Roope ja Rosa

Roope ja Rosa

lauantai 26. maaliskuuta 2011

Vähemmän suunnitelmia, enemmän yllätyksiä...

Aamu on valoisa jo seitsemän jälkeen eikä aivot ymmärrrä sitä, että vielä voisi nukkua. Ei siinä muu auta kuin hiljaa hissukseen laittaa vaatteet päälle ja lähteä ulos koirien kanssa. Pakkaslukemia oli sen verran, että päätin lähteä katsomaan, kantaako jää vielä. Ja kantoihan se.

Tässä vertailun vuoksi otettu kuva unohdetusta purjeveneestä: ensimmäinen kuva on otettu helmikuussa ja toinen tänä aamuna. Lumi on kyllä aika reilustikin sulanut, mutta huhutietona voi sanoa, että jään paksuus on tällä hetkellä parhaimmillaan jopa 60cm.


Lenkille lähtiessäni en tehnyt mitään suunnitelmia enkä tavoitteita. Päätin vain kävellä ja ihailla maisemia..


Kun ei ole suunnitelmia, lenkillä saattaa tavata vaikka mitä...

 "Aika tuttu haju... Onko ideaa, mikä se voisi olla....?"
 "Ei varmuutta, mutta paras silti vaania. Ei tiedä, vaikka se olisi saalis..."
 "Tarmo! Pitkästä aikaa!!!!!"
 "Mikä ihme sille tuli...?"
"Näin narttuna on välillä vaikea ymmärtää, mitä uroksien päässä oikein liikkuu...?????"

perjantai 25. maaliskuuta 2011

Itseluottamus kunniaan

Tilasin muutama viikko sitten Niina Svartberg:n kirjoittaman kirjan Kilpailemisen taito. Olin jo tilatessa hieman selaillut sitä ja innolla odottelin, että pääsisin lukemaan kirjan ajatuksen kanssa. Kun kirja tuli, jäi sen hetkinen bussikirja kesken ja tilalle tuli uusi opukseni. Jo heti ensimmäisistä sivuista lähtien huomasin, että minulla on äärettömästi työtä itseni kanssa, ennenkuin olen edes lähelläkään kisavirettä. Yksi monista puutteistani on itseluottamuksen pula. Kirjassa on hienosti selitetty, miten sen puute vaikuttaa suorittamiseen ja miten suoritus paranee itseluottamuksen noustessa. Hyvänä itseluottamusmittarina on oman itsensä näkeminen; "miten itsesi näet, sellainen on itseluottamuksesi". Niinpä suunnittelin alkavani nostattaa itseluottamustani kirjan oppien tavoin hokemalla itselleni joka päivä:

Olet loistotyyppi!
Olet ainutlaatuinen!
Voit oppia mitä vain tahdot!
Olet hyvä juuri sellaisena kuin olet!
Sinulla on erityistaitoja ja -tietoja vaikka muille jakaa!
Sinun on syytä olla ylpeä itsestäsi!
Voit tehdä mitä haluat! Olet tarpeeksi hyvä!
Naura, pidä hauskaa, nauti - elämä on ihanaa!
Olet minulle tärkeä - juuri sellaisena kuin olet!
Sinulla on valtavasti annettavaa!

Toistaiseksi tämä on vasta suunnitelma. Suunnitelman toteuttaminen ei olekaan ihan helppoa ja siihen pitää panostaa hieman enemmän, kuin mitä minulla on rahkeita...

keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Lady Rosan käytöskoulu, osa 1

Pitkästä aikaa jäälenkille mukaan sain salakuljetettua pallon. Ajattelin, että voisin juoksuttaa koiria oikein kunnolla, kun kerrankin on lääniä ja voi vapaana juosta. Vaikka palloleikistä on jo pitkä aika, silti muistista löytyi, miten riidellä pallosta.

Ennen kuin ehdin ottaa pallon esille, Roope löysi kepin, mistä piti kinastella...
Kilttinä herrasmiehenä Roope antoi kepin välillä Rosallekin.
Kun pallo otettiin esille, alkoi tahtojen taistelu. Rosa käytti kaikki energiansa ja naiselliset voimansa pallon saamiseksi.
                                                


 Roopen on ihan turha edes unelmoida pallosta...
 Katsekin kertoo, että pallo on rakas ja Roope on onnellinen, kun edes hetken saa olla pallon kanssa...

"Sä oot mun...,pus"

sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Koira, orja vai orjuuttaja

Rakastan omaa pikku puudeliani sekä veskariani. Jotta osaisin vastata paremmin heidän tarpeisiinsa, olen alkanut kouluttaa itseäni sekä kouluttajana että koiran omistajana. Tämän päiväisen luennon aiheena oli Koira, hyvinvoinnin tukena. Luennoitsijoina oli Kerstin Jonsson Ruotsista, Miia Kantinkoski järjestävästä yhdistyksestä sekä koirakouluttaja Tuire Kaimio. Seminaarin järjesti Suomen kuulo- ja tukikoirat ry. Odotin luennolta paljon, mutta en sitä mitä siltä sain. Olisihan sitä jo järjestäjän nimestä pitänyt osata päätellä, mitä on tulossa.

Heti luentosaliin mentyäni huomasin, että meitä oli vain kourallinen ihmisiä. Ihmettelin, että eikö oikeasti ketään kiinnosta aihe? Vai olenko jälleen kerran ymmärtänyt väärin luennon aiheen? Vähän aikaan ihmeteltyäni huomasin, että ne muutamat kuulijat olivat kaikki koirankouluttajia. Kuka kenenkin leivissä. Tavallisia koiranomistajia ei tainnut olla yhtään. Kahvitauon aikana kuunneltuani muiden keskusteluja huomasin, että yhdellä jos toisella on perheessään tai itsellään sairauksia, mihin kaipaisi koiran avustustukea. Varsinaisesti siihen ongelmaan ei tullut apua, mutta yhdistys ja sen toiminta tuli varmasti tutummaksi.

Ensimmäinen kolme tuntinen käsiteltiin aihetta koira, epileptikon apulainen. Kerstin Jonsson on sosiaalialan työntekijä ja hän kertoi neljän nuoren selviytymistarinaa, kuinka he olivat sairaudestaan johtuen eristäytyneitä ja kuinka he koiran avustuksella kuntoutuivat yhteiskuntakelpoisiksi kansalaisiksi. Tarinat olivat liikuttavia ja tippa oli useammankin kerran silmässä, kun katsoin nuoren ja koiran yhteistyötä videolta. Olihan osa nuorista aloittanut koiran kanssa kommunikoinnin nollasta.

Kouluttajan näkökulmasta minua kiinnosti eniten, minkä rotuinen tai kokoinen koira sopisi parhaiten työkaveriksi. Yllätyksekseni ei puhuttu mistään roduista, vaan käyttäytymisestä. Tarkemmin ajatellen, ne piirteet olisivat kaikille kotikoirille hyväksi. Tässä nämä piirteet:
  • Koiran tulisi osata rentoutua missä ja milloin tahansa vähintään  15-20 minuutin ajan.
  • Sen tulisi kyetä paikkamakuuseen häiriöistä huolimatta ainakin 5 minuuttia.
  • Ohitus tulisi onnistua niin, että koira ei ottaisi missään vaiheessa kontaktia muihin vastaantuleviin ihmisiin tai koiriin..
  • Koiran tulisi osata liikkua vapaana omistajasta kauempanakin ja kun omistaja antaa käskyn, sen tulisi heti reagoida siihen, vaikka joku muu yrittäisi sitä houkutella leikkimään tai houkutella omistajasta poispäin antamalla lihapaloja. Omistaja on ehdottomasti number 1.
  • Koiran tulisi osata olla paikkamakuussa ulkona sillä aikaa, kun omistaja on sisällä. Koulutus vaiheessa koiraa yritetään häiritä heittelemällä sille palloa sekä toisen koiran kouluttamista aivan lähettyvillä. Näistä mihinkään ei koulutuksen alla oleva koira saa reagoida.
  • Houkutteluista huolimatta koira ei saa lähteä kenenkään matkaan. Sen on odotettava omistajaansa juuri siinä, mihin se aikaisemmin oli aseteltu.
  • Koiran tulisi osata hakea apua ja kertoa avun tarpeesta. Tämähän on aika luontaista koirille, ongelmana on ihminen, joka ei välttämättä ymmärrä, mitä koira hyppimisellä tai haukkumisella tahtoo sanoa.
  • Koiran tulisi osata kuljettaa ihmiselle tavaroita, vähintään kolmesta eri materiaalista tehtyä. Esimerkiksi avaimia tai kännykkää.
Nämä neuvot ja niksit kun sovellan omiin pikku kullanmuruihin, niin huomaan, että meidän perheen koulutus on mennyt nappiinsa. Sekä minä että Meeri osaamme rentoutua missä vain, mutta koirat ainoastaan kotona. Myös makaaminen television ääressä sujuu. Olemme kaikki neljä sulassa sovussa sohvalla katselemassa iltaisin telkkaria. Ohitus sujuu Roopelta, mutta ei Rosalta. Minä houkuttelen ja komentelen Rosaa miten sattuu ja Roope kävelee häpeissään ohi. Molemmat tykkäävät metsälenkeistä ja pysyvätkin kannoillani hyvin tiivisti. Hyvin harvoin tulee tilanne, jolloin ne lähtisivät kauemmaksi luotani. Ja jos lähtevät, tulevat kyllä nopeasti luokseni käskystä. Jopa Rosa... =). Roopen voisi jättää mihin tahansa, kyllä se siinä pysyisi, mutta sitä helvetin haukkumista ei kestäisi kukaan. Rosa taas on niin arka, että se kuolisi sydänkohtaukseen, jos sen jättäisi ulos yksin ilman emäntää. Mistään häiriöstä ei edes keskustella Rosan kohdalla, Roope taas TOKO treeneissä on osoittanut olevansa tosi cool tyyppi, joka kestää häiriön kuin häiriön. Ovikellon soidessa molemmat karjuu täyttä kurkkua, että ovella on joku. Muutaman kerran onkin käynyt niin, että en ole kuullut ovikellon ääntä ja ainoastaan haukun perusteella olen osannut ovelle mennä. Tavaroiden kuljettamisessa Roope on haka, kun taas Rosa ei laittaisi suuhunsa palloa kummempaa esinettä.

Päädyin siis siihen, että olen huono orja. Jos tämän kaiken olisin tiennyt siinä vaiheessa kun Roope tuli taloon, niin olisin osannut alusta asti kouluttaa sitä toisella tavalla. Nyt se on vain äidin pikku puudeli ja äiti täyttää kaikki sen toiveet...

lauantai 5. maaliskuuta 2011

Yksin, kaksin, yhdessä vai erikseen

Olen usein miettinyt, olenko tehnyt oikean ratkaisun, kun olen riesakseni ottanut kaksi koiraa. Aikoinaan elämä Roopen kanssa oli antoisaa, vaikkakin toisinaan hankalaa eroahdistuksesta johtuen. Roope oli meidän kaikkien terapeutti, halinalle, sylkykuppi, ulkoiluttaja, riidanratkoja, ystävien kerääjä yms. Roope oli siis lähes täydellinen paketti koko persoonallaan.
Ei se koskaan ollut vihainen vaikka sitä vähän kiusasikin.

Järki kuitenkin sanoi, että jos haluan pitää sopua yllä naapureiden kanssa, ota toinen koira Roopelle kaveriksi. Niin kotiimme saapui Rosa.




Minkälaista elämä olisi ollut pelkästään Rosan kanssa? Sitä ei tiedä enkä osaa edes arvailla. Varmaa kuitenkin on, että tämä paketti kuuluu yhteen. Ne on keskenään sopineet tietyt pelisäännöt, mitä näin ihmisenä on vaikea ymmärtää. Sen minkä minäkin olen oppinut ymmärtämään on, että narttu on aina narttu, on se sitten ihminen tai eläin.

Roopen ja Rosan yhteiselon seuraamisessa on ollut kaikista hauskinta seurata  heidän keskinäistä kommunikointia. Se ei paljoa poikkea ihmisten kommunikoinnista.






                                           
Meerin muuttaessa keväällä omaan kotiin, Roope jää asumaan ihmisäipän luokse. Oma mamma on kuitenkin luvannut, että aina silloin tällöin Roope pääsee hoitoon mammansa luokse. Silloin voin antaa jakamattamon huomioni Rosalle, joka sitä tarvitsee ihan yhtä paljon kuin Meeri tai Roope.  

perjantai 4. maaliskuuta 2011

Kehnon kehon korjaus

Viime viikon agitreeneissä Sannalta tuli kommenttia, että pitäisi enemmän keskittyä koiran lihasten lämmittelyyn ennen agitreenejä. Agissa piilee iso riski saada lihasrevähdyksiä ym. urheiluun kuuluvia ei niin mukavia tuntemuksia. Eikä kuulemma tekisi ohjaajillekin pahaa lämmitellä ennen urheilusuoritusta, meistä kun ei yksikään ole enää niin nuori enää. Ohjeesta viisastuneena lämmitän nykyään koiriani leikkimällä lelun kanssa. Meno on rajua, varsinkin Roopella, jolla elopainoa on liki 30 kg. Ongelmana on vain se, että olkapäät ei kestä niin rajua repimistä.

Jannen ottamia kuvia katsellessani huomasin, että vasen olkapääni on jotenkin oudossa asennossa, kun leikin Roopen kanssa. Samoin puomin ohi juostessani vasen käsivarteni retkottaa jotenkin oudosti. Olen huomannut myös, että koirien liike saattaa muuttua yhtäkkiä tai sitten vain se pysähtyy kuin seinään. Ymmärrän kyllä, että siinä ei ole voimaa eikä liikerata käsivarressa ole normaali. Mutta mistä ihmeestä saisin apua ongelmaani. Ensimmäinen personal trainerini lähti vuodeksi seikkailemaan maailmalle, toinen jäi toiseen osoitteeseen työpaikan toimipisteen muuton yhteydessä. "Huokaus =(". Ei auttanut muu kuin lähestyä kolmatta henkilöä, jonka mielipide joka vaivan parantamiseen on syvien vatsalihasten hallinta.

Kymmenen minuutin keskustelun jälkeen resepti oli selvillä. Kuminauhajumppaa olkapäille. Liike on hyvin yksinkertainen, mutta raskas ilman kuminauhaakin. Agi vaan on niin rakas harrastus, että teen mitä vain päästäkseni siinä eteenpäin =). Jopa kuminauhajumppaa...