Roope ja Rosa

Roope ja Rosa

tiistai 31. toukokuuta 2011

Mikä on mun, on mun. Mikä on sun, on myös mun...

Jos oikein kovasti jotain haluaa pitää itsellään, niin siitähän pidetään kiinni. Sitä ei muille anneta eikä muiden kanssa jaeta...

Tässä näkee myös hyvin eron, miten erilailla uros ja narttu käyttäytyy...

 Pallo on mulla ja pysyy!!!! Mä en anna sitä kenellekään!!! Turha edes yrittää...

Vähän myöhemmin Rosa saa pallon.

 Hoh, kun ramasee. Missähän se pallo on????
 Ei sitä mulla ole...
 Roope: Mikäs se siellä piilossa on???? 
 Rosa: Jaa-a, en mä vaan tiedä. Onx siel jotain????
Pakoon!!!!

lauantai 28. toukokuuta 2011

Kilin, kolin, bang siedätystä, osa 2 faktat

Canis -lehden websivuilla oli artikkeli pennun ympäristökoulutuksesta. Artikkeli oli pelkkää faktaa täynnä ja jälleen tuli tunne, että olisi parempi ryömiä maan alle kuin näyttäytyä maan päällä. Jälleen kerran olen väärin yrittänyt siedättää Rosaa ympäristön meteliin ja erilaisiin ärsykkeisiin. Minähän olen mielestäni saanut loistavia tuloksia naksuttimen ja ruuan avulla, mutta se vaihtoehto tulee vasta toisena. Olen kokonaan ohittanut vaihtoehto ykkösen, joka on kaikista tärkein pelottavien asioiden kohtaamisessa.

Ensimmäinen vaihtoehto on koiran totuttaminen ympäristöön yksinkertaisessa ja helpossa ympäristössä. Siellä tulisi vain oleskella rauhallisesti sanomatta tai tekemättä mitään. Rosan olisi tullut itse saada haistella maata, katsella mitä ympäristössä on sekä kuunnella ääniä. Tämä osiohan minulta jäi pois uuden totuttamisessa. Eli Rosa ei siis missään vaiheessa ole oppinut tutustumaan uuteen paikkaa rauhassa ja lopulta saanut tuntea itsensä rennoksi, mikä tämän treenin tavoite olisi.

Vasta kun näitä rauhoittamistreenejä olisi ollut muutaman kerran, olisin voinut kokeilla, joko se pystyy syömään namia tai leikkimään kanssani. Ja VASTA SITTEN kun kaikki nämä onnistuu tutummassa ympäristössä, voi kokeilla ostaria tms. paikkaa, missä on enemmän ihmisiä ja liikennettä.

Rosan ollessa pentu ja nuori koira, mua neuvottiin menemään moneen erilaiseen paikkaan, jotta Rosa tottuisi ääniin ja liikenteeseen. Niinhän minä tein, kuten käskettiin. Käytiin autoajelulla, Seurasaaressa katselemassa tonttuja, Suomenlinnassa lenkillä helteisenä päivänä, torilla ostamassa mansikoita, ylipäätään pyrin bussilla matkustamaan sinne tänne, aina uusiin paikkoihin. Sillä tavalla Roopekin oli pentuna opetettu ja mitään pelkotiloja ei sillä ole.

Musta tuntuu, et jos olisin Rosan siedättänyt uusiin paikkoihin niinkuin artikkeli neuvoo, olisin välttynyt tältä pelkokäyttäytymiseltä ja meillä olisi elämä paljon helpompaa...

torstai 26. toukokuuta 2011

Kilin, kolin, bang siedätystä

Naksuttelun avulla olen saanut Rosan aika hyvin siedätettyä meteliin. Sillä ei enää jalat vatkaa, vaikka silmät hieman pyörisikin päässä. Eilinen yhdistetty toko/agi treeni läheisen koulun pihalla onnistui lähes täydellisesti, vaikka samaisella pihalla oli poikia treenaamaassa skeittilautojen kanssa ja pärisyttelemässä mopojensa kanssa. Rosan paikkamakuukin onnistui hyvin, jopa verivihollisen kävellessä näköetäisyydellä. Ninjan ilmestyessä mulla tulikin kiire vapauttaa Rosa paikkamakuusta ja kiinnittää sen huomio nakkeihin. Niin varma käskyni alla olemisesta en ole, että olisin lähtenyt kokeilemaan, pysyykö se paikoillaan.

Tänään harjoiteltiin käänny -käskyä, jonka olin ajatellut ottaa naksuttimen avuksi. Tarkoitus olisi, että jonain päivänä, kun naksutinta ei ole, Rosa osaisi kääntää päätään käskystä ja kiinnittää huomionsa jonnekin muualle. Käsky onnistui hyvin kotona ja sitten baanalle vain kokeilemaan iltalenkin yhteydessä.

Heti ovesta lähdettyämme kohtasimme naapurin Taikan ja kappas käsky toimi! Rosa käänsi heti päänsä, kun sanoin "käänny". "Wau", mietin. Koululle saavuttuamme meitä asteli nuori poika vastaan skeittilauta kainalossa. Jo pelkästään pojan näkeminen sai Rosan jalat vipattamaan ja päätin kysyä pojalta, voisiko se hieman aiheuttaa meteliä laudallaan. Poika on tainnut olla aika usein ennenkin koirien omistajien treenikohteena, kun sitä alkoi hymyilyttää. "Voin mä vähän keinua", se tuumasi ja hyppäsi laudan päälle.

Ensin Rosa meni aivan matalaksi ja sitten kääntyi poispäin pinkoakseen karkuun. Minä sitten siinä vieressä naksuttelin ja kehuin sitä hyväksi. Roope tuijotti mua silmiin sen näköisenä, et vois sillekin parit namit maistua. Muutaman naksuttelun ja namin jälkeen mentiin hienosti pojan ohi, pysähdyin ja kiitin avusta. "Ei mitään", sanoi poika ja lähti.

En voi todellakaan käsittää, miten yksi skeittilauta saa paljon suuremman pelon aikaiseksi kuin viisi skeittilauta ja saman verran mopoja????

sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Kameraan tutustuminen osa III.1, kertatarkennus

Aikani kun aamulla käyttöohjeita tavasin, niin tajusin, että munhan kannattaa kokeilla kertatarkennusta ja tarkennuspisteenä keskimmäistä vaihtoehtoa. Johan alkoi kuvissa olla ihan toisenlainen meininki.

Kuvaustreenikohteena tämän päiväinen agitreeni:
Kuvaaja: nuori treenikaveri, nimeä en tiedä...




 Roopella on  keinu ollut joskus hyvä, mutta yhtäkkiä se viime talvena otti takapakkia, eikä se millään menisi sitä läpi. Tänään sain kuin sainkin sen houkuteltua keinulle, mutta kun Roope pääsi hieman yli puolenvälin, alkoi keinun toinenpää nousta ylöspäin ja takana oleva valkoinen kosketusalusta tipahti Roopen päälle. Siitä säikähtäneenä se tipahti maahan ja lähti juoksemaan poispäin keinulta. Tämä onnettomuus ei ainakaan lisännyt intoa keinulle, joten naulojen hakkaaamisen jälkeen otimme keinutreenin uusiksi. Monen houkuttelun jälkeen mun piti ottaa sitä kaulapannasta kiinni ja vetää se keinulle samalla kun iloisesti sille lirkuttelin ja nakkeja syötin. Roope meni tällä tavalla kolmasti sen läpi ja täytyy todella toivoa, että se edes hieman laansi keinupelkoa.

Agility on siitä kiva laji, että kaikki, niin koirat kuin ihmiset sitä rakastaa. Tässä Minttu 9,5v punnertaa avustettuna A:n yli. Minttu rakastaa yli kaiken tätä harrastusta ja se kertoi sen meille iloisesti haukkuen. Kävi jopa kouluttajaa moikkaamassa ennen ensimmäiselle esteelle menoa. Niin onnellinen se oli kesän ensimmäisestä treenikerrasta.

Rosa, joka juoksujen vuoksi oli jätetty kotiin, päätti kostaa sen kaikista paskamaisimmalla tavalla, pissaamalla ja kakkaamalla matolle. "Siinä on teille, perkeleet, kun mut yksin jätitte"!

Kameraan tutustuminen osa III, tarkennus

Tämän aamun teemana oli kuvien tarkennus. Vein koirulit heti aamulla rannalle ja koska eilen treeniohjelmassa oli laiturilta hyppiminen jonglöörimäisesti, niin tälle päivälle valitsin vesijuoksun. Otin jopa kameran käyttöohjeet mukaan  black out tilanteiden varalle. Mielestäni olin tarkasti lukenut käyttöohjeet eilen illalla sekä vielä tänä aamuna, silti kuvien laatu oli vieläkin heikompi kuin eilen. Ei oikeastaan mikään tarkentunut kunnolla. Mulla on sellainen tunne, että poljen koko ajan suossa ottaessani kuvia. Eikä se lohduta yhtään, että kennolla kuvat ovat mielettömän hyviä. Koneelle ajettaessa tulee totuus esiin ja mun maailma romahtaa.

Asetukset: tarkennustavaksi valitsin AF:n, ensin peruskuvauksella ja sen jälkeen maisemakuvauksella. Tarkennustapana oli jatkuva. Tässä tulos:



 Ehkä mun pitäis keskittyä pelkästään maisemakuvaukseen...? Maisemalla on tapana pysyä paikoillaan eikä heilua paikasta toiseen...

 Ihan vain kakkakeskustelua silmällä pitäen, halusin muistuttaa, että on sitä muutakin roskaa...
Vai olisiko kukat mun vahvin laji...????

En luovuta vielä... Tänään on vielä haasteena kesäkauden agitreenit...

lauantai 21. toukokuuta 2011

Kameraan tutustuminen osa II, automaattinen asetus

Rosan juoksuista johtuen, lenkit ovat olleet pelkästään remmilenkkejä, enkä ole päässyt kokeilemaan ihqua uutta kameraani. Remmilenkeillä kun harvemmin on mitään kuvattavaa. Tänä aamuna päätin kuitenkin kokeilla sitä aamu-uinnin merkeissä. Siihenhän koirulit ovat aina valmiita.

Lopputulos kuvanlaatuja katsellessani ovat lähes samat, kuin vanhallakin kameralla. Nyt on pakko katsoa itseään peilistä ja tunnustaa itselleen, että vika on minussa, kun kuvat eivät ole sitä tasoa, mitä tahtoisin niiden olevan.

Koska kokeilin kameraa vasta toisen kerran, niin en uskaltanut lähteä vielä kokeilemaan erilaisia asetuksia, vaan tyydyin normaaliin urheiluasetukseen.

 Jipiiiii!!!!!!!
 Blombs, blombs


 Miks mä en saa tota pallooo ikinä????

 Ei edes aamu rauhaa saa, aina on joku häiritsemässä...
 Mä eka, mä eka, mä eka...
 Anna se mulle!!! Anna se mulle!!!!
Ah, tätä ihanuutta....

sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Naks, naks, anna nami

Naks, ohi, nami, naks ohi, nami... Tällä alkoi meidän viikko. Olen saanut foorumilta uuden vinkin, miten saisin Rosan ohitukseen malttia. Tarkoituksena olisi saada naksuttimen avulla Rosan huomio itseeni niin, että huomio ei enää olisi ohitettavassa koirassa. Viikon verran olemme tätä harjoitelleet joka ikisen lenkin aikana, mutta edelleen tulee tilanteita, missä Rosa on päättänyt ottaa haasteen vastaan ohikulkevalta koiralta. Siinä ei naksuttimet eikä namit auta. Silloin menen seisomaan Rosan eteen ja yritän estää Rosaa saamasta kontaktia toiseen koiraan.

Harjoittelusta on ollut paljon muutakin hyvää. Esimerkiksi Rosan pelkotilanteissa sen jalat eivät enää vatkaa, vaan sen itseluottamus on kasvanut ja pääsemme hienosti ohi metelöivien tiekoneiden, vierestä kiitävien mopojen sekä viimeisimpänä haasteena kävelimme Ruoholahden alikulkutunnelissa aivan rauhallisesti ilman pelon häivää. Roope on alkanut seurata aivan vierelläni. Se on selvästi rentoutuneempi ja luottaa siihen, että myös me osaamme käyttäytyä.

Viime perjantaina sain apukädet koirille ja pääsin kokeilemaan mölliagia molempien koirien kanssa. Koska mulla oli kaksi koiraa, niin Rosa starttasi numerolla 0 ja Roope numerolla 18. Rosan suoritus oli täydellinen. Se liiteli maksi esteet kuin ne olisi olleet aivan matalia, ilmaa Rosan ja aisan väliin jäi vaikka kuinka paljon. Putkeen sujahtaminen sujui kuin kuuma veitsi voihin ja puomin se tallusteli nätisti alas. Maaliin päästyäni kuulin kommentin, suoritus hylätty kaulaan jätetyn pannan vuoksi. Ihme kyllä, oma mokani ei harmittanut yhtään, vaan olin äärimmäisen onnellinen täydellisesti onnistuneesta suorituksesta. Roopen kanssa oli hieman enemmän tekemistä. Sain juosta sen rinnalla tosissani, niin että vielä tänäänkin jalat ovat hapoilla ja alaselkä tuskissaan. Roopen keskittyminen ei ollut ehkä niitä parhaimpia, joten se pudotti kaksi rimaa sekä puomin alastulo epäonnistui.

Ihanneaika tälle radalle oli 50s. mutta Rosa suoritti sen 30.88 s:ssa. Roopen sijoitus oli 11 ja aika 27.85, aikavirhe -22,15. Tarkoituksena olisi yrittää uudelleen ensi viikolla molempien kanssa, mutta Rosan juoksu alkoi lauantai aamuna, joten mun on tyytyminen pelkästään Roopen seuraan.

Eilen meille muutti uusi asukas, Canon 500d. Sekä Meeri että minä olemme aivan täpinöissä kamerasta. Muutaman testikuvan jälkeen kamera alkoi tuntua tutulta ja loppujen lopuksi kuvia tulikin otettua n. 400. Sumuinen sää ei yhtään haitannut kuvaus intoa, päinvastoin:






sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Syyllinen, minä vai jompikumpi koirista?

Juuri kun luulen, että olen edes hieman perillä, mitä peliä pelataan, niin säännöt muuttuu täysin. Olen tähän asti kuvitellut, että arkajalka Rosa ohitustilanteissa mieluummin hyökkää ensin vastaantulevan päälle ja vasta sitten kysyy, "kuka stana sä oot? Mitä sä teet mun nurkilla?" Itse kehittämä diagnoosini on ollut v-mäinen luonne muita kohtaan. Tälläistä käytöstä yleensä selitetään sillä, että nartut on vaan sellaisia. Kaikkien kanssa ei tulla juttuun. Tai sitten ulkoiluttaja on epävarma ja koira kertoo jo kaukaa vastaantulevalle lajitoverille, että mun emäntään on ihan turha hampaita kokeilla. Mä puolustan sitä henkeen ja vereen... Fine, olen hyväksynyt nämä selitykset, vaikka en mielestäni ole mitenkään epävarma ohitustilanteissa.Mutta, mutta...

Kaikki pienten lasten vanhemmat tietävät sen, että välttämättä syyllinen ei ole se, joka on jäänyt kiinni pahoista teoistaan tai sitten kovalla äänellään on saanut perheen raivon partaalle. Yleisesti ottaen tapauksessa on kolmas osapuoli, joka tyytyväisenä tai tietämättään on aiheuttanut kaaoksen. Niin luulen Rosan kohdalla myös käyneen.

Eilen illalla lenkillä kuljimme pihan ohi, missä oli räksyttävä koira. Olemme kulkeneet siitä jo monen monituista kertaa. Joka kerran Roope haluaisi mennä tien toista puolta. Niin myös eilen. Heti, kun lähestyimme taloa, alkoi Roope vetämisen poispäin talosta. Silloin päätin, että me kuljemme aivan talon aidan viertä ja koirien on vain tultava vieressäni. Roope alkoi rimpuilemisen eikä kuunnellut yhtään mitä sanoin eikä edes suostunut nuuhkaisemaan namia, mitä sille houkuttimeksi tarjosin. Lopulta paloi hihat ja vetäsin koirat remmin avulla ihan portin viereen ja komensin ne istumaan. Roope istahti h y v i n  hitaasti ja katseli ympärilleen pelokkaan näköisenä. Vasta kun Roope oli rauhoittunut, jatkoimme matkaa.

Tästä päättelin, että Rosa tunteekin itsensä epävarmaksi, koska Roope koiralauman johtajana on epävarma. Rosa puolustaa omaa kaveriaan henkeen ja vereen haukkumalla vastaantulijoille ja jos joku onneton tulee lähellekin, niin päälle käy.

Olen päättänyt, että tästä päivästä lähtien ohitustilanteissa kiinnitänkin huomiota Roopen onnistuneeseen ohitukseen ja vahvistan hänen itsetuntoaan tätä kautta. Luulen, että kun Rosa huomaa Roopen rentoutuvan, onnistuu ohitukset meillä yhteislenkillä paljon paremmin.

lauantai 7. toukokuuta 2011

Eroahdistuksesta vieroittaminen, osa 1

Miten kännykästä on voinutkin tulla elintärkeä kommunikointiväline? Miten se yhtäkkiä on helpoin tapa saada yhteyttä toiseen?

Aamulla olin koirien kanssa metsässä ja heittelin niille palloa. Molemmat etsivät sitä aivan täpinöissään, eivätkä huomanneet vierestä vilahtavaa peuraa. Olipa tuuri, että pallo oli mukana, tuumin. Mutta kun etsintäreitti meni jälkien kohdalta, lähti molemmat koirat jäljille ja katosivat näkyvistä. Ensimmäinen reaktioni oli kokeilla taskut ja huomata, että kännykkä oli jäänyt kotiin. Hitto! Sitten alkoi naurattaa, kun kysyin itseltäni, että mitä olin ajatellut tehdä kännykällä? Olinko kenties ajatellut soittaa Roopelle, että "heti takaisin sieltä!" ... Niinpä, voi olla, et Roope ei olisi vastannut puhelimeen...

Johtajuuden takaisin saamiseksi on alkanut näkyä merkkejä meidän talossa. Nykyään ovikellon soidessa vaadin koiria istumaan eteisessä, lähempänä olohuonetta kuin ulko-ovea. Koirien on istuttava paikoillaan, kun avaan oven, puhun oven takana olevalle ihmiselle tai kunnes vieras on tullut sisälle ja saanut vaatteet pois. Kun eteinen on tyhjentynyt, on koirilla vapaus liikkua. Minä johtajana olen hyväksynyt vieraat luoksemme ja siihen on koirien tyytyminen. Vielä ei olla sillä tasolla, että olisivat hiljaa, mutta sekin varmasti onnistuu jonain päivänä.

Roopen eroahdistus alkaa olla myös hyvällä mallilla. Poistuminen talosta illalla tai iltapäivällä tms. epätavallisena aikana alkoi ensin roskien viennillä. Jo kolmannella kerralla Roope ei viitsinyt vaivautua sohvalta alas tullaakseen ovelle, koska tiesi joutuvansa istumaan paikoillaan sen ajan, että olen saanut vaatteet laitettua naulakkoon. Viime torstaina lähdin ilman koiria ulos pariksi tunniksi, huusin heit, te jäätte ja poistuin. Kun tulin takaisin, oli talo aivan hiljainen. Ihme oli tapahtunut. Normaalisti Roope huutaa niin kauan kuin tulen takaisin, mutta nyt oli ollut aivan hiljaista. Viimeisin testi tapahtui tänään, kun pesin ulko-oven ulkopuolelta. En ehtinyt kuin saada oven auki, niin molemmat olivat jo räksyttämässä eteisessä. Komensin vain molemmat tyynen rauhallisesti istumaan ja olemaan paikoillaan. Molemmat istahti ja olivat siinä niin kauan, kunnes sain pestyä oven ja laitettua pelastuslaitoksen tarran oveen. Ihmeellistä..., totta tosiaan.... Nykyään jo nautin tulla ovesta sisään, kun tiedän koirien rauhoittuvan heti, kun olen saanut ne istumaan paikoilleen.

sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Herätys! Kevät on saapunut!

Lumet sulivat vauhdilla ja pienet ökkimönkiäiset ovat heränneet talviuniltaan riesaksemme. Jo toista viikkoa on punkkeja havaittu koirissa, mutta minä itse sain expotin ostettua vasta viime perjantaina. Iltalenkin jälkeen putsailin koirien korvat ja leikkasin niiden kynnet. Myrkyn olemassa olon olin siinä vaiheessa unohtanut kokonaan. Mutta kun kaulaltani tipahti ihan elävä punkki ruokapöydälle, sain noin nanosekunnissa myrkyt auki ja laitettua ne koirien niskaan.

On keväässä omat hyvätkin puolensa. Rosa varsinkin osaa nauttia elämästä;






 Ei Roope kakkoseksi jää, kun elämän nautinnoista on kyse..


Ihana, ihana kevät on saapunut =)