Roope ja Rosa

Roope ja Rosa

perjantai 28. syyskuuta 2012

Roope lekurissa

Vähän aika sitten tuumailin itsekseni, et olisi hyvä tietää, mitkä mahtaisi Roopen veriarvot olla. Jostain syystä olen aina ollut Roopesta huolissani, vaikka siinä mitään vikaa ei olekaan ollut. Eikä siinä mennyt kuin muutama päivä, kun sain mietteisiini vastauksen.

Roopella alkoi hiipien raju vatsatauti. Ensin se söi ruohoa ja oksenteli, sitten vatsa meni ihan kuralle ja se alkoi kakkia sisälle ja kun eräänä päivänä kakat oli tullu sohvalle, tuli mulle kiire viedä se lekuriin. Sainkin pika-ajan lekuriasemalle, missä olemme muutaman kerran jo käyneet ja saaneet hyvää palvelua tähän asti. Päästessämme perille, lekuri oli meitä vastassa ja tuumaili, että koirahan on ulkoisesti ainakin terveen näköinen. Siihen minä, et sen takia en olekaan pitänyt kiirettä lekuriin tuomisessa, mut nyt tuli kiire. Mun ajatuksissa kummitteli halvaantuminen, lekurilla taisi olla muu ajatus ongelmasta.

Meidät ohjattiin vastaanottohuoneeseen odottamaan, Rosa ja ukki jäivät aulaan. Kohta lekuri tuli huoneeseen ja alkoi kokeilla Roopen vatsan seutua. "Pureeko se? Onko se normaalisti tällainen? (Roope hieman vikisi). Voitko pitää kiinni, että ei satu mitään." .... Minä pitelin ja Roope itki samalla, kun lekuri hermostuneesti kokeili Roopen vatsan aluetta. Mitään outoa ei löytynyt, joten päätimme otattaa verikokeet. Siitä ainakin selviäisi, mikä on vikana. Paikalle haettiin sairaanhoitaja pitelemään koiraa, että ei vain tapahtuisi mitään. Kun lekuri ja sairaanhoitaja juttelivat keskenään, taputin Roopelle pöytää merkiksi, että sinne pitäisi nousta. Roope nosti tassut pöydän reunalle ja sitten pukkasin peräpäästä. "Oho, ai nyt se on siellä" -tuumasi lekuri. Samantien sh otti Roopesta kiinnipito otteen ja lekuri lähti etsimään putkia ja neulaa. Sitten alkoi varsinainen näytös.

Sh siis piteli teatraalisesti itkevää Roopea, lekuri saapui pöydän luokse löytyneen neulan kanssa, mutta unohti putkille telineen. Siitä huolimatta lekuri otti vasemmalla kädellä Roopen tassusta kiinni, piteli oikeassa neulaa ja sitten alkoi pohdinta, miten saadaan putkille teline. Onneksi tutkimuspöydällä oli teippirulla, joten sh keksi havitella rullaa vasemmalla kädellä, joka piteli Roopen etupäätä paikoillaan  ja sai pukattua sen lähemmäksi lekuria. Näin saatiin putkille teline. Meni minuutti jos toinenkin, eikä mitään tapahtunut. Lekuri vain piteli Roopen tassua kädessään ja toisessa kädessä neulaa. Tässä vaiheessa Roope tajusi, et itku oli kannattanut ja saanut lekurin säikähtämään. Häntä alkoi heilua ja itku koventua. Vielä päälle se päästi tosi pahan hajuiset döllit. Kyllä tämä viimeistään pelottaisi lekuria. Ehkä döllistä johtuen, lekuri heräsi ja päätti pistää neulalla, vaikka sitten sotkua tulisikin. Ja saatiinhan sitä verta vähän putkeen. Kyllä mua nauratti, kun lekuri sitoi Roopen jalkaa totisen näköisenä ja sh naureskeli itsekseen tilanteelle. Täydellinen teatteri esitys, sanoisinko.

Puolen tunnin kuluttua saimme kuulla tulokset, kaikki arvot olivat loistavia. Muutamissa arvoissa oli viitettä tulehdukseen, joten diagnoosiksi tuli paksusuolentulehdus. Saatiin kotiin viemiseksi lääkkeitä ja ruokaa kassi kaupalla sekä 230e:n lasku sekä ohjeistuksena, että Roope ei saa enää juoda katuojista. Kiitos, sanoin ja lähdettiin kotiin.

Lääkket alkoivat heti vaikuttaa ja Roope normalisoitui, joten lähdimme hakutreeneihin. Mutta lääkkeiden loputtua alkoi oireet uudelleen. En kuitenkaan enää lähtenyt sitä viemään lekuriin, vaan aloin keittää sille aamupalaksi kaurapuuroa. Se kun on monen ihmisen mielestä oiva lääke huonovointisuuteen sekä krapulaan. Miksi ei siis Roopellekin oiva ruoka-aines. Ja niinhän siinä kävi, että vatsa rauhoittui ja elämä palautui normaaliksi nopeasti. Puuron keittämistä en kuitenkaan lopettanut, vaan syömme sitä nyt kaikki. Roope edelleen juo katuojista ja Rosa kaivelee maasta kaninpaskaa, joten puuron antama vatsansuoja tulee tarpeeseen. =)

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Muden pallopoika, osa II

Haku-kurssin toinen päivä käynnistyi kankeasti. Roope retkotti sohvalla, eikä tehnyt elettäkään mennäkseen aamupissalle. Sain houkuteltua sen terassille ja siitä ampaisi takaisin sohvalle. Ei auttanut muu, kuin vetäistä se ulos. Roope katseli ensin unisena maisemia, löntysteli lähimmälle puulle, pissasi ja pinkaisi takaisin sisälle. "Tästä se on hyvä treenipäivä aloittaa" -mietin. Mutta siinä vaiheessa, kun pakkasin treenikassia kasaan, alkoi Roopellakin olla toinen kello äänessä. Niinpä lähdettiin matkaan suuntana Kivistö, 7.15 aamulla.

Tällä kertaa Roopen vuoronumero oli 2. Tarkoituksena oli ensin pitkät hakumatkat, joista sen pitäisi tuoda mulle pallo palkaksi. Kolmas maali olisi piilossa, lähellä keskiviivaa ja maalimiehen tehtävänä olisi antaa Roopelle rulla pallon sijaan. Ensimmäinen lähtö lähti vasemmalle, suoraan treenikaverin namipurkille. Sain kuin sainkin houkuteltua Roopen takaisin ja uusi lähtö, namikupille. Tämän jälkeen namikuppi poistettiin meidän lähettyviltä, otin Roopen viereeni ja ääniavun jälkeen usutin Roopen etsintä matkalle. Se ampaisi matkaan, lähti kohti maalimiestä ja tuli pallo suussa takaisin. Tämän jälkeen laitoin Roopen kiinni ja kuiskasin, "missä?". Roope ampaisi uudestaan matkaan ja minä juosta kömysin narun jatkeena perässä. Ekalla kierroksella Roope sai oitis maalimieheltä namilta.

Toisella kierroksella lähtö oli ampuva, vaikka katse olikin hieman vasemmalle suuntautuva. Kohta Roope tuli takaisin pallo suussa ja lähdettiin yhdessä katsomaan, mihin maalimies oli piiloutunut. Roope ohjasi mut hienosti pusikkoon, missä oletin maalimiehen olevan. Perille päästyäni huomasin maalin olevan tyhjä. "Perkele, tuli ohari" -kerkesin miettiä, kun Roope kiskaisi narusta ja jatkoi matkaa. Maalimies olikin mennyt reilusti piiloon pusikkoon, mitä en ensin huomannut. Tällä kertaa Roope ei heti saanutkaan namia, vaan vetäisin hieman remmistä Roopea takaisin ja vasta sitten päästin maalimiehen luokse syömään namia.

Kolmannella kierroksella piilo oli aivan keskilinjan läheisyydessä. Nyt Roope ei saisikaan palloa, vaan sen pitäisi ottaa rulla suuhun. Roope teki lähdöt suoraan piilolle ja vain takapää näkyi, kun kerjäsi palloa maalimieheltä. Roope oli ensin ollut sitä mieltä, et ei rullaa, vaan namia. Kun ei se saanut periksi, se otti rullan suuhun ja sen verran tuli esille, että kaikki näkivät rullan olevan sen suussa. Tässä vaiheessa mun pokka petti ja kiljuin onnesta, vaikka mun pitäisi olla ihan hiljaa. Yes!- ajatteli Roope ja luuli saavansa namit. Vähään aikaan ei näkynyt kuin heiluva häntä, mut sitten se lähti piilosta tulemaan luokseni rulla suussa. YES!!!!! Ihan mieletön fiilis. Mutta taisi maalimieskin olla tyytyväinen, kun oli saanut pidettyä päänsä ja Roope oli lopulta suostunut ottamaan rullan häneltä.

Jatkosuunnitelma tälle lajille on, että harjoittelemme rullaa sisällä. Vaatteita heitellään lattialle ja rulla laitetaan niiden päälle. Roope tuo ensin rullan ja sen jälkeen mennään yhdessä katsomaan, missä ne vaatteet oli. Sitten vain heitän namit vaatteiden päälle. Kun tämä onnistuu sisällä, mennään omalle kentälle, sitten lenkkimetsään. Tavoitteeni on, että ennenkuin tämä vuosi loppuu, Roope tekee kaiken tämän ilman ääniapuja vieraan ihmisen kanssa vieraassa metsässä. Saas nähdä, kuinka tässä käy =).

Ihqu Roope... =)

lauantai 15. syyskuuta 2012

Muden pallopoika, osa I

Kouluttajana: Tiina Paavola

Hakuviikonlopun ensimmäinen osa on ohi. Huomenna jatkuu, uusilla suunnitelmilla.

Meitä oli 8 treenaajaa, toiset parempia, toiset vähemmän parempia ja toiset vihreitä. Meidät oli yhden harjoituskerran myötä nostettu vähemmän parempia sarjaan. Treenit aloittivat prot, joten meidän vuoronumeroksi tuli 4.

Pienen alkupohdinnan jälkeen tulimme kouluttajan kanssa siihen tulokseen, että maalimiehet leikkivät kahdella pallolla koiran kanssa niin kauan, että ilmaannun paikalle. Roope oli asiasta eri mieltä. Sen mielestä pallo kuuluu viedä mudelle ja saada namipalkkaa. Syy, miksi näin ei voi tehdä, on yksinkertaisesti niin, että ohjaaja on passiivinen eikä leiki koiran kanssa. Vain ja ainoastaan maalimiehellä saa olla hauskaa koiran kanssa, jotta se oppisi etsimään ihmisiä metsistä.

Ensimmäisellä kierroksella lähetin Roopen etsimään maalimiestä. Mikä lie aivosolujen kolari tapahtunut, sillä Roope alkoi tehdä pientä ympyrää lähettyvilläni ja etsi palloa. Kahdesti lähetin sen matkaan, tuloksetta. Sitten otettiin ääniapu käyttöön. Johan tuli koiraan vauhtia. Roope lähti kuin ohjus, kuului "maali" ja lähdin perään. En ehtinyt kävellä kuin muutaman metrin piilon suuntaan, kun Roope jo tuli vastaan ja pusikosta kuului iloinen huuto "Roope, tääääällä!". Mammanpoika ei siis halua leikkiä muiden kanssa, ainoastaan mun. Maalimies kyllä heitti pallon Roopelle leikkiäkseen sen kanssa, mutta se olikin ollut Roopelle merkki, että voi lähteä paluu matkalle.

Seuraavalla kierroksella oli toisen maalimiehen vuoro. Nyt jo oppineena otettiin heti ääniapu käyttöön. Roope löysi maalimiehen, kuului kiljaisu ja heti lähdin perään. Olin olevinani tosi nopea, mutta silti Roope oli jo ehtinyt lähteä paluumatkalle. Goutsi kiljaisi, että leikkikää yhdessä koiran kanssa, mutta me tehtiin niin, että maalimies ja minä heiteltiin palloa keskenämme. Kun Roope sai vahingossa pallon kiinni,, vei se sen maalimiehelle, se otti pallon Roopelta ja heitti sen Roopelle. Roope otti kopin ja lähti painelemaan keskiviivalle yksinään.

Kolmannella ja neljännellä kerralla sama juttu, kuin aikaisemmin. Maalimieheltä pallo mudelle. Pienen pohdinnan jälkeen tulimme siihen tulokseen, että seuraavalla kierroksella opetellaan leikkimistä. Kaveri lainaisi narupalloa siihen tarkoitukseen.

Uusintakierroksella tehtiin niin, että maalimies meni vain pienen matkan päähän, lähetin Roopen matkaan ja palkaksi Roope saisi opetella leikkimään maalimiehen kanssa. Turhaan yrittivät, sekä goutsi että maalimies, sillä Roope oli päättänyt, että pallo kuuluu mudelle ja sille se myös viedään. Mitkään vieraat ihmiset ei hänen palloja saa. Aikamme pohdittuamme tilannetta, päätimme, että huomenna treenaamme niin, että maalimies antaa pallon Roopelle, Roope tuo sen mulle ja sen jälkeen etsimme yhdessä maalimiehen ja palkaksi Roope saisi paljon mässyjä. Saas nähdä, toimiiko tämä...

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Extrasta Soniciin, vaakasuorasta pystysuuntaan

Kivekossa piipahti tänään vierailijoita. Kentällä oli edustettuna kaksi jäsentä Suomen koirafrisbee yhdistyksestä ja luvassa oli kolme tuntia hauskaa kiekon kanssa.

Ensimmäinen tunti meni heittotekniikan hiomisessa. Tähän asti olen pitänyt kiekosta kiinni niin, että kaksi sormea on tukena kiekon syrjässä, kaksi pohjassa ja peukalo kiekon päällä. Mutta ylläri pylläri, kaikki sormet pitää olla kiekon alla ja vain peukalo tukee kiekon päältä. Kun tämän tajusin, alkoi heitoissa olla voimaa, eivätkä kiekot enää väpättäneet ilmassa.Eivätkä ranteet huutaneet hoosiannaa, niinkuin ennen.

Heittotekniikassa opeteltiin perus rolleria, minkä jo handlasin, sekä perusheittoa. Tämän lisäksi opimme kanansiiven ym, joiden nimet ovat jääneet jo unholaan. Joka tapauksessa kiekko lentää joko vaakasuorassa tai pystysuunnassa ylöspäin, eteenpäin sekä pysyy paikoillaan.

Roopen turkki on taas siinä vaiheessa, että trimmerillä olisi töitä. Se kun selvästi olisi halunnut juosta kiekon perässä, mutta ei vain jaksanut. Juoksu oli aika väkinäistä, hypyt sen sijaan ponnekkaita. Väsymyksestä huolimatta, Roopen kanssa harjoittelimme temppuheittoa vaakasuunnassa sekä pystysuunnassa koiran istuessa edessäni. Ja jo muutaman heiton jälkeen Roope alkoi saamaan kiekkoa kiinni suullaan.

Rosan kanssa treeni meni lähinnä mun kiertämisen harjoitteluun, rollereihin ja muutamaan vaaka/pysty heittoon, joita se ei ensimmäistäkään saanut kiinni. Mutta Rosa otti kiekon suuhun, kun sitä innosti ja repi vimmatusti vastaan. Eli olemme tainneet päästä Rosan kanssa kiekkokammosta yli ja voin alkaa treenata sen kanssa kunnolla heittoja  aivan normaalisti.

Postissa tulevat extra kiekot jouduin luovuttamaan pois, sillä se tuli tänään huomattua, että ne eivät sovi meille. Saimme kokeilla extraa ja se oli heti ensimmäisen heiton jälkeen täynnä reikiä.  Super Sonic oli se meidän juttu. Neljän heiton jälkeen tarkasteltuani tilannetta, ei kiekossa ollut minkäänlaisia jälkiä purukaluston jäljiltä. Onneksi sain tilattua extrojen lisäksi neljä super sonicia, jotka kestävät mun koirien purukalustoa.

Aivan mahtava päivä takana ja uusia treenejä jo suunnittelen innolla. Jospa sitä jo huomenna menisi harjoittelemaan... ;)

lauantai 8. syyskuuta 2012

Villityksiä ja palkkoja

Roope on tullut siihen ikään, että sillä on alkanut 50 villitys. Se on alkanut astua narttuja ja uroksia puistossa, se katoaa metsässä peurojen jäljille ja irtaantuu musta. Sen käytös on muutenkin muuttunut tämän kesän aikana ihan oudoksi. Tätä ihmetellessäni ääneen, mulle naurettiin ja kerrottiin tästä villityksestä. Eli ei sen vakavampaa. Mua kehotettiin ostamaan prätkä, millä Roope kulkisi treeneihin, pitäisi hommata sille nuorempi narttu ja ostaa lomaosakkeita Espanjasta. No, antaa nyt olla vaan... ;). Yritän vanhoilla eväillä elää herran kanssa sovinnolla ja toivoa, että oireilu katoaisi mahdollisimman pian =).

Tänä aamuna piilotin salaa pallon taskuihin metsälenkkiä varten. Sen avulla aikoinaan sain Roopen kulkemaan metsässä kanssani, joten toivoin sen auttavan myös nyt. Ja auttoihan se. Ensimmäisen kerran Roopen kadotessa metsän uumeniin, otin pallon esille ja aloin heittelemään sitä Rosalle. Ei menny kuin yksi sadasosa sekunti, kun Roope ilmaantui piilostaan luoksemme etsimään palloa. Ei siis ole sattumaa, että otan Roopelle tuleviin haku treeneihin palkaksi pallon.

Hartolassa tutustuimme ensimmäisen kerran haku treeneihin. Koska mulla ei ollut lihapullia matkassa, valitsin sille palkaksi pallon. Vaikka Roope rakastaa palloa, oli se aika varovainen etsinnässä, sillä nyt pallon hajuihin eksyi myös vieraan ihmisen haju. Ensimmäisellä haku kierroksella käskin Roopea "menemään" pallon perään. Moka.Tähän astihan olen metsässä käyttänyt käskyä "etsi". Toisella kierroksella muistin tämän kehotuksen ja nyt alkoi Roopekin intoutua vähän etsinnästä. Ensi viikonloppuna meillä Roopen kanssa onkin rankka viikonloppu, sillä näin vasta-alkajana menemme kaksi päivää kestävälle  haku kurssille.Saas nähdä, kuinka käy. Ainakin olen oppinut sen, että palkkana on pallo ja käskynä etsi. Siitä on hyvä aloittaa... ;)

Tulevaa koitosta silmällä pitäen kaivoin Hartolan muistiinpanot ja sieltä löytyikin aika osuva kohta: Koiran metsästyskäyttäytymisen mallit: etsiminen, tuijotus, vaaniminen, takaa.ajo, tarttumispurenta, tappopurenta, paloittelu ja syöminen. Tämähän selittää monta asiaa:

Roope tappaa kaiken mitä sille antaa yllä mainituilla tavoilla. Onneksi kiekot on nyt koettu vaarattomaksi saaliiksi, jonka kanssa leikitään. Enää Roope ei niitä revi ja pure hengiltä, vaan pitelee niitä varovasti suussaan. Toisin kuin Rosa, jonka tappovietti kiekkoja kohtaan heräsi viime keskiviikkona ja päätti, että ne täytyy ehdottomasti saada hengiltä. Se repi ja raastoi koko sielunsa voimalla ja naama loisti kuin Naantalin aurinko. Postissa on tulossa kuusi uutta kiekkoa, mutta luulen, että niitä heitetään vain Roopelle. Rosa saa ne vasta sitten käyttöön, kun ymmärtää, että sitä saalista ei tapeta. 

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Kiekkoja, selälle hyppyä ja kiekkoa

Koirafrisbee taitaa olla lajeista se ainoa, missä me mennään vauhdilla eteenpäin. Mulla on ollut auto lainassa kohta kaksi viikkoa ja olen päässyt pikaisesti käymään Masalassa treenaamassa kahdesti. Ne opit, mitä viikko sitten saimme, sujuivat tänään kuin vettä vain. Vaikka ei oltu treenattu kuin kerran viikon sisällä.

Tänään saimme vinkin siitä, miten saisin koiran hyppäämään selän päälle. Uhrina oli Roope. Tähän treeniin tarvittiin kaksi henkilöä, joten mun osaksi oli mennä polvilleen maahan ja avustaja houkutteli Roopea selkään hyppäämään namin avulla, ei kiekon. Aikaisemmin olen onnistunut saamaan vain koirien etutassut selänpäälle, mutta nyt jo toisella yrittämällä Roope hyppäsi niin, että kaikki neljä tassua oli selässä. Voi video, mikä fiilis =). Ei sen takia, että olin lysähtää, kun melkein 30kg hyppää koko painollaan selän päälle, vaan sen takia, että monen kotona tehdyn epäonnistuneen harjoittelukerran jälkeen harjoitus meni putkeen jo toisella yrittämällä. Niin se vain on, että aina pitäisi olla joku goutsi, jolta saisi avuja. Muuten ei treenit etene...

Miten hyppy opetetaan? Ensin ohjaaja menee joko makuulle tai polvilleen maahan. Sitten avustaja houkuttelee koiraa namin avulla selkään. Naminhan saa vain, jos onnistuu. Kun tämä onnistuu, voi ohjaaja nousta kontilleen. Kun hyppy on tässä asennossa hanskassa, noustaan kyykkyyn ja viimeinen vaihe on, kun ohjaaja seisoo polvet koukussa. Mun kroppa tuskin koskaan tulee kestämään kyykky asentoa, mutta olen tyytyväinen jo pelkästään konttausasennossa suoritettuun hyppyyn =).

Rosan käytös kiekkoja kohtaan on treenien myötä muuttunut agressiivisemmaksi. Tähän asti se on ollut hyvin helläsuinen, tuskin uskaltanut edes koskea. Tänään se repi kiekkoja hampaillaan vimmatusti, aivan kuin olisi teurastus ollut käynnissä. Mietin vain, et jos nämä kiekot kestivät Roopen käsittelyssä yhden kerran ilman reikiä, niin miten kauan uudet hankkimani kiekot kestää Rosan käsittelyssä? Kaksi kertaa??? Vai ei yhtään...

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Nenua ja verta

Alunperin olin ilmoittautunut Kivekon aloittelijoiden jälkikurssille, mutta kun Espanjanvesikoiraharrastajien päivillä Hartolassa olin tehnyt Rosan kanssa pitkää verijälkeä, meidät siirrettiin kokeneempien ryhmään. Hartolassa vielä olin sitä mieltä, että laji on hauska, mutta ei mun laji. Nyt olen muuttanut mieltäni ja suunnittelen jo kisoja molemmille. Tosin Rosalla on vielä se paukkuarkuus. Jos se ei saa vahvuutta paukkuun, meillä ei ole kisoihin menemistä.

Hartolassa meitä oli kolme kokematonta ohjaajan kanssa tekemässä jälkeä. Ohjaaja selosti kisan omaisesti, miten jälki tehdään, miten kaatojen merkkaus tehdään ja mikä on oppaan rooli. Jälki tehtiin ilman koiraa ja seuraavana päivänä mentiin koirien kanssa.

Rosa teki aivan mielettömän hyvää työtä. Sen kulku oli tasaista, rauhallista ja koko ajan nenä kiinni maassa. Se oli koko ajan jäljellä, ainoastaan kulmien kohdalla se hieman eksyi, teki pienen ympyrän omaisen etsintäliikkeen ja palasi jälleen jäljelle. Ainoastaan kaadon kohdalla, missä oli peuran jalka, Rosa oli sitä mieltä, että se jalka ei nyt niin tärkeä tekijä ole. Se jäi ihmettelemään, mihin verijälki hävisi ja yritti kovasti etsiä jäljelle jatkoa. Yritin kyllä kovasti selittää, että se oli tässä, hienosti suoriuduttu ja nyt lähdetään. Rosa vain näytti kysymysmerkiltä ja olisi jatkanut treeniä vaikka kuinka kauan.

Kivekon kurssin jäljen teko tehtiin Sundbergin metsässä. Itse olin hieman krapulassa, joten keskittymiskyky ei ihan paras mahdollinen ollut. Tein kyllä jäljen, merkkasin sen pyykkipojilla, tein makuut ja kaadon. Kun koirien kanssa menin jäljelle, en muistanut enää yhtään, missä meidän jälki meni. Välillä mentiin ristiin muiden jälkien kanssa, mutta Rosa osasi hienosti palata omalle jäljelle pienen etsinnän jälkeen. Ei sitä haitannut, vaikka matkalla löytyi paketillinen kananuggetteja. Verijälki oli paljon kiinnostavampi.

Roopen kanssa kokeilin treenikaverin tekemään jälkeä. Olihan se jäljellä kulkeminen Roopelle hieman haasteellisempaa, koska tämä oli sen eka kerta ja vielä sellaisella jäljellä, joka oli jo kertaalleen käytetty. Alun Roope veti nenä kiinni maassa, mutta jossain vaiheessa se yritti saada apua ilmavainulla. Jäljen löydyttyä, se jatkoi maavainulla kulkua.

Se, mikä mulla edelleen on hakusessa, on koiran tukeminen makuun ja kaadon merkkaamisessa. Merkkaamista koira tekee joko nuuhkien tai nuollen, mutta en vielä ole tajunnut, että koira pitää hetkeksi pysäyttää merkille ja palkata makuun kohdalla iloisesti koiraa. Minä vain olen tyytyväinen, kun koira löysi makuun ja hoputan niitä jatkamaan matkaa...