Rosa on luonteeltaan arka, pelokas ja pidättäytyväinen. Missään nimessä se ei koskaan ole ollut eikä tule olemaan rauhallinen, leppoisa ja rautahermoinen kaveri. Tietenkin tälläisille koirille on kehitetty kaikenmaailman psykologeja, neuvoja on tuhat erilaisista musiikkiterapioista, klassisen radiokanavan pitämistä päällä työpäivän ajan jne... Mitään näistä en kuitenkaan ole kokeillut. Ongelmakoira kouluttajan juttusille en viitsi mennä, sillä vasta yhden ainoan kerran koulutushistoriani aikana olen kuullut sanat; "täytyy tuntea historia, jotta voi edetä koulutuksessa". En siis usko heidän ammattitaitoon tässä asiassa. (Paitsi kyseisen kouluttajan...) Klassista radiokanavaa en voi pitää päällä, sillä meillä kuuluu ainoastaan Nova. Mutta yksi neuvo on kokeilun alla, joka tuli ihan puuntakaa.
Pääsin tutustumaan Kivekon kautta tullikoirien kouluttamiseen. Saimme nähdä, kuinka koira tekee työtään ja kuinka se palkitaan. Näytöksen meille tarjosi 2v metsästyslinjainen spanieli. Oli ilo katsella, kuinka se suurella ilolla etsi huumekätköä autosta sekä tavaroiden alta. Ja jokaisen löydön jälkeen se sai palkaksi pallon ja pääsi kouluttajan syliin rapsutettavaksi.
Luento osuudella käsiteltiin pentujen hankkimista, pentuajan koulutusta ja sosiaalistamista. Yllätyksekseni työkoiran pentuajan kouluttaminen ei juuri poikkea normi kotikoiran kouluttamisesta. Molemmille pitää opettaa pennusta lähtien erilaiset materiaalit ja erilaiset olosuhteet. On hyväksyttävä kosketukset ja äänet. Ja kuinka ollakaan, jos työkoira ei asu lapsiperheessä, on sille soitettava heavy musiikkia, jotta se oppisi sietämään ääniärsykkeitä. Siispä, levyjen tsekkaus ja musa soimaan. Nyt Rosa kokeillaan hiljaisuuden tilalla heavyä!
Ensimmäinen totuttelu tapahtui eilen. Siivouksen lomassa muistin Ari Koivusen levyn. Se soi meillä ainakin kahden tunnin ajan, kunnes itse väsähdin siihen. Koirat olikin illalla aivan poikki, olihan takana pitkä kallioinen metsälenkki ja 2h:n musaterapia. Tänään aamulenkin ja aamupalan jälkeen laitoin soimaan Apocalypticaa. Roope katsoi mua suoraan silmiin sohvalta, ihan kuin sanoakseen, et "onx pakko?". "Mä haluun rentoutua..." Rosa nukkui sohvalla 10 minuuttia ja painui makkariin nukkumaan. Sieltä se ei ole tullut pois vielä kertaakaan. Kohta musiikki terapiaa on kulunut 1,5h ja on aika laittaa normi Nova päälle. Eiköhän tämä riitä tältä erää. Olen suunnitellut, että musiikkia voisin soittaa 1h:n joka päivä ensi viikon ajan ja ensi viikonloppuna katsoa, onko mikään muuttunut vai olemmeko edelleen metelin herkkyystasolla maksimi korkeudella.
Roope ja Rosa
sunnuntai 25. marraskuuta 2012
lauantai 24. marraskuuta 2012
Hullunkurinen aamu
Tänään oli se aamu, kun kuukauden jälkeen ensimmäisen kerran pääsi metsälenkille koirien kanssa. Rosan juoksut ei ainoastaan rajoita sen elämää, vaan meidän kaikkien. Treeneihin mennessä Rosa jää kotiin, lenkit on vain remmilenkkejä, sport trackerin innoittamana kalorinkulutus metsälenkeillä tavoitteeseen treenaaminen oli lopetettava jne... Mutta jos hakee jotain positiivista, niin Roopen kanssa on ollut aivan mahtavaa mennä ja olla treeneissä aivan kahden, reippaita lenkkejä on tehty juoksuvyön avulla ja sen seurauksena koirien lihasjumit selästä ovat hävinneet. Tilalle on tullut kiinteät hyvin voivat fileet. Tavoitteeni remmilenkeillä oli saada keskimääräinen km vauhti 5:een, mutta sinnikkäästi se on pysynyt 4.2:ssa. Vasta toissapäivänä sain sen nostettua 4.9:ään. Miten siis on käynyt metsälenkkien kalorikulutus? Se jäi 596:een edellisellä lenkillä, eli lähellä tavoitetta, joka on 600.
Ensimmäiseksi sport tracker käyntiin ja sitten vain ulos. Koirat olivat aivan innoissaan, kun huomasivat lenkin suuntautuvan metsään. Metsän reunassa laskin ne vapaaksi ja ilo oli irti, Normaalisti koirat juoksentelevat kintereilläni, mutta nyt Roope on muutaman kerran jättänyt vain savuvanan taakseen ja jättänyt mut ja Rosan kuin nallit kalliolle. Omat retket ovat olleet paljon mielenkiintoisempia. Muutaman kerran huutelin Roopen perään, mutta vain Rosa tuli. Kohta kuului kauempaa "apua!" ja arvasin heti, et metsässä kulkija on tainnut tavata Roopen. Kohta Roope juoksi meidän luokse vaahto suusta valuen. Täytyy myöntää, että mäkin olisin pelännyt tollasta rakkia, jos vastaan olisi tullut... ;).
Hetken se malttoi meidän kanssa kulkea, mutta kohta se ryökäle lähti taas matkoihinsa. Kun ei sitä kuulunut takaisin, aloin huudella Roopen nimeä. Kohta kuului jostain läheltä "uijui uijui..." Noin nanosekunnin ajan ehdin miettiä, että "nyt se on jumissa jossain, eikä pääse pois tai jalka on mennyt poikki tai .... ja miten meidän messariesityksen käy....?" Mut sitten tajusin, et äänen aiheuttaja olikin lintu. Ja taas kohta Roope tuli iloisesti paikalle. Minä tietenkin ensin huusin kovaa, et "Missä -" mut sitten muistin, että koiraa ei saa torua, kun se tulee takaisin. Siispä tyydyin iloisella äänellä sanomaan sille "... saatanassa sä kävit???? Et enää ikinä saa tehdä tollasta" -ja samalla namia syöttää koiralle hienosta paluusta.
Jossain vaiheessa puhelin soi ja puhelun jälkeen huomasin, että sport tracker ei ollutkaan lähtenyt päälle. En todellakaan tiedä, mitä oli tapahtunut. Muistan kuitenkin hyvin selkeästi, kuinka olen laittanut sen päälle ja ajanlasku oli lähtenyt käyntiin. Ei siinä auttanut muu kuin laittaa se uudelleen käyntiin, vaikka matkaa oli enää 1/3 osaa jäljellä. Kotona katsoessani lukuja, oli kalorinkulutus 190. Sen jos kertaa kolmella, se on 570. Huh, ei kovin paha lasku edelliseen.
Tämän jännän lenkin päätteksi löytyi aurinko. Kyllä se vaan näytti ihanalta tämän synkän ja pimeän syksyn keskellä.... =)
Ensimmäiseksi sport tracker käyntiin ja sitten vain ulos. Koirat olivat aivan innoissaan, kun huomasivat lenkin suuntautuvan metsään. Metsän reunassa laskin ne vapaaksi ja ilo oli irti, Normaalisti koirat juoksentelevat kintereilläni, mutta nyt Roope on muutaman kerran jättänyt vain savuvanan taakseen ja jättänyt mut ja Rosan kuin nallit kalliolle. Omat retket ovat olleet paljon mielenkiintoisempia. Muutaman kerran huutelin Roopen perään, mutta vain Rosa tuli. Kohta kuului kauempaa "apua!" ja arvasin heti, et metsässä kulkija on tainnut tavata Roopen. Kohta Roope juoksi meidän luokse vaahto suusta valuen. Täytyy myöntää, että mäkin olisin pelännyt tollasta rakkia, jos vastaan olisi tullut... ;).
Hetken se malttoi meidän kanssa kulkea, mutta kohta se ryökäle lähti taas matkoihinsa. Kun ei sitä kuulunut takaisin, aloin huudella Roopen nimeä. Kohta kuului jostain läheltä "uijui uijui..." Noin nanosekunnin ajan ehdin miettiä, että "nyt se on jumissa jossain, eikä pääse pois tai jalka on mennyt poikki tai .... ja miten meidän messariesityksen käy....?" Mut sitten tajusin, et äänen aiheuttaja olikin lintu. Ja taas kohta Roope tuli iloisesti paikalle. Minä tietenkin ensin huusin kovaa, et "Missä -" mut sitten muistin, että koiraa ei saa torua, kun se tulee takaisin. Siispä tyydyin iloisella äänellä sanomaan sille "... saatanassa sä kävit???? Et enää ikinä saa tehdä tollasta" -ja samalla namia syöttää koiralle hienosta paluusta.
Jossain vaiheessa puhelin soi ja puhelun jälkeen huomasin, että sport tracker ei ollutkaan lähtenyt päälle. En todellakaan tiedä, mitä oli tapahtunut. Muistan kuitenkin hyvin selkeästi, kuinka olen laittanut sen päälle ja ajanlasku oli lähtenyt käyntiin. Ei siinä auttanut muu kuin laittaa se uudelleen käyntiin, vaikka matkaa oli enää 1/3 osaa jäljellä. Kotona katsoessani lukuja, oli kalorinkulutus 190. Sen jos kertaa kolmella, se on 570. Huh, ei kovin paha lasku edelliseen.
Tämän jännän lenkin päätteksi löytyi aurinko. Kyllä se vaan näytti ihanalta tämän synkän ja pimeän syksyn keskellä.... =)
keskiviikko 21. marraskuuta 2012
Namia ja kontaktia
Uudessa kontaktiharjoituskoulutuksessa mennään niin hirveää vauhtia eteenpäin, että itsekään ei pysy perässä. Saati, että osaisi nostaa tai laskea tarvittaessa haastetta. Tänään iltalenkillä kuljimme tavanomaista rauhallista reittiämme. Haasteita ei tullut kuin muutama, mutta niistä KAIKKI onnistuivat yli odotusten.
Ensimmäinen haaste oli pimeähköllä hiekkatiellä, missä kauempana näkyi koirakko. Rosa otti tavanomaisen "tuu tänne, saatana" -asentonsa. Kutsuin sitä muutaman kerran luokseni, tuloksetta. Sitten aloin tykittää Roopelle namia ja se herätti Rosan koomasta. Rosa tuli luokseni, mutta en heti alkanut tunkea namia sille, vaan ensin olin kutsuvinani Rosaa, juttelin sille ja vasta sitten tungin sille namia. Matka jatkui...
Toinen haaste tuli erään talon kohdalla, missä asustaa rähjäkoira, joka hyökkää portille aina, kun sen ohi kävelee. Normaalisti Rosa hyökkää päin ja Roope hiipii poispäin meistä. Ihan kuin ei olisi tuntevinaankaan meitä. Tällä kertaa Roope käveli aivan normaalisti portin ohi ja Rosa vain vilkaisi. Kehut ja palkka tuli vasta sitten, kun olimme jo kävelleet reilun matkan pihan ohi.
Kolmas ja muutama muu haaste meni niin, että pyysin kontaktia ilman haastetta. Tiet olivat tyhjiä ja koirien nenät kohti menosuuntaa tai sitten kiinni ojan penkkoissa. JOKA KERTA molemmat tulivat namille. Voi viude....
Olisko tämä sit viides haaste, kun kuljimme fleksissä juoksentelevan labbiksen ohi. Molemmat kävelivät vierelläni rintarinnan, eikä kumpikaan reagoinut vastaan tulevaan koiraan. Vasta, kun menimme ohi ja labbis teki yllätys hyökkäyksen takaa, Rosa katseli mua silmät kysyen, "miten reagoin?" Siihen tuumasin vain et "mennään" ja Rosa tyytyi siihen.
Viimeinen haaste tuli aivan yllättäen. Näin, että kauempana on koira ja kutsuin koirat vierelleni. Komensin ohi ja molemmat menivät kuin mitään muuta ei tässä maailmassa olisi. Aloin tavanomaisen palkkaamisen, kun äkkiä huomasin Rosan hengityksen kiihtyvän. Sitten tajusin, että keskikokoinen villakoira nimeltään Lumi, joka kuuluu vihollislistalla kärkipäähän, on tulossa vastaan. Otin Rosan viereeni ja aloin palkata Roopea. Rosan hengitys kiihtyi ja kiihtyi ja vasta kohdalla yritti ohitseni vetämään kaveria turpaan. Mutta remmi oli lyhyellä, joten Rosa tasaantui tosi nopeasti ja jatkoimme matkaa. Koska en halunnut palkata käytöksestä, vaikka se Lumia kohtaan olikin tosi "vähäagressiivinen", jatkoimme matkaa ja muutaman minuutin kuluttua kutsuin Rosaa luokseni. Se tuli, sain sen palkattua ja pääsimme kotimatkalle, enää haasteita kohtaamatta.
Ensimmäinen haaste oli pimeähköllä hiekkatiellä, missä kauempana näkyi koirakko. Rosa otti tavanomaisen "tuu tänne, saatana" -asentonsa. Kutsuin sitä muutaman kerran luokseni, tuloksetta. Sitten aloin tykittää Roopelle namia ja se herätti Rosan koomasta. Rosa tuli luokseni, mutta en heti alkanut tunkea namia sille, vaan ensin olin kutsuvinani Rosaa, juttelin sille ja vasta sitten tungin sille namia. Matka jatkui...
Toinen haaste tuli erään talon kohdalla, missä asustaa rähjäkoira, joka hyökkää portille aina, kun sen ohi kävelee. Normaalisti Rosa hyökkää päin ja Roope hiipii poispäin meistä. Ihan kuin ei olisi tuntevinaankaan meitä. Tällä kertaa Roope käveli aivan normaalisti portin ohi ja Rosa vain vilkaisi. Kehut ja palkka tuli vasta sitten, kun olimme jo kävelleet reilun matkan pihan ohi.
Kolmas ja muutama muu haaste meni niin, että pyysin kontaktia ilman haastetta. Tiet olivat tyhjiä ja koirien nenät kohti menosuuntaa tai sitten kiinni ojan penkkoissa. JOKA KERTA molemmat tulivat namille. Voi viude....
Olisko tämä sit viides haaste, kun kuljimme fleksissä juoksentelevan labbiksen ohi. Molemmat kävelivät vierelläni rintarinnan, eikä kumpikaan reagoinut vastaan tulevaan koiraan. Vasta, kun menimme ohi ja labbis teki yllätys hyökkäyksen takaa, Rosa katseli mua silmät kysyen, "miten reagoin?" Siihen tuumasin vain et "mennään" ja Rosa tyytyi siihen.
Viimeinen haaste tuli aivan yllättäen. Näin, että kauempana on koira ja kutsuin koirat vierelleni. Komensin ohi ja molemmat menivät kuin mitään muuta ei tässä maailmassa olisi. Aloin tavanomaisen palkkaamisen, kun äkkiä huomasin Rosan hengityksen kiihtyvän. Sitten tajusin, että keskikokoinen villakoira nimeltään Lumi, joka kuuluu vihollislistalla kärkipäähän, on tulossa vastaan. Otin Rosan viereeni ja aloin palkata Roopea. Rosan hengitys kiihtyi ja kiihtyi ja vasta kohdalla yritti ohitseni vetämään kaveria turpaan. Mutta remmi oli lyhyellä, joten Rosa tasaantui tosi nopeasti ja jatkoimme matkaa. Koska en halunnut palkata käytöksestä, vaikka se Lumia kohtaan olikin tosi "vähäagressiivinen", jatkoimme matkaa ja muutaman minuutin kuluttua kutsuin Rosaa luokseni. Se tuli, sain sen palkattua ja pääsimme kotimatkalle, enää haasteita kohtaamatta.
maanantai 19. marraskuuta 2012
Hartiat soikoon
Kolmen sairaslomapäivän jälkeen on hyvä palata arkeen, rauhallisesti. Koska hartiat ovat aivan sökönä liiallisesta istumisesta ja makaamisesta, päätin ottaa juoksuvyön käyttöön ja tehdä koirien kanssa lenkit niin, että käteni ovat vapaat ja heiluvat reippaasti kävelyn tahdissa edestakaisin. Toiveena olisi saada veri kiertämään hartioissa.
Mutta kun jokin kehon osa on työttömänä, on sille keksittävä työtä. Niinpä alitajunta teki tepposet ja huomasin jossain vaiheessa lenkkiä kutsuvani Rosaa nimeltä luokseni ja palkkaavani sen siitä. Rosa tuli, mutta ei ottanut namia. Vasta lenkin loppupuolella se suostui ottamaan muutaman. Sille oli paljon tärkeämpää se, että se sai pitää etupaikkaa ja johtaa koko laumaa eteenpäin. Tämä harjoitus tapahtui ilman häiriötekijöitä. Halusin vain tehdä kontaktiharjoituksia lenkin yhteydessä.
Roope, joka on aina valmis namille, tuli heti luokseni, kun kutsuin Rosaa. Ensimmäisellä lenkillä pysähdyin joka kerta palkatessani, koska samalla yritin Rosallekin tunkea namia. Toisella lenkillä jo luovutin Rosan kohdalla namin syöttämisen suhteen ja tungin niitä Roopelle, tällä kertaa vauhdissa samalla, kun se käveli vieressäni. Ja edelleen harjoitusta tehtiin ilman häiriötekijöitä.
Tänään tapahtui jotain ihmeellistä. Iltalenkillä tuli muutama koira vastaan ja joka kerta kutsuin Roopea namille. Kun Rosa otti katsekontaktin vastaantulevaan koiraan, kehuin sitä ja näin pääsimme ohi. Muutaman ohituksen jälkeen Rosa oli valmis ottamaan namia. Oujee. Kaverikateus on tehnyt tehtävänsä ja olen saanut kontaktin Rosaan lievissä häiriötilanteissa. Aikaisemminhan Rosa on kyllä kulkenut nätisti ohitettavan koiran ohi, mutta ei ole kyennyt ottamaan minuun kontaktia, saati sitten syömään namia. Toivo isomman häiriön kohtaamisesta alkoi nousta pintaan, mutta vanhasta viisastuneena en vaadi sitä Rosalta vielä, vaan jatkan tätä helpompaa ohitustreeniä vielä jonkin aikaa. Vasta sitten, kun pystymme ohittamaan monta pientä häiriötä niin, että Rosa ottaa kontaktin pyydettäessä ja suostuu ottamaan siitä palkan, voin nostaa panoksia ja etsiä haasteellisempia reittejä. Siitä olen kuitenkin varma, että tällä kertaa hinkkaamiseen ei mene kuukausia, Niin lupaavilta meidän lenkit nykyään näyttää.
Mutta kun jokin kehon osa on työttömänä, on sille keksittävä työtä. Niinpä alitajunta teki tepposet ja huomasin jossain vaiheessa lenkkiä kutsuvani Rosaa nimeltä luokseni ja palkkaavani sen siitä. Rosa tuli, mutta ei ottanut namia. Vasta lenkin loppupuolella se suostui ottamaan muutaman. Sille oli paljon tärkeämpää se, että se sai pitää etupaikkaa ja johtaa koko laumaa eteenpäin. Tämä harjoitus tapahtui ilman häiriötekijöitä. Halusin vain tehdä kontaktiharjoituksia lenkin yhteydessä.
Roope, joka on aina valmis namille, tuli heti luokseni, kun kutsuin Rosaa. Ensimmäisellä lenkillä pysähdyin joka kerta palkatessani, koska samalla yritin Rosallekin tunkea namia. Toisella lenkillä jo luovutin Rosan kohdalla namin syöttämisen suhteen ja tungin niitä Roopelle, tällä kertaa vauhdissa samalla, kun se käveli vieressäni. Ja edelleen harjoitusta tehtiin ilman häiriötekijöitä.
Tänään tapahtui jotain ihmeellistä. Iltalenkillä tuli muutama koira vastaan ja joka kerta kutsuin Roopea namille. Kun Rosa otti katsekontaktin vastaantulevaan koiraan, kehuin sitä ja näin pääsimme ohi. Muutaman ohituksen jälkeen Rosa oli valmis ottamaan namia. Oujee. Kaverikateus on tehnyt tehtävänsä ja olen saanut kontaktin Rosaan lievissä häiriötilanteissa. Aikaisemminhan Rosa on kyllä kulkenut nätisti ohitettavan koiran ohi, mutta ei ole kyennyt ottamaan minuun kontaktia, saati sitten syömään namia. Toivo isomman häiriön kohtaamisesta alkoi nousta pintaan, mutta vanhasta viisastuneena en vaadi sitä Rosalta vielä, vaan jatkan tätä helpompaa ohitustreeniä vielä jonkin aikaa. Vasta sitten, kun pystymme ohittamaan monta pientä häiriötä niin, että Rosa ottaa kontaktin pyydettäessä ja suostuu ottamaan siitä palkan, voin nostaa panoksia ja etsiä haasteellisempia reittejä. Siitä olen kuitenkin varma, että tällä kertaa hinkkaamiseen ei mene kuukausia, Niin lupaavilta meidän lenkit nykyään näyttää.
maanantai 5. marraskuuta 2012
Rosalle häiriötä, Roopelle leikkiä
Kun ilmoittautuu TOKO kurssille, joka on kestoltaan 12h 2 päivässä, on aiheeseen hieman paneuduttava ennen H-hetkeä. Ja mikäs sen mukavampaa, kun treenikaverikin on innostunut aiheesta. Siispä pienet muistelut viime syksyn opeista ja sen pohjalta tehdä tämän päiväinen treenisuunnitelma.
Yksi haaveistanihan on päästä TOKO alokas luokka Roopen kanssa läpi kolmesti I-luokan pisteillä. Yksi on jo kasassa parin vuoden takaa, jonka jälkeen löin hanskat tiskiin ja lopetin treenaamiseen ja keskityin vain agiin. Nyt pelastukseksemme on ilmaantunut Hanna Toivonen, johon oli ilo tutustua viime syksynä Espanjanvesikoiraharrastajien järjestämällä leirillä. Silloin saimme läksyksi harjoitella seuraamista leikkimisen avulla sekä Rosan kohdalla erityisesti häiriötä.
Aloitin treenit Roopen kanssa leikkimällä palkkiopatukan kanssa. Tämän jälkeen rauhoitin tilanteen ja sen jälkeen meidät ns. kutsuttiin kehään. Roopelle tehtiin tarkistus, jonka jälkeen oli riviin meno koira sivulle sijoitettuna. Hetken kuluttua "tuomari" tuli ja vapautti tehtävästä.Kiitin ja lähdimme pois "kehästä". Tämän harjoituksen tarkoituksena oli herätellä Roopea tulevaan, opettaa käsky "sit mennään" ja työn jälkeen poistuminen kehästä samalla sanoen "se oli siinä" ja palkaksi hienosta työstä kunnon riekkumista "kehän" ulkopuolella. Harjoitus tehtiin kolmesti ja joka kerran jälkeen Roope oli vain innostuneempi ja innostuneempi. Eikä namia kulunut kuin yksi ainoa. Roope palkkaantui leikkimisestä enemmän kuin aikaisemmin tarjotuilla lihapullilla. =)
Rosan kanssa otin häiriötä niin, että apuri istui kyykkyyn Rosan viereen. Rosan oli pidettävä koko ajan katsekontakti muhun ja jos se herpaantui hetkeksi ja palasi, palkkasin. Tätä ennen ei Rosa ole pahemmin kestänyt häiriötä, mutta nyt se kesti loistavasti toisen ihmisen vierelle tulon, ihmisen koskettamisen sen rintaan ja mikä huipuinta, Rosalle laitettiin pallo nenän eteen ja kun se kesti senkin, palloa hieman tuupattiin niin, että se liikkui muutaman sentin. Tämä meinasi olla jo liikaa, sillä Rosa tuijotti palloa monta sekuntia, kunnes se yhtäkkiä muisti, että nyt ei pallolla leikitä, vaan tehdään kontaktiharjoituksia ja suuntasi katseen muhun. Ihqu Rosa!
Seuraamisen kuvio oli molemmilla sama. Liike - pysähdys, koira sivulle - liike ja tästä palkka leikkimällä. Tällä tavalla tuli treenattua jopa niin pitkälle, että tein kolme suoraa sivua ja kolmesti kulmat. Enpä olisi uskonut, että joskus pystyn tämän tekemään, kun molemmat eivät ole aikaisemmin jaksaneet kiinnostua seuraamisesta kolmea metriä enempää...
Ja mikä parasta, mieleeni on alkanut hiipua ajatus, josko saisi joskus kokeilla kisoja jopa Rosan kanssa... Pystyisiköhän se unohtamaan jaloissa olevat jousitukset ja kiinnostua vain säntillisestä tekemisestä...
Yksi haaveistanihan on päästä TOKO alokas luokka Roopen kanssa läpi kolmesti I-luokan pisteillä. Yksi on jo kasassa parin vuoden takaa, jonka jälkeen löin hanskat tiskiin ja lopetin treenaamiseen ja keskityin vain agiin. Nyt pelastukseksemme on ilmaantunut Hanna Toivonen, johon oli ilo tutustua viime syksynä Espanjanvesikoiraharrastajien järjestämällä leirillä. Silloin saimme läksyksi harjoitella seuraamista leikkimisen avulla sekä Rosan kohdalla erityisesti häiriötä.
Aloitin treenit Roopen kanssa leikkimällä palkkiopatukan kanssa. Tämän jälkeen rauhoitin tilanteen ja sen jälkeen meidät ns. kutsuttiin kehään. Roopelle tehtiin tarkistus, jonka jälkeen oli riviin meno koira sivulle sijoitettuna. Hetken kuluttua "tuomari" tuli ja vapautti tehtävästä.Kiitin ja lähdimme pois "kehästä". Tämän harjoituksen tarkoituksena oli herätellä Roopea tulevaan, opettaa käsky "sit mennään" ja työn jälkeen poistuminen kehästä samalla sanoen "se oli siinä" ja palkaksi hienosta työstä kunnon riekkumista "kehän" ulkopuolella. Harjoitus tehtiin kolmesti ja joka kerran jälkeen Roope oli vain innostuneempi ja innostuneempi. Eikä namia kulunut kuin yksi ainoa. Roope palkkaantui leikkimisestä enemmän kuin aikaisemmin tarjotuilla lihapullilla. =)
Rosan kanssa otin häiriötä niin, että apuri istui kyykkyyn Rosan viereen. Rosan oli pidettävä koko ajan katsekontakti muhun ja jos se herpaantui hetkeksi ja palasi, palkkasin. Tätä ennen ei Rosa ole pahemmin kestänyt häiriötä, mutta nyt se kesti loistavasti toisen ihmisen vierelle tulon, ihmisen koskettamisen sen rintaan ja mikä huipuinta, Rosalle laitettiin pallo nenän eteen ja kun se kesti senkin, palloa hieman tuupattiin niin, että se liikkui muutaman sentin. Tämä meinasi olla jo liikaa, sillä Rosa tuijotti palloa monta sekuntia, kunnes se yhtäkkiä muisti, että nyt ei pallolla leikitä, vaan tehdään kontaktiharjoituksia ja suuntasi katseen muhun. Ihqu Rosa!
Seuraamisen kuvio oli molemmilla sama. Liike - pysähdys, koira sivulle - liike ja tästä palkka leikkimällä. Tällä tavalla tuli treenattua jopa niin pitkälle, että tein kolme suoraa sivua ja kolmesti kulmat. Enpä olisi uskonut, että joskus pystyn tämän tekemään, kun molemmat eivät ole aikaisemmin jaksaneet kiinnostua seuraamisesta kolmea metriä enempää...
Ja mikä parasta, mieleeni on alkanut hiipua ajatus, josko saisi joskus kokeilla kisoja jopa Rosan kanssa... Pystyisiköhän se unohtamaan jaloissa olevat jousitukset ja kiinnostua vain säntillisestä tekemisestä...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)