Roope ja Rosa

Roope ja Rosa

perjantai 22. huhtikuuta 2011

Laumanjohtajuus; aikuisella, lapsella vai koirilla?

Kivekon koirakerhon nimissä pääsin vetämään kahden muun kouluttajan kanssa arkitottista ja jo heti ensimmäisen tunnin jälkeen sain kotiin tuomisiksi artikkelin johtajuudesta. Aihe on varmasti jokaiselle tuttu ja itsestäänselvää, että laumanjohtaja on ihminen. Artikkelissa vain kävi hyvin ilmi, että ihan pienetkin asiat, joita ihminen omaksuu hellyydenosoitukseksi, onkin koiran mielestä johtajuuden hallitsemista.

Minkälainen sitten on hyvä laumanjohtaja? Hyvä johtaja on johdonmukainen, määrätietoinen, lempeä, luotettava, turvallinen ja kannustava. Tietenkin, eikö olekin tuttuja sanoja? Artikkelin mukaan johdonmukaisuus on asia, mihin ihminen ei koskaan kykene, mutta onneksi koira on sopeutuvainen. Tämähän on tuttua jo ihmisten työelämästä. Tähän ei pysty edes korkeasti koulutetut esimiehet, kuinka sitten me tavalliset tallaajat ruohonjuuritasolla olevat pystyisimme tähän? Entä oikeudenmukainen? Vertaan jälleen työelämään, missä tittelien arvot nousevat arvoonsa ja meidät tavalliset tallaajat opetetaan kumartamaan meidän yläpuolella olevia ihmisiä siitä huolimatta, vaikka he käyttäytyväisit meitä kohtaan kuinka huonosti... Lempeä..., hmmm...., lempeydellä on suuri merkitys, sen tietää jokainen äiti ja isä sydämessään. Mutta kuitenkin joskus käyttäydymme lapsiamme sekä ympärillä olevia ihmisiä kohtaan huonosti ja tuloksena on useimmiten mehevä riita. Jos olisimme hyviä laumanjohtajia, meillä olisi niin suuri auktoriteetti, että tälläisiä tilanteita ei tulisi... Entäs luotettavuus ja turvallisuus? Koiran tulisi voida luottaa siihen, että omistaja huolehtii hankalista ja ikävistä tilanteista, eikä koiran tarvitsisi puuttua siihen. Tähänkin löytyy avainsana; rauhallisuus. Laumanjohtajan tulisi osata olla kannustava ja osata ohjata laumansa jäseniä aina parempiin suorituksiin ja olla tukena vaikeissa tilanteissa. Miten tämä on mahdollista? Lenkillä tulee useimmiten paljon äkillisiä tilanteita, mihin yksinkertaisesti ei ihmisen reaktio kykene reagoimaan. Onko silloin peli menetetty? Onko silloin johtajuus koiralla? Ymmärsin näin; kyllä, jos et kykene pysymään rauhallisena...

Mitkä sitten ovat koiran antamat johtajuus signaalit?
  • Huomionhakuinen käyttäytyminen; koira tökkii tassulla tai kuonolla halutessaan huomiota. Kyllä, meillä tämä toimii. En voi mitään sille, että iltaisin kun katselen TV:tä ja rentoudun päivän askareista, otan mielelläni Rosan kainaloon rapsuteltavaksi heti, kun se vain oma-aloitteisesti tahtoo...
  • Hyppää tai tunkee sumeilematta syliin. Jep, jep, Rosa - minä: 2-0
  • Leikkiessään ottaa hampailla hihasta, remmistä tai ranteesta. Tässä Roope on haka. Se on pienestä asti oppinut, että omistajat toimivat hyvin, kun hieman repii hihasta tai remmistä. Omistajan mielestä tämä on tietenkin ollut joko rumaa käytöstä ja palkannut koiraa karjumalla EI tai sitten hauskaa leikkiä, josta on saanut hyvät naurut...
  • Ei luota omistajan kykyyn ratkaista epäilyttäviä tilanteita, kuten vastaantulevat koirat, ihmiset, pimeällä oudot esineet. Jälleen pojot Rosalle. Meillä on ollut jo aikojen alusta ongelmia ohituksissa, jotka sujuvat joskus todella hyvin, mutta äkillisissä tilanteissa olen pelin menettänyt Rosalle. Tähän täytyy sanoa, että olen ollut äärettömän ylpeä Roopesta, joka hienosti menee ohi koiran kuin koiran. Ainoastaan humalaiset tai narkkarit haukutaan.
  • Haluaa omistajan huomion itselleen, esim. puhelimessa puhuessaan. Jälleen pojot Rosalle. Se on hyvin oppinut, että kun puhun puhelimessa, tulee se ihan hiljaa viereeni istumaan ja ihan huomaamattani alan sitä rapsutella.
  • Levoton yksin jäädessään, kutsuu ulisemalla/haukkumalla omistajaa kotiin. Ihan oikeasti olen aina kuvitellut, että Roopella on eroahdistus, en ikinä olisi tullut ajatelleeksi, että tässä onkin  kyse johtajuudesta... Kaikki nämä vuodet Roope on pitänyt meitä pilkkanaan, prkl!
  • Seurailee huoneesta toiseen. Olen kyllä laittanut merkille, että Rosa ei luota siihen, että osaisin kulkea ihan yksinäni kotonani ja toisinaan se ahdistaa.
  • Hidastelee käskyjen noudattamisessa, ei tule luokse. Ei meillä luoksetulossa mitään ongelmia ole, mutta selvästi on ongelmia TOKO:ssa, että ei tehdä niin kuin haluan. Maahanmeno varsinkin Roopella on hakusessa, mutta kullanmuru Rosa osaa sen oikein hienosti...
Ihan äkkiseltään kun laskee tuloksen, niin meidän perheen pomo onkin Rosa, toisena tulee Meeri ja kolmantena Roope. Pahnan alimmaisena olen minä, joka olen perheen elättäjä, harrastuksiin viejä ja kouluttaja... Jos jotain positiivista haen jutusta, niin meillä ei toimi ihan kaikki signaalit. Vielä jäi paljon sellaista, mitkä minä hallitsen johtajan ominaisuudessa;
  • Muuttuu levottomaksi ja komentelee ääntelemällä ruoka-ajan lähestyessä.
  • Käy raapimassa herkkukaapin ovea.
  • Hyppii vieraita vasten.
  • Ei luovuta lelua/luuta.
  • Ei kunnioita "henkilökohtaista reviiriä", juoksee päin eikä väistele.
  • Ei anna tutkia/hoitaa , leikata kynsiä.
  • Mustasukkainen lapsille, toisille koirille, puolisolle (tästä en ole ihan varma, voi olla, että sittenkin meillä on ongelmia myös tässä...)
  • Ei väisty makuupaikalta.
  • Merkkailee sisätiloissa.
  • Vetää hihnassa, hoputtaa ulos lähtiessä.
  • On välinpitämätön omistajaa kohtaan; ei tervehdi, pysyy sängyn alla tai toisessa huoneessa.
  • Ei kuuntele tai ylläpidä kontaktia omistajaan ulkona.
Peli ei ole kokonaan menetetty, vielä on toivoa paremmasta huomisesta =)...

sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Möllit möllissä

Susan vetoavulla sain kerättyä itseni sekä koirat möllikisoihin. Tarkoitukseni oli Roopen kanssa päivittää osaamistasomme sekä Rosan kanssa treenata hallin läheisyydessä häiriön alla. Mielestäni minua ei tuleva kisasuoritus jännittänyt yhtään, mutta jostain syystä hallin sisälle päästyäni alkoi käsien tärinä. Ei auttanut, vaikka kuinka hoin itselleni olevani loistava, erinomainen ja muuta hömppää, mitä olin kirjastani opiskellut.

Ihanan aurinkoisesta päivästä jäi paljon muistoja ja havaintoja käteen. Rosa omaa edelleen jousitetut tassut, mitä into treenaamiseen ei lamaannuta ollenkaan. Keskittymiskyky tekemiseen on asteikolla 0-10 siinä 7:n tuntumassa. Rosan kanssa pitää treenata ehdottomasti keskittymiskykyä sekä pitkäjänteisyyttä.

Se, miksi treeni-into oli kateissa, johtuu osittain siitä,  kun Roopelle opetti yhden asian, se unohti toisen asian. Hyppy oli aivan kateissa sekä pennusta asti osattu sivulletulo. Kisan alussa huomasin, että sivulle tulo oli muuttunut vahvaksi, mutta kisan edetessä siihen tuli epävarmuutta. Eli otamme uusiksi sivulletulot menetelmällä 2-palkka, 3-palkka, 1-palkka jne. Hypyn sain suorittaa kahdesti, josta ensimmäinen arvosteltiin. Tuomari antoi treeniin vinkin ja pyysi kokeilemaan sitä ja kuinka ollakaan, Roope hyppäsi hypyn hienosti, jota ei tietenkään arvosteltu. Seuraaminen on ollut myös hakusessa, mutta tällä kerralla taluttimen kanssa se meni ysin arvoisesti ja ilman talutinta olimme sillä tasolla, kuin yleensä olemme, eli 8,5. Selvästi heikkoja kohtia hypyn lisäksi on seuraamisen yhteydessä tapahtuva seisominen sekä maahanmeno. Treeneissä liikkeestä pysähtymiset menee loistavasti, mutta kisatessa vaarana on tulla hylky. Tämä sama asetelma on ollut meillä niin kauan kuin olen treenannut, eikä se taida koskaan tästä muuttua. Pohdinkin sitä, että olisi ihanaa päästä jonkun ihan ulkopuolisen kanssa treenaamaan, joka heti näkisi, missä minä junnaan ja mitä uutta voisin ottaa treenaamiseen.

Kaikenkaikkiaan pisteemme oli hieman alle ykköstason ja sijoituksemme neljäs. Se, mistä olen äärimmäisen iloinen on, että kokonaisvaikutus kisaamiseemme oli 9. Vaikka kuinka surkeita pisteitä tulisi, pitää treenaaminen ja kisaaminen olla hauskaa. Siitä on lähdettävä.

Rankan kisapäivän jälkeisenä aamuna oli hyvä hetki viedä koirat metsään lempipuuhaansa, pallon perässä juoksemaan:









Ihana, ihana kevät on saapunut...


 

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Motivaatiopula

Yhtäkkiä huomasin, että olin alkanut vältellä kaikkia ihmisiä, vastaantulevia koiria, treenikavereita ym. Pienen pohdinnan jälkeen tein diagnoosin itselleni ja huomasin sen olevan motivointipula arkiseen koiraharrastuselämään. Diagnoosin tehtyäni alkoi nyppiä entistä enemmän ja huomasin tänä aamuna etsiväni ratkaisua tähän ongelmaan. Löytyihän se, ihan yllättävällä tavalla.

Tunnin aamulenkin jälkeen söin aamupalaa ja surffailin netissä, niin kuin joka viikonloppuaamu. Yllättäen huomasin olevani koirat.com sivuston kalenterissa. Vaikka on vasta huhtikuu, oli tapahtumia ilmoitettu paljon, paljon enemmän kuin aikaisemmin vastaavaan aikaan. Suurin osa ilmoituksista oli koirakoulujen kurssitarjontaa, mutta oli siellä möllitoko ilmoituksiakin. Ja löytyihän sieltä Espoonkin ilmoitus ensi viikonlopulle. Ongelmaksi ilmaantui kahden koiran kanssa kisaaminen. Ongelmaan auttaisi apukäsi ja eikun puhelu Susalle.

Hetken keskusteltuani Susan kanssa, päätimme, että kyselisin mahdollisuutta kokeilla alokasluokkaa molemmilla koirilla, kylläkin eri aikaa. Ja jos vielä sattuisi niin, että Susalla olisi avoimen luokan kisa eri aikaan, niin silloin ongelma olisi poissa. Jos mulla olisi auto, ei ongelmaa olisi, vaan jompikumpi voisi odottaa vuoroaan autossa, mutta kun ei ole, niin varakädenpuute on aikamoinen ongelma.

Puhelun jälkeen alkoi motivaatio treenaamiseen nousta, joten nähtäväksi jää, saako ensiviikonloppuna kisajännitys vallan elämästäni vai pystynkö olemaan ihan cool ja mennä nolaamaan itseni jälleen kerran kymmenien ihmisten eteen...

(ps. Tämä teksti on sadas kirjoittamani teksti. Onnittelen siitä itseäni, sillä en olisi ikinä uskonut kirjoittavani tekstejä nettiin, saati et joku niitä olisi lukenut . Kiitokset Teille, jotka olette jaksaneet lukea. Kävijälaskurin lukemat motivoi tässä lajissa. =) )

lauantai 9. huhtikuuta 2011

Haasteellinen metsälenkki

Kevät tulee, se on yhtä varmaa kuin se, että jos koirien kanssa ei harrasta, niistä tulee pipipäitä. Koko viime viikon illat on menneet sohvalla piikkimaton päällä maatessa ja koirien kanssa on tullut tehtyä vain ihan pakollinen tunnin lenkki päivisin. Tänä aamuna suunnistimme pitkästä aikaa metsään, niin kuin aina viikonloppuaamuisin.

Metsästä löytyi paljon ihmeellisiä asioita, niin kuin esim. peurojen jälkiä, uusia hajuja sulaneen lumen alta ja muuta erikoista. Tai niin ainakin luulen koirien käytöstä seuratessa. Rosa, joka normaalisti pyörii jaloissa, juoksi kauemmaksi kalliolle, missä peurat tykkäävät majailla, eikä näyttänyt ollenkaan ikävöivän mukana ollutta ulkoiluttajaa. Sen lisäksi, että hajuja löytyi, antoi myös sulanut lumi haasteita; miten kiertää suuremmat lammikot sekä upottava lumi.





sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Lauma hajoaa

Nyt se tapahtui, teini kasvoi ja muutti kotoa pois. Näin alkuun minä tunnen itseni rentoutuneeksi, mutta koirat ovat masentuneita. Niinhän se on, lauma ei ole kasassa ja silloin on jotain vialla, koirien mielestä...

Pari viikkoa sitten Meeri aloitti muuttohässäkän valmistelun. Pakkasi kassin silloin, toisen tällöin. Pakkaaminen ei ollut mitenkään teatraalista, mutta silti Rosa siihen reagoi. Se alkoi vahtia Meerin askeleita, käveli sen perässä ja kerran bongasin sen nukkumasta Meerin vieressä, mitä se ei koskaan aikaisemmin ollut tehnyt. Roopen reaktio ei ollut mitenkään silmin havaittavissa, vaan se oli neutraali oma itsensä.

Muuttopäivänä koirulit lähti mummolaan muuttolomalle ja minä aloin pakata lapseni vähäisiä tavaroita muuttolaatikoihin ja jätesäkkeihin, niitä,mitä vielä ei oltu pakattu. Kuormaa meni ulos ovesta ja lopulta yhdeksän jälkeen illalla laskeutui rauha. Seuraavana aamuna aloitin uudelleen sisustamisen ja tyhjäksi jääneestä huoneesta tuli itselleni rentoutus/jumppahuone. Olin jo melkein valmis, kun koirulit palautuivat kotiin.

Ovesta tullessaan koirat pitivät ihan samanlaisen riehun kuin aina ennenkin. Huoneisto tsekattiin, mutta Meeriä ei löytynyt. Rosa rauhoittui hetken etsimisen jälkeen, mutta Roope asettui Meerin huoneen ulkopuolelle vahtiin ja vahti jokaista askelta minkä minä tai ukki otimme. Se ei liikkunut siitä mihinkään, vaikka kävin välillä parvekkeella.

Kun kaikki oli valmista, koirat pakattiin autoon ja lähdimme katsomaan Meerin uutta kotia. Ajattelin, että tilanne rauhoittuisi sillä, kun näkisivät oman mussukkansa uudessa ympäristössä. Roope oli Meerin nähdessään onnellistakin onnellisempi ja kulki Meerin jaloissa lähes koko siellä olon ajan. Rosa taas, hmmm...., se käveli uudessa asunnossa edestakaisin jonkun aikaa, mutta sitten otti paikkansa pöydän alta. Roope rauhoittui vasta myöhemmin, kun olimme jo ehtineet juoda kahvit ja syödä pullat. Roope kävi pitkälleen Meerin viereen eikä tullut lähellenikään.

Pois lähtiessämme Roope tallusteli rauhallisin askelin rappusia alas Meerin kanssa, teki mitä Meeri sanoi ja katsoi sitä palvovasti. Roopen käytöksestä tuli hyvin selville, miten vahvaksi saattaa lapsen ja lemmikin välinen suhde tulla. Onhan heillä jo melkein seitsemän vuotta historiaa takana ja niihin vuosiin mahtuu paljon kokemuksia ja tunteita. Uskon kuitenkin, että Roope tästä toipuu ja piristyy. Asuuhan Meeri aika lähellä ja on luvannut ottaa hoitoon oman mussukkansa aina silloin tällöin...