Roope ja Rosa

Roope ja Rosa

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Koira, joka ei osannut leikkiä

Rosa on pienestä pitäen leikkinyt ainoastaan Roopen kanssa. Leikkimistä kesti aina kaksi vuotiaaseen asti, mutta sitten Rosasta tuli Lady, joka ei enää halunnut leikkiä. Ainoastaan Leevi sai Rosan silloin tällöin leikkimään kanssaan.

Viime syksynä meidän treenijengiin eksyi Freiya, joka on luonteeltaan alistuva, herkkä ja kuitenkin innokas. Nyt puolen vuoden tuttavuuden jälkeen Rosa on riisunut Lady asun pois ja intoutunut tosissaan leikin riemuihin Freiyan kanssa.












Miksi maksaa terapeutille, kun sopiva lajitoveri hoitaa kuntouttamisen? =)

Sillä aikaa, kun Rosa leikki Freiyan kanssa, Roope otti kontaktia nakkitaskuun. Sitä ei pahemmin naisten hömpötykset kiinnostanut.

tiistai 24. tammikuuta 2012

Leikkimisen jalo taito

"Leikitsä mun kaa? No joo, mitä tehdään? Mennääks pulkkamäkeen? Okei, mennään vaan."

Näin kysyttiin lapsena kaverilta, kun tekemisen seuraa kaipasi. Ei siinä sen kummempaa. Mutta kun puhutaan koiran kanssa treenaamisesta, pitää leikkipalkkaamista olla "miljoona" vaihtoehtoa ilman välikappaletta (nami tai lelu) ja toinen mokoma välikappaleella. Niinpä päätimme tänään treenata koiran motivaation nostattamista sekä hyvästä suorituksesta palkkaamista leikillä, ilman välikappaletta. Sinin piti miettiä kolme eri vaihtoehtoa, miten palkata koiraansa ilman palkkaa, minä taas avasin netin ja lunttasin foorumin sivuilta, miten vesiäisten omistajat palkkaavat omia koiriaan. Lista oli erittäin kattava ja kirjoitin monta vaihtoehtoa ylös. Näitä sitten matkalla pellolle pohdittiin ja mietittiin, mikä vaihtoehto sopii millekin koiralle.

Pellolle päästyämme löysimme kivan pienen sopukan, missä oli paljon lunta ympärillä. Ensin Sini kokeili Freiyan kanssa piilosta. Sini juoksi lähimmän puun taakse ja kohta Freiya juoksi etsimään emäntäänsä. Palkaksi hyvästä työstä tuli leikkimistä. Vielä toinen kerta, mutta tällä kertaa Freiya ei nähnytkään, mihin emäntä meni. Pienessä paniikissa Freiya juoksi puun ohi ja katosi näkyvistä. Kohta puun takaa kuului tasaisella äänellä; "sinne se meni..." Fiksuna likkana Freiya juoksi kohta takaisin ja sai palkaksi leikkiä.

Sitten oli Rosan vuoro. Rosahan ei osaa leikkiä, joten tämä oli myös meille haaste. Menin piiloon ja kohta Rosa löysi mut. Innostuneena hihkuin, nostin käsiä ylös ja nauroin makeasti. Rosa hyppeli ja pomppi innostuneena vierelläni ja sitten palattiin takaisin muiden luokse. Hohhoijaa, mitähän seuraavaksi... Onpas leikin keksiminen vaikeaa...

Mietin aikaisemmin kokoamaani listaa ja sieltä muistui mieleeni hippaleikit sekä muut vähän rajummat riehumiset. Kuiskasin Sinille, että lähdetään hipsimään lumihankeen. Niin tehtiin ja kohta koirat juoksivat perään. Kohta jo siirryttiin hippaleikkiin ja siinä vaiheessa alkoi jo kaikilla olla riemu katossa, jopa Rosalla. Se oli sellaista hullun hauskaa juoksemista ja nauramista lumihangessa. Leikin loputtua pohdimme yleensäkin leikkimistä ja sen merkitystä. Yhtäkkiä huomasin, että jotain outoa oli tekeillä... Rosa leikki Freiyan kanssa! Rosa, joka on Lady eikä koskaan leiki kenenkään kanssa! Ihme oli tapahtunut. YEEEEEE!

Voisiko olla niin, että kun ihminen aikuistuu ja sille tulee ikää, niin leikkimisen ja hulluttelun taidot hupenee? Tuleeko meistä aikuisista jäykkiä ja kyvyttömiä eläytyä hulluuden partaalle? Siksikö meistä tulee stressaantuneita ja vihamielisiä, joiden toimintakyky katoaa? Ainakin tämän illan hullunlailla leikkiminen todisti sen, että se hulluttelu tarttuu ja se on hauskaa. Nauraminen on ihanaa ja se antaa hyvää mieltä pitkäksi aikaa.

Näinä vuosina olen huomannut, että kaikista parhaimmat kouluttajat mitä minulla on ollut, on heillä yhteistä ollut iloinen luonne ja eloisa kehonkieli. Se on varmasti se, joka on avainsana onnistuneessa koirankoulutuksessa.

Tässä pari epäonnistunutta kuvaa paikanpäältä. Kuvat eivät ole julkaisukelpoisia, mutta ihanan illan muistoksi halusin ne säilyttää ja tänne blogiin laittaa. Ihan vain muistutuksena, mitä kaikkea kivaa voi leikkiä koiran kanssa lumihangessa...


sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Agin ongelmapäivitys, osa 100...?

Agi on ihana laji, vaikkakin sen kanssa saa koko ajan painia, että mikä meni vikaan ja missä tuli täydellinen onnistuminen. "Yksin" treenatessa ongelmana tulee usein, että vastausta ei löydy. Kyllähän kaikenmaailman selityksiä tulee, mutta ei oikeaa oppia. On siis aika jälleen kaivaa esiin aikoinani saama kirjallinen palaute viime talven treeneistä.

Yksi ehkä suurin ongelma Roopen kohdalla on sen motivointi. Se tykkää agista, mutta ei mun tavasta treenata. Se saattaa vetää innolla radan läpi yhden kerran, mutta ei enää toista. Kun tänään puheenaiheena oli virheet ja radalla palkkaaminen, tajusin, että mähän vedän radan kerralla ja palkkaan vasta radan päädyttyä. Niinpä tänään keskityin Roopen kohdalla pelkästään motivointiin ja palkkaamiseen ja heti sain ihan toisenlaisen koiran käsiini. Se löysi jostain treeni-intoa ja ensimmäisen kerran piiiiitkäääään aikaan mulle tuli tunne, että se olisi ollut innokas jatkamaan harjoittelua, vaikka piti mennä seinäruusuksi.

Rataharjoitteena oli kontaktit. Roopen kanssa ekalla kierroksella vedin jälleen kerran koko radan putkeen. Viimeisenä esteenä oli A ja sen suorituksen jälkeen tajusin, että ratasuoritus oli täydellinen, paitsi A. Eli missään nimessä en voinut kertoa Roopelle, että A meni poskelleen. Siispä kehuin Roopea ja leikin sen kanssa. Tämän jälkeen pätkäsin rataa niin, että menimme vain putken ja A:n. Sain Roopelta täydellisen suorituksen ja pääsin revittämään sen kanssa kunnolla. Sen jälkeen otimme estepätkät jälleen onnistuneesti. Tähän oli hyvä päättää rata ja laittaa koira vaihtoon.

Rosan kanssa agi on niin paljon vaivattomampaa. Se vetää innokkaasti koko radan 100%:n keskittymisellä, eikä hötkyttele muuta. Vaikka sen kuori näyttää tyynen rauhalliselta, on se silti tavattoman innokas ja täysillä tekemässä töitä. Sen kanssa huomaa paljon helpommin palkkaus- sekä kiihdytyskohdat, leikkiminen taas ei niin ole Rosan juttu. Sille riittää, kun heittää palloa.

Mitä sanoo palautteeni motivointi kyvyistäni:

- Käytät pääasiassa palkkaamiseen pelkkää namia ja ääntäsi.

Miten olen tästä kehittynyt. Olen jo vuosi sitten osannut käyttää ääntäni saadakseni oikean suorituksen merkattua. Ääni on edelleen mulla käytössä ja joskus luulen, että innostun jopa liian kovaääniseksi. Tämä siis on kondiksessa. Mutta en enää käytä namia palkkana, ainoastaan silloin, kun haluan koiran tuovan pallopalkan mulle takaisin. Tai silloin, kun harjoittelen yhden esteen suoritusta, esim. kontaktit, pöytä tai kepit.

Sannan palautteen mukaan leikki joko leluilla tai ilman ovat parasta motivointia koiralle, sekä oman kehon ja liikkeiden käyttö. Tästä sainkin idean ensi tiistain treeniin, leikkiminen koiran kanssa ilman leluja.

- Koiran ja ohjaajan suhde

Palautteen mukaan koirillani ja minulla on hyvä suhde. Meistä näkee, että vietän paljon aikaani koirieni kanssa. Tämä on totta. Joskus vain Roopen kanssa olen aivan ihmeissäni, että miten ihmeessä saisin siihen intoa tai työntekemisen riemua. Kun Roope päättää, että ei kiinnosta, niin sitten sitä ei todellakaan kiinnosta. Rosan kiinnostus ei vielä koskaan ole sammunut, joten siltä osin vesikoira on helppo rotu =).

- Eri ohjauskeinojen suhde ( ääni, liike, kädet, vauhti) sekä ohjaustekniikka.

Vuosi sitten mulla on ollut ohjaamisen perusteet hallinnassa, mutta etukäteissuunnittelun kanssa on ollut hieman toivomisen varaa. Tiedän, että agissa radan suorittaminen ilman koiraa on tärkeintä, mikäli haluaa saavuttaa onnistuneen suorituksen. Tässä olen petrannut ja potkinut itseäni persauksille. Mutta edelleen radan puolessa välissä unohdan, mihin mun piti mennä ja mitä tehdä. Tempo ja sen vaihtelut ovat olleet aikaisemmin kateissa, mutta mielestäni tänä päivänä olen aika paljon kiinnittänyt huomiota eri askellajeihin; pikkuaskel, harppominen, kova juoksu ja rauhallinen löntystäminen. Enää en pysähdy paikoilleni ja ihmettele, miksi koira pysähtyy... =).

Palautteen lopussa on ehkä koko kaksisivuisen tekstin tärkein lause: Kiinnitä huomiota erityisesti siihen, että aina harjoitellessasi tekemisessä on myös tavoitesuoritus (tietty suoritustapa, esteiden oikea järjestys jne.) mielessä.

Näillä ohjeilla mennään ja toivottavasti eteenpäin =).

perjantai 6. tammikuuta 2012

Roope ja sen hyppyjen hulluus

Jos mielii mennä joskus agikisoihin, niin sitten kannattaa aloittaa epävirallisista. Kun epävirallisia on vain silloin tällöin, täytyy mahdollisuuden tullen mennä sijaisen kanssa, jos ei päätähti kykene. Niin kävi nytkin. Rosa oli heikossa hapessa vatsataudin vuoksi ja sijaiseksi lähti Roope.

Roopella on tällä hetkellä edelleen takareiden lihakset hieman jumissa, mutta muuten teräskunnossa. Se oli koko ajan tarkkaavaisena kerjäämässä multa huomiota ja lihapullaa ennen möllikierroksen alkua. Kun möllimaksien vuoro tuli, veteraani Roope oli valmiina taistoon.

Kuvat: Sini Hiltunen (kamera oli lainakamera ja siksi kuvat ovat hyvin epätarkkoja)

Hypyt sujuivat loistavasti ja kaikenlisäksi keho näyttää olevan oikeassa asennossa hypätessä sekä nokka kohti seuraavaa estettä.



 Kun itse olen hieman kateissa...
 ...koira menee just sinne, minne keho ohjaa, eli puomin ohi ja pari peruutusaskeleen jälkeen vinosti puomille...
 ... ja hienosti alas puomilta...,

Kahden hienon möllikierroksen jälkeen lopullinen sijoittautumisemme oli 5:s. Olin ihan tyytyväinen tähän ja tuloksesta intoutuneena ilmoitin meidät kisarataa kokeilemaan.

Mehän olimme aamu kymmenestä asti kuluttaneet päivää kisa-alueella ja kun kisaradan vuoro tuli, oli kello jo lähes kaksi iltapäivällä. Sehän on Roopen päiväunien aika. Eli mitään ihmeitä ei ollut odotettavissa...

Aluksi innostin Roopea, vein sen ensimmäisen esteen taakse, kävelin esteen ja putken väliin ja annoin lähtökäskyn. Mitä tekee Roope? Katselee ympärilleen ja taakseen... Toinen käsky..., kolmas käsky... Neljännen kohdalla kävelen hieman Roopea kohti ja innostan lähtöön. Roope lähtee, hyppää hypyn, sukeltaa putkeen ja tuijottaa edessä olevaa estettä. Mieli tekisi kiertää, mutta saan kuin saankin Roopen hyppäämään hypyn ja sieltä kepeille.
 
                                      
 Hieman epäonnistuneen keppien jälkeen tulee putki, Roope sukeltaa putkeen ja kääntyy takaisin paluumatkalle. Oi ei, heti takaisin putkeen ja sieltä A:lle. A-este on Roopelle jotain sellaista, mitä se rakastaa. Se sai jostain ihmeestä voimaa ja riensi A-esteelle ja seuraavalle putkiosuudelle, mutta siihen se sitten tyssäs.
 Kahdesti yritin Roopen saada hyppäämään estettä, mutta se meni alitse ja lopulta lähti kentältä.
Kiitin tuomaria ja lähdin Roopen perään.

Kokonaisuutena olen äärettömän tyytyväinen päivään. Tiedän sen, että Roope ei ole enää agi-iässä/kunnossa, mutta sain varmuutta itselleni ja vahvistuksen sille, että Rosan kanssa vielä kokeillaan, kunhan sen pakki kestää...

maanantai 2. tammikuuta 2012

Takapuoli samikset

Roopen ollessa vuoden vanha, veljeni leijonamieli huomautti, että mulla ja Roopella on samanlainen takapuoli. Silloin se nauratti, ei naurata enää.

Roopella on takapään kanssa ollut aina silloin tällöin ongelmia. Olen välillä iltaisin venytellyt takareiden lihaksistoa ja kesäisin uimalla ja viikonloppuisin metsälenkeillä lihaksia vahvistanut. Nämä ovat pitäneet Roopen sekä mun lihaksiston kunnossa. Mutta Rosan juoksujen aikana emme päässeet tekemään kuin asvalttilenkkejä ja se on varma tapa saada Roopen sekä mun lihakset jumiin. Niin kävi myös kuukausi sitten.

Espanjanvesikoiraharrastajat ry järjesti joulukuussa eläinfysioterapia luennon, johon Roope pääsi Rosan sijaisena. Meille opetettiin koiran lihasten hieromista, kuinka se aloitetaan päästä, jatkuen niskasta kohti lonkkaa ja sieltä päättyen raajojen hierontaan. Hieronnan jälkeen kävimme läpi koiran lihaksiston venyttelyä, mistä saa venyttää ja mistä ei sekä miten venytys tapahtuu. Mulle yllätyksenä tuli, että seisoviltaan lihaksia ei saa venyttää, ainoastaan kylkilihaksia. Kaikki muu lihaksiston venytys tapahtuu makuuasennossa. Käsittelyn jälkeen Roope alkoi pitää hienoista ininää, joka tarkoitti sitä, et nyt tarttis tehdä jotain kivaa. Kun en aloittanut mitään koulutussessiota sen kanssa, se alkoi pukata kuonollaan vesikuppiaan. Hieman mua nauratti toisen innostus, mut tiukkana komensin sen takaisin makuulle.

Luennon jälkeen fyssari tuli kokeilemaan  Roopen lihaskuntoa käsin. Muutaman painalluksen jälkeen hän totesi lihasten olevan todella kireät ja komensi meidät ortopedin juttusille. No, en mennyt ortopedin juttusille, vaan pyysin kaveriltani venytysohjeita. Sainkin yhden vinkin, joka  on osoittautunut kullan arvoiseksi. Kun sitä vaan muistaisi tehdä säännöllisesti, eikä vain oireiden ilmaantuessa.

Mulle henkilökohtaisesti on varattuna aika fyssarille viikolla 2, ihan samasta syystä, mitä on Roopellakin. Jos mä saan itselleni sieltä apua, vien myös Roopen eläinfyssarille. Ei nimittäin ole mitään kivaa, kun alaselkä on jumissa ja tuskat ovat kovat.