Roope ja Rosa

Roope ja Rosa

keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Ruokaa ja paketteja

Roopen mietteitä joulusta, osa II

Aivan mahtavaa, mun oma mamma, Lasse ja niiden pikkuinen riiviö tuli kylään. Ja kohta tuli mummi ja ukki. Ihana ruoka tuoksui nenässä ja ihmiset kokoontuivat ruokakupeilleen syömään. Jostain syystä sitä ruokaa riitti ja riitti, eikä mun suusta valuva kuola vihjaissut niille ollenkaan, että meillä muillakin oli nälkä. Meidän piti olla vain hiljaa pöydän alla ja odottaa. Tosin mulla kävi hyvä mäihä, sillä olin sijoittunut aivan mamman jalkojen juureen ja välillä jostain tipahteli kinkun palasia ihan mun nenän eteen. Hyvin tyynesti, päätä liikuttamatta lipaisin palat suuhuni, eikä ne muut pöydän alla olijat huomanneet mitään.

Toooooosi pitkän odottelun jälkeen saatiin ruoka, jonka jälkeen siirryimme olkkariin. Siellä oli valtavasti paketteja, joiden hajuja minä ja Prinssi käytiin tsekkaamassa. Sitä kun ei koskaan voi olla varma, että paketeissa ei olisi ollut ruokaa. Rosa maata rötkötti sohvalla, se ei vaivautunut tekemään tarkistusta.





Hehe, oiskohan tämä se joulu?

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Joulua etsimässä...

Roopen mietteitä...

Ihmiset juoksevat edes takaisin paniikissa ja höpisevät jotain lahjoista ja ruuista. Kaupoista on kuulemma herkut myyty ja lahjoja ei tunnu löytyvän. En ole ihan varma, mitä se tarkoittaa, mutta halusimme kuitenkin  Rosan kanssa osallistua joulun etsintään...












Ei löytynyt. Joka tapauksessa OIKEIN ILOISTA JA NAUTINNOLLISTA JOULUA! T: Roope & Rosa

ps. tässä on pari viikkoa sitten otettu kuva musta hattu päässä. Mä olen samaa mieltä muden kanssa, se ei sovi mulle ja mun ei tartte enää käyttää sitä! =)


maanantai 17. joulukuuta 2012

Läksyjä kapulasta ja seuraamisesta, osa I

TOKO kärpäsen pureman vaikutus alkaa näkyä ja vaikuttaa tässä perheessä. Aina silloin tällöin olen pannut pystyyn pikku treenit joko kentällä tai sitten ihan vain kotona. Se, mitä me ollaan harjoiteltu, on ollut leikkiminen, siinä lomassa kerrattu tokoilun saloja. Monen monta kertaa on itku ollut lähellä. Ei siksi, että niin paljon tulee epäonnistumisia, vaan siksi, että koirilla ja mulla on hauskaa ja treenien lomassa tulee todella monta onnistumista. Aikaisemmin treenasin niin, että kun tuli edes yksi onnistuminen, treeni lopetettiin siihen.

Seuraamisessa olen edennyt Roopen kanssa jo siihen pisteeseen, että se pystyy palkatta innokkaasti seurata kolme pitkää sivua ja siihen käännös. Aikaisemmin innokas treeni lopahti jo ensimmäisen sivun jälkeen, laittoi hitaamman vaihteen päälle ja alkoi vain hengailla mun kanssa. Rosa tekee myös kolme lyhyttä seuraamissivua. Into silläkin pysyy yllä, mutta ei vielä pidempiä seuraamismatkoja. Se alkaa aika nopeasti katsella sivulle, josko jänis ois jossain lähellä.

Noudossa Rosan kanssa on leikitty kahdella pallolla kahdesti, toisella kerralla vaihdoin toisen pallon tilalle noutokapulan,. Ensin innostin sitä leikkimään pallon kanssa, sitten heitin kapulan ja pyysin Rosaa hakemaan sen. Tähän se tuumas, et "en, onx pakko?" Kun pyysin uudestaan, se vilkaisi kapulaa, mutta ei tehnyt elettäkään mennäkseen kapulalle. Kun pyysin kolmannen kerran, se juoksi kapulalle, otti sen suuhunsa ja asteli pari askelta. Tällä kertaa yritin olla nopea ja viskasin sille palkaksi narupallon ja juoksin sen perässä leikkiäkseni Rosan kanssa. Hetken leikin jälkeen pallo meni takas taskuun ja heitin kapulan. Tällä kertaa Rosa lähti välittömästi kapulalle, nosti sen ja otti jo kuusi askelta. Hirveän kiljunnan ja riehakkaan leikin jälkeen heitin jälleen kapulan kauemmas. Rosa lähti juoksemaan kapulalle, otti sen suuhunsa ja kun se lähti tulemaan kohti, lähdin juoksemaan poispäin ja Rosa alkoi myös juosta KAPULA SUUSSA! Voi sitä onnen kiljuntaa. Onneksi jossain lähistöllä oli kiljuvia nuoria, joten mun kikattelu ja onnellinen huutelu sopeutui hyvin ympäristöön.

Koska Roopella ei ole vaikeuksia kapulan noudossa, vaan vauhdissa, lähetin sen kapulan hakumatkalle ja kun se teki paluuta, otinkin narupallon taskusta ja vaihdoin lennosta kapulan siihen. Heti ekan heiton jälkeen se alkoi olla kypällä mukana, joten nopeasti pääsimme treenaamaan tolpan kiertämistä ja paluu matkalla kapulan hakua. Oli harjoitus sitten minkälainen tahansa, niin siitä tuli aina vain vauhdikkaampi ja vauhdikkaampi. Sivulle tuloa kapula suussa en tehnyt kuin kahdesti ja ne Roope suoritti täydellä vauhdilla suoraan sivulle. =).

Tänään jääkaapista löytyi yksi mehevä kanapalanen, joten päätin treenata noutokapulan pitoa Rosan kanssa. Voi jösses, miten vastenmielinen se kapula Rosalle on. Sitä sai todella pitkää "pakottaa" ottamaan kapula suuhunsa, ennenkuin se suostui siihen treeniin. Ilman niitä kanapaloja tämä treeni olisi mennyt ihan varmasti penkin alle, nyt päästiin kuitenkin jo 3 s:n pitoon. Huhhuh.

Varsinainen yllätys tuli Roopen taholta. Sekään ei suostunut ottamaan kapulaa suuhunsa. Aika pitkään sain istua sen edessä ja vain pidellä kapulaa kädessäni, kunnes se vihdoin luovutti ja otti pikaisesti sen suuhunsa ja räkäs sen lattialle. Eikun uusiksi. Tätä teimme kolmesti, ennenkuin Roope ymmärsi pitää kiinni siitä kapulasta. Tämän jälkeen pääsimme jo aina vain pidempään ja pidempään pitoon.

Huh, miten yllätyksellistä treenaaminen voi olla!

lauantai 15. joulukuuta 2012

Kiekkoa ja lainakoiraa

Messari tuli ja meni. Omat koirat eivät olleet mukana, sillä olin kaiken energiani laittanut treenaamiseen, sellainen pikkujuttu kuin rokotukset olivat unohtuneet. Perjantaina oli kenraaliharjoitus ja myöhemmin illalla pakkasin kamoja kasaan. Samalla hain rokotustodistuksia ja silloin totuus iski pahempana kuin voisi kuvitella. En siis ollut pettänyt omia koiriani, vaan myös treenikaverit omalla huolimattomuudellani. Onneksi muutaman puhelun jälkeen järjestyi lainakoira, jonka kanssa kiekkoilu meni vain siihen, että saisin sen kiinnostumaan itsestäni ja lentävistä kiekoista. Arpa (lainakoira) oli kiinnostunut vain ja ainoastaan omasta jengistään, eli "siskostaan" ja ihmisäipästä.  Kaikesta huolimatta sain koottua jonkinlaisen esityksen kasaan ja pääsimme kunnialla estraadilta poistumaan ylpeinä. Vaikka jälkikäteen tajusin, että jos taskussa olisi ollut pari tuntia haudutettuja lihapullia, mulla ei olisi ollut mitään ongelmia. Mutta kun mulla oli vain kovia "maksa karkkeja", voitti äipän edes sekunniksi saatu huomio.

Kaikesta huolimatta päivät olivat aivan mielettömiä. Jokainen puhalsi samaan hiileen, sopan keittäjä oli tehnyt loistavan käsikirjoituksen, mitä kaikki kunnioittivat ja toteuttivat ja mikä parasta, jopa 4 vesikoiraa oli edustamassa lajia =)!

Tässä muutama kuva "lainakoirasta" ja sen "siskosta",Arpa & Ronja;








Ja pari ihqua veskaria...


Kiitos kaikille osallistujille mahtavasta viikonlopusta =)!

torstai 6. joulukuuta 2012

Melkein valmis toko poika

Toko viikonloppu 1-2.12.2012
Kouluttaja: Hanna Toivola

11 tuntia tiukkaa tokoa, vähän muistiinpanoja, jonkin verran kuvia. Siinä välissä flyball treenit ja kahdet pikkujoulut. Tällä kertaa koulutuksessa mukana oli Roope, Rosa oli mummolassa.

Treenit oli suunniteltu niin, että välillä oli luentoa ja välillä harjoittelua. Ensimmäisenä päivänä treenasin Roopen kanssa ensimmäisenä, toisena päivänä toisena. Vahvistusta hain seuraamiseen ja liikkeestä pysähtymiseen. Hyvien neuvojen lisäksi kaupan päälle tuli monta uutta ideaa. Mutta lyhyesti muistiinpanot:

  • TOKO:ssa ohjaaja on passiivinen, koira on aktiivinen. Lajina TOKO ei ole tiukkaa vääntämistä, vaan se on hauskaa leikkiä. Treenit tulee suunnitella harjoiteltavaksi aina leikkien.
  • Alusta asti harjoitellaan kaikkia liikkeitä. Yhden liikkeen junnaamiseen kyllästyy nopeasti. 
  • Jokainen treeni suunnitellaan niin, että tulee monta onnistumista. 
  • Virhe on hyvä asia, silloin pystyy korjaamaan oikeaan liikkeeseen.
  • Koiria tulisi auttaa siirtymään liikkeestä toiseen niin, että sille kerrotaan mitä seuraavaksi tapahtuu. Esim. "mennään hypylle..."
  • Koiran tehdessä väärin, ei sitä palkata. Koira ohjataan oikeaan liikkeeseen ja sitten yritetään uudelleen. Vasta onnistuneen suorituksen jälkeen palkataan.
  • Uusi harjoite pilkotaan, pilkotaan, pilkotaan ja pilkotaan... Esim. noutamisen pilkkominen; nouto, pito, vauhti yms. kaikki erikseen.
  • Jos koiralle tarjotaan joka välissä namia tai lelua, on kisa suoritus toooooosi pitkä. Palkkaa sosiaalisella tavalla, esim. innokkaalla äänellä. Sitä tarvitaan paljon.
  • Mitä et koiran halua tekevän kisoissa, sitä se ei tee treeneissäkään.
  • Ohjaajalla tulisi olla mielikuva, miltä liikkeen täytyisi näyttää.
  • Ota tavoitteita - välitavoite oltava pieni.
  • Älä koskaan käytä sanaa EI treeneissä. Jos käytät, sano SEIS tms, joka kertoo liikevirheestä.
  • Kun koira nuuskii maata, ota se syliin ja vie se pois. Nuuskiminen on toiminto, sen voi kieltää.
  • Koiran koulutuksessa on oltava musta-valkoinen. 
  • Koulutuksen esivaiheessa voi käyttää leluja tms. Esim. metallinoutoa voi harjoitella t-lusikalla.
Mitä harjoiteltiin:

Roopella on ollut hankaluuksia tulla sivulle yhdellä käskyllä. Aina on joutunut ottamaan uuden askeleen ja pyytämään se uudelleen sivulle. Tai sitten olen sanonut "korjaa", jolloin se tulee sivulle oikealle kohdalle. Kaksoiskäskystä oli päästävä eroon, joten teimme harjoitusta niin, että menin Roopen eteen seisomaan ja sanoin "sivulle" ja samalla vedin sen namin avulla oikealle kohdalle. Tämä tuli meille läksyksi ja kahden viikon joka iltaisen treenin jälkeen tämä pitäisi olla kunnossa. Viime tiistaina tein treenikentällä sitä ensimmäisen kerran, eikä Roopea tarvinnut kuin kolme kertaa vetää namilla, niin se jo tuli ilman apuja suoraan siihen kohtaan, kuin mihin pitikin.


Kaukoliikkeissä voi koiran opettaa niin, että joko etujalat tai takajalat pysyvät paikoillaan. Tässä harjoituksessa voi takajaloista pitää kevyesti kiinni, joka on merkki koiralle, että niiden pitää pysyä paikoillaan. Samaan aikaan namia vedetään koiran nenän edessä niin, että se nousee seisomaan, menee maahan ja istumaan. Liikkeen harjoittaminen aloitetaan opettamalla niin, että koiran liike on hyvin pieni heijaaminen, ei loppuun asti vietyä liikettä. Koska harjoite on rankka lihaksille, sitä ei voi tehdä joka päivä eikä pitkää aikaa kerrallaan. Tietenkin itsekin oli kokeiltava kotona liikkeen tehoa ja jo muutaman liikkeen vaihdon jälkeen alkoi vatsalihaksissa tuntua. =).
 

Kun kaukkareita opetetaan, niin voi käyttää sanallista käskyä sekä käsieleitä samaan aikaan. Se, kumpi on vahvempi, jää voimaan. Suositeltavaa kuitenkin olisi, että ne olisi käsiliikkeet, sillä matkaa koiraan on aika paljon ja sanat saattavat hukkua ympärillä vellovaan meteliin.

Ruutua harjoittelimme niin, että goutsi meni ruutuun, pamautti palloa maahan ja huusi iloisesti "ruutu!" Samaan aikaan minä pidin Roopea pannasta kiinni ja nostatin sitä hokemalla sen korvaan "ruutu, missä ruutu, ruutu..." Kun päästin pannasta irti, lähti Roope ruutuun ja jäi odottamaan palkkaa. HUOM! Palkkaa ei viety/jätetty ruutuun, vaan sen avulla herätettiin koiran huomio. Kun se oli siellä, heitti goutsi sivusta palkan Roopelle.

 Sama harjoite toisinpäin. Minä paukutan palloa ruudussa ja goutsi pitää pannasta ja nostattaa Roopen intoa. Lopputuloksena oli, että Roope meni iloisesti juosten ruutuun. Ongelmana oli mun hidas palkkaaminen. Tässä pitää kehittää itseään vielä toooooosi paljon.

 Noutoa harjoiteltiin monella eri tapaa. Tässä leikitään kapulan kanssa, sitten se heitetään ja käskystä koira lähtee perään.

Roopen kanssa saimme läksyksi harjoitella vauhtia. Sen kanssa on harjoiteltu vain sivulle tuloa kapulan kanssa, joten vauhti on jäänyt treenaamatta. Avuksi otimme kiertämisen. Kapula laitettiin esteen viereen, Roope kiersi sen ja paluumatkalla otti kapulan suuhunsa ja alkoi tulla mua kohti. Kun Roope pääsi vauhtiin, niin tempasin lelun takataskusta ja huusin "kiinni". Aluksi Roope ei muistanut harjoitetta ja oli aivan äimänä, miten kapulan kanssa saisi vielä lelunkin suuhunsa. Toisella kierroksella se jo muisti tämän harjoitteen ja heitti hyvissä ajoin kapulan suustaan päästäkseen leikkimään. Myös tätä meidän tulisi harjoitella pari viikkoa.

 Tunnistusnoutoa harjoittelimme yhdellä kapulalla. Sitä pidettiin kädessä noin 10 sekuntia, heilutettiin koiran nenän edessä sanomalla "oma" ja sitten se vietiin pihtien avulla piiloon. Koira lähetettiin etsimään kapulaa sillä käskyllä, mikä hetkeä aikaisemmin oli sille kerrottu. Vinkiksi saimme, että kannattaa merkata lyijykynällä se oma kapula siinä vaiheessa, kun niitä on enemmän. Kuulakärkikynää ei kannata käyttää, koska siinä on vahva haju. Läksyksi saimme harjoitella tätä piilottelemalla kapulaa lumen sekaan sekä harjoitella pelkkää pitoa. Nouto ja pito harjoitellaan erikseen.

 Noudon esiopetus harjoitellaan kahden lelun avulla. Ensin toisen lelun kanssa yritetään koira saada leikkiin mukaan. Kun se syöksyy lelulle, muuttuu se passiiviseksi ja ohjaaja alkaa leikkiä toisella lelulla. Kun koira syöksyy siihen, muuttuu se taas passiiviseksi ja alkaa leikkimisen toisella lelulla. Tätä sitten jatketaan ja jatketaan...

Hyppytreeniä en ole Roopen kanssa enää harjoitellut vuosiin. Siispä halusin myös siihen vinkit. Kuiskasin Roopelle, että mennään hypylle samalla , kun astelimme hypylle. Heitin pallon hypyn yli ja sanoin Roopelle "hyppy". Roope hyppäsi esteen yli pallon perään. Sama harjoite ilman palloa ja taas se meni yli... Seuraavaksi sanoin jo "seiso" ja se jäi esteen takana seisomaan katse muhun käännettynä. Sitten pallon heitto palkaksi. "Niin, mikä ongelma oli????", kysyi goutsi. Olin ihan ymmälläni. Viimeksi kun tätä harjoiteltiin, niin Roope ei tunnistanut edes "hyppy"-sanaa. Siinä vaiheessa, kun mun piti siirtyä Roopen viereen, alkoi pakka hajota ja Roope alkoi kävellä mua kohti. Siinä se ONGELMA oli.... Läksyksi sain harjoitella Roopen kanssa niin, että jätän sen seisomaan esteen taakse, kävelen esteen toiselle puolelle ja palaan sen luokse.

Merkkiä opeteltiin niin, että pallo laitettiin merkin taakse ja lähetettiin koira merkille. Tämän jälkeen tehtiin sama harjoite niin, että palloa ei enää jätetty merkin taakse. Seuraavaksi harjoiteltiin pelkästään merkin taakse menoa. Namin avulla se houkuteltiin oikealle kohdalle ja annettiin palkka. Tässä taas läksyä pariksi viikoksi...


Niin kuin näkyy, viikonloppu oli rankka, mutta erittäin antoisa =)!

SUPER kiitokset Espanvesikoiraharrastusyhdistykselle sekä Hannalle!




sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Metallia ja rauhaa

Rosa on luonteeltaan arka, pelokas ja pidättäytyväinen. Missään nimessä se ei koskaan ole ollut eikä tule olemaan rauhallinen, leppoisa ja rautahermoinen kaveri. Tietenkin tälläisille koirille on kehitetty kaikenmaailman psykologeja, neuvoja on tuhat erilaisista musiikkiterapioista, klassisen radiokanavan pitämistä päällä työpäivän ajan jne... Mitään näistä en kuitenkaan ole kokeillut. Ongelmakoira kouluttajan juttusille en viitsi mennä, sillä vasta yhden ainoan kerran koulutushistoriani aikana olen kuullut sanat; "täytyy tuntea historia, jotta voi edetä koulutuksessa". En siis usko heidän ammattitaitoon tässä asiassa. (Paitsi kyseisen kouluttajan...) Klassista radiokanavaa en voi pitää päällä, sillä meillä kuuluu ainoastaan Nova. Mutta  yksi neuvo on kokeilun alla, joka tuli ihan puuntakaa.

Pääsin tutustumaan Kivekon kautta tullikoirien kouluttamiseen. Saimme nähdä, kuinka koira tekee työtään ja kuinka se palkitaan. Näytöksen meille tarjosi 2v metsästyslinjainen spanieli. Oli ilo katsella, kuinka se suurella ilolla etsi huumekätköä autosta sekä tavaroiden alta. Ja jokaisen löydön jälkeen se sai palkaksi pallon ja pääsi kouluttajan syliin rapsutettavaksi.

Luento osuudella käsiteltiin pentujen hankkimista, pentuajan koulutusta ja sosiaalistamista. Yllätyksekseni työkoiran pentuajan kouluttaminen ei juuri poikkea normi kotikoiran kouluttamisesta. Molemmille pitää opettaa pennusta lähtien erilaiset materiaalit ja erilaiset olosuhteet. On hyväksyttävä kosketukset ja äänet. Ja kuinka ollakaan, jos työkoira ei asu lapsiperheessä, on sille soitettava heavy musiikkia, jotta se oppisi sietämään ääniärsykkeitä. Siispä, levyjen tsekkaus ja musa soimaan. Nyt Rosa kokeillaan hiljaisuuden tilalla heavyä!

Ensimmäinen totuttelu tapahtui eilen. Siivouksen lomassa muistin Ari Koivusen levyn. Se soi meillä ainakin kahden tunnin ajan, kunnes itse väsähdin siihen. Koirat olikin illalla aivan poikki, olihan takana pitkä kallioinen metsälenkki ja 2h:n musaterapia. Tänään aamulenkin ja aamupalan jälkeen laitoin soimaan Apocalypticaa. Roope katsoi mua suoraan silmiin sohvalta, ihan kuin sanoakseen, et "onx pakko?". "Mä haluun rentoutua..." Rosa nukkui sohvalla 10 minuuttia ja painui makkariin nukkumaan. Sieltä se ei ole tullut pois vielä kertaakaan. Kohta musiikki terapiaa on kulunut 1,5h ja on aika laittaa normi Nova päälle. Eiköhän tämä riitä tältä erää. Olen suunnitellut, että musiikkia voisin soittaa 1h:n joka päivä ensi viikon ajan ja ensi viikonloppuna katsoa, onko mikään muuttunut vai olemmeko edelleen metelin herkkyystasolla maksimi korkeudella.

lauantai 24. marraskuuta 2012

Hullunkurinen aamu

Tänään oli se aamu, kun kuukauden jälkeen ensimmäisen kerran pääsi metsälenkille koirien kanssa. Rosan juoksut ei ainoastaan rajoita sen elämää, vaan meidän kaikkien. Treeneihin mennessä Rosa jää kotiin, lenkit on vain remmilenkkejä, sport trackerin innoittamana kalorinkulutus metsälenkeillä tavoitteeseen treenaaminen oli lopetettava  jne... Mutta jos hakee jotain positiivista, niin Roopen kanssa on ollut aivan mahtavaa mennä ja olla treeneissä aivan kahden, reippaita lenkkejä on tehty juoksuvyön avulla ja sen seurauksena koirien lihasjumit selästä ovat hävinneet. Tilalle on tullut kiinteät hyvin voivat fileet. Tavoitteeni remmilenkeillä oli saada keskimääräinen km vauhti 5:een, mutta sinnikkäästi se on pysynyt 4.2:ssa. Vasta toissapäivänä sain sen nostettua 4.9:ään. Miten siis on käynyt metsälenkkien kalorikulutus? Se jäi 596:een edellisellä lenkillä, eli lähellä tavoitetta, joka on 600.

Ensimmäiseksi sport tracker käyntiin ja sitten vain ulos. Koirat olivat aivan innoissaan, kun huomasivat lenkin suuntautuvan metsään. Metsän reunassa laskin ne vapaaksi ja ilo oli irti, Normaalisti koirat juoksentelevat kintereilläni, mutta nyt Roope on muutaman kerran jättänyt vain savuvanan taakseen ja jättänyt mut ja Rosan kuin nallit kalliolle. Omat retket ovat olleet paljon mielenkiintoisempia. Muutaman kerran huutelin Roopen perään, mutta vain Rosa tuli. Kohta kuului kauempaa "apua!" ja arvasin heti, et metsässä kulkija on tainnut tavata Roopen. Kohta Roope juoksi meidän luokse vaahto suusta valuen. Täytyy myöntää, että mäkin olisin pelännyt tollasta rakkia, jos vastaan olisi tullut... ;).

Hetken se malttoi meidän kanssa kulkea, mutta kohta se ryökäle lähti taas matkoihinsa. Kun ei sitä kuulunut takaisin, aloin huudella Roopen nimeä. Kohta kuului jostain läheltä "uijui uijui..." Noin nanosekunnin ajan ehdin miettiä, että "nyt se on jumissa jossain, eikä pääse pois tai jalka on mennyt poikki tai .... ja miten meidän messariesityksen käy....?" Mut sitten tajusin, et äänen aiheuttaja olikin lintu. Ja taas kohta Roope tuli iloisesti paikalle. Minä tietenkin ensin huusin kovaa, et "Missä -" mut sitten muistin, että koiraa ei saa torua, kun se tulee takaisin. Siispä tyydyin iloisella äänellä sanomaan sille "... saatanassa sä kävit???? Et enää ikinä saa tehdä tollasta" -ja samalla namia syöttää koiralle hienosta paluusta.

Jossain vaiheessa puhelin soi ja puhelun jälkeen huomasin, että sport tracker ei ollutkaan lähtenyt päälle. En todellakaan tiedä, mitä oli tapahtunut. Muistan kuitenkin hyvin selkeästi, kuinka olen laittanut sen päälle ja ajanlasku oli lähtenyt käyntiin. Ei siinä auttanut muu kuin laittaa se uudelleen käyntiin, vaikka matkaa oli enää 1/3 osaa jäljellä. Kotona katsoessani lukuja, oli kalorinkulutus 190. Sen jos kertaa kolmella, se on 570. Huh, ei kovin paha lasku edelliseen.

Tämän jännän lenkin päätteksi löytyi aurinko. Kyllä se vaan näytti ihanalta tämän synkän ja pimeän syksyn keskellä.... =)


keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Namia ja kontaktia

Uudessa kontaktiharjoituskoulutuksessa mennään niin hirveää vauhtia eteenpäin, että itsekään ei pysy perässä. Saati, että osaisi nostaa tai laskea tarvittaessa haastetta. Tänään iltalenkillä kuljimme tavanomaista rauhallista reittiämme. Haasteita ei tullut kuin muutama, mutta niistä KAIKKI onnistuivat yli odotusten.

Ensimmäinen haaste oli pimeähköllä hiekkatiellä, missä kauempana näkyi koirakko. Rosa otti tavanomaisen "tuu tänne, saatana" -asentonsa. Kutsuin sitä muutaman kerran luokseni, tuloksetta. Sitten aloin tykittää Roopelle namia ja se herätti Rosan koomasta. Rosa tuli luokseni, mutta en heti alkanut tunkea namia sille, vaan ensin olin kutsuvinani Rosaa, juttelin sille ja vasta sitten tungin sille namia. Matka jatkui...

Toinen haaste tuli erään talon kohdalla, missä asustaa rähjäkoira, joka hyökkää portille aina, kun sen ohi kävelee. Normaalisti Rosa hyökkää päin ja Roope hiipii poispäin meistä. Ihan kuin ei olisi tuntevinaankaan meitä. Tällä kertaa Roope käveli aivan normaalisti portin ohi ja Rosa vain vilkaisi. Kehut ja palkka tuli vasta sitten, kun olimme jo kävelleet reilun matkan pihan ohi.

Kolmas ja muutama muu haaste meni niin, että pyysin kontaktia ilman haastetta. Tiet olivat tyhjiä ja koirien nenät kohti menosuuntaa tai sitten kiinni ojan penkkoissa. JOKA KERTA molemmat tulivat namille. Voi viude....

Olisko tämä sit viides haaste, kun kuljimme fleksissä juoksentelevan labbiksen ohi. Molemmat kävelivät vierelläni rintarinnan, eikä kumpikaan reagoinut vastaan tulevaan koiraan. Vasta, kun menimme ohi ja labbis teki yllätys hyökkäyksen takaa, Rosa katseli mua silmät kysyen, "miten reagoin?" Siihen tuumasin vain et "mennään" ja Rosa tyytyi siihen.

Viimeinen haaste tuli aivan yllättäen. Näin, että kauempana on koira ja kutsuin koirat vierelleni. Komensin ohi ja molemmat menivät kuin mitään muuta ei tässä maailmassa olisi. Aloin tavanomaisen palkkaamisen, kun äkkiä huomasin Rosan hengityksen kiihtyvän. Sitten tajusin, että keskikokoinen villakoira nimeltään Lumi, joka kuuluu vihollislistalla kärkipäähän, on tulossa vastaan. Otin Rosan viereeni ja aloin palkata Roopea. Rosan hengitys kiihtyi ja kiihtyi ja vasta kohdalla yritti ohitseni vetämään kaveria turpaan. Mutta remmi oli lyhyellä, joten Rosa tasaantui tosi nopeasti ja jatkoimme matkaa. Koska en halunnut palkata käytöksestä, vaikka se Lumia kohtaan olikin tosi "vähäagressiivinen", jatkoimme matkaa ja muutaman minuutin kuluttua kutsuin Rosaa luokseni. Se tuli, sain sen palkattua ja pääsimme kotimatkalle, enää haasteita kohtaamatta.

maanantai 19. marraskuuta 2012

Hartiat soikoon

Kolmen sairaslomapäivän jälkeen on hyvä palata arkeen, rauhallisesti. Koska hartiat ovat aivan sökönä liiallisesta istumisesta ja makaamisesta, päätin ottaa juoksuvyön käyttöön ja tehdä koirien kanssa lenkit niin, että käteni ovat vapaat ja heiluvat reippaasti kävelyn tahdissa edestakaisin. Toiveena olisi saada veri kiertämään hartioissa.

Mutta kun jokin kehon osa on työttömänä, on sille keksittävä työtä. Niinpä alitajunta teki tepposet ja huomasin jossain vaiheessa lenkkiä kutsuvani Rosaa nimeltä luokseni ja palkkaavani sen siitä. Rosa tuli, mutta ei ottanut namia. Vasta lenkin loppupuolella se suostui ottamaan muutaman. Sille oli paljon tärkeämpää se, että se sai pitää etupaikkaa ja johtaa koko laumaa eteenpäin. Tämä harjoitus tapahtui ilman häiriötekijöitä. Halusin vain tehdä kontaktiharjoituksia lenkin yhteydessä.

Roope, joka on aina valmis namille, tuli heti luokseni, kun kutsuin Rosaa. Ensimmäisellä lenkillä pysähdyin joka kerta palkatessani, koska samalla yritin Rosallekin tunkea namia. Toisella lenkillä jo luovutin Rosan kohdalla namin syöttämisen suhteen ja tungin niitä Roopelle, tällä kertaa vauhdissa samalla, kun se käveli vieressäni. Ja edelleen harjoitusta tehtiin ilman häiriötekijöitä.

Tänään tapahtui jotain ihmeellistä. Iltalenkillä tuli muutama koira vastaan ja joka kerta kutsuin Roopea namille. Kun Rosa otti katsekontaktin vastaantulevaan koiraan, kehuin sitä ja näin pääsimme ohi. Muutaman ohituksen jälkeen Rosa oli valmis ottamaan namia. Oujee. Kaverikateus on tehnyt tehtävänsä ja olen saanut kontaktin Rosaan lievissä häiriötilanteissa. Aikaisemminhan Rosa on kyllä kulkenut nätisti ohitettavan koiran ohi, mutta ei ole kyennyt ottamaan minuun kontaktia, saati sitten syömään namia. Toivo isomman häiriön kohtaamisesta alkoi nousta pintaan, mutta vanhasta viisastuneena en vaadi sitä Rosalta vielä, vaan jatkan tätä helpompaa ohitustreeniä vielä jonkin aikaa. Vasta sitten, kun pystymme ohittamaan monta pientä häiriötä niin, että Rosa ottaa kontaktin pyydettäessä ja suostuu ottamaan siitä palkan, voin nostaa panoksia ja etsiä haasteellisempia reittejä. Siitä olen kuitenkin varma, että tällä kertaa hinkkaamiseen ei mene kuukausia, Niin lupaavilta meidän lenkit nykyään näyttää.

maanantai 5. marraskuuta 2012

Rosalle häiriötä, Roopelle leikkiä

Kun ilmoittautuu TOKO kurssille, joka on kestoltaan 12h 2 päivässä, on aiheeseen hieman paneuduttava ennen H-hetkeä. Ja mikäs sen mukavampaa, kun treenikaverikin on innostunut aiheesta. Siispä pienet muistelut viime syksyn opeista ja sen pohjalta tehdä tämän päiväinen treenisuunnitelma.

Yksi haaveistanihan on päästä TOKO alokas luokka Roopen kanssa läpi kolmesti I-luokan pisteillä. Yksi on jo kasassa parin vuoden takaa, jonka jälkeen löin hanskat tiskiin ja lopetin treenaamiseen ja keskityin vain agiin. Nyt pelastukseksemme on ilmaantunut Hanna Toivonen, johon oli ilo tutustua viime syksynä Espanjanvesikoiraharrastajien järjestämällä leirillä. Silloin saimme läksyksi harjoitella seuraamista leikkimisen avulla sekä Rosan kohdalla erityisesti häiriötä.

Aloitin treenit Roopen kanssa leikkimällä palkkiopatukan kanssa. Tämän jälkeen rauhoitin tilanteen ja sen jälkeen meidät ns. kutsuttiin kehään. Roopelle tehtiin tarkistus, jonka jälkeen oli riviin meno koira sivulle sijoitettuna. Hetken kuluttua "tuomari" tuli ja vapautti tehtävästä.Kiitin ja lähdimme pois "kehästä". Tämän harjoituksen tarkoituksena oli herätellä Roopea tulevaan, opettaa käsky "sit mennään" ja työn jälkeen poistuminen kehästä samalla sanoen "se oli siinä" ja palkaksi hienosta työstä kunnon riekkumista "kehän" ulkopuolella. Harjoitus tehtiin kolmesti ja joka kerran jälkeen Roope oli vain innostuneempi ja innostuneempi. Eikä namia kulunut kuin yksi ainoa. Roope palkkaantui leikkimisestä enemmän kuin aikaisemmin tarjotuilla lihapullilla. =)

Rosan kanssa otin häiriötä niin, että apuri istui kyykkyyn Rosan viereen. Rosan oli pidettävä koko ajan katsekontakti muhun ja jos se herpaantui hetkeksi ja palasi, palkkasin. Tätä ennen ei Rosa ole pahemmin kestänyt häiriötä, mutta nyt se kesti loistavasti toisen ihmisen vierelle tulon, ihmisen koskettamisen sen rintaan ja mikä huipuinta, Rosalle laitettiin pallo nenän eteen ja kun se kesti senkin, palloa hieman tuupattiin niin, että se liikkui muutaman sentin. Tämä meinasi olla jo liikaa, sillä Rosa tuijotti palloa monta sekuntia, kunnes se yhtäkkiä muisti, että nyt ei pallolla leikitä, vaan tehdään kontaktiharjoituksia ja suuntasi katseen muhun. Ihqu Rosa!

Seuraamisen kuvio oli molemmilla sama. Liike - pysähdys, koira sivulle - liike ja tästä palkka leikkimällä. Tällä tavalla tuli treenattua jopa niin pitkälle, että tein kolme suoraa sivua ja kolmesti kulmat. Enpä olisi uskonut, että joskus pystyn tämän tekemään, kun molemmat eivät ole aikaisemmin jaksaneet kiinnostua seuraamisesta kolmea metriä enempää...

Ja mikä parasta, mieleeni on alkanut hiipua ajatus, josko saisi joskus kokeilla kisoja jopa Rosan kanssa... Pystyisiköhän se unohtamaan jaloissa olevat jousitukset ja kiinnostua vain säntillisestä tekemisestä...

maanantai 29. lokakuuta 2012

Kiekkoja, hyppyjä ja ohituksia

Olohuone treenit alkavat kantaa hedelmää. Kiekon heitossa Roopen kanssa on edetty jo sille tasolle, että sille voi heittää koppeja jo viidellä kiekolla. Aina välillä kiekko jää vielä törröttämään sen hampaiden väliin, mutta sillä on jo katse suunnattuna kohti seuraavaa lentävää kiekkoa ja aivot käy täysillä, kun se miettii, miten seuraavan heiton saisi kiinni. Itselläni on pystysuuntaiset heitot vielä vähän hakusessa, mutta suurin osa heitoista onnistuu. Pujottelu jalkojen lomitse on edistynyt jo siihen pisteeseen, että olen rohjennut ottaa kiekon treeniin mukaan. Roope pujottelee hienosti ainakin neljä kertaa, sen minkä olohuoneessa kykenee ja palkaksi heitän kiekon. Tai ainakin niin toivoisin Roopen sen asian niin ottavan. Heitto nimittäin ei mene ihan putkeen, sillä se sujahtaa Roopen nenän edestä lattialle. Positiivisena asiana sanoisin, että tajusin heittokäden merkityksen. Jos heitän samalla kädellä, kuin minkä jalan alta Roope sujahtaa, niin heitto kopsahtaa sen nenään. Kun heittää vastakkaisella kädellä, kiekko sujahtaa sen nenän edestä, eli toivoa on, että Roope jonain päivänä saisi kiekon kiinni.

Rosa on myös hiffannut kiekon kopittelun merkityksen. Viime lauantaina ulkotreeneissä se meni ihan kipsiin, eikä suostunut juoksemaan kädessäni olevan kiekon luokse, vaan sille piti heittää pelkästään rollereita. Mutta tänään Rosa jo hyppäsi kädessäni olevalle kiekolle, eikä sitä enää haitannut, vaikka kiekko oli välillä oikein päin. Pujottelu Rosalla on vielä hakusessa, sillä sen pää jostain syystä menee edelleen harjoitteesta sekaisin ja sen jalkoihin kasvaa jousitukset ja se aloittaa hullunlailla edestakaisin hyppimisen. Sinnikkäästi kuitenkin ohjailin Rosaa ja sain kuin sainkin sen menemään neljän pujottelun verran. Kiekkoa en kuitenkaan heittänyt. Kopittelussa Rosa ei vielä ole sillä tasolla, että se malttaisi ottaa sen kiinni.

Ohitusharjoituksissa olemme edistyneet ison harppauksen eteenpäin. Rosa tulee nykyään nätisti viereeni, eikä enää vaani vastaantulevia koiria. Viikko sitten näkyi ensimmäiset merkit siitä, että Rosan päässä oli alkanut raksuttaa ja se kuumeisesti mietti, miten haluiaisin sen ohittavan vastaantulevat koirat. Se alkoi koiran nähdessään haistella maata ja oli niinkuin sitä ei olisikaan. Ihan niinkuin Roope aikaisemmin teki. Tähän en puuttunut milläänlailla, joten se jäi. Taas meni muutama päivä, että se meni vain ohitse ja se siitä. Nyt tänään se ensimmäisen kerran tuli hakemaan multa namia hyvän käytöksen johdosta, mutta ei sitä kuitenkaan kyennyt syömään, vaan räkäs sen maahan. Hyvänä haasteena näimme Lissun iltalenkillä. Susa yritti selittää Lissulle, että älä mene Rosan luokse, sieltä tulee hammasta. Varoituksesta huolimatta Lissu tuli, eikä Rosa tehnyt elettäkään. Seisoi vain ja katseli ympärilleen. Ainoastaan Leevi sai Rosaan jotain eloa, niillä kun aina ollut jonkinlainen perverssiä muistuttava tapaamisrituaali.

perjantai 26. lokakuuta 2012

Jälkee, hakuu ja kiekkoo

Aika kuluu mukavasti koirien kanssa harrastaen. Mitään stressiä en enää ole ottanut saamattomuudestani, sillä joka päiväinen sade on saanut mut tykkäämään olohuone treeneistä. Lähes joka ilta ollaan vähän treenattu kiekkoa. Messarin näytökseen on vielä kuukausi aikaa ja nyt olen jo päättänyt koreografian sekä sen, että lähden sinne Roopen kanssa. Rosa on kuitenkin silloin juoksussa, joten se menee mummolaan hoitoon.

Pari viikkoa sitten oli aivan mielettömän ihana sunnuntai, vaikka aamupäivällä hieman satoikin. Lähdin kaverin kanssa 10km päähän vetämään koirille verijälkeä ja koska se oli jo neljäs kerta, oli aivoissani tapahtunut jotain joka muistuttaa oppimista.,Kertasin joka mutkassa ja joka potkulla, mitä mikäkin kohta tarkoittaa ja mihin suuntaan sen jälkeen mennään. Ensin tehtiin kaverille jälki ja sitten mulle. Merkkaamiseen käytettiin reilusti pyykkipoikia, että emme varmasti eksyisi jäljeltä, jos sattuisi käymään niin, että koira ei jälkeä löytäisikään. Tämän jälkeen suunnistettiin autolle. Vahinko vain, että kaunis rauhallinen sunnuntai oli saanut muutkin liikkeelle, sillä portilla odotti jo pari ihmistä ja koira, joilla oli muovikassissa verijäljen tekovälineet. "Prkl, jos menevät sotkemaan meidän jäljet..." .mietittiin, mutta nopeasti ajatus vaihtui jo toiseen, kun huomasimme tien vieressä olevia sienestäjien autoja. "Mitenköhän tässä käy?"

Kotona verijäljen vanhentumista odotellessa trimmasin Roopen. Sen turkki oli ollut jo pitkään siinä kunnossa, että viikatetta olisi syytä käyttää. Trimmaus onnistuikin lähes täydellisesti, sillä vasta ihan loppuvaiheessa, kun jäljellä oli enää takajalat ja häntä, kone sanoi pari kertaa "köh, köh" ja siihen päättyi sen tarina. Ei siinä muu auttanut, kuin ottaa Fiskarsit esiin ja hoitaa homma sillä loppuun. Häntään jätin karvan, sillä aika totaalisesti loppui kesken ja oli pakko lähteä jälki/haku treeniin.

Treenivuorossa ensimmäisenä oli Rosan jälkitreeni. Rosa ei tällä kertaa keskittynytkään hajuun, vaan juoksenteli jäljellä edestakaisin etsien jotain. Vähän väliä jouduin pysähtymään ja osoitin sille jälkeä. Ihan pienen hetken se jaksoi keskittyä, mutta sitten se lähti taas juoksentelemaan mihin sattui. Nyt oli tainnut jälkigurulle tulla liian kova haaste. Menimme kuitenkin jäljen loppuun, mun ohjauksen varassa. Kaverille oli käynyt vielä pöllömmin. Sillä ei pelkästään koira ollut hakusessa, vaan treenaajat olivat molemmat, sillä joku onneton luupää oli kerännyt kaverin pyykkipojat puista ja puskista. Mitähän lie silläkin luupäällä ollut mielessä? Luuliko se, että joku on unohtanut pyykkipojat metsään??? Ja päättänyt kerätä ne pois, että ei roskattaisi luontoa??? Vai luuliko, että ne saattaisivat olla keräily harvinaisuuksia ja ne kannattaa ottaa talteen???? Outoja tyyppejä sitä kulkeekin metsässä...

Rosan jälkitreenin jälkeen oli Roopen hakutreenin vuoro. Pikaohjeet Päiville ja sen jälkeen Päivi piiloon metsään. Sovittiin, että Roopelle annettaisiin ääniapu, sillä ilman sitä se ei vielä osaa lähteä ketään etsimään. Ensimmäisellä kierroksella Roope lähti innokkaasti juoksemaan kohti maalia, sitten jostain syystä se lähti paluu jäljelle ja takaisin luokseni. Uusiksi, tällä kertaa ääniapu oli kovempi ja Roope singahti suoraan maalille. Kohta se juosta suhahti takaisin luokseni hakupatukka suussa ja heitti sen jalkoihini. Korjasin sen talteen ja sanoin Roopelle "missä" -käskyn. Sitten mentiin niin että suhina kävi ja suoraan maalimiehen lihapullille. Toisella kierroksella Roope juoksi samantien käskystä maalimiehen luokse, otti patukan ja tuli luokseni. Kun jälleen annoin Roopelle käskyn "missä", se katsoi metsään päin ja lähti. Tunsin, kuinka liina liukui käsistä ja sitten huomasin jääväni yksikseni lähtöviivalle. Roopea se ei haitannut, sillä sillehän oli joka tapauksessa pullia tiedossa. Ei siinä auttanut muu, kuin yksinään mennä perässä ja naureskella hassulle koiralle. Ehkä me tarvitsemme vielä hieman tukea tässä yhteistyön luomisessa... ;). Onneksi sitä on jo keväällä tulossa espanjanvesikoiraharrastusyhdistyksen kautta =)!

Noin viikon verran meni, kun joka ilta hieman harjoiteltiin pujottelua jalkojen välistä. Nyt se jo alkaa sujua molemmilta tosi hyvin ja huomenna on tarkoitus siirtää harjoitus ulos. Toivottavasti se onnistuu myös siellä häiriön alla, sillä paikalla on muitakin. Tarkoitukseni olisi, että messarissa Roope pujottelisi mun jalkojen välistä noin kuusi kertaa putkeen. Sitä en vielä ole päättänyt, heitänkö joka pujottelun jälkeen kiekon vai vasta tämän kuuden pujottelun sarjan jälkeen. Varsinaisia heittoja ei sisällä ole kyennyt tekemään,vaan Roopen kanssa olen treenannut pysty -ja vaakaheitto kopitusta. Tämä onnistuu jo kolmella kiekolla. Oujee!!! Rosan kanssa homma hieman takkusi, sillä Rosahan ei ole suostunut ottamaan kiekkoa suuhunsa. Mutta yhtenä iltana vain tajusin kokeilla, mitä tapahtuisi, jos käännän kiekon väärinpäin. Niin, että reunat sojottavat ylöspäin. Ja hitsi hitsi, tämä pelitti! Nyt ollaan Rosankin kanssa päästy harjoittelemaan kiekkoilua niin, että se ottaa ns. kopin kädestä. Vihdoin... =)

lauantai 13. lokakuuta 2012

Häiriöitä Rosalle

Niinhän siinä taas kävi, et unohdin ohituksissa antaa Roopelle kaiken huomioni jo muutaman päivän jälkeen, kun kerran molemmat menivät niin hienosti kaikkien koirien ohi. Kunnes taas tajusin, että olemme palanneet alkuperäiseen toimintaan ja komennan Rosaa ohituksissa, enkä huomioi ollenkaan Roopea. Joten tein tänään tarkoituksella pidemmän remmilenkin, missä tiesin olevan paljon koiria ja harjoittelisimme oikein urakalla oikeanlaista ohittamista.

Heti ensimmäinen haaste saatiin 100 m:n päästä kotoa, kun alueella liikkuva mies sähköisellä pyörätuolilla tuli vastaan agressiivisen koiransa kanssa. Rosa otti tapansa mukaan jalat alleen ja alkoi raivoisasti haukkua ja hyppiä koirakkoa päin. Mun ensimmäinen reaktio oli vetää Rosaa remmistä ja komentaa sitä olemaan hiljaa. Sitten jostain syystä vilkaisin Roopea ja muistin samassa, et eihän mun Rosaa pitänyt huomioida. Niinpä vain vetäsin Rosan lähelleni ja aloin syöttää Roopelle namia ja kehuin sitä valtavasti hienosta käytöksestä. Pikku hiljaa Rosa hiljeni ja jämähti istumaan, katsekontakti kuitenkin koirakossa. Kun kerran molemmat olivat rauhallisia, päätti mies pysähtyä ja jäädä turisemaan joutavia. "Perkele" - mietin itsekseni, ja pyysin häntä jatkamaan matkaa samalla Roopelle namia tunkien. "Ei tässä mitään" -tuumasi mies. "Tuleeks noi juttuun keskenään, kun toi toinen on agressiivinen. Onko ne poikia vai tyttöjä? Ai, poika on tuo musta..." Tämän jälkeen lähtivät ja me pääsimme jatkamaan matkaa. Kehuin aivan valtavasti Roopea sen hienosta käytöksestä, Rosan jätin huomiotta.

Vähän ajan päästä alkoi tulla enemmän ja enemmän koiria vastaan, mutta enää Rosa ei ollut moksiskaan niistä. Se käveli Roopen vieressä ja oli kuin vastaantulijat olisivat ilmaa. Mutta ei se ottanut kontaktia muhunkaan, vaikka Roope sai jokaisella ohituksella kasan namia. Vasta lenkin lopussa Rosa tuli vapaaehtoisesti hakemaan namia, kun tiesi käyttäytyneensä nätisti.

Tää toimii... =)!

lauantai 6. lokakuuta 2012

Roope piilosilla

Palloleikeissä Rosa on ollut aina se, joka menee piiloon pallon kanssa, kun puhti alkaa loppua. Roope on ollut se, joka kovaäänisesti huutaa, et "se on mulla ja pysyy! Sitä ei kukaan muu saa! Kuuletteko perkeleet!" Nyt vanhemmiten Roopesta on tullut rauhallisempi ja viisaampi:

 "Oujee jee, mikä nautinnollinen aamu..."
 "Kukaan ei löydä mua, hihhih, nyt on niin hyvä piilo..."
 "Mitä sä huutelet siellä???? Mä oon piilossa! Ei mul mitään oo..."
"Pakko kai tunnustaa, et pallo on mulla. Mut ei sitä kukaan saa. Se on mun...."

Roope tuli vihdoin piilostaan, kun sitä aikansa jaksoi huudella ja matka jatkui, palloa heitellen ja kilpaa Rosan kanssa kirmaillen pitkin Hannusmetsän polkuja.

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Rähjä Rosan ohitusongelma osa: tosi mones...

Kun oikein väsyttää eikä huvita mikään, on aika ottaa päikkärit töitten jälkeen ja tyhjentää pää. Herätessä ei ole mitään hajua, missä on ja mitä kello on. Voimia on just sen verran, että jaksaa raahautua sohvalle. Sohva on meidän perheen lempipaikka ja koirat on aina valmiina pitämään mulle seuraa, saavathan he samalla rapsutuksia ja haleja. Ja pusukin tulee, jos pitää gouda palasta koirien nenän edessä. Voiko enää rauhallisemmin ja stressittömimmin nousta päikkäreiltä?

Tunnin TV:n katselun ja rapsuttelujen jälkeen oli hyvä lähteä iltalenkille, et jaksaisi nukkua yön yli. Jo ensimmäisen viiden minuutin jälkeen alkoi alitajunta herätä ja kaiken maailman tekemiset pyöriä päässä. Tällä kertaa ne olivat ulkoiluun ja koiriin liittyviä asioita. Ensin muistin, kuinka bussikaveri kertoi alkaneensa hölkkäämisen kahden minuutin jaksoissa ja jo viikon treenaamisen jälkeen juoksee pitempiä aikoja kerrallaan. Siitä ajatukset siirtyivät Roopen fyssarin neuvoihin, kuinka harrastavan koiran kuntoa tulee pitää yllä juoksuttamalla sitä tasaisesti joitakin kilometrejä. Kohta huomasin kaivavani kännykkää taskusta ja tutustuin ajastimen saloihin. Lopulta laitoin sekuntikellon käyntiin ja sen avulla sain tunnin iltalenkistä 20 minuuttia kulutettua hölkkäämällä ja kävelemällä vuorotellen minuutin kerrallaan.

Toinen ääni päässäni kouluttaa mua koko ajan kouluttamaan Rosaa. Rosan ohitukset ovat toisinaan epäonnistuneita ja toisinaan onnistuneita. Jokin aika sitten huomasin, että Roope menee aivan kipsiin, kun se näkee vastaantulevan koiran. Se alkaa nuuhkia maata ja jättäytyy taakseni, kun Rosa taas ottaa taisteluasennon. Silloin päätin, että tämä ei enää mene näin ja aloin kannustamaan Roopea ohituksissa, Rosan jätin kokonaan huomiotta. Tämä alkoi pelittää ja molemmat kulkevat nykyään reippaasti vieressäni ohi vastaantulevan koirakon. On kuitenkin vielä muutama koira, minkä kohdalla Rosa ei kykene raivoaan pidättelemään. Yksi tälläinen vihollinen on bortsu Siru.

Usein lenkeillä ohitamme koirapuiston ja normaalisti pääsemme siitä ohi ilman minkäänlaisia kommelluksia. Mutta tänään puistossa oli Siru. Rosa hiffasi sen jo matkan päästä ja otti taisteluasennon. Huomattuani sen, vedin remmin avulla Rosan viereeni ja höllättyäni hihnaa, se otti jalat alle ja hyökkäsi kohti puiston porttia. Samassa Roope alkoi haistelemaan maata ja hiipimään poispäin meistä. Vedin Roopen lähelle ja Rosan istutin selkäni taakse. Sieltä se sai katsella Sirua ja samalla rauhoitin sitä silittämällä sen rintaa ja kehuin sitä. Kun päästin irti kaulapannasta ja nousin seisomaan, otti Rosa jälleen jalat alle ja hyökkäsi kohti porttia. "Voi s....tana, mitä h...iä mä tekisin" -mietin ja sitten muistin, että munhan pitää kohdistaa huomioni Roopeen eikä Rosaan. Niinpä aloin höpöttämään Roopelle ja tungin sille samalla namia suuhun. Tämä auttoi, Rosa hieman rentoutui ja niin pääsimme jatkamaan matkaa.

Viime sunnuntaina olin Tommy Wirenin luennolla ja siellä puhuttiin vastaehdollistamisesta. Siellä tajusin, että nimenomaan se auttaisi mua näissä ohituksissa, mutta ennenkuin tällaisissa riita tilanteissa Rosaan saisi kontaktin, se vie aikaa. Senhän mä nyt tiedän, enkä aio enää luovuttaa niin helpolla.

perjantai 28. syyskuuta 2012

Roope lekurissa

Vähän aika sitten tuumailin itsekseni, et olisi hyvä tietää, mitkä mahtaisi Roopen veriarvot olla. Jostain syystä olen aina ollut Roopesta huolissani, vaikka siinä mitään vikaa ei olekaan ollut. Eikä siinä mennyt kuin muutama päivä, kun sain mietteisiini vastauksen.

Roopella alkoi hiipien raju vatsatauti. Ensin se söi ruohoa ja oksenteli, sitten vatsa meni ihan kuralle ja se alkoi kakkia sisälle ja kun eräänä päivänä kakat oli tullu sohvalle, tuli mulle kiire viedä se lekuriin. Sainkin pika-ajan lekuriasemalle, missä olemme muutaman kerran jo käyneet ja saaneet hyvää palvelua tähän asti. Päästessämme perille, lekuri oli meitä vastassa ja tuumaili, että koirahan on ulkoisesti ainakin terveen näköinen. Siihen minä, et sen takia en olekaan pitänyt kiirettä lekuriin tuomisessa, mut nyt tuli kiire. Mun ajatuksissa kummitteli halvaantuminen, lekurilla taisi olla muu ajatus ongelmasta.

Meidät ohjattiin vastaanottohuoneeseen odottamaan, Rosa ja ukki jäivät aulaan. Kohta lekuri tuli huoneeseen ja alkoi kokeilla Roopen vatsan seutua. "Pureeko se? Onko se normaalisti tällainen? (Roope hieman vikisi). Voitko pitää kiinni, että ei satu mitään." .... Minä pitelin ja Roope itki samalla, kun lekuri hermostuneesti kokeili Roopen vatsan aluetta. Mitään outoa ei löytynyt, joten päätimme otattaa verikokeet. Siitä ainakin selviäisi, mikä on vikana. Paikalle haettiin sairaanhoitaja pitelemään koiraa, että ei vain tapahtuisi mitään. Kun lekuri ja sairaanhoitaja juttelivat keskenään, taputin Roopelle pöytää merkiksi, että sinne pitäisi nousta. Roope nosti tassut pöydän reunalle ja sitten pukkasin peräpäästä. "Oho, ai nyt se on siellä" -tuumasi lekuri. Samantien sh otti Roopesta kiinnipito otteen ja lekuri lähti etsimään putkia ja neulaa. Sitten alkoi varsinainen näytös.

Sh siis piteli teatraalisesti itkevää Roopea, lekuri saapui pöydän luokse löytyneen neulan kanssa, mutta unohti putkille telineen. Siitä huolimatta lekuri otti vasemmalla kädellä Roopen tassusta kiinni, piteli oikeassa neulaa ja sitten alkoi pohdinta, miten saadaan putkille teline. Onneksi tutkimuspöydällä oli teippirulla, joten sh keksi havitella rullaa vasemmalla kädellä, joka piteli Roopen etupäätä paikoillaan  ja sai pukattua sen lähemmäksi lekuria. Näin saatiin putkille teline. Meni minuutti jos toinenkin, eikä mitään tapahtunut. Lekuri vain piteli Roopen tassua kädessään ja toisessa kädessä neulaa. Tässä vaiheessa Roope tajusi, et itku oli kannattanut ja saanut lekurin säikähtämään. Häntä alkoi heilua ja itku koventua. Vielä päälle se päästi tosi pahan hajuiset döllit. Kyllä tämä viimeistään pelottaisi lekuria. Ehkä döllistä johtuen, lekuri heräsi ja päätti pistää neulalla, vaikka sitten sotkua tulisikin. Ja saatiinhan sitä verta vähän putkeen. Kyllä mua nauratti, kun lekuri sitoi Roopen jalkaa totisen näköisenä ja sh naureskeli itsekseen tilanteelle. Täydellinen teatteri esitys, sanoisinko.

Puolen tunnin kuluttua saimme kuulla tulokset, kaikki arvot olivat loistavia. Muutamissa arvoissa oli viitettä tulehdukseen, joten diagnoosiksi tuli paksusuolentulehdus. Saatiin kotiin viemiseksi lääkkeitä ja ruokaa kassi kaupalla sekä 230e:n lasku sekä ohjeistuksena, että Roope ei saa enää juoda katuojista. Kiitos, sanoin ja lähdettiin kotiin.

Lääkket alkoivat heti vaikuttaa ja Roope normalisoitui, joten lähdimme hakutreeneihin. Mutta lääkkeiden loputtua alkoi oireet uudelleen. En kuitenkaan enää lähtenyt sitä viemään lekuriin, vaan aloin keittää sille aamupalaksi kaurapuuroa. Se kun on monen ihmisen mielestä oiva lääke huonovointisuuteen sekä krapulaan. Miksi ei siis Roopellekin oiva ruoka-aines. Ja niinhän siinä kävi, että vatsa rauhoittui ja elämä palautui normaaliksi nopeasti. Puuron keittämistä en kuitenkaan lopettanut, vaan syömme sitä nyt kaikki. Roope edelleen juo katuojista ja Rosa kaivelee maasta kaninpaskaa, joten puuron antama vatsansuoja tulee tarpeeseen. =)

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Muden pallopoika, osa II

Haku-kurssin toinen päivä käynnistyi kankeasti. Roope retkotti sohvalla, eikä tehnyt elettäkään mennäkseen aamupissalle. Sain houkuteltua sen terassille ja siitä ampaisi takaisin sohvalle. Ei auttanut muu, kuin vetäistä se ulos. Roope katseli ensin unisena maisemia, löntysteli lähimmälle puulle, pissasi ja pinkaisi takaisin sisälle. "Tästä se on hyvä treenipäivä aloittaa" -mietin. Mutta siinä vaiheessa, kun pakkasin treenikassia kasaan, alkoi Roopellakin olla toinen kello äänessä. Niinpä lähdettiin matkaan suuntana Kivistö, 7.15 aamulla.

Tällä kertaa Roopen vuoronumero oli 2. Tarkoituksena oli ensin pitkät hakumatkat, joista sen pitäisi tuoda mulle pallo palkaksi. Kolmas maali olisi piilossa, lähellä keskiviivaa ja maalimiehen tehtävänä olisi antaa Roopelle rulla pallon sijaan. Ensimmäinen lähtö lähti vasemmalle, suoraan treenikaverin namipurkille. Sain kuin sainkin houkuteltua Roopen takaisin ja uusi lähtö, namikupille. Tämän jälkeen namikuppi poistettiin meidän lähettyviltä, otin Roopen viereeni ja ääniavun jälkeen usutin Roopen etsintä matkalle. Se ampaisi matkaan, lähti kohti maalimiestä ja tuli pallo suussa takaisin. Tämän jälkeen laitoin Roopen kiinni ja kuiskasin, "missä?". Roope ampaisi uudestaan matkaan ja minä juosta kömysin narun jatkeena perässä. Ekalla kierroksella Roope sai oitis maalimieheltä namilta.

Toisella kierroksella lähtö oli ampuva, vaikka katse olikin hieman vasemmalle suuntautuva. Kohta Roope tuli takaisin pallo suussa ja lähdettiin yhdessä katsomaan, mihin maalimies oli piiloutunut. Roope ohjasi mut hienosti pusikkoon, missä oletin maalimiehen olevan. Perille päästyäni huomasin maalin olevan tyhjä. "Perkele, tuli ohari" -kerkesin miettiä, kun Roope kiskaisi narusta ja jatkoi matkaa. Maalimies olikin mennyt reilusti piiloon pusikkoon, mitä en ensin huomannut. Tällä kertaa Roope ei heti saanutkaan namia, vaan vetäisin hieman remmistä Roopea takaisin ja vasta sitten päästin maalimiehen luokse syömään namia.

Kolmannella kierroksella piilo oli aivan keskilinjan läheisyydessä. Nyt Roope ei saisikaan palloa, vaan sen pitäisi ottaa rulla suuhun. Roope teki lähdöt suoraan piilolle ja vain takapää näkyi, kun kerjäsi palloa maalimieheltä. Roope oli ensin ollut sitä mieltä, et ei rullaa, vaan namia. Kun ei se saanut periksi, se otti rullan suuhun ja sen verran tuli esille, että kaikki näkivät rullan olevan sen suussa. Tässä vaiheessa mun pokka petti ja kiljuin onnesta, vaikka mun pitäisi olla ihan hiljaa. Yes!- ajatteli Roope ja luuli saavansa namit. Vähään aikaan ei näkynyt kuin heiluva häntä, mut sitten se lähti piilosta tulemaan luokseni rulla suussa. YES!!!!! Ihan mieletön fiilis. Mutta taisi maalimieskin olla tyytyväinen, kun oli saanut pidettyä päänsä ja Roope oli lopulta suostunut ottamaan rullan häneltä.

Jatkosuunnitelma tälle lajille on, että harjoittelemme rullaa sisällä. Vaatteita heitellään lattialle ja rulla laitetaan niiden päälle. Roope tuo ensin rullan ja sen jälkeen mennään yhdessä katsomaan, missä ne vaatteet oli. Sitten vain heitän namit vaatteiden päälle. Kun tämä onnistuu sisällä, mennään omalle kentälle, sitten lenkkimetsään. Tavoitteeni on, että ennenkuin tämä vuosi loppuu, Roope tekee kaiken tämän ilman ääniapuja vieraan ihmisen kanssa vieraassa metsässä. Saas nähdä, kuinka tässä käy =).

Ihqu Roope... =)

lauantai 15. syyskuuta 2012

Muden pallopoika, osa I

Kouluttajana: Tiina Paavola

Hakuviikonlopun ensimmäinen osa on ohi. Huomenna jatkuu, uusilla suunnitelmilla.

Meitä oli 8 treenaajaa, toiset parempia, toiset vähemmän parempia ja toiset vihreitä. Meidät oli yhden harjoituskerran myötä nostettu vähemmän parempia sarjaan. Treenit aloittivat prot, joten meidän vuoronumeroksi tuli 4.

Pienen alkupohdinnan jälkeen tulimme kouluttajan kanssa siihen tulokseen, että maalimiehet leikkivät kahdella pallolla koiran kanssa niin kauan, että ilmaannun paikalle. Roope oli asiasta eri mieltä. Sen mielestä pallo kuuluu viedä mudelle ja saada namipalkkaa. Syy, miksi näin ei voi tehdä, on yksinkertaisesti niin, että ohjaaja on passiivinen eikä leiki koiran kanssa. Vain ja ainoastaan maalimiehellä saa olla hauskaa koiran kanssa, jotta se oppisi etsimään ihmisiä metsistä.

Ensimmäisellä kierroksella lähetin Roopen etsimään maalimiestä. Mikä lie aivosolujen kolari tapahtunut, sillä Roope alkoi tehdä pientä ympyrää lähettyvilläni ja etsi palloa. Kahdesti lähetin sen matkaan, tuloksetta. Sitten otettiin ääniapu käyttöön. Johan tuli koiraan vauhtia. Roope lähti kuin ohjus, kuului "maali" ja lähdin perään. En ehtinyt kävellä kuin muutaman metrin piilon suuntaan, kun Roope jo tuli vastaan ja pusikosta kuului iloinen huuto "Roope, tääääällä!". Mammanpoika ei siis halua leikkiä muiden kanssa, ainoastaan mun. Maalimies kyllä heitti pallon Roopelle leikkiäkseen sen kanssa, mutta se olikin ollut Roopelle merkki, että voi lähteä paluu matkalle.

Seuraavalla kierroksella oli toisen maalimiehen vuoro. Nyt jo oppineena otettiin heti ääniapu käyttöön. Roope löysi maalimiehen, kuului kiljaisu ja heti lähdin perään. Olin olevinani tosi nopea, mutta silti Roope oli jo ehtinyt lähteä paluumatkalle. Goutsi kiljaisi, että leikkikää yhdessä koiran kanssa, mutta me tehtiin niin, että maalimies ja minä heiteltiin palloa keskenämme. Kun Roope sai vahingossa pallon kiinni,, vei se sen maalimiehelle, se otti pallon Roopelta ja heitti sen Roopelle. Roope otti kopin ja lähti painelemaan keskiviivalle yksinään.

Kolmannella ja neljännellä kerralla sama juttu, kuin aikaisemmin. Maalimieheltä pallo mudelle. Pienen pohdinnan jälkeen tulimme siihen tulokseen, että seuraavalla kierroksella opetellaan leikkimistä. Kaveri lainaisi narupalloa siihen tarkoitukseen.

Uusintakierroksella tehtiin niin, että maalimies meni vain pienen matkan päähän, lähetin Roopen matkaan ja palkaksi Roope saisi opetella leikkimään maalimiehen kanssa. Turhaan yrittivät, sekä goutsi että maalimies, sillä Roope oli päättänyt, että pallo kuuluu mudelle ja sille se myös viedään. Mitkään vieraat ihmiset ei hänen palloja saa. Aikamme pohdittuamme tilannetta, päätimme, että huomenna treenaamme niin, että maalimies antaa pallon Roopelle, Roope tuo sen mulle ja sen jälkeen etsimme yhdessä maalimiehen ja palkaksi Roope saisi paljon mässyjä. Saas nähdä, toimiiko tämä...

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Extrasta Soniciin, vaakasuorasta pystysuuntaan

Kivekossa piipahti tänään vierailijoita. Kentällä oli edustettuna kaksi jäsentä Suomen koirafrisbee yhdistyksestä ja luvassa oli kolme tuntia hauskaa kiekon kanssa.

Ensimmäinen tunti meni heittotekniikan hiomisessa. Tähän asti olen pitänyt kiekosta kiinni niin, että kaksi sormea on tukena kiekon syrjässä, kaksi pohjassa ja peukalo kiekon päällä. Mutta ylläri pylläri, kaikki sormet pitää olla kiekon alla ja vain peukalo tukee kiekon päältä. Kun tämän tajusin, alkoi heitoissa olla voimaa, eivätkä kiekot enää väpättäneet ilmassa.Eivätkä ranteet huutaneet hoosiannaa, niinkuin ennen.

Heittotekniikassa opeteltiin perus rolleria, minkä jo handlasin, sekä perusheittoa. Tämän lisäksi opimme kanansiiven ym, joiden nimet ovat jääneet jo unholaan. Joka tapauksessa kiekko lentää joko vaakasuorassa tai pystysuunnassa ylöspäin, eteenpäin sekä pysyy paikoillaan.

Roopen turkki on taas siinä vaiheessa, että trimmerillä olisi töitä. Se kun selvästi olisi halunnut juosta kiekon perässä, mutta ei vain jaksanut. Juoksu oli aika väkinäistä, hypyt sen sijaan ponnekkaita. Väsymyksestä huolimatta, Roopen kanssa harjoittelimme temppuheittoa vaakasuunnassa sekä pystysuunnassa koiran istuessa edessäni. Ja jo muutaman heiton jälkeen Roope alkoi saamaan kiekkoa kiinni suullaan.

Rosan kanssa treeni meni lähinnä mun kiertämisen harjoitteluun, rollereihin ja muutamaan vaaka/pysty heittoon, joita se ei ensimmäistäkään saanut kiinni. Mutta Rosa otti kiekon suuhun, kun sitä innosti ja repi vimmatusti vastaan. Eli olemme tainneet päästä Rosan kanssa kiekkokammosta yli ja voin alkaa treenata sen kanssa kunnolla heittoja  aivan normaalisti.

Postissa tulevat extra kiekot jouduin luovuttamaan pois, sillä se tuli tänään huomattua, että ne eivät sovi meille. Saimme kokeilla extraa ja se oli heti ensimmäisen heiton jälkeen täynnä reikiä.  Super Sonic oli se meidän juttu. Neljän heiton jälkeen tarkasteltuani tilannetta, ei kiekossa ollut minkäänlaisia jälkiä purukaluston jäljiltä. Onneksi sain tilattua extrojen lisäksi neljä super sonicia, jotka kestävät mun koirien purukalustoa.

Aivan mahtava päivä takana ja uusia treenejä jo suunnittelen innolla. Jospa sitä jo huomenna menisi harjoittelemaan... ;)

lauantai 8. syyskuuta 2012

Villityksiä ja palkkoja

Roope on tullut siihen ikään, että sillä on alkanut 50 villitys. Se on alkanut astua narttuja ja uroksia puistossa, se katoaa metsässä peurojen jäljille ja irtaantuu musta. Sen käytös on muutenkin muuttunut tämän kesän aikana ihan oudoksi. Tätä ihmetellessäni ääneen, mulle naurettiin ja kerrottiin tästä villityksestä. Eli ei sen vakavampaa. Mua kehotettiin ostamaan prätkä, millä Roope kulkisi treeneihin, pitäisi hommata sille nuorempi narttu ja ostaa lomaosakkeita Espanjasta. No, antaa nyt olla vaan... ;). Yritän vanhoilla eväillä elää herran kanssa sovinnolla ja toivoa, että oireilu katoaisi mahdollisimman pian =).

Tänä aamuna piilotin salaa pallon taskuihin metsälenkkiä varten. Sen avulla aikoinaan sain Roopen kulkemaan metsässä kanssani, joten toivoin sen auttavan myös nyt. Ja auttoihan se. Ensimmäisen kerran Roopen kadotessa metsän uumeniin, otin pallon esille ja aloin heittelemään sitä Rosalle. Ei menny kuin yksi sadasosa sekunti, kun Roope ilmaantui piilostaan luoksemme etsimään palloa. Ei siis ole sattumaa, että otan Roopelle tuleviin haku treeneihin palkaksi pallon.

Hartolassa tutustuimme ensimmäisen kerran haku treeneihin. Koska mulla ei ollut lihapullia matkassa, valitsin sille palkaksi pallon. Vaikka Roope rakastaa palloa, oli se aika varovainen etsinnässä, sillä nyt pallon hajuihin eksyi myös vieraan ihmisen haju. Ensimmäisellä haku kierroksella käskin Roopea "menemään" pallon perään. Moka.Tähän astihan olen metsässä käyttänyt käskyä "etsi". Toisella kierroksella muistin tämän kehotuksen ja nyt alkoi Roopekin intoutua vähän etsinnästä. Ensi viikonloppuna meillä Roopen kanssa onkin rankka viikonloppu, sillä näin vasta-alkajana menemme kaksi päivää kestävälle  haku kurssille.Saas nähdä, kuinka käy. Ainakin olen oppinut sen, että palkkana on pallo ja käskynä etsi. Siitä on hyvä aloittaa... ;)

Tulevaa koitosta silmällä pitäen kaivoin Hartolan muistiinpanot ja sieltä löytyikin aika osuva kohta: Koiran metsästyskäyttäytymisen mallit: etsiminen, tuijotus, vaaniminen, takaa.ajo, tarttumispurenta, tappopurenta, paloittelu ja syöminen. Tämähän selittää monta asiaa:

Roope tappaa kaiken mitä sille antaa yllä mainituilla tavoilla. Onneksi kiekot on nyt koettu vaarattomaksi saaliiksi, jonka kanssa leikitään. Enää Roope ei niitä revi ja pure hengiltä, vaan pitelee niitä varovasti suussaan. Toisin kuin Rosa, jonka tappovietti kiekkoja kohtaan heräsi viime keskiviikkona ja päätti, että ne täytyy ehdottomasti saada hengiltä. Se repi ja raastoi koko sielunsa voimalla ja naama loisti kuin Naantalin aurinko. Postissa on tulossa kuusi uutta kiekkoa, mutta luulen, että niitä heitetään vain Roopelle. Rosa saa ne vasta sitten käyttöön, kun ymmärtää, että sitä saalista ei tapeta. 

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Kiekkoja, selälle hyppyä ja kiekkoa

Koirafrisbee taitaa olla lajeista se ainoa, missä me mennään vauhdilla eteenpäin. Mulla on ollut auto lainassa kohta kaksi viikkoa ja olen päässyt pikaisesti käymään Masalassa treenaamassa kahdesti. Ne opit, mitä viikko sitten saimme, sujuivat tänään kuin vettä vain. Vaikka ei oltu treenattu kuin kerran viikon sisällä.

Tänään saimme vinkin siitä, miten saisin koiran hyppäämään selän päälle. Uhrina oli Roope. Tähän treeniin tarvittiin kaksi henkilöä, joten mun osaksi oli mennä polvilleen maahan ja avustaja houkutteli Roopea selkään hyppäämään namin avulla, ei kiekon. Aikaisemmin olen onnistunut saamaan vain koirien etutassut selänpäälle, mutta nyt jo toisella yrittämällä Roope hyppäsi niin, että kaikki neljä tassua oli selässä. Voi video, mikä fiilis =). Ei sen takia, että olin lysähtää, kun melkein 30kg hyppää koko painollaan selän päälle, vaan sen takia, että monen kotona tehdyn epäonnistuneen harjoittelukerran jälkeen harjoitus meni putkeen jo toisella yrittämällä. Niin se vain on, että aina pitäisi olla joku goutsi, jolta saisi avuja. Muuten ei treenit etene...

Miten hyppy opetetaan? Ensin ohjaaja menee joko makuulle tai polvilleen maahan. Sitten avustaja houkuttelee koiraa namin avulla selkään. Naminhan saa vain, jos onnistuu. Kun tämä onnistuu, voi ohjaaja nousta kontilleen. Kun hyppy on tässä asennossa hanskassa, noustaan kyykkyyn ja viimeinen vaihe on, kun ohjaaja seisoo polvet koukussa. Mun kroppa tuskin koskaan tulee kestämään kyykky asentoa, mutta olen tyytyväinen jo pelkästään konttausasennossa suoritettuun hyppyyn =).

Rosan käytös kiekkoja kohtaan on treenien myötä muuttunut agressiivisemmaksi. Tähän asti se on ollut hyvin helläsuinen, tuskin uskaltanut edes koskea. Tänään se repi kiekkoja hampaillaan vimmatusti, aivan kuin olisi teurastus ollut käynnissä. Mietin vain, et jos nämä kiekot kestivät Roopen käsittelyssä yhden kerran ilman reikiä, niin miten kauan uudet hankkimani kiekot kestää Rosan käsittelyssä? Kaksi kertaa??? Vai ei yhtään...

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Nenua ja verta

Alunperin olin ilmoittautunut Kivekon aloittelijoiden jälkikurssille, mutta kun Espanjanvesikoiraharrastajien päivillä Hartolassa olin tehnyt Rosan kanssa pitkää verijälkeä, meidät siirrettiin kokeneempien ryhmään. Hartolassa vielä olin sitä mieltä, että laji on hauska, mutta ei mun laji. Nyt olen muuttanut mieltäni ja suunnittelen jo kisoja molemmille. Tosin Rosalla on vielä se paukkuarkuus. Jos se ei saa vahvuutta paukkuun, meillä ei ole kisoihin menemistä.

Hartolassa meitä oli kolme kokematonta ohjaajan kanssa tekemässä jälkeä. Ohjaaja selosti kisan omaisesti, miten jälki tehdään, miten kaatojen merkkaus tehdään ja mikä on oppaan rooli. Jälki tehtiin ilman koiraa ja seuraavana päivänä mentiin koirien kanssa.

Rosa teki aivan mielettömän hyvää työtä. Sen kulku oli tasaista, rauhallista ja koko ajan nenä kiinni maassa. Se oli koko ajan jäljellä, ainoastaan kulmien kohdalla se hieman eksyi, teki pienen ympyrän omaisen etsintäliikkeen ja palasi jälleen jäljelle. Ainoastaan kaadon kohdalla, missä oli peuran jalka, Rosa oli sitä mieltä, että se jalka ei nyt niin tärkeä tekijä ole. Se jäi ihmettelemään, mihin verijälki hävisi ja yritti kovasti etsiä jäljelle jatkoa. Yritin kyllä kovasti selittää, että se oli tässä, hienosti suoriuduttu ja nyt lähdetään. Rosa vain näytti kysymysmerkiltä ja olisi jatkanut treeniä vaikka kuinka kauan.

Kivekon kurssin jäljen teko tehtiin Sundbergin metsässä. Itse olin hieman krapulassa, joten keskittymiskyky ei ihan paras mahdollinen ollut. Tein kyllä jäljen, merkkasin sen pyykkipojilla, tein makuut ja kaadon. Kun koirien kanssa menin jäljelle, en muistanut enää yhtään, missä meidän jälki meni. Välillä mentiin ristiin muiden jälkien kanssa, mutta Rosa osasi hienosti palata omalle jäljelle pienen etsinnän jälkeen. Ei sitä haitannut, vaikka matkalla löytyi paketillinen kananuggetteja. Verijälki oli paljon kiinnostavampi.

Roopen kanssa kokeilin treenikaverin tekemään jälkeä. Olihan se jäljellä kulkeminen Roopelle hieman haasteellisempaa, koska tämä oli sen eka kerta ja vielä sellaisella jäljellä, joka oli jo kertaalleen käytetty. Alun Roope veti nenä kiinni maassa, mutta jossain vaiheessa se yritti saada apua ilmavainulla. Jäljen löydyttyä, se jatkoi maavainulla kulkua.

Se, mikä mulla edelleen on hakusessa, on koiran tukeminen makuun ja kaadon merkkaamisessa. Merkkaamista koira tekee joko nuuhkien tai nuollen, mutta en vielä ole tajunnut, että koira pitää hetkeksi pysäyttää merkille ja palkata makuun kohdalla iloisesti koiraa. Minä vain olen tyytyväinen, kun koira löysi makuun ja hoputan niitä jatkamaan matkaa...

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Kiertoa ja rollareita

Piiiitkästä aikaa eilen käväisin koirafrisbee treeneissä hakemassa muutamaa neuvoa. Olen kotikentällä kiekko treeneissä jäänyt paikoilleni junnaamaan ja ehkä siksi oli välillä mukavaa kokeilla mejää, agii ja hakua espanjanvesikoirien harrastuspäivillä. Töissä kuitenkin muistan sen alkupeäisen tavoitteeni tälle syksylle, sillä olen tulostanut kuvan Puolassa pidettyjen koirafrisbeen MM kisojen pokaaleista, jotta muistaisin alkuperäisin tavoitteeni tälle syksylle. Niinpä oli jo korkea aika ottaa itseään niskasta kiinni ja palata tähän ihanaan lajiin.

Roopen kanssa olen siinä vaiheessa, että se osaa hienosti ottaa kiekon suuhun, kun pidän sitä kädessäni itse seisoen. Se osaa loistavasti ponnistaa takatassuillaan ja tulla takaisin maan pinnalle kevyesti etutassut joustaen. Ongelmana on ollut kiekosta luopuminen. Kun Roopelle heittää kiekkoa, se tuo sen mulle ihan mun eteen, mutta kiekko jää edelleen lerputtamaan Roopen huulien väliin. Neuvoksi sain, että "heitä rollari palkaksi toisella kiekolla". Ei auttanut. Toinen neuvo, "tarjoa namia, niin varmasti kiekko putoo". No, yksistään namin antaminen hieman auttoi, mutta kun namin jälkeen heitin vielä rollarin palkaksi, alkoi kiekon tiputtamisen tahti pelittää. Tätä harjoitellaan... =)

Rosa ei edelleenkään ota kiekkoa, vaikka sitä sille tarjoan käsi suorana tai kierona. Se vain hieman hyppää ja tökkää kiekkoa. Mutta loistavasti lähtee juoksemaan rollareiden perään. No, neuvo tähän oli, että "heiluta kiekkoa edestakaisin kiekko tasaisena". Heilutin, ja kappas vain, Rosan hampaat kolahti välittömästi kiekkoon. Palkaksi lähti rollari. Mikä kaikista ihaninta, Rosa palkkautuu kiekosta, sille ei tarvitse tyrkyttää nakkeja joka välissä, vaan voi keskittyä pelkästään tekemiseen. =)

Voi sitä ilon ja onnen määrää, mikä loistaa koirien kasvoilla, kun ajellaan Masalan kentälle tai kun kiekot otetaan esille kassista ja sitä hämmennyksen ilmettä, kun kiekot pannaan takaisin kassiin. "Joko tämä loppui????" Tai kun menen kentälle Roopen kanssa, se tekee elämänsä parhaimmat toko seuraamiset ja Rosa pomppii innoissaan kuin kenguru hamuten samalla kiekkoa kädestäni. Tämä laji on selvästi ykkönen koirien mielestä, miksi siis edelleen haikailen agin perään???

sunnuntai 5. elokuuta 2012

Agi pläjäys ala Emmi, osa II

Tänään oli agiviikonlopun antina kontaktit ja kepit. Nyt olin eilisestä viisastuneena pakannut kassiini vihon ja kynän ja muistin jopa käyttää niitä. Muutaman kuvankin sain ikuistettua =).

Kontaktit:
  • Kontaktien suorittaminen tulee suunnitella tarkasti ennenkuin opettaa ne koiralle. Kun on tietty tapa päätettynä, vasta sitten opetetaan se koiralle ja se tehdään AINA samallalailla.
  • Keinussa on tarkkaa se, että sen täytyy olla laskeutunut, ennenkuin koira saa jatkaa matkaa.
  • Puomissa kontaktialueelle täytyy osua ainakin yksi jalka, muuten suoritus on hylätty.
  • Koska koira ei hahmota eri värien vaihtumista, on kontaktit hyvä opettaa niin, että etujalat ovat maassa ja takajalat kontaktilla. Tätä kutsutaan 2on2off asennoksi. Apukeinoina voi käyttää esim. nami/kosketusalustaa, joka sijoitetaan puomin päähän maa-alueelle, niin että väkisinkin tassut jäävät puomin ja alustan väliin. Ylösmenossa voi myös palkata ylösmenosta. Nami ja vapautus annetaan kontaktialueella ja vasta sitten saa jatkaa matkaa. Järjestys opetuksessa on, että opetetaan ensin alastulo, vasta sitten ylösmeno. Se, mitä minä olen käyttänyt, on ollut milloin mikäkin keino. Välillä namilla palkaten puomin alaosassa, istumakohdalla ei niin väliä, välillä juoksua pallolle, joka on puomin eteen laitettuna. Valitsemani keino on huono, sillä se on vaihteleva ja toisekseen, kun en ole tarkkaa pysäytyspaikkaa koiralle määritellyt, niin niistä on tullut aina vain epävarmempia ja epävarmempia. Monta kertaa olen päätäni lyönyt seinään, kun en ole tajunnut minkä virheen tein. Nyt tiedän ja seuraava sotasuunnitelma onkin jo valmis.
  • A:n voi opettaa juoksemalla, johon apuvälineenä käytetään länkiä. Kokeilin pelkällä nurmella juoksuttaa Roopea länkien läpi namille ja se hiffasi sen. Ainut ongelma oli, että Roope juoksi namille häntä pystyssä ja samalla kaatoi länget mennessään. Tämän jälkeen länget vietiin puomin päähän ja se hiffasi sen heti. Pari kertaa juoksutin Roopea pelkästää puomilla, sen jälkeen päästin Roopen palkaksi putkeen. Vaikka putki on houkutteleva, siitä huolimatta Roope juoksi länkien alta ja siitä putkeen. Ensi keskiviikkona olisi tarkoitus mennä Bauhausiin hakemaan tarvikkeita ja tehdä omat länget. Ilman niitä en suostu enää treenaamaan kontakteja =).
  • Jos koira pelkää keinua, on se hyvä totuttaa ensin pelkästään keinun ääneen. Tässä appari keinuttaa keinua maahan ja ohjaaja syöttää namia koiralleen, jotta se oppisi rentoutumaan, vaikka vieressä kolisisikin.Tämän jälkeen voi vaikka laittaa pöydät keinujen päähän ja koira kävelisi lievästi keinuvalla alustalla edes takaisin. Roopellahan on melkoisia pelkotiloja keinun kanssa, joten kokeilimme rohkaista sitä niin, että minä syötin namia Roopelle keinun päässä ja samalla Emmi toisesta päästä jarrutti keinua, jotta se ei kolahtaisi lujaa eikä tekisi äkkinäistä liikettä. Ensimmäisellä kerralla Roope tapansa mukaan pysähtyi keinun keskelle ja siitä hiipi pikkuhiljaa kohti päätä. Seuraavilla kerroilla Roope rohkaistui joka kerta vähän enemmän ja enemmän ja jo viidennen harjoitus kerran jälkeen Roope juoksi vauhdilla ja teki tavanomaisen pysähdyksen vasta sitten, kun matkaa keinun keskikohdasta päähän oli enää 1/3 osaa jäljellä.
Kepit:

  • Käsiopetuksen avulla koira oppii katsomaan vain ohjaajan käsiä, se ei opi tekemään itsenäisiä päätöksiä kepeillä, miten ne kuuluisi suorittaa.
  • Kuja - laitetaan kaksi keppiriviä vierekkäin kujamaisesti ja koira juoksee siitä läpi. Tämän jälkeen niitä lähennetään toisiaan aina vähitellen, kunnes ne muodostavat keppimuotoisen kuvion.
  • Kolmas tapa on opettaa ohjureilla. Ne asetetaan sille korkeudelle, että koira ei pääse ali eikä yli. Keppejä on max 4 ja väleihin laitetaan namia. Kun koira keksii, miten kepit tulee suorittaa, ohjurit pikkuhiljaa häivytetään niin, että ne lasketaan alemmas ja alemmas, kunnes ne ovat maassa ja kohta ne voikin jo poistaa.
  • Vinokepit - hyvä ja huono keino. Joillakin koirilla saattaa tulla tapa, että ne alkavat ryysiä, jolloin saattaa tulla tilanne, että koira vahingoittaa itseään, kun jonain kertana kepit eivät joustakaan.
Summa summarum, viikonloppu oli aivan loistava ja sain monta vinkkiä, miten jatkaisin treenaamista tästä eteenpäin =).

 Roope ja Rosa odottamassa vuoroaan
 Freiya hujauttaa hienosti kontakti alueelle
 "Mitäs sitten???" -tuumii Freiya
Judy juoksee länkien alta

lauantai 4. elokuuta 2012

Agi pläjäys ala Emmi, osa I

Aivan mielettömän ihana päivä takana ja tämä oli onneksi ensimmäinen kahdesta päivästä. Kivekon järjestämä agiviikonloppu Emmi Lavikan oppilaana oli juuri sitä, mitä olinkin kuvitellut. Paljon asiaa, paljon kannustusta ja paljon hyviä neuvoja.

Emmin tämän päiväisen tärkein sanoma oli ehdottomasti molemmin puolisen luottamuksen säilyttäminen. Koiran on pystyttävä luottamaan ohjaajaansa ja ohjaajan on pystyttävä luottamaan koiraansa, jotta yhteinen tekeminen onnistuisi ja vältyttäisiin virheiltä. Tämän päivän aikana huomasin, että Roopella ja minulla luottamus on lähellä nollaa. En ole koskaan varma, että se tulisi ja tekisi niin kuin sanon, eikä Roope ole ihan varma, mitä haluan hänen tekevän. Omat liikkeeni muistuttivat lähinnä hidastettua elokuvaa ja sainkin huomautukseksi jossain vaiheessa, että lompsuttelen radalla. Rosan kanssa kaikki oli toisin. Suorastaan nautin tunteesta olla Rosan kanssa radalla, tiesin, mitä se tekisi ja minne se menisi ja juoksin elämäni juoksun pitkin rataa tietäen, että Rosa tekee juuri niinkuin sanon sille.

Toinen uusi asia esteiden välisen matkan mittaaminen. Tapoja on kolme, joista mieleeni jäi vain yksi. Tilanne oli siis se, että putken jälkeen tehtiin takanakierto ja siitä piti jatkaa matkaa toiselle putkelle. Tietenkin meinasin ohjata tyylikkäästi takanakierron yhdistettynä valssiin jne..., mutta ohjaus menikin pakkovalssin avulla hypylle ja siitä putkeen. Koira teki S muotoisen kuvion, kun taas omat aivoni sanoivat koiran kulkusuunnan olevan O muotoinen. Eli jos olisin tehnyt O muotoisen ohjauksen, olisi välimatkaa esteiden väliin tullut 8m, mutta S muotoisessa ohjauksessa välimatka oli vain 7,5m. Puolimetriä ei ole paljon, mutta koiran askelissa se on ja kisoissa tämä saattaa tiputtaa jopa 20 sijaa alaspäin.  

Nämä olivat vain murto-osia saamastani opista, muita en muista. Yleensä mulla on kynä ja paperia aina mukana ja kirjoitan kaiken mahdollisen ylös, mutta jostain syystä tänään aivot halusivat keskittyä vain tekemiseen, ei opiskeluun. Huomenna on luvassa kontaktit ja joitakin ohjauskuvioita. Toivoa sopii, että pysyn paremmin hereillä kuin tänään ja saisin lippaaseeni hyviä neuvoja, joita joskus voisin hyödyntää.

perjantai 3. elokuuta 2012

Uintia ja kolarointia

Hiljaisuus treenit ovat tuottaneet tulosta. Vihdoin olen sisäistänyt sen, että kun toivon koirien suoriutuvat jostain tehtävästä, on mun oltava ihan hiljaa ja annettava koirien tehdä rauhassa työtään. Tänä aamuna koirat yllättivät mut täysin toimintakyvyllään.

Aamulla tavanomaisesti vein koirat uimaan läheiselle rannalle. Mutta kun ranta oli varattuna mummoille, oli mun pakko viedä koirat viereiselle rannalle, joka on kanoottikerhon käytössä. Viimeksi siellä ollessamme Rosa jumittui kaislikkoon ja mun oli pakko uida pelastamaan se. Vesi oli silloin kylmää ja päätin, että en enää ikinä mene siihen rantaan, vaan yritän ehtiä ihmisten puolelle ennen aamu-uinnille tulevia mummoja. Tähän asti meidän aikataulut ovatkin stemmanneet, vaan ei tänään.

Laiturille päästyämme koirat sekosi ja juoksivat maalla ympyrää siirtyen sen jälkeen laiturille juoksemaan edes takaisin niin kauan, kunnes pallo sinkoisi veteen. Mistään hukkumispelosta ei ollut kummallakaan tietoa. Taisin olla ainut, jolla oli pelko tämän reissun sujuvuudesta. Sitten vain pallo heittimeen ja tähtäys eteenpäin.... Mistään ei kuulunut minkäänlaista ääntä, ei loiskintaa, ei pallon osumista maahan, ei mitään. Mutta palloa ei enää heittimessä ollut. Mulla ei ollut minkäänlaista käsitystä, mihin pallo olisi voinut lentää, saati missä vaiheessa se oli lentoon lähtenyt. Koirat hölmistyneenä katseli ensin mua, sitten heitintä ja sen jälkeen Rosa hyppäsi veteen.


 Pienen etsinnän jälkeen Rosa palasi rantaan ja etsi palloa maista. Kohta Roope nosti nokkansa ilmaan ja hetken haisteli ilmaa nenä heiluen. Sitten se hyppäsi veteen ja paineli kaislikkoon.
 Koska Roope hyppäsi veteen, hyppäsi Rosakin. Uinnin selvä haasteellisuus on tiheä kaislikko, mutta myös tarve uida kylki kyljessä kiinni. Kolarit ovat silloin väistämättömiä.

 Mutta kun aikansa etsii, niin pallo löytyy. Sitä en tiedä, oliko se sama pallo, minkä aamulla otin mukaani, vai aikaisemmin hävinnyt pallo. Eikä sillä ole väliä, kunhan leikki jatkuu =)
Vaikka kuinka yritin saada koiristä hyppykuvaa, oli tulos aina tämänkaltainen. Ne vain ovat niin nopeita... =)