Roope ja Rosa

Roope ja Rosa

maanantai 31. tammikuuta 2011

Linlo, lääke tylsyyteen.

Kun elämä murjoo, tuntuu pahalta ja muutenkin on kurjaa, silloin on hyvä ottaa aikalisä ja lähteä hetkeksi muihin maisemiin. Suuntana oli Kirkkonummen ulkoilualue Linlo. Maastossa olevasta runsaasta lumesta johtuen päätimme kävellä jäätä pitkin edestakaisin niin kauan, että nälkä alkaa kurnia mahassa. Koiran näkökulmasta retki oli hieman mielenkiintoisempi.
 Tuolla taitaa asua joku...

 "Rosa, sun täytyy hieman vielä opiskella tätä jäljestämistä. Tuu perässä, mä näytän..."
"Mä löysin hajun!" (hepuli, hepuli, hepuli, jeeeeee!)

"Isoista korvista on hieman haittaa tuulisella aukealla. Johtuukohan se mun korvista, kun mun lempinimi on Dumbo..."
"Ukki sytyttää tulta takkaan. Pakko vahtia, että ei makkaravarkaat yllätä sillä aikaa..."
"Anna tänne se, se oli mulla eka..."
Ei näy makkaravarkaita ainakaan tuolla...

Tuolla on EHKÄ yksi...


sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Aurinkoisten kuvien metsästys

Tämän aamuisen metsälenkin aiheena oli auringon- ja uuden otsikkokuvan metsästys. Tehtävä ei ollutkaan ihan niitä helpoimpia. Ensin oli vaikeuksia saada koiria yhteen kuvattavaksi, sitten tuli haasteeksi peurojen jäljet. Sinnikkyys palkitaan ja sain edes yhden kohtalaisen kuvan.

Voidaanko jo mennä?
Onx nyt hyvä?

Tästä ne peurat on menny...

Parempi ottaa ilmasta haju, kun maasta ei oikein kunnolla erota...
Ne on menny tästä...
Ei kun täältä, ihan varmasti...


Tuolla ne oli viimeksi...

Näätsä niitä missään...

Hitto, ne on tuolla!!!!!!!
Roope ja Rosa lähti yhtäaikaa juoksemaan jäälle satavarmana siitä, että peurat on jäällä. Se, mitä ne luuli peuroiksi, oli yksinäinen koiran ulkoiluttaja Hannusjärven jäällä.

Tarinan opetus: kaikki ei ole sitä, miltä se näyttää ;).


sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Se olikin rakkautta...


 "Mitähän tässä odotellaan??? Miks ei tapahdu mitään"
Kun me teimme lähtöä lenkille, niin Leevi veteli vielä hirsiä ja ponkaisi vasta sitten ylös, kun tavanomainen sunnuntaiaamun "piip piip" ääni kuului emännän puhelimesta. Hyppy valjaisiin ja menoksi. Yhteislenkille, mars mars!!!

Eilisen metsälenkin yhteydessä tajusimme, että Leevi onkin kiinnostunut Rosasta, ei niinkään Roopesta. Jätkät on kyl kavereita keskenään, mutta Leevin ja Rosan suhteessa voidaan puhua jo rakkaudesta.

Jäälle päästyämme alkoi tavanomainen riehu. Leevi ärsytti Roopea ja Roope meni rähjään mukaan. Yllättäen Rosakin pyöri kolmantena jalkana seassa, mitä se ei aikaisemmin ole tehnyt. Tällä kertaa pyysin Roopen pois seasta ja otin sen katsomon puolelle. Olisi kiva nähdä, leikkiikö Rosa Leevin kanssa vai mitä tapahtuisi.





Taitaa olla lempi kyseessä näillä kahdella...

lauantai 22. tammikuuta 2011

Ekalta luokalta tokalle ja paluu eskariin

Kaikkea ollaan kokeiltu, mutta mitään ei osata. Se tuli jälleen todistettua tänään. Myönnän, kaikki on itsestäni kiinni. Pitäisi joka päivä treenata eikä vain odottaa sitä sopivaa hetkeä. Sitähän ei tule koskaan. On kuitenkin yksi laji, missä Roope on edennyt ekalta luokalta tokalle. Dummyn nouto! Dummya emme ole harjoitelleet montaa kertaa viimeisen puolen vuoden aikana. Ja kun harjoittelimme, ei meidän ahtaat neliöt antaneet myöten treenien laajentamiseen. Niinpä tyydyin sen muutaman kerran aikana treenaamaan pelkkää sivulle tuloa dummy suussa. Tässä lajissa Rosa on vielä eskari asteella. Se ottaa dummyn hampaiden väliin ja välittömästi irrottaa otteensa. Jos luulen sen oikeasti ottavan dummyn hampaiden väliin ja irrotan käteni, niin Rosa heittää dummyn ilmaan ja on NIIN tyytyväinen suoritukseensa. Olen Rosan suhteen tässä lajissa menettänyt toivoni.

Muutama päivä sitten treenasin Roopen kanssa ulkona dummya ja nouto tapahtui täyden kympin arvoisesti. Roope otti dummyn kädestäni käskystä, tuli sivulle ja luovutti sen käteeni käskystä. Roope haki dummyn heittoetäisyydeltä ja toi sen taas hienosti luokseni. Nouto sujui niin hyvin, että päätin heittää dummyn lumikinoksen taakse ja haetuttaa se sieltä. Kolmen heiton aikana edistys noutoon oli täydellinen. Ekan heiton jälkeen Roope teki lällätys kierroksen ja vasta sitten tuli sivulle. Tokan heiton jälkeen Roope otti Leeviä kohti katsekontaktia ja vasta sitten tuli luokseni. Kolmannen heiton jälkeen sivulle tulo oli täydellinen. Oli aika suunnitella seuraavaa tasoa, siiven kanssa.

Susan ohjeiden mukaisesti sidoin linnun siiven dummyyn kiinni narulla, pujotin sukan siihen päälle ja vielä teippiä ympärille, ettei Roope alkaisi pureskelemaan dummya. Olisihan  tarkoitus jonain päivänä saada lintu ehjänä perille asti ;).

Aamu alkoi rauhallisella metsälenkillä tutussa seurassa Leevin ja Susan kanssa.

 "Maata näkyvissä" -hihkasi Susa innoissaan. Luuli varmaan, että kevät tulee ;).



Iltapäivällä ennen kokoontumista treeniporukalla läheisen koulun parkkipaikalle, tutustutin koirulit kotona siivelliseen dummyyn. Annoin niiden haistella sitä rauhassa. Kumpikaan ei sitä suuhunsa ottanut, vaikka mielenkiintoiselta paketilta se vaikutti.




Jotta koirat hieman lämpenisi ja treenitaso nousisi, aloitin treenit agin eteenlähetys harjoituksella. Olin laittanut neljälle eri lautaselle lihapulla palasen. Tarkoituksena oli eteenlähettää koira lautaselta toiselle, mutta poskelleen meni se harjoitus. Niin Roope kuin Rosakin meni ihan omia polkujaan hakemaan namit. Vasta kotona tajusin, että munhan olisi pitänyt seistä keskellä treenialuetta, eikä eteenlähettää niitä kaukaa treenialueen ulkopuolelta. Näin ollen itse jäin koiran taakse eikä ne luonnollisestikaan voineet seurata haparaointiani, jota agi nimellä kutsutaan ohjaamiseksi. No, meinaan vielä kokeilla treeniä uudelleen, mutta toisella tavalla.

Roopen kanssa dummy treeni aloitettiin niin, että Susa toi sitä aina lähemmäksi ja lähemmäksi. Roope ei saanut missään nimessä lähteä sitä katsomaan, vaan piti ottaa muhun katsekontaktia. Treeni meni hyvin lukuunottamatta kohtaa, jossa dummy oli lähes nenän alla. Silloin ei enää Roopen pokka kestänyt, vaan otti askeleen kohti dummya. Salamana Susa otti dummyn ja vei sen kauemmaksi. Roopen tultua taas sivulleni, Susa toi dummyn Roopen lähelle ja alkoi viemään sitä houkuttelevasti poispäin. Roope ei liikahtanutkaan, vaikka jännitystaso oli huippulukemissa. Oli aikaa ottaa seuraava askel, dummyn haku. Ota -komennon jälkeen Roope alkoi pureskelemaan pakettia ja siihen loppui se harjoitus. Tämän harjoituksen siis siirrämme takaisin sisälle.

Rosa on edelleen treenatessa liian innostunut, eikä keskittymiskykyä ole juuri ollenkaan. Jopa sivulle tulo oli liian vaikeaa. Se vain tarjosi maahanmenoa, käsien haistelemista ja sivuttain sivulle tuloa. Dummysta se ei ollut kiinnostunut ollenkaan. Olenkin päättänyt, että Rosan kohdalla TOKO pannaan jäihin ja siirrymme takaisin eskariin, arkitottiksen pariin. Sitä saamme treenailla verivihollisen kanssa.

Ehkä..., ehkä jonain päivänä Rosa pääsee takaisin ekalle luokalle...

sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Täydellinen sunnuntaiaamu Hyljelahden jäällä

Aamulla oli sen verran kaunis ilma pakkasesta huolimatta, että päätimme lähteä koko perhe yhteiselle aamulenkille Hyljelahden jäälle. Tämä aamu oli elämäni paras, kiitos siitä kuuluu Meerille ja koiruleille.

 Mennäänkö jo?
Hepulin jälkeinen tauko

 Olix sulla mulle jotain...?


 Näyttäisi siltä, että jään paksuus olisi kohdillaan.
Lenkin lopuksi Roope saa mammaltaan hellää hoivaa jääkikkareiden poistossa.

lauantai 15. tammikuuta 2011

Irtaantumisen vahvistaminen

"Klik klik klik". "Siis mitä? Kamerassa ei ole virtaa ja on joka lauantaiaamun metsälenkin aika. En saa kameraani otettua mukaan. No, ei siellä kai mitään kuvattavaa ole..." Näin tuumasin aamulla ja lähdin ulos.

Ja eihän siellä ollutkaan. Metsä oli suurimmaksi osaksi pimeä ja hyvin hiljainen. Kuvaaminen olisi ollut aivan mahdotonta. Paitsi sitten, kun saavuimme järven jäälle. Koirat otti hepulia ja juoksivat onnesta soikeina pitkin ja poikin jäätä. Ja mikäs siellä oli juostessa. Tilaa oli vaikka kuinka. Jää tuntui kestävältä ja rantaa pitkin oli kiva kävellä. Aivan toisessa päässä järveä oli avanto, joten päätin kävellä järven poikki läheiselle tielle, mistä on lyhyt matka kotiin. Lumessa oli peuran jälkiä ja niin nauratti, kun suurella egolla varustetut "metsästyskoirani" haistelivat jälkiä. Missään vaiheessa ei varoituskellot päässäni soineet, vaikka tiesin Leevillä olevan suuria houkutuksia lähteä peurojen perään juuri siinä kohtaa tietä.

Yhtäkkiä molemmat koirat pysähtyi ja nostivat nokat kohti asumusaluetta. Noin kahden sekunnin sisällä siitä molemmat lähti juoksemaan asutusalueelle ja siinä samassa muistin peurojen majailevan talvisin siellä. Voi perhana! Hetken kuluttua näin seitsemän peuran juoksevan järven toisella puolella, mutta koiriani ei näkynyt missään. Odoteltuani vielä tovin, Rosa ilmestyi luokseni ja kohta tuli Roope. Olin mielettömän iloinen siitä, että peurat mahdollistivat irtaantumis harjoituksen läheisriippuvaisille koirilleni sekä kuntoa nostattavan juoksulenkin. Jotenkin kierolla tavalla toivoin samalla, että Rosalle nousisi paimennusvietti pintaan. Minä kun meinasin vielä ensi kesänä käydä kokeilemassa paimennusta Naantalissa. Missään vaiheessa ei pieneen mieleeni juolahtanut, että teen hallaa koirien käytökselle päästämällä ne juoksentelemaan peurojen perässä. Tietenkin minun olisi pitänyt ottaa ne komennuksen alle ja ehdottomasti kieltää tälläinen typerä käytös.

Siinä sitten katseltiin kaikki kolme yhdessä kaukana olevia peuroja ihaillen. Naks, Roopen päässä naksahti ja se lähti uudelle kierrokselle Rosa perässä. Sinne meni, ensin peurat ja sitten koirat. Jonkun ajan kuluttua Rosa tuli onnellisena luokseni. Rosan naamasta näki, että se nautti ja oli onnellinen uudesta kokemuksesta. Mutta mihin hittoon se Roope jäi? Tovin kuluttua se tuli rantaa pitkin luokseni ontuen. Arvasin heti, että anturoiden välissä taitaa olla jäälohkare. Ja jos ei ole, niin sitten sen on täytynyt päästä peurojen lähelle ja joku niistä on potkaissut sitä jalkaan. Aika näyttää kotona, mikä ontumiseen oli syynä.

perjantai 14. tammikuuta 2011

Rähjärosasta reipasrosa

Rosa on äidin kullannuppu, halinalle, rakkauden tuhlaamisen kohde...jne. Mutta vaikka Rosa on maailman ihanin rutistettava karvakasa, omaa se muutaman piirteen, joka ei todellakaan ole tervetullutta. Yksi niistä on hyökkäävä käytös nuorten narttujen ohittaessa omalla seudulla. Kaikista pahin vihollinen seudullamme on Lumi. Lumi on suloinen villakoira, joka on iältään muutaman vuoden. Lumi ei tietenkään jää kakkoseksi, vaan panee hanttiin Rosalle minkä kerkiää. Tästä suivaantuneena päätimme yhteistuumin Lumin emännän kanssa tehdä huonosta käytöksestä loppu. Teimme treffit läheisen koulun kentälle ja kutsuin Susan erotuomariksi mukaan.

Ennen treenejä tein Susan kanssa toimivan sotasuunnitelman ja kun Lumi tuli paikalle, meni Susa ohjeistamaan Eijaa. Sitten alkoi treenit. Aluksi Rosa istui vierelläni ja Lumi käveli kauempaa kohti. Kun Lumi ärähti, joutui se takaisin lähtökohtaan. Sitten uusiksi. Toinen kierros menikin jo paremmin. Lumi ja emäntä pääsivätkin jo aika lähelle. Rosa istui koko ajan vierelläni , kylläkin katsekontakti enemmän Lumissa kuin minussa.

Sitten oli Rosan vuoro. Kävelin Rosan kanssa Lumia kohti, mutta se olikin Lumin pokka, joka ensin petti. Toisella kierroksella pääsimme jo aika lähelle ilman minkäänlaista reaktiota. Tällä kerralla emme menneet niin lähelle, että Lumi olisi kokenut turvallisuutensa uhatuksi. Sitten jo kiersimme muutaman kerran ihan normaalisti kävellen parkkialueen lumikinosta samalla, kun Lumi ja Eija teki lähistöllä kontaktiharjoituksia. Hienosti meni. Rosa ei ärähtänyt eikä ollut mitenkään sen oloinen, että aikoisi hyökätä päin vihollista.

Seuraavaksi treenasin Roopen kanssa TOKO seuraamista samalla kun Lumi harjoitteli ohittamista. Hämmästykseni oli suuri, kun aina hieman takana seuraava Roope seurasikin tällä kertaa hieman edessä. Ilmeisesti pitkä tauko treenaamisessa intoitti Roopea niin, että se halusi koko ajan näyttää katseellaan olevansa innoissaan tekemisestä. Jotta Roope sai katseen kohdistettua suoraan minuun, piti sen kävellä hieman edellä. Tämä on ainoa keksimäni looginen selitys tälle. Muutaman ohitusharjoituksen ja korjaamisliikkeen vaadittuani sain seuraamisen näyttämään siltä, miltä sen pitääkin.

Treenit päättyivät Roopella paikkamakuu harjoitukseen Lumen kulkiessa hieman kauempana ohi. Liekö taas into ollut pelissä, mutta makuulle menossa oli hieman hankaluuksia sekä takaisin sivulle tulossa. Tätä on pakko alkaa treenata, sillä olen päättänyt, että menen vielä sittenkin jonain päivänä kisoihin Roopen kanssa ja toistan jo saamamme 179 pojoa =).

Suuret kiitokset treeneistä Susalle, joka jaksoi tulla paikalle ja tietenkin Eijalle!

sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Paukkuarasta paukkuvarmaksi

Viimeiset kolme uuden vuoden aattoa on mennyt siihen, että ollaan Rosan lähellä ja yritetään viestittää olemassa olollamme maailman olevan turvallinen paikka paukuista huolimatta. Joka kerta päätän, että nyt kyllä hankin sen lasten paukkupyssyn ja totutan Rosan paukkuvaan ääneen. Yhtä monta kertaa olen suunnitelmat unohtanut. Hävettää oikein myöntää.

Eilen illalla iltalenkillä ollessamme, joku onneton luupää meni ja paukutti jossain kauempana raketin. Prkl, kirosin oikein ääneen. Rosa meni ihan kipsiin ja loppulenkin ajan sillä oli häntä koipien välissä ja se vilkuili ympärilleen varmana siitä, että jotain tuhoisaa tapahtuu kohta. Siitä Susa sai idean, että heillä on paukkupistooli kotona, et eiköhän totuteta Rosa paukkuihin. Joo, tuumasin. Sopii mulle enemmän kuin hyvin.

Niinpä tänään mentiin Kaitaan koululle treenailemaan ensin TOKOa. Teemaksi otin keskittymiskyvyn harjaannuttamisen. Se kun on myös hukassa. Ensin ihan vain katsekkontaktia sekä peukaloon koskettamista. Sitten muutama liiketreeni harhautuskäskyillä ja takaisin tolppaan.

Treenit päättyivät siihen, että Roope ja Leevi makoilivat samassa tolpassa, minä menin Rosan kanssa parkkialueen perälle ja Susa pyssyn kanssa toiseen päähän. Siinä sitten hetken leikin Rosan kanssa nameilla ja hain katsekontaktia. PAM! Rosa jähmettyi ja tuijotti eteensä. Hieno, tyttö! Ihana, tyttö! Nakkia suuhun, raikuvia kehuja ja selän hierontaa. Rosa rentoutui ja innostui leikkimään. Vielä toinen pamaus ja sama juttu. Pamauksen jälkeen meni hetken, ennen kuin Rosa rentoutui ja alkoi taas leikkimään kanssani. Hyvä Rosa!

Roope ei ollut koko touhusta moksiskaan, vaan möllötteli Leevin kanssa tolpassa ja katseli maailman menoa. Leevi taas pieniä ääniä päästeli paukun kuultuaan. Kun Leevi pääsi tolpasta, lähti se heti hakemaan sitä ammuttua lintua, joka ihan varmasti oli tippunut johonkin lähelle. Leevi etsi ja etsi, mutta sen oli loppujen lopuksi tyydyttävä dummyyn.

Jos jonain päivänä Rosasta tulisi paukkuvarma koira, niin ehkä menisin Rosan kanssa taipparitestiin, ehkä... Ja jos Roopen kanssa treenaan dummya pyssyn kanssa, niin ehkä Roopesta tulee yhtä taitava linnun hakija kuin Leevi on =).

lauantai 8. tammikuuta 2011

Kestää, ei kestä, kestää, ei kestä....

Olen jo muutaman kerran käynyt jäällä kävelemässä, mutta vain iltaisin. Tänä aamuna sain seurakseni Susan Leevin kanssa katsomaan jään tilannetta ihan päivän valossa. Jäälle pääsy vaati hieman voimia, sillä valitsimme reitiksi todella hankalan lumisen reitin. Välillä lumi peitti askeleen alla ja rojahdin pitkälleni lumipenkkaan tai muuten vain olin polveen asti lumessa. Muutaman metrin tarpominen vei aikaa ainakin 15 minuuttia ja 300 kaloria. Siinä hötäkässä hävitin kamerastani linssisuojuksen. Sinnikkyyden ja sisun avulla pääsimme kuitenkin jäälle huomataksemme, että jää oli kauttaaltaan lumen peitossa ja askelten alta ilmestyi sohjoa. Käveltyämme noin 100 m, meille riitti tarpominen ja siirryimme takaisin tielle.







Mahtava reissu, runsaasta lumesta huolimatta =).

sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Uuden vuoden kujeet

Uuden vuoden kunniaksi teimme viime agi treeneissä ykköstason radan. Jos kyseessä olisi ollut todellinen kisa, olisi molemmat koirat saaneet hylyn. Kokonaisesti katsottuna rata meni mielestäni hyvin ja selvisimme maaliin ilman pahempia kommelluksia. Edelleen on keppien suorittaminen heikkoa sekä esteeltä esteelle, joka on hieman vasemmalle tai oikealle sijoitettu. Melkein joka kerta Roope pyöri jaloissa tai Rosa katosi näkyvistä, jos oli hieman vaikeampi kohta. Emmi sanoikin aika osuvasti, että vika on useimmiten minussa. Seison koiran edessä enkä anna sen suorittaa rauhassa estettä. Samaa mieltä Roopekin oli. Ehkä heitä on uskominen... Vaikka peiliin katsominen onkin vaikeaa ;).

Päätin, että ensi huhtikuuhun mennessä osaan tehdä koirien kanssa:
  • Kepit. Ne menevät jo aika hyvin ja olen mielestäni aika hyvin oivaltanut, että minunkin pitää liikkua reippaasti eteenpäin, eikä vain seistä jököttää ja tarkistaa jokaisen kepin kohdalla, että meniköhän se oikein. Viimeksi huomasin, että koirat meni upeasti kepit, kun houkuttelin niitä nakilla ja juoksin reippaasti keppien päästä päähän pidellen nakkia kädessäni.
  • 2on2off. Roope ja Rosa menee yleensä unelman kevyesti puomin ja A:n. Joskus saattaa käydä niin, että tassut eivät osukaan kosketusalustaan, vaan hyppäävät liian aikaisin pois esteeltä. Olenkin alkanut harjoitella tätä olkkarin sohvaa apuna käyttäen. Yhden illan treenin jälkeen Roope oppi tietämään, mitä sana vänta tarkoittaa. Rosa vasta hiffasi, että tassut tulisi laskea maahan samalla kun pylly jää sohvalle...
  • Kehon liikkuminen. On huomattavasti helpompaa liirailla, kun jalat pitää hieman koukussa, selän suorana tai hieman eteenpäin ojennettuna ja ohjaava käsi 45 asteen kulmassa sivulla. Jotta saan kehon pysymään tässä asennossa, on minun venyteltävä joka ilta iltalenkin jälkeen.
  • Keskittymiskyky. Varsinkin Rosa tarvitsee vahvistusta keskittymiskyvyn kasvattamiseen. Huomasin eilen illalla, että sellainen pieni muodollisuus kuin vapaa käsky oli unohtunut opettaa. Sen merkitys vahvistuu samalla, kun alamme harjoittaa keskittymiskykyä.
                                 
Lopuksi jäätiedote:
Tilanne on erittäin huono jäälenkkien kannalta. Jäätynyttä meren pintaa voi vain kaukaa ihailla, mutta sinne ei ole menemistä. Lunta on noin puolen metrin verran ja sen alla on heikko jää.

Korjaus edelliseen. Kävin tänään jälleen tutustumassa jään tilanteeseen. Nyt sinne oli ilmestynyt ison kulkuneuvon jättämiä jälkiä sekä paljon hiihtolatuja meren poikki sinne tänne. Jonkin matkaa uskalsin jäällä kävellä, mutta aika pian käännyin takaisin rantaan päin. Sen verran pelotti yksin olo pimeässä ;).

Paikalliset asukkaat tiesivät kertoa, että lähistöllä asuu kalastaja, joka vie talvella verkot veteen. Kalastaja on nähty liikkuvan jäällä ja se on varma merkki siitä, että jää kestää.