisi tehdä kentällä. Tähän asti sitä on vain menty ja kädellä huiskittu ilman, että on pitänyt miettiä mihin suuntaan sormet sojottaa. Mikä parasta torstaitreeneissä, ne on suunniteltu valmiiksi jo moneksi viikoksi etukäteen. Viikolle jää vain radan suunnittelu ja sekin hoituu nopeasti, kun teema on valmiiksi tiedossa.

Perjantai-illan kulutin tunnin ellen kahta selailemalla Youtubesta erilaisia pieniä pätkiä pakkovalssista sekä välistävedosta. Se tuntui aluksi helpolta, mutta kun kokeilin ohjaustaktiikkaa keittiössä, niin päätin treenata sitä koirien kanssa tulevana sunnuntaina läheisellä kentällä ilman esteitä. Sari ilmoittautui kaveriksi Mindyn ja Meten kanssa.

Sunnuntaiaamu alkoi hiljalleen metsässä talsiessa parin tunnin ajan. Mitään pallokiihdykettä en ottanut mukaan, sillä päivällä oli tiedossa agitreenit Kivenlahdessa. Agitreeneissä meitä oli vain kolme treenaria paikalla, joita ei haitannut heti treenien alussa alkanut vesisade. Koska meitä oli niin vähän, pystyin ihan toisenlailla keskittymään ohjaukseen. Ensimmäisen kerran koko meidän agihistorian aikana huomasin koirien erilaisuuden. Olen kyllä aina tiennyt, että ovat erilaisia, mutta että NIIN erilaisia...

Roopeen on todella tehonnut rauhallinen aamu ja treeniä ennen otettu kontakti harjoitus. Sen huomasi siitä, että se oli paljon valppaampi ja keskittyneemmin suoritti radan kuin aikaisemmin. Roope irtosi todella hienosti ja suuntasi kulkunsa juuri sille esteelle, mihin ohjasin. Jos se este ei nyt just sattunut olemaan nenän suuntaisesti, niin se haettiin katseella lähimmästä esteestä. Jos hypätty este oli väärä, oli se mun moka, koska käsi nyt vain sattui sojottamaan siihen suuntaan. "Kiinniotoissa" olisi Roopen kanssa parantamisen varaa. Koska se ei paljoa taakse katsele ja takana/sivulla heiluvaa ohjauskättä seuraile, ei se myöskään tiukoissa kurveissa käänny esteeltä esteelle, vaan juoksee suoraan sen esteen yli, jonka se olettaa olevan seuraavana vuorossa.

Rosa on huomattavasti Roopea helpompi treenattava. Sen sai todella hienosti kiinni otettua tiukoissa mutkissa ja kauniisti se juoksi sille esteelle, mihin komensin. Ei haitannut, vaikka käsivarsi olikin hieman oikealle kääntynyt, kunhan kämmen oli hieman ylöspäin ja osoitti sille esteelle, mikä oli seuraavaksi vuorossa.

Yksi suuri ongelma on kuitenkin olemassa; kuinka saan mun aivot tajuamaan, että ohjaustekniikkaa on vaihdettava aina koiran vaihduttua. Yritän aina itsepäisesti ohjata niitä samallalailla ja metsään mennään niin että kolina käy...

Illalla agin kuivaharjoittelua kesti tunnin ajan. Ensin pelkkää kontaktiharjoitusta Rosan kanssa. Rosa otti hienosti kontaktia, mutta kun menin kyykkyyn, meni se ihan pihalle. Yritti tarjota maahanmenoa ja vaikka mitä, ennenkuin tajusi, että katsetta halusin. Seuraavaksi oli vuorossa hieman "kiinniottoa" molempien kanssa kutsumalla niitä luokse ja kun olivat kohdalla ja koirien katse suunnattuna maahan kurottavaan käteen, sinkosi kädestä pallo milloin mihinkin. Tarkoitus oli saada koira tajuamaan, että pallo saattaa singota suuntaan tai toiseen. Seuraava harjoitus olikin pakkovalssi. Koiralle oli laitettu X kohta, josta se kutsuttiin luokse "tule, tule, tule" -komennolla. Juuri kun se oli kohdalla, otettiin koira "kiinni" ja tiukka käännös takana olevalle esteelle ja käsky. Molemmat olivat aika hakoja tässä. Ainut ongelma oli mun jalat. Miten ihmeessä saisin sujuvan ja hienon valssin aikaiseksi????? Viimeinen harjoitus oli välistäveto. Siinä oli tokotötsien väliin laitettuna harjanvarresta leikatut pätkät. Ensin vasemmalla kädellä työntö sinne, oikealla kädellä veto tänne esteiden välistä ja taas vasemmalla kädellä työntö sinne esteen yli. Tämä ei ollutkaan mikään helppo juttu, vaan koirat meni lähes koko ajan ohi toisen esteen kohdalla. Tätä treeniä on aikaa harjoitella torstaihin asti..., huh huh ...

Onneksi sain neuvon jalkoihini. Pakkovalssin aikana on oikea jalka oltava eteen suunnattuna ja kun valssiin kääntö tulee, lähtee vasen jalka 45 astetta taaksepäin ja siitä sulavasti oikea jalka liukuu oikeassa asennossa taas etummaiseksi vastakkaiseen suuntaan ojennettuna.... Eiks ni???

lauantai 18. syyskuuta 2010

Kameran käyttökoulu osa 5.1, aukko ja suljin

Tulihan se lauantai aamu vihdoin ja kameraan tutustuminen jatkui siitä, mihin viime lauantaina jäin. Heti kameran päälle laitettuani valitsin kuvausasetukseksi ensin A:n ja sitten kokeilin S:ää. Näistä kahdesta huomattavasti parempi oli A. Kaikista hupaisinta oli arvojen valinta. Ensin kokeilin valita sulkimen arvoa, joka jo 100:n kohdalla näytti pelkkää mustaa. Lopulta valitsin siihen 50, jota kamera ihan itse vaihteli 30-50:n välillä riippuen kuvauspaikan valaistuksesta. Seuraavaksi kokeilin arvojen vaihtoa ja valitsin 2.8. Tähän jälleen kameralla oli oma mielipiteensä ja nosti sen 3.4:ään. On se vaan niin mukavaa, kun ei tarvitse omia aivoja käyttää ja kokeilla omia arvoja..., "huokaus"...

Aamun kuvasaalis:





Vauhtikuvaus ei edelleenkään tahdo onnistua.Tämä taisi olla 200:sta otoksesta paras. Jos koirat olivat kauempana, vauhtikuvat onnistuivat paremmin. Pidän kuitenkin enemmän lähempänä otetuista kuvista.


Rosa on selvästi ollut entisessä elämässä suunnistaja. Pusikkoon oli heitetty revitty suunnistuskartta ja sitähän piti heti tutkia. Ihmettelen vain, kuka tarvitsee suunnistuskarttaa niinkin pienessä metsässä kuin Hannusmetsä.



Rosa sienestäjä bongarina.



Joku ui, joku ei...

Uimapaikalla otin koirista kuvia ja yhtäkkiä kamerassa oli Leevi. Leevi metsästyskoirana oli haistanut meidän jäljet, jäljesti meidät, pölli pallon Rosalta ja lähti takaisin emäntänsä luokse. Piti soittaa Susalle, että toisiko pallon meille takaisin. Onneksi kännykässä on tämän jekkulivekkulikoirulin emännän numero =D.

maanantai 13. syyskuuta 2010

Tokotreenien suunnittelu

Niin kuin aina, teen kaikki ihan väärin. Olen viime kevääseen asti treenannut molempia koiria yksi liike kerrallaan vuorotellen. Tänä syksynä pidensin treenimäärää niin, että treenaan putkeen ensin Roopen kanssa ja sitten Rosan kanssa. Aikaa kulutan noin 2min per liike. Sen olen kyllä katsonut, että liike loppuu aina onnistuneesti.

Mutta mitä sanoo Koiramme 6-2008 lehti? Se neuvoo tekemään treenin niin, että esim. luoksetuloa tehdään 3 toistoa, sitten seuraamista. Seuraamisessa tulee olla niin kävelyä kuin juoksuun siirtymistä. Muutama siirtyminen ja se on siinä. Sitten 5 minuutin tauko. Joo, jotenkin näin olen tehnyt... ehkä..., joskus... Oikeastaan olen tehnyt seuraamista ja kulmauksia samassa treenissä. Vasta tänä syksynä olen siirtynyt treeniin, missä kulmat ja seuraaminen opetellaan erikseen.

Entäs tauon jälkeen. Sama treeni uudelleen, mutta hieman vaikeutettuna. Esim. luoksetulo pidemmäksi matkaksi ja seuraamisessa pidempi pätkä. Ja taas 5 min tauko.

Lopuksi voi ottaa vaikka paikkamakuuta 5 eri kertaa. Joka kerralla eri aika. Tämä sääntö koskee siis nuorta koiraa, joka vasta aloittaa treenaamisen. Entäs sitten, kun treeni on edennyt pidemmälle? Kun tehdään 3-4min paikkamakuuta? Tehdäänkö sekin muutaman kerran????

No, oli miten oli. Olen tähän asti tehnyt liike - tauko - liike - tauko - liike ja kaikki liikkeet ovat olleet erilaisia. Ehkä kuitenkin ensi kerralla kokeilen tätä liike - liike - tauko - liikkeiden toisto - tauko - uusi liike.

Lisäksi lehti suosittaa laittamaan ylös tavoitteet ja pohtimaan, mikä onnistui ja ei. Mullahan onnistuu melkein aina kaikki ja tavoite on selvä: tavata treenikavereita ja tehdä treenistä onnistunut päättämällä se onnistuneeseen liikkeeseen.

Tarkemmin ajatellen, en ole kaikkea tehnyt päin mäntyä, mutta varmaa on, että parantamisen varaa treenien suunnittelussa on.

sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Kameran käyttökoulu osa 5, aukko ja suljin

Syyskuun Koiramme -lehdessä oli artikkeli tilannekuvaamisesta. On se vaan niin, että turha se on lukea käyttöohjeita, jos ei ymmärrä, mitä kuvaa ja minkälaiset asetukset on oltava päällä. Artikkelissa oli hienosti kerrottu, mitä kaikkea pitää ottaa huomioon.

Ensinnäkin pitää huomioida, että sarjakuvaus on päällä. Hyvä, tämän olen tajunnut ja minulla on sarjakuvaus aina päällä.Toiseksi aktiivinen tarkennus on oltava aina päällä. No, tämän tajusin viime viikonloppuna, heh. Kolmanneksi tärkein oli ISO-herkkyyden valinta. Olen kyllä tietoinen, että kamerasta sellainen asetus pitää löytyä, vaan en ollut tajunnut, miten sitä muutetaan. Eilen illalla kävin ohjeita läpi moneen kertaan ja yhtäkkiä minulle valkeni, että kamerassani on pienen pieni nypykkä, josta ISO - tai aukon arvon voi säätää. WAU! Neljänneksi tärkein oli kuvanvakaimen pois kytkentä. Jos se on päällä, niin se hidastaa automaattitarkennuksen toimintaa. Itse kuvaamiseen vinkkinä oli, että kuvan seuranta pitäisi tapahtua etsimen läpi, ei kennon avulla. Artikkelin mukaan näyttö esittää kaiken pienellä viiveellä, kun taas etsin reagoi kuvan tallentamiseen paljon, paljon nopeammin. Hyvä, nyt on ohjeet luettu ja asetukset vaihdettu. Aamun valjettua ponkasin innoissani sängystä ja lähdin innolla metsään kokeilemaan opittuja asetuksia.

"Jaaa..., mitenkäs se menikään...? Hmmm.... Siis tästä tuli ISO-luku ja tästä Aukko. Hyvä, just. Sitten urheiluasetus päälle. Just, voisin ottaa vaikka sen luovan urheilun. Siis mitä? Ruutu pimeni. Ei siis sitä. No, kokeilen normaalia. Joo, tämä toimii." Ja eikun kuvaamaan.

Etsimen kautta oli huomattavasti vaikeampi kuvata kireiden hartioiden takia. Sinnikkäästi kuitenkin kuvasin aina siihen asti, kun huomasin, että urheiluasetuksella ei voi ISO-arvoa säätää, vaan kamera säätää sen puolestani. Ja kun kamera saa päättää, luvut on ihan toista, kuin mitä pitäisi olla. Tästä suivaantuneena kotiin päästessäni otin jälleen artikkelin ja käyttöohjeet esille. Kuinka ollakaan, en ollut tajunnut yhtä lausetta. Kuvausohjelmaksi kannattaa valita A tai S. Ihmettelen suuresti, miksi kamerassa on urheilu asetus, jos sitä ei voi käyttää. Mihin se perustuu ja minkälaisessa tilanteessa sitä voi käyttää, jos ei kerran koirien liikkeeitä sillä voi kuvata. Muutaman mielestäni onnistuneen kuvan kuitenkin sain, onneksi.






keskiviikko 8. syyskuuta 2010

Arkitottis IV

Tänään oli arkitottiksen neljäs kerta. Koulun vanhempainillan vuoksi kolmas kerta jäi väliin, jolloin oli harjoiteltu arkista käyttäytymistä rallitokon keinoin. Onneksi tällekin kerralle oli suunniteltu seitsemän tehtävän rata ja pääsimme myös kokeilemaan rallya. Se tuntui tosi kivalta vaihtelulta ja haluaisinkin tutustua lähemmin, miten koiraa koulutetaan niihin tehtäviin. Se auttaisi varmasti TOKO treenien suunnittelua ja toisi niihin vaihtelua.

Arkitottistreenien haastavin tehtävä oli luoksetulo rivistä. Kaikki koirat (seitsemän kappaletta) laitettiin riviin makuuasentoon, mentiin kauemmas ja sieltä kutsuttiin kaikki koirat samaan aikaan omistajien luokse. Menin tahallani hieman taaemmas kuin muut ja kutsuin Roopea hieman muiden jälkeen. Hienosti se makasi paikoillaan ja tuli luokse vasta kutsuttaessa. Seuraavaksi koirat laitettiin taas riviin makuulle ja tällä kertaa ne kutsuttiin luokse yksitellen. Jälleen Roope tuli luokse vasta kutsuttaessa, vaikka yli puolet koirista lähti heti, kun ensimmäistä koiraa kutsuttiin. Wau, sanoisinko!

Treenien päättyessä, yksi osallistujista heitti haasteen. Olisiko ketään kiinnostunut kaupunki treenistä. Ja minähän olen aina valmis, kun on kyse koirien kanssa treenaamisesta. Mutta sinne menen Rosan kanssa. Roope on aito oikea City koira, eikä se tartte vahvistusta kaupungissa kävelyyn niin paljoa, kuin Rosa.

Kotiin tultaessa tein koiran vaihdoksen, jätin Roopen kotiin ja otin Rosan tilalle. Taskuun laitoin hieman nakin paloja ja sitten mentiin. Tavoitteena lenkille oli rauhallisesti vieressä kulkeminen ja bonuksena saimme muutaman ohitusharjoituksen. Jo heti kulmilla piti Rosaa kutsua luokse, kun se innoissaan lähti nykimään hihnassa. Jatkoin matkaani vasta sitten, kun se tuli luokse. Tätä piti pari kertaa tehdä, ennen kuin se tajusi, että nätistikin voi kulkea. Sitten muutama makuuharjoitus kesken matkan ja paljon riekutusta päälle.

Matkan varrella sattui olemaan lasten leikkipuisto. Kun ketään ei siellä ollut, päätin käyttää tilaisuuttani hyväksi ja tehdä hieman tasapainoharjoitusta. Puistossa oli juuri sopivan levyinen tasapainoa edistävä taso, joka heilui. Rosa meni hienosti sen päälle, vaikka ei nakkia ollutkaan tarjolla. Mutta kun taso alkoi liikkua, Rosa hyppäsi välittömästi alas. Ei kun nakki esiin ja treeni uusiksi. Nakin avulla sainkin Rosan hienosti kulkemaan tason päästä päähän parikin kertaa. YES!

Seuraava haaste löytyikin kulman takaa koirapuistosta. Puistossa oli kaksi koiraa, jotka portilla kyttäsivät meidän ohitusta. Rosan huomatessa koirat, se otti välittömästi tyypillisen hyökkäysasennon ja tuijotti tiiviisti portin takana olevia koiria. Samassa muistin TokoAgin houkutus sirkutuksen ja sen avulla Rosa seurasi minua portin ohi todella nätisti. Viimeisin haaste olikin talomme kulmilla, kun kaksi mopsia haukkua räksytti meille. Sirkutin ja pääsimme ohi ilman nakkia Wau! Taas kerran =).

sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Valmistautuminen agitreeneihin

Sunnuntain kesäagitreenit ovat hyvin haasteellisia. Ei sen puolesta, että rata olisi liian vaikea, vaan siksi, että miten saisin pidettyä koirien vireen tasaisena koko päivän aina agitreenien päättymiseen asti. Olen huomannut, että jos edellisenä päivänä teemme pitkän, yli kaksi tuntia kestävän lenkin vieraassa maastossa, niin molemmat ovat kuin nukkuneen rukous koko seuraavan päivän. Jos taas menemme aamulla metsään pallon kanssa, koirien viretila treeneissä muistuttaa enemmänkin lapsen sokerihumalatilaa. Roopen turkin pituus saattaa vaikuttaa myös. Jos se on liian pitkä, ei jaksa treenata. Jos turkki on liian lyhyt ja on kolea sää, ei huvita treenata kun paleltaa.

Tänään kokeilin rauha maassa -viretilan pitoa. Aamuiselle metsälenkille lähtiessäni jätin pallon kotiin ja lähdin ilman mitään viretilan nostattajaa mukana. Onneksi Leevin emännälläkin oli taskut tyhjinä. Aamulenkin teema oli siis "rauhallisuus".

Susa ja Roope etsii pusikosta karvalaukkuja.


Leevin oli ihan pakko ottaa pienen pieni spurtti kalliolle.


Ainut mielenkiintoinen asia koko lenkin aikana oli veteen syöksähtävä eläin tai järven pinnalla hyppivä kala. Varmuutta sille mikä se oli, ei saatu, sillä saapuessamme siihen kohtaan rantaa mistä ääni kuului, oli aivan hiljaista eikä mitään poikkeuksellista näkynyt.


"Mikä se oli? Mihin se meni?", tuumii Leevi.

"Onx se siellä vielä?", pohtii Rosa.

Aamupalan jälkeen olikin pelkkää lepoa aina siihen asti, kun bussi Kivenlahteen lähti 13.15. Olimme hyvissä ajoin paikalla ja keskityimmekin jälleen tasapainoharjoitteluun sekä toisiemme kanssa kommunikointiin.

Rosa seisoi tosi hienosti renkaan reunalla sekä otti muutaman askeleenkin renkaan päällä.


Roope taas, hmmm... oli just niin kauan renkaalla, kunnes kuva oli otettu ja lihapullan pala saatu. Kävelemisestä ei edes keskusteltu.


Tuloksena hyvin löysästä päivästä ja ilman mitään härdelliä järjestämättä, oli agikentän laidalla kaksi ihanaa koiraa, jotka hiljaisina odottivat omaa vuoroaan. Roope ei haukkunut edes silloin, kun Rosa oli radalla. (Tässä kohtaa emäntä laittaa hiljaa käden sydämelleen ja toivoo tätä hiljaisuutta tulevaisuudessakin ;). Ratasuoritus Rosalla meni tyynen rauhallisesti, mun ohjauksen mukaisesti. Jos kämmen osoitti poispäin radasta, niin sinne meni Rosakin. Jos muistin pitää kämmenen radanpuolella, pysyi Rosa radalla. Pituusesteen kohdalla nostin huomaamattani kättäni (kämmenpuoli alaspäin) hieman liian korkealle. Rosa tulkitsi sen niin, että este on kierrettävä. Tämä oli ainut kohta, jossa kouluttaja huomautti ja onneksi huomautti. En olisi muuten kämmenen asentoon mitenkään reagoinut. Uudella yrityksellä nostin kämmenen kohti taivasta ja pidin käden lantion kohdalla ja Rosa loikkasi unelman kevyesti pituusesteen yli.


Roope taas, hmmm...., se katsoi mua ensimmäisen esteen takana sen näköisenä, että "ei huvita, onx pakko?", vaihtoi muutaman kerran askeleen paikkoja ja odotti merkkiäni. Roopen ollessa näin tylsistyneen näköinen, tiedän, että nyt on pakko nostattaa äänen avulla, jos meinaa radasta suoriutua. Nostatin ja Roope lähti, suoritti radan moitteettomasti ja viimeisen esteen jälkeen katsoi mua silmiin, "olix tää tässä" -katseella. Ehei, vielä kerta. Just, just.... Uudestaan ekalle esteelle, rata rauhallisesti läpi ja katse "joko nyt on valmis?". Tähän tuumasi kouluttajakin, että Roope oli sen oloinen ja näköinen, kuin tietäisi miten tää homma toimii.


On siinä mulla koirat... ;).

lauantai 4. syyskuuta 2010

Kameran käyttökoulu osa 4, kuvan koko

Eilen metsälenkin yhteydessä huomasin, että kameran kennolla näkyi merkki MF. Mulla ei ollut hajuakaan, mitä se voisi merkitä, joten taas kerran oli otettava käyttöohjeet esiin. Mistään ei sitä merkintää löytynyt, mutta silmät osui kohtaan "Kuvasuhde ja Kuvan tiedostokoko". Jälleen kerran tavasin sitä kohtaa ja yhtäkkiä älysin, että mulla on ollut ihan väärin kuvakoon asetukset. Olen siis ottanut kuvia 4:3 suhteella, joten silloin minun pitäisi valita kuvan kooksi 0.3M tai 2M. Tämäkin on mennyt oikein, sillä olen käyttänyt kokoa 0.3M, koska sen kokoinen sopii parhaiten nettisivuille. Tämä tarkoittaa sitä, että pikseleitä kuvassa on vain 640 X 480. Nyt kun nostin kuvakokoa 3M:ään, pikselit nousi 2048 X 1536:een. Nyrkkisääntönähän on, että mitä enemmän pikseleitä, sitä tarkempi kuva. Alla jälleen kuvatuloksia uusilla asetuksilla.

Tämän jälkeen otin sisällysluettelon esille ja löytyihän se MF selite. Se tarkoittaa käsitarkennusta. Tämä taas selittää sen, miksi en saanut jatkuvaa tarkennusta asetusta päälle. Pöh!

Kun otan koirista kuvia, pidän urheilu asetusta päällä. Tähän asti olen ottanut urheilukuva ulkona -asetuksella, mutta tarkemmin katsottuna ohjeita, sitä pitäisi käyttää silloin, kun ulkona paistaa aurinko. Nyt ymmärsin senkin, miksi ei valkotasapainoa pysty muuttamaan sillä asetuksella. Ohjeiden mukaan kannattaa valita normaali urheilu ja kappas, nyt kun valitsin normaali urheilun, pääsin valitsemaan Balancesta pilvisen sään. Miten ihmeessä kuvaaminen voi olla näin pirun vaikeaa...?

Seuraavalla kerralla meinaan kokeilla luovaa urheilukuvaa asetusta. Oppaan mukaan se on paras, kun kohteeseen on matkaa 5m tai enemmän. Toivoa sopii, että sillä saisin kivoja kuvia koirista. Muuten alkaa usko mennä kuvaamiseen, kun tällä hetkellä 150:stä kuvasta ehkä 50 onnistuu..., ehkä... ;).



Anna tänne se pallo, tai sit mä muutun tosi hurjaksi, grrrr...

Tasapainoaistin harjaantumista, ala Rosa...
... ja sitten on Roopen vuoro. Oikein hyvä!
Pliiis, heitä jo se pallo!!!!!
Äippä, jos mä olen oikein kiltti ja pidän katsekontaktin kasassa, niin annatko mulle pallon, jooko?

Kuka vika vedessä, on mätäsika...
Hei jätkät! Käyttekste usein täällä?

Toi ei anna palloo, sano sille jotain!
Hyvä Rosa! Just noin! Ota se siltä!!!!!

perjantai 3. syyskuuta 2010

Ah, agility, vihdoinkin!

Vihdoin lähestyi se aika, kun omatoimiagitreenit alkaisivat Juvanmalmin Agimestassa. Pientä jännitystä treenien alkamiseen oli antanut revähtänyt jalka sekä ovella kolkuttava flunssa. Onneksi akupunktio sekä särkylääkkeet on keksitty, joiden avulla pääsin paikalle, kun syksyn ensimmäinen treenikerta lähti käyntiin.

Meno treenihallissa oli hurjaa ja hieman sekavaakin. Itsestäni tuntui siltä, kuin olisin ollut jokaisessa paikassa samaan aikaan ja oikeastaan en ollutkaan missään. Oli kuitenkin ilo huomata, että jokainen oli sisäistänyt ajatuksen siitä, että nämä ovat omatoimitreenit, jolloin jokaisen on oltava skarppina oman koiransa kanssa sekä valmiina auttamaan lähinnä olevaa treenaajaa tarvittaessa. Oli ilo katsoa jokaisen treenaajan kasvoja poistuessamme paikalta. Kasvoista näkyi selkeästi, että ilta oli täydellisesti onnistunut!
¨
¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨
Kameran käyttökoulu:

Kamerankäyttöohjeissa on kohta automaattitarkennuksesta. Olen ajatellut sen tarkoittavan sitä, että liikkuvaa kohdetta voi tarkentaa ihan milloin vain, myös silloin, kun kohde liikkuu. Viime kerralla, kun sitä asetusta kokeilin, niin kuvista tuli aivan onnettomia. Tänä aamuna metsälenkillä tajusin sen, että kun on tarkentanut kohteeseen, voi kameraa liikuttaa miten vain ja tarkennus pitäisi pysyä tarkkana kohteessa. Tässä tämän aamuisen lenkin tulos. Jostain syystä kuvissa on paljon kohinaa. Olisikohan se seuraava opettelun paikka????