Paluu raiteille

Tänään alkoi olla ensimmäisiä merkkejä siitä, että arkinen elämä alkaa palata omille raiteilleen ja elämä jatkuu. Kaikenlaista tunne myllerrystä on ehditty kokea.

Pari päivää uutispommin jälkeen ajattelin harjata Roopen turkin. Vaan Roope ei halunnut tulla luokse, se vain makoili sohvalla ja ihan vähän raotti silmiä ja antoi ymmärtää nukkuvansa nyt. Seuraavana päivänä tätä töissä ihmettelin kaverille, niin hän tuumas tähän, että "mieti nyt. Ensin käydään eläinlääkärissä ja sitten ollaan alla päin ja itkeskellään pari päivää. Mitä luulet koiran tuntevan silloin?" No niin, varmasti luuli joutuvansa piikille.

Lähes joka arki-ilta katselen telkusta Emmerdale sarjaa sohvalla. Viimeisen viikon aikana olen huomannut, että Roope kaivautuu kainaloon rapsuteltavaksi ja suukoteltavaksi. Olemme siis sinut ja suhde lämmennyt uudelleen. Muita anteeksi annon merkkejä on treeneissä. Into on jälleen katossa ja treenit edistyy nopeammin kuin ennen. Ehkä osittain myös siksi, että tavoitteeseen pääsy ei ole se tärkein juttu, vaan itse tekeminen ja samalla lihasten vahvuuksien yllä pitäminen. Ja kun ei enää ole pakko mielteistä treenaamista, ei haittaa, vaikka välillä ei treenattais ollenkaan.

Metsälenkit ovat osoittautuneet haasteelliseksi. Aina tähän asti on molemmat koirat pysyneet mun kanssa yhdessä. Muutosta on silläkin saralla. Ihan kuin koirilla olisi valtavasti ylimääräistä energiaa, sillä metsänreunaan tullessa ja remmit irrotettaessa molemmat lähtee kuin ohjukset, eivätkä koko lenkin aikana kulje mun kanssa yhdessä viittä minuuttia pidempään. Olemme siis palaneet luoksetulo harjoituksissa pentu tasolle =). Ehkä pitäisi mennä peilin eteen ja kysyä itseltäni, onkohan lenkit jääneet jotenkin vaillinaisiksi viime aikoina?

The Lintukoirat Rosa, Roope ja Ella

Kesän ihaninta aikaa on ehdottomasti ulkoilu koirien kanssa ja varsinkin ihanien ystävien kanssa. Kuva tarina kertoo ulkoiluretkestä Ellan kanssa. Olemme taukopaikalla uittamassa koiria kaikessa rauhassa, kunnes alkaa aikamoinen aktivointi...

Kaikkien koirien yhteinen piirre on ehdottomasti rakkaus uintiin. On mukavaa pulahtaa vilpoiseen veteen lämpöisenä päivänä ja nuuskutella kalliolla arvaillen, ketä siellä on kulkenut...

 Mutta kun paikalle saapuu ihan oudon näköinen tyyppi, joka ei kuulu laumaan, se saa kaikkien kiinnostuksen heräämään.

Mikä ihmeen tyyppi se on???

 Pakko käydä katsomassa lähempää...

 Ella kyllästyi tyyppiin ensimmäisenä ja siirtyi lempipuuhaansa, puupätkän pilkkomiseen.

 Rosa oli ainut, kenellä säilyi mielenkiinto lintua kohtaan pitkän ajan...

 ... kunnes sekin kyllästyi uimaan linnun perässä.

 Linnun huomatessa, että se ei olekaan enää kiinnostuksen kohde, se ui takaisin ja alkoi jälleen härnätä koiria olemassa olollaan.

 Jälleen Rosan kiinnostus heräsi..

 .... ja ui linnun perässä pitkän matkan.

Kun Rosa ei enää jaksanut tätä takaa-ajo uintia, se kääntyi ja tuli takaisin kalliolle. Kohta lintu tuli perässä, se ui aivan liki kalliota ja odotti, että joku lähtisi perään. Rosahan lähti ja alkoi sama kilpauinti. Tätä kesti melkein vartin, mutta sitten jatkettiin matkaa kotia kohti ja lintu jäi kalliolle yksin odottelemaan seuraavaa uhria.

Siisti vai siisti?

Tämän kesän pisin patikointimatka on ohi. Sen kesto oli 5h 15min ja matkaa taittui 18.52 km. Ulkoilman lämpötila oli sopivat 18-22 asteen välillä. Iso moka tuli huomattua siinä vaiheessa, kun juomavesi loppui. Kuitenkin sinnikkäästi taivallettiin, vaikka kahteen pekkaan oli vain 5dl ja kilometrejä jäljellä 5. Koirat jäi ilman vettä, kun uskoin metsän siimeksissä olevan lätäköitä, mistä voisivat vettä saada. Vaan ei yhtään lätäkköä löytynyt.

 Rosa teki varmasti omasta mielestään monta ihanaa löytöä. Jo ensimmäisen 50 metrin aikana löytyi ihmispaskakasa, missä se kävi pyörimässä. Koska kaikki paska ei lähtenyt kosteuspyyhkeellä, piti se viedä uimaan ensimmäiselle vastaantulleelle rannalle. Kun Rosa tuli vedestä, niin se haisi mädälle. No, mätä on parempi kuin paska.

Matkan puolessa välissä löydettiin pienen pieni ranta, missä sorsaperhe asui kaislikossa. Ja tietenkin sieltäkin löytyi jokin mätä kohta, sillä vielä sen piti mennä pyörimään antaumuksella. Mitään näkyvää ei koirassa kuitenkaan ollut.

 Vaikka sorsat olivat ihan rannan tuntumassa, ei ne koiria kiinnostanut. Enemmänkin niitä kiinnostivat maassa olevat hajut.

 Jotta paluumatka taittuisi yhtä energisesti kuin tulomatkakin, oli aika grillata matkassa olleet eväät, Lassen antamaa juustomakkaraa ja tomaatteja. Nams!

Kotiin päästyäni nakkasin koirat suihkuun. Rosan pesin oikein huolellisesti marseille saippualla, mutta yllätys, yllätys, ei siitä lähtenytkään mustaa vettä. Roope joutui myös suihkuun, vaikka koko matkan oli käyttäytynyt siististi. Sitä paskamäärää, mitä turkista lähti, oli hämmästyttävää. Miten voi siististä pojasta tulla niin mustaa vettä????

Uiskenteleva Chihu

Niin kuin sanotaan, seura tekee kaltaisekseen. Kun Chicu viihtyy vesikoiran kanssa, se alkaa uimaan =).

Tulihan se vihdoin, kesä!

Varma kesän merkki on se, kun mun ei enää rannalla tarvitse käydä neuvotteluja siitä, voiko mennä uimaan vai ei. Koirat ovat jo toista kertaa uimassa, minä vielä odottelen lämpimämpiä vesiä =)!

Elämä on... =)

Perhelenkki

Siitä on pitkä aika, kun nuoriso viimeksi piipahti kylässä. Tällä kertaa oikein yökylässä. Ja kun kimpassa ollaan, niin kimpassa lenkkeilläänkin. Tämä tarkoitti käytännössä sitä, että sunnuntai aamu tarvottiin 1,5h metsässä umpihangessa, Princekin. =)

Aamupalan jälkeen porukka oli ihan zippi. Jopa Prince. Se vain mulkoili emäntänsä jaloista, kun kävin ohimennessäni rapsuttamassa sitä leuan alta... =)