Roope ja Rosa

Roope ja Rosa

maanantai 29. lokakuuta 2012

Kiekkoja, hyppyjä ja ohituksia

Olohuone treenit alkavat kantaa hedelmää. Kiekon heitossa Roopen kanssa on edetty jo sille tasolle, että sille voi heittää koppeja jo viidellä kiekolla. Aina välillä kiekko jää vielä törröttämään sen hampaiden väliin, mutta sillä on jo katse suunnattuna kohti seuraavaa lentävää kiekkoa ja aivot käy täysillä, kun se miettii, miten seuraavan heiton saisi kiinni. Itselläni on pystysuuntaiset heitot vielä vähän hakusessa, mutta suurin osa heitoista onnistuu. Pujottelu jalkojen lomitse on edistynyt jo siihen pisteeseen, että olen rohjennut ottaa kiekon treeniin mukaan. Roope pujottelee hienosti ainakin neljä kertaa, sen minkä olohuoneessa kykenee ja palkaksi heitän kiekon. Tai ainakin niin toivoisin Roopen sen asian niin ottavan. Heitto nimittäin ei mene ihan putkeen, sillä se sujahtaa Roopen nenän edestä lattialle. Positiivisena asiana sanoisin, että tajusin heittokäden merkityksen. Jos heitän samalla kädellä, kuin minkä jalan alta Roope sujahtaa, niin heitto kopsahtaa sen nenään. Kun heittää vastakkaisella kädellä, kiekko sujahtaa sen nenän edestä, eli toivoa on, että Roope jonain päivänä saisi kiekon kiinni.

Rosa on myös hiffannut kiekon kopittelun merkityksen. Viime lauantaina ulkotreeneissä se meni ihan kipsiin, eikä suostunut juoksemaan kädessäni olevan kiekon luokse, vaan sille piti heittää pelkästään rollereita. Mutta tänään Rosa jo hyppäsi kädessäni olevalle kiekolle, eikä sitä enää haitannut, vaikka kiekko oli välillä oikein päin. Pujottelu Rosalla on vielä hakusessa, sillä sen pää jostain syystä menee edelleen harjoitteesta sekaisin ja sen jalkoihin kasvaa jousitukset ja se aloittaa hullunlailla edestakaisin hyppimisen. Sinnikkäästi kuitenkin ohjailin Rosaa ja sain kuin sainkin sen menemään neljän pujottelun verran. Kiekkoa en kuitenkaan heittänyt. Kopittelussa Rosa ei vielä ole sillä tasolla, että se malttaisi ottaa sen kiinni.

Ohitusharjoituksissa olemme edistyneet ison harppauksen eteenpäin. Rosa tulee nykyään nätisti viereeni, eikä enää vaani vastaantulevia koiria. Viikko sitten näkyi ensimmäiset merkit siitä, että Rosan päässä oli alkanut raksuttaa ja se kuumeisesti mietti, miten haluiaisin sen ohittavan vastaantulevat koirat. Se alkoi koiran nähdessään haistella maata ja oli niinkuin sitä ei olisikaan. Ihan niinkuin Roope aikaisemmin teki. Tähän en puuttunut milläänlailla, joten se jäi. Taas meni muutama päivä, että se meni vain ohitse ja se siitä. Nyt tänään se ensimmäisen kerran tuli hakemaan multa namia hyvän käytöksen johdosta, mutta ei sitä kuitenkaan kyennyt syömään, vaan räkäs sen maahan. Hyvänä haasteena näimme Lissun iltalenkillä. Susa yritti selittää Lissulle, että älä mene Rosan luokse, sieltä tulee hammasta. Varoituksesta huolimatta Lissu tuli, eikä Rosa tehnyt elettäkään. Seisoi vain ja katseli ympärilleen. Ainoastaan Leevi sai Rosaan jotain eloa, niillä kun aina ollut jonkinlainen perverssiä muistuttava tapaamisrituaali.

perjantai 26. lokakuuta 2012

Jälkee, hakuu ja kiekkoo

Aika kuluu mukavasti koirien kanssa harrastaen. Mitään stressiä en enää ole ottanut saamattomuudestani, sillä joka päiväinen sade on saanut mut tykkäämään olohuone treeneistä. Lähes joka ilta ollaan vähän treenattu kiekkoa. Messarin näytökseen on vielä kuukausi aikaa ja nyt olen jo päättänyt koreografian sekä sen, että lähden sinne Roopen kanssa. Rosa on kuitenkin silloin juoksussa, joten se menee mummolaan hoitoon.

Pari viikkoa sitten oli aivan mielettömän ihana sunnuntai, vaikka aamupäivällä hieman satoikin. Lähdin kaverin kanssa 10km päähän vetämään koirille verijälkeä ja koska se oli jo neljäs kerta, oli aivoissani tapahtunut jotain joka muistuttaa oppimista.,Kertasin joka mutkassa ja joka potkulla, mitä mikäkin kohta tarkoittaa ja mihin suuntaan sen jälkeen mennään. Ensin tehtiin kaverille jälki ja sitten mulle. Merkkaamiseen käytettiin reilusti pyykkipoikia, että emme varmasti eksyisi jäljeltä, jos sattuisi käymään niin, että koira ei jälkeä löytäisikään. Tämän jälkeen suunnistettiin autolle. Vahinko vain, että kaunis rauhallinen sunnuntai oli saanut muutkin liikkeelle, sillä portilla odotti jo pari ihmistä ja koira, joilla oli muovikassissa verijäljen tekovälineet. "Prkl, jos menevät sotkemaan meidän jäljet..." .mietittiin, mutta nopeasti ajatus vaihtui jo toiseen, kun huomasimme tien vieressä olevia sienestäjien autoja. "Mitenköhän tässä käy?"

Kotona verijäljen vanhentumista odotellessa trimmasin Roopen. Sen turkki oli ollut jo pitkään siinä kunnossa, että viikatetta olisi syytä käyttää. Trimmaus onnistuikin lähes täydellisesti, sillä vasta ihan loppuvaiheessa, kun jäljellä oli enää takajalat ja häntä, kone sanoi pari kertaa "köh, köh" ja siihen päättyi sen tarina. Ei siinä muu auttanut, kuin ottaa Fiskarsit esiin ja hoitaa homma sillä loppuun. Häntään jätin karvan, sillä aika totaalisesti loppui kesken ja oli pakko lähteä jälki/haku treeniin.

Treenivuorossa ensimmäisenä oli Rosan jälkitreeni. Rosa ei tällä kertaa keskittynytkään hajuun, vaan juoksenteli jäljellä edestakaisin etsien jotain. Vähän väliä jouduin pysähtymään ja osoitin sille jälkeä. Ihan pienen hetken se jaksoi keskittyä, mutta sitten se lähti taas juoksentelemaan mihin sattui. Nyt oli tainnut jälkigurulle tulla liian kova haaste. Menimme kuitenkin jäljen loppuun, mun ohjauksen varassa. Kaverille oli käynyt vielä pöllömmin. Sillä ei pelkästään koira ollut hakusessa, vaan treenaajat olivat molemmat, sillä joku onneton luupää oli kerännyt kaverin pyykkipojat puista ja puskista. Mitähän lie silläkin luupäällä ollut mielessä? Luuliko se, että joku on unohtanut pyykkipojat metsään??? Ja päättänyt kerätä ne pois, että ei roskattaisi luontoa??? Vai luuliko, että ne saattaisivat olla keräily harvinaisuuksia ja ne kannattaa ottaa talteen???? Outoja tyyppejä sitä kulkeekin metsässä...

Rosan jälkitreenin jälkeen oli Roopen hakutreenin vuoro. Pikaohjeet Päiville ja sen jälkeen Päivi piiloon metsään. Sovittiin, että Roopelle annettaisiin ääniapu, sillä ilman sitä se ei vielä osaa lähteä ketään etsimään. Ensimmäisellä kierroksella Roope lähti innokkaasti juoksemaan kohti maalia, sitten jostain syystä se lähti paluu jäljelle ja takaisin luokseni. Uusiksi, tällä kertaa ääniapu oli kovempi ja Roope singahti suoraan maalille. Kohta se juosta suhahti takaisin luokseni hakupatukka suussa ja heitti sen jalkoihini. Korjasin sen talteen ja sanoin Roopelle "missä" -käskyn. Sitten mentiin niin että suhina kävi ja suoraan maalimiehen lihapullille. Toisella kierroksella Roope juoksi samantien käskystä maalimiehen luokse, otti patukan ja tuli luokseni. Kun jälleen annoin Roopelle käskyn "missä", se katsoi metsään päin ja lähti. Tunsin, kuinka liina liukui käsistä ja sitten huomasin jääväni yksikseni lähtöviivalle. Roopea se ei haitannut, sillä sillehän oli joka tapauksessa pullia tiedossa. Ei siinä auttanut muu, kuin yksinään mennä perässä ja naureskella hassulle koiralle. Ehkä me tarvitsemme vielä hieman tukea tässä yhteistyön luomisessa... ;). Onneksi sitä on jo keväällä tulossa espanjanvesikoiraharrastusyhdistyksen kautta =)!

Noin viikon verran meni, kun joka ilta hieman harjoiteltiin pujottelua jalkojen välistä. Nyt se jo alkaa sujua molemmilta tosi hyvin ja huomenna on tarkoitus siirtää harjoitus ulos. Toivottavasti se onnistuu myös siellä häiriön alla, sillä paikalla on muitakin. Tarkoitukseni olisi, että messarissa Roope pujottelisi mun jalkojen välistä noin kuusi kertaa putkeen. Sitä en vielä ole päättänyt, heitänkö joka pujottelun jälkeen kiekon vai vasta tämän kuuden pujottelun sarjan jälkeen. Varsinaisia heittoja ei sisällä ole kyennyt tekemään,vaan Roopen kanssa olen treenannut pysty -ja vaakaheitto kopitusta. Tämä onnistuu jo kolmella kiekolla. Oujee!!! Rosan kanssa homma hieman takkusi, sillä Rosahan ei ole suostunut ottamaan kiekkoa suuhunsa. Mutta yhtenä iltana vain tajusin kokeilla, mitä tapahtuisi, jos käännän kiekon väärinpäin. Niin, että reunat sojottavat ylöspäin. Ja hitsi hitsi, tämä pelitti! Nyt ollaan Rosankin kanssa päästy harjoittelemaan kiekkoilua niin, että se ottaa ns. kopin kädestä. Vihdoin... =)

lauantai 13. lokakuuta 2012

Häiriöitä Rosalle

Niinhän siinä taas kävi, et unohdin ohituksissa antaa Roopelle kaiken huomioni jo muutaman päivän jälkeen, kun kerran molemmat menivät niin hienosti kaikkien koirien ohi. Kunnes taas tajusin, että olemme palanneet alkuperäiseen toimintaan ja komennan Rosaa ohituksissa, enkä huomioi ollenkaan Roopea. Joten tein tänään tarkoituksella pidemmän remmilenkin, missä tiesin olevan paljon koiria ja harjoittelisimme oikein urakalla oikeanlaista ohittamista.

Heti ensimmäinen haaste saatiin 100 m:n päästä kotoa, kun alueella liikkuva mies sähköisellä pyörätuolilla tuli vastaan agressiivisen koiransa kanssa. Rosa otti tapansa mukaan jalat alleen ja alkoi raivoisasti haukkua ja hyppiä koirakkoa päin. Mun ensimmäinen reaktio oli vetää Rosaa remmistä ja komentaa sitä olemaan hiljaa. Sitten jostain syystä vilkaisin Roopea ja muistin samassa, et eihän mun Rosaa pitänyt huomioida. Niinpä vain vetäsin Rosan lähelleni ja aloin syöttää Roopelle namia ja kehuin sitä valtavasti hienosta käytöksestä. Pikku hiljaa Rosa hiljeni ja jämähti istumaan, katsekontakti kuitenkin koirakossa. Kun kerran molemmat olivat rauhallisia, päätti mies pysähtyä ja jäädä turisemaan joutavia. "Perkele" - mietin itsekseni, ja pyysin häntä jatkamaan matkaa samalla Roopelle namia tunkien. "Ei tässä mitään" -tuumasi mies. "Tuleeks noi juttuun keskenään, kun toi toinen on agressiivinen. Onko ne poikia vai tyttöjä? Ai, poika on tuo musta..." Tämän jälkeen lähtivät ja me pääsimme jatkamaan matkaa. Kehuin aivan valtavasti Roopea sen hienosta käytöksestä, Rosan jätin huomiotta.

Vähän ajan päästä alkoi tulla enemmän ja enemmän koiria vastaan, mutta enää Rosa ei ollut moksiskaan niistä. Se käveli Roopen vieressä ja oli kuin vastaantulijat olisivat ilmaa. Mutta ei se ottanut kontaktia muhunkaan, vaikka Roope sai jokaisella ohituksella kasan namia. Vasta lenkin lopussa Rosa tuli vapaaehtoisesti hakemaan namia, kun tiesi käyttäytyneensä nätisti.

Tää toimii... =)!

lauantai 6. lokakuuta 2012

Roope piilosilla

Palloleikeissä Rosa on ollut aina se, joka menee piiloon pallon kanssa, kun puhti alkaa loppua. Roope on ollut se, joka kovaäänisesti huutaa, et "se on mulla ja pysyy! Sitä ei kukaan muu saa! Kuuletteko perkeleet!" Nyt vanhemmiten Roopesta on tullut rauhallisempi ja viisaampi:

 "Oujee jee, mikä nautinnollinen aamu..."
 "Kukaan ei löydä mua, hihhih, nyt on niin hyvä piilo..."
 "Mitä sä huutelet siellä???? Mä oon piilossa! Ei mul mitään oo..."
"Pakko kai tunnustaa, et pallo on mulla. Mut ei sitä kukaan saa. Se on mun...."

Roope tuli vihdoin piilostaan, kun sitä aikansa jaksoi huudella ja matka jatkui, palloa heitellen ja kilpaa Rosan kanssa kirmaillen pitkin Hannusmetsän polkuja.

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Rähjä Rosan ohitusongelma osa: tosi mones...

Kun oikein väsyttää eikä huvita mikään, on aika ottaa päikkärit töitten jälkeen ja tyhjentää pää. Herätessä ei ole mitään hajua, missä on ja mitä kello on. Voimia on just sen verran, että jaksaa raahautua sohvalle. Sohva on meidän perheen lempipaikka ja koirat on aina valmiina pitämään mulle seuraa, saavathan he samalla rapsutuksia ja haleja. Ja pusukin tulee, jos pitää gouda palasta koirien nenän edessä. Voiko enää rauhallisemmin ja stressittömimmin nousta päikkäreiltä?

Tunnin TV:n katselun ja rapsuttelujen jälkeen oli hyvä lähteä iltalenkille, et jaksaisi nukkua yön yli. Jo ensimmäisen viiden minuutin jälkeen alkoi alitajunta herätä ja kaiken maailman tekemiset pyöriä päässä. Tällä kertaa ne olivat ulkoiluun ja koiriin liittyviä asioita. Ensin muistin, kuinka bussikaveri kertoi alkaneensa hölkkäämisen kahden minuutin jaksoissa ja jo viikon treenaamisen jälkeen juoksee pitempiä aikoja kerrallaan. Siitä ajatukset siirtyivät Roopen fyssarin neuvoihin, kuinka harrastavan koiran kuntoa tulee pitää yllä juoksuttamalla sitä tasaisesti joitakin kilometrejä. Kohta huomasin kaivavani kännykkää taskusta ja tutustuin ajastimen saloihin. Lopulta laitoin sekuntikellon käyntiin ja sen avulla sain tunnin iltalenkistä 20 minuuttia kulutettua hölkkäämällä ja kävelemällä vuorotellen minuutin kerrallaan.

Toinen ääni päässäni kouluttaa mua koko ajan kouluttamaan Rosaa. Rosan ohitukset ovat toisinaan epäonnistuneita ja toisinaan onnistuneita. Jokin aika sitten huomasin, että Roope menee aivan kipsiin, kun se näkee vastaantulevan koiran. Se alkaa nuuhkia maata ja jättäytyy taakseni, kun Rosa taas ottaa taisteluasennon. Silloin päätin, että tämä ei enää mene näin ja aloin kannustamaan Roopea ohituksissa, Rosan jätin kokonaan huomiotta. Tämä alkoi pelittää ja molemmat kulkevat nykyään reippaasti vieressäni ohi vastaantulevan koirakon. On kuitenkin vielä muutama koira, minkä kohdalla Rosa ei kykene raivoaan pidättelemään. Yksi tälläinen vihollinen on bortsu Siru.

Usein lenkeillä ohitamme koirapuiston ja normaalisti pääsemme siitä ohi ilman minkäänlaisia kommelluksia. Mutta tänään puistossa oli Siru. Rosa hiffasi sen jo matkan päästä ja otti taisteluasennon. Huomattuani sen, vedin remmin avulla Rosan viereeni ja höllättyäni hihnaa, se otti jalat alle ja hyökkäsi kohti puiston porttia. Samassa Roope alkoi haistelemaan maata ja hiipimään poispäin meistä. Vedin Roopen lähelle ja Rosan istutin selkäni taakse. Sieltä se sai katsella Sirua ja samalla rauhoitin sitä silittämällä sen rintaa ja kehuin sitä. Kun päästin irti kaulapannasta ja nousin seisomaan, otti Rosa jälleen jalat alle ja hyökkäsi kohti porttia. "Voi s....tana, mitä h...iä mä tekisin" -mietin ja sitten muistin, että munhan pitää kohdistaa huomioni Roopeen eikä Rosaan. Niinpä aloin höpöttämään Roopelle ja tungin sille samalla namia suuhun. Tämä auttoi, Rosa hieman rentoutui ja niin pääsimme jatkamaan matkaa.

Viime sunnuntaina olin Tommy Wirenin luennolla ja siellä puhuttiin vastaehdollistamisesta. Siellä tajusin, että nimenomaan se auttaisi mua näissä ohituksissa, mutta ennenkuin tällaisissa riita tilanteissa Rosaan saisi kontaktin, se vie aikaa. Senhän mä nyt tiedän, enkä aio enää luovuttaa niin helpolla.