Roope ja Rosa

Roope ja Rosa

sunnuntai 29. elokuuta 2010

Siskot ja veljet

Minä: Jaa-a, huomenna pitää palauttaa mummille auto. Harmi. On ollut niin kivaa, kun auto on ollut lainassa.
Meeri: Nii-in. Äiti, mentäiskö Rajasaareen uittaa koiria? Mia vois lähteä mukaan.
Minä: No joo. Mennään vaan. Tuliskohan Riemukin? Roopen veli.
Ja eikun puhelin käteen ja 10min suostuttelun jälkeen saimme Riemun emännän pään käännettyä ja hänkin lupasi tulla. Olin jo pukeutumassa, kun välähti ajatus, että lähtisköhän Sari Mindyn ja Meten kanssa samoilla bensoilla uintireissulle. Ja taas puhelin käteen. Kyllä, he lähtevät. Wau, nyt on paljon siskoksia ja veljeksiä paikalla. Eikun auto täyteen väkeä ja menoksi.

Kuinkas sitten kävikään...

Mette miettii, missä kaikki veneet on????

"Siis et kai sä oikeesti ton pallo perässä ui?", tuumii sisko siskolleen...

"Siis mikä juttu tää niin ku on?"

"Siis juma! Mä haluun tänne veneitä!!!!!!!"

"Ei oo todellista..."
"What, what?????"
Riemun kotona asuu myös design parturi ja Riemu oli joutunut uhriksi. Roopea se yritti kerran astua, mutta Roope ei antautunut. Ei Riemun auttanut muu, kuin laittaa herrasmiesvaihde päälle ja olla niin kuin ei oliskaan...

lauantai 28. elokuuta 2010

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty

Saimme kuin saimmekin uuden agiryhmän kasaan, joka aloittaa 2.9. Juvanmalmilla Agimestassa. Uuteen ryhmään on tulossa vanhoja ja uusia tuttuja, mikä on todella kiva juttu. Kaikilta voi oppia jotain uutta ja saa taas uusia näkökulmia harrastuksiin.

Minä ja Ulla, kun olemme tällä hetkellä ainoat radanrakentajat, päätimme lähteä kimppalenkille Sunan metsikköön ja sen jälkeen mennä Ullalle teelle ja suunnittelemaan toiminnan aloittamista. Saimme siihen aikaa kulumaan monta tuntia ja olinkin ihan poikki yöllä tullessani kotiin. Ihme kyllä, aamulla ei kuitenkaan ollut vaikeuksia nousta sängystä ja lähteä töihin. Taisin pikemminkin olla iloinen ja leppoisalla tuulella oleva tyyppi. Liekö onnistuneella suunnitelmalla ollut osuutta asiaan.

Ja ne pakolliset metsäkuvat...



Nuno Nenunen, metsien kuningas



keskiviikko 25. elokuuta 2010

Arkitottis II

Tänään arkitottistunti alkoi palkkaus testillä. Kouluttaja laittoi maahan motivointipatukan, pallon ja kalalle haisevaa namia. Sen jälkeen koiran omistajan piti mennä pallon ja namin väliin seisomaan ja kutsua koiraa luokseen. Minne koira ensimmäisenä menisi, se kertoisi sen, mikä koiraa motivoisi eniten. Heti testistä kuultuani, päättelin, että Roopen kohdalla se olisi ehdottomasti pallo. Roope pinkaisikin luokseni mieletöntä vauhtia ja juuri ennen luokseni tuloa se kurvaisi pallon luokse, nuuhkaisi sitä ja sitten tuli vierelleni istumaan. Wau, ajattelin. En olisi ikinä uskonut, että minä olen palloa tärkeämpi.

Seuraavaksi laitettiin koirakot kävelemään pareittain kentän toisesta päästä toiseen päähän. Roope oli jälleen mallioppilas ja käveli aivan vierelläni. Meno muistutti enemmän tokoseuraamista kuin kadulla kävelemistä. Tämän saman seuraamisen kun saisi vielä tokokentälle...¨huokaus¨.... Ei kai sitä voi liikaa vaatia Roopeltakaan...

Tunnin loppupuolella teimme luoksetulo -harjoituksen. Jälleen kaikki meni nappiin. Tämän jälkeen päästettiin kaikki koirat irti ja tarkoituksena oli lähteä kävelemään poispäin koirasta ja kutsua sitä uteliasta koiraa luokseen, joka nuuskutteli maata milloin missäkin. Lauma hajosikin hyvin, mutta Roope taisi luulla, että kyseessä oli paikallaolo ja jäi istumaan paikoilleen vapautus -käskyä odottamaan. En voi mitenkään käsittää, miksi se niin kuvitteli, kun en edes sanonut Roopelle mitään. Otin vain remmin irti ja lähdin kävelemään. Oikeastaan olen todella ylpeä koirastani, kun se loppujen lopuksi seuraili vain minua, kun taas muiden koirat tykkäsivät seikkailla missä milloinkin.

Tämän päivän treenien pohjalta sanoisin, että mulla on ihan väärä koira mukana. Tämä koulutus olisi tehnyt hyvää ennemminkin Rosalle kuin Roopelle. Mutta siinä vaiheessa kun ilmoittauduin kurssille, ajattelin vain, että eroahdistuksesta kärsivää koiraa ei voi jättää yksin kotiin. Rosan voi.

Tasapainon vuoksi vein Rosan lähimmän koulun kentälle, missä muutama poika potki palloa ja kiljuivat tosi kovaa innosta. Kävelin Rosan kanssa kentänlaitaa ja tarkoituksena oli totuttaa se metelöivään nuorisoon. Ne kun ovat olleen tähän asti suunnattoman pelottavia. Seuraaminen menikin yllättävän hyvin. Vain muutaman kerran minun piti seisahtua paikoilleni ja odotella Rosan kontaktia. Hyvästä kontaktista tarjosin nakinpalan ja jatkoimme matkaa. Kun treeni oli ohi, sylkäisi Rosa kaikki antamani nakinpalaset maahan ja söi ne vasta sitten. Käsitin, että Rosa oli kuitenkin hieman pelännyt poikia, eikä ollut uskaltanut syödä nakin palasia ennenkuin oli turvassa. Nyt pitäisi keksiä sopeuttamistreeniin uusi palkkausmenetelmä. Ei ehkä ole tarkoituksenmukaista, että koira hamstraa poskiinsa paljon namia ja syö ne vasta myöhemmin...

lauantai 21. elokuuta 2010

Kiusa se on pienikin kiusa

Yleensä kun keskustellaan koirien luonteista tai käyttäytymisestä, niin puhutaan agressiivisuudesta, arkuudesta, aktiivisuudesta, rauhallisuudesta ym. Mutta koskaan ei puhuta jekuttamisesta tai toisen kiusaamisesta. En itsekään ole tullut ajatelleeksi asiaa, ennenkuin tänä aamuna sain todistaa Roopen ja Rosan keskinäistä vallanhimoa.

Lähdin aamulla metsälenkille koirien kanssa, ihan niin kuin joka viikonloppuaamuna menen. Olen ottanut tavaksi ottaa kameran joka metsälenkille mukaan, kun koskaan ei voi tietää, mitä kuvattavaa on.

Metsän reunaan tultaessa, laitoin koirat istumaan ja odottamaan vapaa -käskyä. Kävelin noin 50 m, heitin pallon pusikkoon ja huusin "vapaa". Suhina vain kuului, kun koirat juoksi selän takaa etsimään palloa. Sen verran hyvä piilo oli, että siihen meni tovi, ennenkuin pallo löytyi.



Rosa ehti hieman väsähtää ennen pallon löytämistä. Löydettyään pallon, se teki Roopelle pari hämäysliikettä ja meni piiloon pallon kanssa kuusen alle huilimaan.

Lenkin puolessa välissä on ollut aina puu kaatuneena keskellä polkua. Olen pitänyt sitä hyppytreenipaikkana sekä tasapainoharjoituspuuna. Tänä aamuna huomasin, että joku torvi oli pannut puun poikki polun kohdalta. Tämä on varmasti sodan julistus koirien ulkoiluttajia kohtaan, grrrrr........








Metsälenkin puolessa välissä on koko kesän ajan ollut iso mutalammikko, mihin koirat on tykänneet upottaa itsensä ja pallon. Tavallisesti Roope on tehnyt kiusaa piilottamalla pallon mutaan, jolloin Rosa on joutunut sen sieltä noukkimaan. Pahimmillaan Rosa on ollut otsaa myöten mudassa. Nyt ei mutaa ollut, joten Roopen oli tyytyminen heinikkoon.
Uimapaikalle tultaessa Roopen sarvet oli jo aika korkealla. Se ei antanut palloa minulle, vaikka kuinka anelin. Rosa taas oli niin täpinöissä järvestä, että sen oli pakko saada leikkiä edes jollain. Kun palloa ei heti ollut saatavilla, sen oli tyytyminen puunpalaseen.


Saatiinhan lopulta se pallo Roopelta ja heitin pallon lähes keskelle järveä. Roopen mielestä matka on sille turhan pitkä ja jäi laiskana rannalle odottelemaan, kun Rosa haki pallon. Ei Roope kauaa jaksa rannalla odotella ja jossain vaiheessa into vetää veteen. Siinä vain useimmiten käy niin, että Roope vie pallon piiloon ja meiltä loppuu uinti siihen.



Aivan lenkin lopussa meitä tuli vastaan pariskunta kahden koiran kanssa. Ensin mies villakoira sylissä ja sen jälkeen nainen rottwailerin kanssa. Mies kysyi heti, että minkä rotuisia koiria minulla on. Vastauksen kuultuuaan nainen innostui, että eikö Labradoodle ole kaikista työkoirista se paras? Yllättyneenä vastasin heti, että joo on, vaikka mitään fakta tietoa minulla ei asiasta ole. Naista alkoi naurattaa, koska hän oli hommannut itselleen työkoiran, joka osoittautui myöhemmin yhteistyökyvyttömäksi. Minä siihen kehumaan Roopen ominaisuuksia ja nainen tuumasi, että jos haluan vaihtaa koiria, niin ilmoittaisin heti. Siinä vaiheessa mulle tulikin kiire kotiin.
Roope on aika kysyttyä koiraa nykyään. Tämän kesän aikana olen useastikin kuullut ihmisten suusta, että "onpa ihana koira". "Minä haluan samanlaisen". Jos tyttölapsien kohdalla isät sanoo leikillään ostavansa haulikon mahdollisia kolleja varten, niin minä taidan joutua tekemään saman Roopen kohdalla. Syy vain on eri ;).

perjantai 20. elokuuta 2010

Tokokausi korkattu

Tämä viikko on se viikko, kun makoilu ja lötköttely on heitetty mielestä ja aloitettu toden teolla treenaaminen. Treenikausi Roopen kanssa korkattiin avatuksi Kivekon arkitottis-kurssilla, jossa on ihan normi tottisliikkeitä. Opeteltavat liikkeet on suunniteltu TokoAgi ja Rally-toko liikkeiden pohjalta. Näin ainakin kurssin esittelyssä luvattiin.

Kurssi alkoi seuraamisella ja tiukkojen kulmien tekemisellä. Aluksi ajattelin, että joo joo, taas seuraamista. Minä tahdon TokoAgi liikkeitä!!!! Koska TokoAgissa seuraamisen opettaminen aloitetaan vaan hissukseen kävelemisellä, niin en tajunnut antaa Roopelle liikkeelle lähdettäessä seuraamis komentoa. Niin kovasti aivoni olivat päättäneet treenata ainoastaan TokoAgin pohjalta. Jossain vaiheessa kuulin, kun "naapuri" iloisesti hehkutti koiralleen "seuraa". What????? Pitikö tässä antaa käskyjä????? Mun aivot oli mennyt totaalisesti solmuun. Ehkä se johtui siitä, kun kurssin vetäjänä toimi sama ihminen, kuin jokunen vuosi sitten käydyssä TokoAgi -kurssilla oli ollut.

Ok. Siis treenit alkoivat vähemmän loistavasti ja sama meno jatkui koko tunnin. Seuraaminen ja kulmat menivät yhtä lötkösti, kuin aina ennenkin ovat treeneissä menneet, siitä huolimatta, vaikka olin älynnyt ottaa komennot mukaan.


Tunnin positiivisena asiana voisin sanoa, että Roope oli koko tunnin aivan hiljaa. Se ei kertaakaan haukkunut eikä komentanut mua tekemään jotain, niin kuin se teki vielä pari vuotta sitten. Olemme ainakin siinä asiassa edenneet loistavasti eteenpäin =).


Torstaina oli luvassa treenit Mindyn porukan kanssa. Kentälle päästessäni laitoin koirat ensimmäisenä tolppaan kiinni ja vitkuttelin oikein tahallani juoden vettä, asettaen tolppia paikoilleen ja katsellen taivaalla olevia pilviä. Ajattelin, että jos oikein ärsytän koiria pitämällä niitä kiinni mahdollisimman pitkään tekemättä mitään, ne saattaisivat olla vielä innokkaampia tekemään yhteistyötä kanssani. Ja olivathan ne.


Aloitin treenaamisen Roopen kanssa edellisenä päivänä opitulla seuraamis harjoituksella. Kävelin Roopesta poispäin takaperin, hymyilin ja sanoin "tule". Roope lähti tulemaan kohti ja vähän ennenkuin se tuli vierelle, käännyin oikeinpäin ja marssin suoraan eteenpäin. Tämän tempun olisi tarkoitus auttaa koiraa hahmottamaan se oikea paikka. Ja vitsi, vitsi, se toimi! Tein seuraamista vaikka kuinka pitkään ja Roope pysyi hyvin vierelläni. Välillä, jos se jäi jälkeen tai tuli liian eteen, käännyin takaperin ja sanoin taas "tule" ja kun se löysi oikean kohdan, käännyin oikeinpäin. Jippppiiiiiiiii!!!!!! Tämä oikeasti toimiii!!!! Tätä tapaa piti odottaa puolitoista vuotta, ennenkuin sain Roopen kunnolla seuraamaan. Eikä kertaakaan tarvinnut käyttää namia. Roope piti hienosti kontaktin koko ajan.


Rosan kanssa tein saman treenin. Rosalla on ollut sama taipumus kuin Roopella, jaksaa seurata hetken, mutta sitten keskittyy ihan muuhun. Tämä uusi menetelmä toimi myös Rosan kanssa. Rosa jaksoi kävellä pitkät pätkät vierelläni katse suunnattuna kasvoihini. Ai, mistä tiedän, että Rosalla oli katsekontakti kohdallaan? Siihen on hyvin yksinkertainen vastaus; olin niiiiiin mahdottoman onnellinen onnistumisesta, että unohdin katsoa eteenpäin kävellessäni ja tuijotin vain Rosan silmiin onnellisesta hetkestä nauttien ja kävelin suoraan kentän keskellä olevaan maaliin. Kyllä nauratti, niin minua kuin Sariakin.

Käännökset ovat vielä treenin alla ja niihin taidan tarvita lihapullien apua. Tavoitteena olisi, että ensi keskiviikkoon mennessä Roopelta sujuisi niin seuraaminen kuin käännöksetkin.


Ja lopuksi pari kuvaa metsälenkiltä. Löysin taas yhden "uuden"nappulan kamerastani ja pitihän sitä heti kokeilla ;)








tiistai 17. elokuuta 2010

Katse eteenpäin!

Niinhän tässä on käynyt, että kaikki kesäjuhlat on juhlittu, tavattu vanhat kaverit ja vietetty sukulaisten kanssa paljon aikaa. On nautittu ihanasta kesästä, sellaisesta, mitä tuskin enää koskaan saa Suomessa kokea. Kesän hellepäiviä on kaiken kaikkiaan ollut yli 60 ja niistä sain 28 päivää nauttia kesälomaa viettäen. Ei ollut kiireitä, ei.


Ilmatilan lämmöstä ei voisi mitenkään päätellä, että syksy olisi ovella. Kalenteri kuitenkin paljastaa karvaan totuuden, nyt on elokuu. Se tietää sitä, että koulut ja työ alkavat ja on aika palata kiireiseen arkielämään. En voi mitenkään sanoa, että levänneenä, mutta sanoisinko niin, että uusia tuulia odottaen.

Ensi kauden aikataulutkin on ehditty lyödä lukkoon; maanantaina ei mitään, tiistaina pilates ja TOKO treenit, viisi seuraavaa keskiviikkoa Kivekon arkitottiskurssi Roopen kanssa, torstaina agilitytreenit Juvanmalmin hallissa, perjantaina vakkarilenkki Hanikkaan tai jokin muu lenkki hyvän ystävän seurassa. Viikonloppuisin voin rentoutua siivouksen merkeissä..., tai tehdä jotain muuta, mitä mieleen juolahtaa. Vielä ei ole mitään niille päiville lyöty lukkoon, onneksi.

Näin jätän haikeat jäähyväiset ihanalle kesälle ja suuntaan katseeni kohti uusia seikkailuja =).

Rauma 14.8.2010

sunnuntai 8. elokuuta 2010

Kesäloman päätös

Kesäloman viimeinen aamu vietettiin metsässä hyvässä seurassa. Naapurin Susa ja Leevi saatiin seuraksi ja se tiesi sitä, että hauskoja juttuja tapahtuu lenkin aikana. Joten kamera olalle ja menoksi. Pallon jätin kuitenkin suosiolla kotiin yöllisen vesisateen vuoksi. En halunnut loman päättyvän revähtäneisiin koipiin.


Leevi muistaa, että tämän mäen kohdalla yleensä juostaan monesti ylös alas pallon perässä. Se jaksoi pitkään istua ja odottaa, josko jostain lentäisi pallo, minkä perässä juosta.

Palloa ei tullut, vaikka kuinka odotti, joten matka jatkui tylsänä...

Onneksi Hannusjärvessä ei ole ainakaan vielä sinilevää, joten koirien vilvoittaminen järvessä oli mahdollista.


Leevillä iskee joskus suuruuden hulluus ja silloin esim. tukki on sen mielestä ihan sopiva kepukka heittämiseen. Jostain kumman syystä Susa ei ole samaa mieltä...

Rosan tyylinäyte, kuinka järveen hypätään rannalta.



Eikö tässä enää tapahdu mitään??????


Roopen ja Leevin mielestä näin tylsää lenkkiä ei ole ikuna ennen tehty, joten vähän ennen lenkkiä piti päästää ylimääräiset höyryt painimalla, karjumalla ja juoksemalla. Vasta sen jälkeen olivat tyytyväisiä ja valmiita palaamaan kotiin sohvalle.








keskiviikko 4. elokuuta 2010

Pallohulluja liikenteessä

Jos menen koirien kanssa jonnekin kylään, niin se on varmaa, että kyläpaikka on koiralla varustettu. Muut meitä ei varmaan huolisikaan.

Tänään olin koirien kanssa Outin luona, vaikka Ella oli mökillä lomalla. Liekö eroahdistus ollut emännällä vai maalauskaverin puute, mutta sinne päästyämme Outi leikki hetken koirien kanssa ja sen jälkeen iski mulle pensselin käteen. Sen verran suuntaa näytti, missä maalattava aita on ja kantoi maalipurkin aidan viereen kohteliaana. Ja eikun sutimaan. Onneksi maha oli täysi Outin ostamaa hampurilaista ja luvassa oli vielä omenapiirakkaa kahvin kera. Oikeastaan oli ihan kiva maalata aitaa, kun sitä ei yksin tarvinnut tehdä. Kyllä Outikin töitä teki kiitettävästi.

Muutama pallonheittokuva oli ihan pakko ottaa. Roope on jotenkin niin liikkis, kun se leikkii jalkapallolla. Rosakin näyttää nauttivan niin jalkapallosta kuin tennispallosta.
Parhaimmat kuvahetket ehti mennä ohi, ennenkuin tajusin ottaa kameran esille. Tässä kuitenkin muutama mielestäni onnistunut kuva.

Tää on mun, tää on mun, tää on mun...

Ei kun mun...



Nyt tuli tauko. Pallo oli melkein palasina, eikä Outi tykännyt, kun Roope toi sen sisälle.


Loppujen lopuksi jalkapallo pantiin roskiin huonon kunnon vuoksi ja siirryttiin tennariin.








maanantai 2. elokuuta 2010

Viialan Viikarit

Muutama vuosi sitten olin Rosan kanssa Tampereen KV näyttelyssä ja siellä tutustuin Heliin, Siiriin ja Monteen. He asuvat Viialassa ja monesti on ollut puhetta, että tulisimme joku päivä käymään kylässä. Eilen se ihme tapahtui, mutta valitettavasti Montea emme nähneet. Monte oli muuttanut kasvattajan luokse takaisin näyttelyiden ja pennutus kiireiden vuoksi. Luonnollisestikaan tämä ei haitannut meidän koiria yhtään. Päinvastoin, molemmat nauttivat täysin rinnoin saamastaan huomiosta.

Saapuessamme Viialaan, Heli kaivoi liiteristä parit pallot ja frisbeen esille. Siinä ei montaa minuuttia mennyt, kun talon isäntä oli 100%:sti orjuutettu pallon heittäjäksi. Rosa, joka tavallisesti aristelee miehiä, oli täysin Teron pauloissa.


Meidän vierailuaika kesti lähes koko päivän ja minusta tuntuu, että isäntäväellä on käsi kipeä tänä aamuna. Ai, miksikö? No, katso itse:







Päivän aikana taisi olla muutama tauko, joko ihmisten pakottama tai koirien itsensä järjestämä.

"Eikö kukaan leiki mun kaa"

"Huh huh, pakko pitää tauko..."


"Nyt en kyllä juokse, juoskoon toi pöljä Roope"


"Pakko laittaa pallo vesikuppiin juomatauon ajaksi, ettei kukaan sitä vie"


Päivä oli täydellinen kesälomapäivä ja kruunun sille antoi Siirin antama Teletappiterapia.




Matkalla kotiin radiosta tuli uutiset: Tampereen Pirkkalassa oli nähty karhu. Onneksi olimme Viialassa, emmekä Pirkkalassa! =D. Ensi vuonna otamme kyläilyn uusiksi, niin ihana päivä oli!