Roope ja Rosa

Roope ja Rosa

sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Remonttia ja uintia

Tuleva vilkas viikko lähtikin käyntiin jo juhannus aattona. Päivä kului sukulaisten kanssa syödessä ja pelatessa mölkkyä, yö huipentui 3,5 tunnin kävelyyn Matinkylästä kotiin. Seuraavana aamuna alkoi armoton remontoiminen ilta yhdeksään asti. Roope miehiseen tyyliin otti erittäin lungisti remontin. Se vain makoili sohvalla odottaen, että ruoka-aika tulisi. Rosa taas käveli koko päivän jaloissa ja piti vahtia, mitä talossa tapahtuu. Siinä sai monesti katsella eteen ja taakse, että ei vain vahingossa kävelisi Rosan päältä. Lopputuloksena Roope pysyi mustana, Rosa taas sai kivat valkoiset vauhtiviivat kylkeensä maalista.

Tänään päästiin Outin kanssa Hyvinkäälle koirauimalaan. Edellisellä kerralla Roope tyytyi vain juoksentelemaan altaan reunoilla dummy suussa, eikä suostunut veteen, kun taas Rosa ui koko sielunsa edestä. Niin alkoi myös tämä reissu. Roope juoksenteli innoissaan altaan reunoja pitkin, mutta Rosa oli heti juonessa mukana ja hyppäsi altaaseen ensimmäisen dummyn sinne lennettyä.

Jossain vaiheessa kyllästyin siihen, kun Rosan hakiessa dummyn altaasta, Roope oli sitä vastassa ja pölli sen siltä. Otin dummyn käteen ja houkuttelin sen avulla Roopen altaan veteenmeno rampille. Ensin Roope hieman vikisi, sitten varovasti käveli alas ramppia ja lopulta hyppäsi veteen ja vasta sitten viskasin sille dummyn. Näin tapahtui muutaman kerran, ennenkuin Roope rentoutui ja alkoi juosta pitkin ramppia veteen ilman minkäänlaista vikinää. Puolen tunnin aikana Roope meni jopa kaksi kertaa veteen ilman, että sille heitettiin dummya. Niin innostunut se lopulta oli. Rosalla ei vaikeuksia veteen menemisestä ollut, se kun rakastaa uimista missä vain ja milloin vain. Se juoksi altaaseen ramppia pitkin, hyppi reunoilta mahalentoja veteen yms. En enää aikoihin ole treenannut Rosan kanssa dummyn noutamista kuivalla maalla, koska se yksinkertaisesti ei ole suostunut ottamaan sitä suuhunsa. Siksi onkin niin huvittavaa, että sen noutaminen vedestä tuntuu Rosalle olevan maailman ihanin laji  =).

torstai 21. kesäkuuta 2012

Roope ja sen jumit

Hmmm.... ensi viikon kalenteri näyttää pahalta. Se, että siellä on pari kokousta illoiksi merkattuna, ei tunnu missään. Mutta se mikä näyttää pahalta, on Roopen fyssarille meno. Onhan se ollut mielessä ja tiesin sen pikaisestikin tulevan vastaan, mutta aika vain sujahti käsistä. Kun mietin, mitä harjoitteita fyssari meille viimeksi kotiin antoi, tajusin, että mitään näistä ei olla tehty.

Pikainen selkärangan hierominen paljasti Rosan selän olevan jälleen jumissa. Taas kerran toruin itseäni laiskuudestani ja jaksoin jopa parina iltana hieman hieroa sitä. Kun kokeilin Roopen selkää, se olikin yllättävän joustava, vaikkakin edelleen pienoista jäykkyyttä oli havaittavissa. Ei kun lihapullat esiin ja venyttelemään.

Vaikka olenkin ollut laiska viime aikoina, ei tilanne ole niin paha, kuin voisi luulla. Roope on saanut tänä kesänä pentumaisia hepuleita ainakin 10, viimeksi tänään. Niitä se ei ole saanut moneen vuoteen. Roope ei ole kävellyt meidän rapun rappuja ylös eikä alas koko keväänä, mutta eilen se käveli ensin alas ja sitten ylös. Jalat eivät sutineet ollenkaan, vaan ne pysyivät täydellisesti kehon alla ja tukivat koko kroppaa joka askeleella. Roope jaksaa jälleen uida. Viimeksi tänään kävin heittelemässä palloa laiturilta ja laskujeni mukaan uintia tuli yhteensä kilometrin verran. Enempää en uskaltanut niitä uittaa, ettei lihakset menisi taas jumiin. Koirat olisivat kyllä jaksaneet uida vaikka kuinka kauan. Muutamana vuotena palloa on saanut heittää mereen Rosalle vaikka kuinka monta kertaa, mutta niistä vain kolmeen peräkkäiseen heittoon Roope on osallistunut, sen jälkeen on pitänyt pitää taukoa. Tänään ei taukoja tarvittu.

Onhan se jännää, mitä ensi tiistaina fyssari sanoo varhaiseläkkeestä nauttivalle Roopelle =D. Tuleeko tuomio, että poika on nuortunut vai katsotaanko Roopen olevan jo caput...

lauantai 16. kesäkuuta 2012

Kiekkoja, kikkoja ja kiekkoja

Myönnän, olen yllytyshullu. Toukokuun Koiramme lehdessä oli pienen pieni artikkeli uudesta koirafrisbee harrastusyhdistyksestä, jonka treenit on Masalassa, aika lähellä meitä, vaikkakaan julkisilla ei sinne ole helppo mennä. Ja kun treeniporukkaa lajille löytyi "omasta jengistä", niin tämä hullu hurahti ja alkoi valmistelut lajiharrastukseen.

Ensin piti saada kiekkoja. Niitä kun on "miljoona" erilaista, niin valitsin kaikista halvimman mallin. Niitä sainkin edullisesti facebookin kautta ostettua. Seuraavaksi naksutin, koska olin talven aikana hukannut kaikki talossa olevat naksuttimet. Illat meni youtubea tuijotellessa, kun yritin saada ideaa, miten aloitan lajin harrastamisen. Vihdoin monen videopätkän tuijotuksen jälkeen päätin lähteä kokeilemaan lajia läheisen koulun kentälle.

Kentälle päästyäni tein tavanomaiset lämmittelypyörittelyt sekä venyttelyt Roopelle. Sitten kiekko esille, jonka seurauksena sekosi Roope. Se alkoi hyppiä mua vasten vaatien kiekkoa itselleen. Kun sain Roopen rauhoitettua, aloin heittää sille koppeja. Lähes kaikki heitot Roope sai kiinni. Yes! Koska kyllästyn nopeasti jankkaamiseen, aloin heittää pitempiä heittoja, mutta siinä vaiheessa Roope olikin jo uupunut. Joten Rosa kehiin. Rosa vaan oli niin innostunut, että sillä ei ollut malttia keskittyä kiekon heittoon, vaan se juoksenteli hullunlailla pitkin kenttää ja pomppi kiekon päällä, kun sai sen kiinni. Hohhoijaa, kiekko kassiin ja kotiin. Odotamme siis hetkeä, kun pääsemme oikealle kouluttajalle.

Aika pian koulutuksessa huomasin, miksi kiekkoja tarvitsee olla monta ja mitä merkitystä kiekon laadulla on. Naksutinta ei tarvittu ollenkaan ja iso pussillinen lihapullia oli turhaa. Ensinnäkin, miksi kiekkoja monta? Koska niin Rosa kuin Roope addiktoitui yhteen kiekkoon, eikä hakenut muita, oli The Kiekko pantava piiloon ja heiteltävä muita. Toisekseen, kun koppeja harjoitellaan, on niitä heiteltävä monta peräkkäin koiralle, jotta se oppii luopumaan suussa olevasta kiekosta. Kolmanneksi, koiran on AINA kierrettävä heittäjän takaa, kun se lähtee juoksemaan kiekon perään. Näin se näkee, minne kiekko on menossa. Eli toisella kädellä, missä on kiekko, koira houkutellaan kiertämään selän takaa ja toinen käsi heittää kiekon.

Mitä opin materiaalista? Opin sen, että koirani ovat erilaisia. Roope on enemmänkin teurastaja tyyppinen, joka iskee purukalustonsa kiekkoon ja pian se on reikiä täynnä. Eli kiekko on entinen =(. Rosa taas on pehmeäsuinen, joka ei kovaa kiekkoa halua ottaa suuhunsa ja se addiktoitui heti pehmeään silikonikiekkoon. Piilottamalla pehmeän kiekon, sain Rosan kiinnostumaan myös muista kiekoista. Huoltovälineinä kiekkoja varten pitäisi hankkia sytkäri, puukko ja hiekkapaperi. Sytkärillä sulatetaan kiekkoa, puukolla viilletään mahdolliset kolot pois, jotta koiran kieleen ei tulisi vekkejä sekä hiekkapaperilla voi tasoittaa pieniä puremajälkiä. Tosin Roopen käsittelyn jälkeen mikään kiekko ei ole pelastettavissa, ei edes näillä vehkeillä. Roopea varten pitäisi hankkia SuperHero kiekkoja, jotka kestävät kovapuruista käsittelyä, mutta ne sit maksaakin yli 15e/kpl... Rosalle käy ostamani AirHero, mutta ne nyt sattumoisin ovat jo entiset...

Tässä lajissa ei erikseen palkkoja tarvita, sillä laji on niin koiraa innostavaa, että se tekisi mitä vain, jos vain heittäisin kiekon. Ainut kerta, kun tarvitsin lihapullia, oli koiran vieminen pois kentältä. Kumpaakaan kun ei muuten olisi saanut jäähylle. Naksutin..., hmmmm...., mikä se on?