Hyvää Ja Lämmintä Joulua

Kaikille Ihanille Ystäville!

T: Kati, Roope ja Rosa

Harrastusten ähky

Onko elämää aktiivisten pallopaimennus treenien jälkeen? On varmasti, mutta mitä? Viime viikonloppuna tuli opittua itsestäni ja koirista hyvinkin paljon. Huomasin, että Roope on maailman ihanin seurakoira ja maailman ihanin treenikaveri, vaikka on sekarotuinen.

Alunperin koirat hankittiin seurakoiriksi, sitten tuli yhteiset treenit ja yliammutut tavoitteet. Mun haaveenani oli viedä Roopea lintujahtiin, TOKO kisoihin aina erikoisvoittaja luokkaan asti, Rosa olisi agivalio ja kansainvälinen muotovalio. Hmmm.... nämä ei sittenkään ole meidän juttuja.

Viime viikonloppuna katselin erästä itselleni tuntematonta ihmistä, joka hihkui onnesta 8kk vanhasta kultaisesta noutajasta ja pohti ääneen, kuinka opettaa koira uimaan, jotta sen voisi viedä taippareihin. Toinen tuntematon hihkui innokkaasti myös uudesta bortsusta ja kaiken maailman tulevista harrastuksista. Sitten katseet kääntyi minuun. Hetken mietin, mitä tähän sanoisin, sitten vain vedin duunarin hanskat käteeni ja sanoin, että mun koirat on vain kotikoiria. Se oli se ihmeellinen hetki, kun ensimmäisen kerran tajusin, että minä olen silloin onnellisin. Olen onnellinen, kun Roope tulee toivottamaan hyvää huomenta herättyäni, nautin sen ruskeista silmistä ja anovasta katseesta, kun laitan ruokaa kuppiin, nautin sen kanssa treenaamisesta, kun joko treenikohteena tai palkkana on pallo...jne. Nautin Rosan kanssa torkkumisesta sohvalla, nautin sen kanssa agility treeneistä, nautin sen kanssa muuten vain treenaamisesta sekä nautin siitä, että mulla on kaksi ihanaa koiraa, jotka ulkoiluttavat mua joka päivä.

Tiedän, että koirien kanssa tulee tehdä aina silloin tällöin jotain, jotta niilläkin olisi virikkeitä. Luulen, että pallopaimennus on tullut jäädäkseen. Keilaamista emme pääse harrastamaan, koska keilat maksaa 20e/kpl. Toko on vain viihdyke, samoin agi sekä joka viikkoiset arkitottis treenit. Eiköhän nämä riitä meille. Tiedän, että Roope on ainakin tyytyväinen päätökseeni, sillä vielä maanantai aamuna se olisi ollut valmis lähtemään esiintymään messariin ja jäi itkemään kotiin, kun lähdin kaupoille.

Kuva: Meeri Örn

Vihdoin, H-hetki on ohi

Koko syksyn pallopaimennustreenien tulos oli nähtävissä tänään Messarissa. Loppujen lopuksi esiintymään pääsi Roope, kahden ohjatun treenikerran jälkeen. Kyllähän sen tietää, että mitään erinomaista esitystä ei ollut odotettavissa. Koska me ei Roopen kanssa olla huippuja, sovittiin, et minä ja Roope näytämme, miten pallopaimennuksen treeni aloitetaan.

Roope oli hyvin innokkaasti mukana alusta asti. Se pukkas palloa sen ollessa kädessä, jalkojen välissä ja maassa. Se teki jopa pitkiä ja vahvoja pukkauksia, mikä oli sille ihan uutta. Yeeee! Toisella esiintymis kerralla lähetin Roopen pallon vasemmalta puolelta pallon taakse. Se meni hienosti pallon taakse ja lähti paluumatkalle, mutta tällä kertaa olin nopea ja heitin palkan Roopen taakse jo siinä vaiheessa, kun se oli pallon takana. Näin sen matka pysähtyi jo ennenkuin tassut olivat kunnolla kääntyneet paluumatkalle. Kolmannella kierroksella meidän piti näyttää, kuinka koira saadaan siirtymään  pallolta toiselle. Kotona tämä treeni on onnistunut täydellisesti, mutta ei messarissa. Roope oli ihan pihalla ja alkoi haukkua. Loppujen lopuksi se meni siihen, et kun edes vähän liikautti takajalkojaan, palkkasin ja lähdin salin reunalle istumaan.

Päivä oli huisin jännä, mutta ei niin hauska kuin eilinen, milloin meillä oli kenraalitreenit. Mitä tapahtuu, kun sekarotuisen kanssa pääsee messariin??? Omistajan pää menee sekaisin... Onneksi koiralla pysyi järki tallella =)

 Oprikin osaa hullutella, oikein kahden pallon edestä...

 ...ja Namu tiukkana odottelee pallojen ilmaantumista näkyviin...

Ihan vahingossa tuli tilaisuus laittaa Roope ensimmäiselle pallille ja tietenkin siitä piti ottaa kuva. Olis se vaan tosi komea koira ensimmäisellä pallilla =).

Voihan pallo sentään, mitä pulmia toit

Mieli maassa pohdin tämän hetkistä tilannetta pallopaimennuksen tiimoilta. Treenejä on takana 10 viikkoa, enkä koe mitenkään olevani onnistunut tässä lajissa. Niin epätoivoinen olin viime sunnuntaina, että otin kameran mukaan treeneihin ja pyysin kaveria ottamaan kuvia meidän sähläyksestä siinä toivossa, että muutaman vinkin saisin, missä kohdassa olen tehnyt virheitä.

Kuvat: treenikaveri Tiina

 Tältä se pitäisi näyttää; koira tuo ohjaajalle palloa maaliin häntä heiluen. Todellisuudessa yritän houkutella Roopea pukkaamaan palloa.

 Kyllähän Roope yrittää ja siinä muutaman kerran onnistuikin.

 Tästä huomaa sen, että Roope liiraa liian lähelle palloa. Se ei mitenkään pysty taivuttamaan itseään pallon taakse, jotta voisi sitä pukata eteenpäin. Niinpä se menee seisomaan pallon viereen ja katselee anovasti namitaskua...

 Yee, nyt näyttää hyvältä. Pukkausta alkaa tapahtua, mutta väärään suuntaan... Suuntana on poispäin maalista...

Tässä on onnistunut suoritus lavastettuna. Kaikki pallot pukattuna ohjaajalle. Todellisuudessa minä houkuttelin Roopen tuomaan pallot maaliin vetämällä niitä omalla kädelläni ja yritin epätoivoisesti saada Roopea kiinnostumaan pallon pukkauksesta...

Eli molemmat koirat ovat ihan hakusessa. Kumpikaan ei oikeastaan tajua lajin päälle mitään. Tuskin minäkään. Eikä tämän hetkistä epätoivoani helpota se, että Rosa on juoksussa ja yrittää tarjota itseään jokaiselle urokselle tai se, että Rosa oksentaa vähän väliä sohvalle. Tai se, että itse olen poskiontelotulehduksen kourissa ja samalla kärsin räjähtävästä päänsärystä.

Ainut valoa tuova lohtu on tämän päiväisen iltasanomien horoskooppi;

Älä jätä hyvin alkanutta matkaa kesken, vaikka töyssy hidastaakin kulkuasi. Olet paremmassa iskussa, kun olet käynyt läpi myös epäkohtia ja vaikeuksia.

Tehoviikosta lepoviikkoon

Tehoviikko takana ja on aika summata tilanne. Mitä olen oppinut, mitä olen unohtanut ja mitä on vielä oppimatta ennen H-hetkeä. Kävin läpi kaikki tekstini koskien pallopaimennusta ja yllätyksekseni huomasin, että olen edistynyt henkisesti aivan valtavasti ja teknisesti pyörin edelleen samoilla aalloilla. Mut se summaus...

• Palkan suunta. Pukkauksessa olen mennyt koko ajan taaksepäin. Jos kerran olen Rosan saanut pukkaamaan kolmesti, olen sössinyt sen jo viimeistään seuraavalla kerralla ja junnaamme edelleen yhdessä pukkauksessa. Syy on selvästi palkan suunta. Nami tulee kädestä, kun se pitäisi tulla takaa, mistä toiminnan halutaan tulevan.
• Kehon käyttäminen apuna opetuksessa. Ihmettelin kovasti, miksi koiran on niin vaikea lähteä eteenpäin tai tulla kohti. Nyt ymmärrän sen, että pukkaus on mennyt poskelleen sen takia, kun menen etukumara asentoon ja innostan koiraa pukkaamaan innokkaasti huutaen. Minähän olen koiran näkökulmasta hyökkäysasennossa hampaat esillä. Iloinen huutelu ei auta asiaa. Toinen tärkeä havainto on ollut jalkojen asento. Eteenlähetyksessä mun koirat vaativat sen, että koiran puoleinen jalka on eteenasetettuna, eikä vierekkäin.
• Treenin eteneminen. Jos haluaa päästä koulutuksessa eteenpäin, on palkan tultava aina välillä myös jo kertasuoriutumisesta. Tavoite olisi 1-2-1-3-2-1-4...jne. Koulutuksessa tulisi välttää ennakoimista, oli liike sitten mikä tahansa.
• Naksun oikea-aikainen käyttäminen. Tähän  asti olen naksua käyttänyt palkkana, en opetusvälineenä. Nyt olen oppinut sen, että jos haluan jotain liikettä opettaa koiralle, on naksua käytettävä liikkeen aikana, ei valmiin suorituksen päätyttyä. Näin koira oppii nopeammin, mitä siltä halutaan.
• Treenien aloitus. Treenit tulisi aloittaa helposta liikkeestä, sellaisesta, minkä koira jo osaa. Näin molemmat (sekä koira että ohjaaja) saavat kokea onnistumisen  iloa ja se antaa intoa treenaamiseen.
• Kuinka usein treenataan? Treenata voi vaikka joka päivä ja niin monta kertaa kuin haluaa. Vain aika on rajoitettu, kerrallaan max 1min. Nyt tehoviikolla varsinkin tämän säännön paikkansa pitävyys on tullut huomatuksi. Koira jaksaa paremmin ja on paljon, paljon innostuneempi treenaamisesta. Aikaisemmin olen treenannut 5-10 min kerrallaan ja ihmetellyt, miksi molemmat olemme aivan poikki treenien jälkeen.
• Palkkaa vain oikeasta toiminnasta. Jos olen erehdyksessä palkannut väärästä toiminnasta, niin takuuvarmasti se virhe tapahtuu myös ensi kerralla. Mutta jos haluan edetä, jätän virheet palkkaamatta ja vaadin liikkeen uusiksi, jolloin koira tarjoaa oikeaa liikettä.
• Kehu AINA itseäsi ja koiraasi. Se vie eteenpäin. Jos mollaat koiraasi tai itseäsi, treenit junnaavat paikoillaan.
• Kouluttajan rooli. Olen erittäin tyytyväinen ratkaisuuni lähteä kokeilemaan pallopaimennusta ohjatussa ryhmässä. On tärkeää, että palaute oppimisesta tulee heti, eikä myöhemmin tarvitse itsekseen miettiä, mikä meni vikaan. Ja vielä tärkeämpää on, että goutsi on ammattitaitoinen ja osaa sanoa oikeat sanat oikealla hetkellä. Tiinalle iso kiitos tästä syksystä =). Mahtavaa on ollut olla sun treenattavana!

Vielä on paljon tekemistä tämän lajin kanssa, mutta tämän hetkisen tavoitteen saavuttamiseen ei ole enää aikaa. Vain tämä päivä ja huominen. Ensi viikko menee lähinnä levätessä ja antaa aivojen tehdä hiljaista työtään.

Roope, makee koira

Rosalla alkoi juoksut, joten sekä agi- että pallopaimennus treeniin lähti Roope. Rosa jäi kotiin ja myöhemmin ukin kanssa lenkille. Roope on niin tasaisempi ja helpompi koulutettava kuin Rosa, joten mullehan tämä järjestely passasi oikein hyvin. Agissa ongelmaksi muodostui mun ulkomuistin heikkous, joten rata piti pätkiä, pätkiä ja vielä pätkiä. Silti en muistanut, miten sen kuuluisi mennä. Pyysin jopa Siniä vahtimaan ja katsomaan, että suoriudun oikein. Siitä huolimatta muisti katosi. Mut se mitä tehtiin, meni nappiin ja Roope osoittautui ihanaksi, loistavaksi ja maailman parhaimmaksi agikoiraksi.

Pallopaimennuksessa moni oli ihmeissään, että missäs mun toinen koira on ja kukas veijari mulla nyt oli mukana. Goutsikin sanoi, että "ai, otit ferrarin mukaan". Minkä ihmeen ferrarin, mietin. Roopea ei voi missään nimessä kehua ferrariksi. Tai ehkä joo, mut ei mun käsissä ;).

Tällä kertaa treenattiin tulevaa h-hetkeä. Musiikki soi taustalla ja meidät oli laitettu esitysjärjestykseen jo valmiiksi. Jokaiselle annettiin tehtäväksi huolehtia omasta vuorosta sekä toisten jännityksestä. Jos joku menee kipsiin, on jokaisen velvollisuus huolehtia, että on kartalla ja on valmiina paikkaamaan toista. Kierroksen päätyttyä aikaa oli kulunut se puolituntia, joten meidän ei onneksi tarvitse olla estraadilla kuin kerran.

Olin kuvitellut, että Roope olisi tässä lajissa parempi kuin Rosa. Väärin, taas kerran. Omalla kentällä Roope tietää, mikä on vasen, kipittää tolpan taakse ja pysähtyy. Nyt ei käynytkään niin. Omalla kentällä Roope on pukannut palloa muutaman kerran, nyt ei yhtään. Voi kyynel, mietin. Pari kierrosta menin estradille sähläämään ja sen jälkeen luovuin toivosta. Ei meistä ole tähän...

Hetken tauon jälkeen mietin, et josko sittenkin vielä kerran kokeilisin houkuttelua, ihan vain vähän ja piilossa. Menin Roopen viereen kontilleni, laitoin namin pallon alle ja Roope haki sen sieltä samalla tuupaten palloa. YES! Muutaman kerran tein näin ja sit otin mukaan "pukkaa"-käskyn. Tämä onnistui. YES YES! Tämän jälkeen en enää laittanutkaan namia pallon alle, vaan sanoin "pukkaa" ja Roope pukkasi! Se pukkasi kerran ja toisenkin!!!! YES YES YES!!! Nousin seisomaan ja yritin samaa, ei onnistunut. Menin takaisin kontilleni ja taas onnistuin. Sitten nousin seisomaan, laitoin namin pallon alle ja sanoin pukkaa. Roope pukkasi. Annoin uuden käskyn ilman namihoukuttelua ja se onnistui! YES YES YES YES!!!!!! Tätä samaa aion kokeilla Rosankin kanssa, jo heti tänään...

Kaikista ihaninta tässä päivässä oli se, että goutsi kehui mun koiraa. Varmaan mun naamasta näki, että en ollut tyytyväinen suoritukseen, joten se lohdutti sanomalla "sun koira on makee ja säkin oot". Voi taivahan vallat, miten hyvä mieli tuli.

Prinssin ensivierailu

Tänään oli Prinssin ensivierailu "ihmismummolassa" ja jännitys oli aikamoinen. Tähän asti Rosa ei ole voinut sietää ketään omalla reviirillään ja varmasti kaikki eniten pohti, miten Rosa suhtautuisi Prinssin ilmestymiseen. Tässä Prinssin näkökanta vierailulle.

Moi, mä oon Prinssi. Mä oon autokoira, eli mun tuleva ammattini on rekkakoira. Mä olen 4,5kk vanha ja jo yhden duunipäivän suorittanut. Asiahan on niin, et auto on miehisyyden jatke ja koska mä olen pieni, niin mulla täytyy olla iso auto. No okei, ei se mun oma oo, mut melkein oma. Auto on mun isännän ja mä olen sen tuleva apuri. Eniten me kuitenkin reissataan sellaisella ihan pienellä autolla. Ihmiset sanoo sen olevan vapaa-aikaa. Mä en oikein ymmärrä sitä, sillä mullahan on koko ajan vapaa-aikaa.

Tänään me käytiin hengailemassa Espoossa ja mun piti kuulemma tavata pari tyyppiä Ei olis huvittanut yhtään, mutta se oli käsky. Ekaks mä näin sellaisen mustan luppakorvan ja silloin mulle iski paniikki. Mä yritin isännälle todistaa, et nyt on kaikki nähty ja voitais lähtee kotiin. En tiedä, miten sille olis pitänyt asia esittää, mut se ei tehnyt elettäkään viedäkseen mua autoon.

 Sit pihalle tuli joku toinen tyyppi. Ne molemmat olivat vähän outoja, kun ne vain istui ja tuijotti mua. Kohta ne alkoi liikkua ja mun isäntäväki lähti niiden perään. Siis mun oli pakko seurata perässä. Ne meni niin kovaa, et piti ihan juosta perässä.

 Heti, kun emäntä hetkeksi seisahtui, mä yritin sanoo sille, et nyt mennään takaisin autolle ja lähdetään pois. Tää on nyt homman nimi. Ei kumpikaan, isäntä eikä emäntä lähtenyt mua viemään autolle, joten mä nostin tassut pystyyn ja totuin kohtalooni.

Niillä kahdella oudolla tyypillä oli kyl aika kiva sisätila. Siel oli leluja ja luita pitkin lattioita. Mä sain ihan rauhassa leikkiä leluilla ja kanniskella luita. Ne tyypit vain tuijotti mua sohvalta.

Yhtä mä en tajuu, et kun kaksjalkaiset kerääntyi yhteen syödäkseen kupeiltaan, niin mä en saanut mennä siihen huoneeseen. Se musta tyyppi makas niiden ihmisten jaloissa ja murisi silleen ikävästi, kun yritin lähestyä. Ei auttanut muu, kuin mennä lepoasentoon toiseen huoneeseen.

Yhdestä asiasta olen iloinen. Mun ihmiset eivät unohtaneet mun ruokailua, vaan mä sain syödä samaan aikaan mun uusien kavereiden kanssa. Ne oli kyl aika ahmatteja. Ne oli syöny omat kipponsa ihan tyhjäksi. Mä kävin parikin kertaa tsekkaa tilanteen, mut mitään ei niistä kipoista löytynyt.

Tää reissu oli niin kiva, et aion tulla tänne toistekin, vaikka se vieras tyyppi käpälöi jollain teräaseella mun tassuja ja tunki jotain nestettä korvaan. Mä annoin tällä kertaa pahoinpitelyn anteeksi, koska mun oma ihminen tunki mulle metukkaa.

Rosa, vihreä paimentaja

Agiharkat jätettiin tältä päivältä väliin, joten energiaa pallopaimennukseen oli ihan toisenlailla kuin aikaisemmin. Heti ensimmäiseksi aloitin jo vanhasta tutusta liikkeestä, tolpalle lähettäminen vasemmalta. Se sujui tosi hyvin kolmesti, joten nostin panoksia ottamalla esille kaksi tolppaa. Tarkoitus oli edelleen pysäyttää se ensimmäisen tolpan kohdalla. Jälleen Rosa teki sen, mitä aikaisemminkin treeneissä, juoksi ensimmäisen tolpan vasemmalta puolelta toiselle tolpalle ja lähti tulemaan kohti. Itku, mietin. Ilman palkkaa tai kehuja otin Rosan takaisin vierelleni ja lähetin uudella käskyllä tolpalle. Nyt se pysähty kuin seinään kuullessaan seis -sanan. Pallo lensi kaaressa palkaksi ja treeni uusiksi. Taas Rosa juoksi kaaressa vasemmalta puolelta ekan tolpan kautta toiselle ja lähti paluu matkalle. Ei palkkaa, eikä kehuja vaan lähtö uusiksi. Taas se onnistui. Samassa goutsi tuli paikalle.

"Tosi hyvin teillä meni toi treeni", sanoi goutsi. Meikä oli ihan kysymysmerkkinä. Miten niin meni hyvin, jos joka toisella kerralla onnistui..., mietin itsekseni. "Heti, kun Rosa ei tehnyt niin kuin piti, niin hienosti osasit olla palkkaamatta. Heti, kun käytit rangaistusta, alkoi Rosalla aivot raksuttaa ja se tarjosi sulle oikeaa vaihtoehtoa". Okeeeeei, mietin, siis olin osannut tehdä oikein. "Sun koiras taitaa olla vielä aika vihreä, joten se kokeilee aika paljon rajoja. Kyllä ne rajat vielä vahvistuu". No joo, olen todellakin pyytänyt koirilta tosi vähän ja tähän pitäisi tulla muutos. Molemmat koirat ovat sellaisia, että tarvitsevat aivotoimintaa, eikä valmiita paloja, niinkuin tähän asti on treenattu. Tähän siis tulee muutos, ehkä... ;).

Hetken päästä pääsimme jo pukkaamaan palloa ja vihdoin Rosa tajusi, että sitä pitää tuoda mulle päin. Muutaman kerran se lähti potkimaan palloa poispäin, mut kun jaksoin asettaa sen suoraan mua vastapäätä, niin pikkuhiljaa se alkoi ymmärtää, että mun tehtävä on seistä paikoillaan ja sen tehtävä on tuoda mulle palloa käskystä.

Jossain vaiheessa innostuin katselemaan keilaajia. Se näytti tosi hauskalta ja päätin, et mäkin haluan kokeilla tota. Meitä oli loppujen lopuksi paimentajista kolme, jotka saimme pikaohjeet goutsilta. Ensin tökkäystä keilaan, sitten keila maahan ja paikallaan tökkäystä. Tämän jälkeen keila viedään matkan päähän ja koira lähetetään keiloille. Kun tarjosin Rosalle keilaa ensimmäisen kerran, alkoi se heti hienosti tökätä keilaa ja kolmen tökkäyksen jälkeen jo uskalsin laittaa keilan maahan. Rosa lähti keilalle hieman varovaisesti, tökkäs sitä ja tuli luokseni. "Yeeeeeee!" -kiljuin innoissani. Miten ihmeessä se tajus heti, mitä siltä haluan. Pääsimme jopa siihen asti, että keiloja oli matkan päässä kaksi rinnakkain ja Rosa kävi ne kaatamassa. Lajina keilaaminen oli huomattavasti kivempaa kuin paimennus ja ehdottomasti aion kokeilla sitä myöhemmin, jahka tästä paimennus kurssista päästään voitolle =).

Ennen lähtöä treeneistä, tein sika vaikean kysymyksen goutsille; miten usein koiran kanssa kannattaa treenata? Vastaus tuli nopeasti, "15-30 kertaa päivässä". Joooo-o, mietin. Ei toteudu meidän perheessä. "Mutta yhden treenikerran kesto on max 1 min 15 sek". Glup, meikä saattaa treenata 10 min putkeen ja ihmettelee, miksi koira hyytyy... Taukojen tulisi kestää usean minuutin, jolloin koiran on levättävä. Ohjaaja tekee sillä aikaa toimintasuunnitelmaa; mikä meni vikaan, mikä onnistui hyvin ja miten jatkan tästä eteenpäin.

Nii just..., mä teen näin sit joskus...

Uusi tulokas, Prinssi

Saanko esitellä; tässä uusi tulokkaamme, Chihuahua Venäjältä, jonka nimeksi tuli Prinssi. Prinssi on Meerin ja Lassen koira ja asuu Järvenpäässä.

Prinssi oli haettaessa sietämättömän energinen, puri käsiä, leikki lelulla heitellen sitä ilmaan enemmänkin noutajille totuttuun tapaan ja oli muutenkin täydessä draivissa koko 1,5h, mitä olimme saman katon alla. Onneksi aamun valjettua Prinssin luonne oli alkanut tasaantua ja leikkiminen uusilla leluilla kiehtoi sekä ihana aamutorkku uuden emännän kanssa.

Onnea uudelle perheen jäsenelle =).

Tolpan vaihto palloon

Koirien kouluttaminen on kivaa, jos tietää mitä tekee. Se on kivaa, jos on virkeä. Mutta kun päätä on särkenyt kohta kaksi viikkoa ja hartiat muistuttaa perunapeltoa, ei koirien kouluttaminen ole kivaa. Viikko sitten sunnuntaina raahauduin pallopaimennus treeneihin mieli matalana. Jos kertoja ei enää olisi ollut vain muutama jäljellä, niin olisin jättänyt treenit väliin. Mieli matalana haroin palkkataskua ja kuumeisesti mietin, mistä aloitan treenit. Aivoissa ei ollut minkäänlaista toimintaa muistuttavaa elämystä. Onneksi goutsi on mukava ja ymmärtäväinen. Se vain tuumasi, että kun on väsynyt, on treenit aloitettava siitä, minkä jo osaa. Tällöin sekä kouluttajalle että koulutettavalle tulee hyvä mieli ja saa onnistumisen iloa. Neuvo oli tietenkin laitettava pankkiin ja kun paperia ei ollut, hätäpäissäni tekstasin kaverille viikon vinkin. Ja onneksi tekstasin, sillä olin sen neuvon autuaasti unohtanut jo kotimatkalla.

Eilen vahvan särkylääkkeen voimin jälleen kerran raahauduin treeneihin. Enää en halunnut edes suunnitella treeniä, sillä olin viime torstaina huomannut olevani Rosan kanssa nollilla. Odottelin vain, että goutsi tulisi ja sanoisi muutaman sanan. Tulihan goutsi.
- "Väsyttääkö?"
-"Ei, tai joo. Me ollaan nollilla. Rosa ei osaa enää mennä tolppien taakse, se ei keskity seisomaan pallon takana tökkäämättä palloa, en pysty vaihtamaan tolppaa palloon, jne.... Kaikki on pielessä."
-"Ai, no näytä mitä se osaa."
Vein kaksi tolppaa hieman kauemmaksi meistä, pyysin Rosan vierelleni, lähetin sen vasemmalle ja se lähti. Rosa juoksi intona vasemman tolpan taakse, jatkoi matkaansa toiselle tolpalle ja juoksi sieltä luokseni hakemaan palkkaa. Grrrrr....., mistään pysähdyksestä ei ollut tietoakaan, vaikka kuinka olin huudellut seis- sanaa. N o l o a....

Mikä neuvoksi? Tietenkin koiran pysähdyksen vahvistaminen ensimmäisen tolpan taakse. Tällä kertaa otin pallon palkaksi. Rosan lähettäminen ekan tolpan taakse, seis ja heti pallo taskusta ja kävely koiraa kohti pallo esillä. Näin Rosa seisoi paikoillaan ja odotti palloa. Ja heitto Rosan taakse, eli palkka sinne, missä toiminnon haluan olevan. Tätä sitten treenasin ja jo muutaman kerran jälkeen pystyin jäämään paikoilleni ilman, että Rosa olisi lähtenyt tulemaan kohti. Entäs sitten, kun ei halua koiran tökkäävän palloa. Tietenkin pitää muistaa palkata myös odottamisesta. Yritin kovasti selittää, että palkkasinhan mä ekalla kerralla... Ei menny selitys läpi... ;).

Monesti koen huonoa omaatuntoa, kun ei aina jaksa sählätä koirien kanssa. Joidenkin mielestä tavoitteen saavuttaminen vaatii treenit neljästi viikossa, toisen mielestä joka päiväinen viiden minuutin treeni tuo tuloksen, joku sanoo kerran viikossa olevan riittävä määrä ja joku on taas sitä mieltä, että pari kertaa viikossa on hyvä luku. Mikä sitten on oikein, riippuu varmasti koiran innosta oppia uutta, kestävyydestä sekä koulutussuunnitelman järkevyydestä. Itselleni kerran viikossa luku on hyvä, mutta luulen omien koirieni kaipaavan tekemistä ainakin kolmesti viikossa...

Uusia tuttavuuksia vanhalla polulla

Meidän viikonloppu aamujen metsälenkeille on ilmaantunut uusi tuttavuus, Niilo 5kk.

Roopen mielestä Niilo on ihan ok, vaikka onkin aika riehakas.
Rosan mielestä Niilo on liian innokas, mut muuten ok.

Muuta uutta ei metsässä olekaan tapahtunut... Sitä samaa kuin ennenkin....

Kato, me osataan!

Aivan mielettömän hyvin onnistuneiden agitreenien jälkeen oli hyvä suunnistaa lainatun auton nokka kohti Juvanmalmia pallopaimennus treeneihin. Tunne oli kuin maailman valloittajalla. Mikään eikä kukaan saanut mua masentumaan ja tuntemaan itseäni nollaksi.

Halliin päästyämme, painuimme suoraan treenaamaan. Mitään pallopaimennus oppeja ei tällä kertaa jaettu, vaan pohdittiin goutsin kanssa kysymystä, miten saada äkäinen narttu hyväksymään lähelleen toisen äkäisen nartun. Sellaista tilannetta ei kuulemma ihminen pysty hallitsemaan. Kun ei siedä, niin ei siedä. Jos koirat ovat samoissa treeneissä, niin voi yrittää siedättää viholliseensa, mutta koskaan ei saa tulla sellaista tilannetta, että mentäisiin kohti, saati sitten sellaista, että toinen tulisi toisen reviirille. Agility on lajeista vielä kaikista haastavin, sillä siellä mennään täysillä mieli korkealla, jolloin myös vihan tunne saattaa latautua huippuunsa. Mun on siis hyväksyttävä se tosiasia, että Rosa vihaa syvästi joitakin narttuja, enkä voi asialle mitään. Muuta kuin vältellä tällaisia tilanteita tai sitten laittaa koira myyntiin. Tarvetta myymiselle ei tällä hetkellä ole, joten jäljelle jää vain yksi vaihtoehto, välttelemme vihollisia.

Tänään treenasin Rosan kanssa ensiksi tolpan taakse menoa, sitten tolpalta toiselle vaihtoa ja pienen tauon jälkeen siirryimme pallon pukkaamiseen. Jälleen kerran yritin alitajuisesti harhauttaa Rosaa pyytmällä sitä pukkaamaan palloa kahdella eri käskyllä, tok tok ja pai pai. Ei ihme, jos koira menee hieman sekaisin. Mutta on vaikeaa olla neutraali ja muistaa käskyt, kun näkee koiran sekä kokee oman innostuksensa. Siinä ei vain yksinkertaisesti pysy nahoissaan. Onneksi goutsi ei tätä huomannut. Olisi muuten tullut tupenrapinat.

Uutena asiana kokeilin saada Rosan liikkumaan pallon ympärillä. Ensin huitelin vähän kädellä, ei reaktiota. Sitten nami käteen ja  perhana, tämän goutsi näki! Kipi kipi ja heti saatiin satinkutia. "Etkös juuri sanonut, että et halua houkutella namilla???? Nyt namit pois ja naksu käteen". "Joo," sanoin ja tunsin samalla syvää häpeää. Olin tehnyt juuri sen, mitä en koskaan koulutuksessa haluaisi käyttää. Aloitimme siis palkkaamisen takajalkojen siirtymisestä eikä Rosalle tarvinnut montaa kertaa naksuttaa, kun se jo tepasteli vasemmalle ja oikealle pallon takana. "Kato ny, sä oot hyvä kouluttaja," tuumas goutsi. Myönnän, että tuo pieni lause teki mun arpeutuneiselle mielellä gutaa.

Vähän ennen treenien päättymistä kokeilin ihan mielenkiinnosta, että menisikö Rosa vasemmalta pallon taakse, odottaisi käskyä ja vasta kuultuaan käskyn, alkaisi  tuoda palloa luokseni. Ja kas perhana, näin tapahtui. Pakko oli mennä pyytämään goutsi paikalle katsomaan, mitä osataan. Goutsi tuli ja sen myötä meille ensimmäinen esiintyminen. Rosa vasemmalle puolelle, käden heilautus pallolle, Rosa singahti pallon taakse ja sit alkoi alamäki. Takana haukahti joku toinen koira, Rosa katsoi sinne päin ja samalla lähti kuljettamaan palloa ihan toiseen suuntaan. Mikä pahinta, Rosa teki elämänsä kolme komeinta pukkausta, sitten unohti, mikä palloista on sen ja lopulta unohti, mitä oli tekemässä.

Mikä johti tähän? Kun näyttää taitojaan jollekulle toiselle, joka on ns. yleisö, alkaa kouluttaja hengittämään ihan toisella tavalla ja koira hämääntyy siitä. Eli tämän viikon kotiläksynä olisi harjoittelu yleisön edessä, vaan mistä saisimme yleisön? Kuka haluaisi tulla katsomaan mun ja Rosan treenejä????

Tolppien taakse ja vaihto

Mikäs sen mukavampaa, kuin maanantaina tulla töistä väsyneenä, lähteä koirien kanssa tunniksi metsään, syödä ja kellahtaa koirien kanssa sohvalle päikkäreille. Herätessäni TV:stä tuli jokin ohjelma, mitä jäin tuijottamaan ja kun päätin lähteä ulos, alkoikin Hienosti hihnassa -ohjelma, missä kerrottiin naksuttimen avulla kouluttamisesta. Pakkohan se oli vielä katsoa, kun eilen sain nuottia siitä, että olen palkannut koiria väärässä kohtaa, siksi tapahtuu taantuminen koulutuksessa. Ohjelman jälkeen muistui mieleen Rosan ohituskoulutus naksuttimen avulla viime keväältä ja päätin pakata broileripullia taskuun ja lähteä ulos tolppien, pallon ja naksun kanssa.

Läheisen koulun pihan olivatkin valloittaneet koriksen pelaajat ja skeittaajat. "Hmmm... Rosan kanssa tolppatreenistä ei siis tule mitään. Mutta jospa ääniin totuttamis treeni onnistuisi...?" Tuumasta toimeen ja Roope parkkiksen lämpötolppaan kiinni ja Rosan kanssa lähestyin pelaajia. Aluksi Rosa katseli häntä koipien välissä pelaajia, mutta kun aloin naksutella ja antaa palkkaa häiriöön katsomisesta, Rosa innostui ja pääsimme jopa pelaajien lähettyville ja takaisin Roopen luokse. Namit vain olivat huvinneet, joten varsinainen suunniteltu treeni piti suunnitella uusiksi.

Koska en luottanut siihen, että Rosa olisi yhteistyökykyinen, otin Roopen tolpasta ja laitoin Rosan tilalle. Roopelle oli vielä lauantaina aivan  mahdotonta älytä kiertää tolpan taakse, joten naksuttelin sille samallalailla kuin Rosalle eilen. Kun takajalat liikkuivat, tuli palkka. Ei sille kovinkaan montaa kertaa tarvinnut naksuttaa, kun se tajusi homman nimen. Onneksi, sillä broileripullia ei taskussa ollut enää kuin muutama. Vaihdoin pullat palloon ja otin riskin siirtymällä taaksepäin metrin verran. Roopelle ei tehnyt heikkoakaan siirtyä viereltäni tolpan taakse ja naksautin heti, kun se oli tolpan takana aivan sen keskikohdalla. Kolme samanlaista lähetystä ja seuraavaksi mukaan seiso!-käsky. Käskyn kuullessaan Roope seisahti jaloilleen kuin patsas. Taas kolme samanlaista harjoitusta seis!- käskyn kera ja kaikki kolme käskyä meni nappiin. YES! Kyllä pallolla on ihmeellinen voima.

Hetken mietin Rosan kanssa, että miten se suhtautuu siihen, että namit ovat vaihtuneet palloon. Entä miten se suhtautuu takana kuuluvaan pumps, pumps ääneen.Pian kuitenkin huomasin, että Rosa enemmänkin rentoutui ja oli innostuneempi kuin koskaan. Kaikki meni nappiin. Tolpan takana kierto, tolpalta toiselle siirtyminen, tolpalle lähettäminen, niin oikealta kuin vasemmalta eri paikoista... Kaikki, mitä keksinkin treenata naksuttimella ja pallolla, meni täydellisesti nappiin =).

Voihan pilkunviilaus!

TOKO:ssa viilaus on tuttua ja siksi en siinä ehkä pärjää. Agissa on paljon askelia sekä koiran ja mun välissä on tilaa. Siksi siitä tykkään. Pallopaimennus on liikkeiltään hyvin yksinkertaista ja ajattelin sen olevan tarpeeksi yksinkertaista mulle, mutta niinhän se ei suinkaan ole. Tänään treeneissä sain goutsilta vinkit miten jatkan treeniä päästäkseni eteenpäin, silti jäin tahkomaan samaa ongelmaa, mistä koko viikon kärsin.

Roopella on ollut ongelmana haluttomuus pukata pallo. Se mieluummin pelaisi reilusti futista, kuin pukkaisi sitä kuonollaan. Muutaman videon jälkeen tajusin, että mun pitää Roopen kohdalla aloittaa treeni niin, että laitan namin pallon alle ja kun se yrittää saada namin sieltä, se samalla huomaamattomasti pukkaa palloa. Tämä keino tepsi loistavasti ja jo muutaman namin poimimisen jälkeen se tajusi homman juonen ja aloitti omatoimisen pukkaamisen. Pukkaamisia ei kuitenkaan tule kuin yksi kerrallaan, mutta hyvä niin.

Tolpalle lähettäminen on tuonut kuitenkin mulle eniten päänvaivaa. En voi mitenkään tajuta, miksi ensimmäisellä treenikerralla sekä Rosa että Roope on heti tajunnut mennä oikealle kohdalle tolpan taakse, mutta kun vaikeutan treeniä lisäämällä matkaa, homma kaatuu siihen. Apuna olen yrittänyt käyttää namialustaa, kosketuskeppiä ja pelkkää käden ohjausta. Mikään näistä ei ole toiminut hyvin, ehkä vähän apua tuonut.

Kuunneltuani tänään goutsin vinkit, alkoi into lajia kohtaan palata ja olin aivan täpinöissäni, kun sain kertoa keksimästäni kosketuskepin avusta. "Hienoa" -goutsi tuumasi. "Näytä, miten teet sen". Keppi esiin ja tolpalle lähetys saattoi alkaa. Hetken se katsoi mun sähellystä ja käski laittaa kepin pois. Se toimi enemmänkin häiriötekijänä kuin apuvälineenä. Oooookei, sitten tolpalla kehonsiirto pelkän käsiavun kanssa. Rosa katseli mua sen näköisenä, kuin se ei tajuaisi yhtään. Siinä vaiheessa goutsi sanoi, että keskity pelkästään takajalkojen siirtämisen palkkaamiseen. Heti, kun takajalat edes hieman liikahtaa, naksauta ja palkkaa. Tästä sitä sitten aloitettiin. Aluksi sain Rosan takajalkoihin sentin siirron verran liikettä, sitten se hieman piteni ja piteni. Tauon jälkeen kokeilin samalla tekniikalla siirtymistä tolpalta toiselle ja se onnistui. Voi hitsi sentään! Ja ennenkuin tunti oli päättynyt, sain Rosan lähetettyä jo muutamasta metristä tolpalle ja siitä vaihto toiselle tolpalle, niin vasemmalta kuin oikealtakin puolelta.

Rosan into pallon pukkaamiseen on rajaton, mutta hallitsematonta. Hallitsematon siksi, että en ole muistanut opettaa Rosalle odottamista. Taas uusi haaste, miten opettaa odottaminen ja siitä käskystä pallon pukkaamiseen, kun ärsykettä ei voi vielä käyttää????? Ärsyke tulee kuvaan vasta sitten, kun laji todella hallitaan. Vastaus on yksinkertainen, innostamalla koira liikkeelle. Innostaa voi vaikka useammankin kerran, ei vain yhden kerran houkutuksen avulla. Ensimmäisellä kerralla Rosa oli aivan kysymysmerkin näköinen Pienen neuvottelun jälkeen goutsin kanssa Rosa muuttui. Sen häntä alkoi heilua, pää painua alaspäin kohti palloa ja hymy ilmaantui sen huulille. Pakko myöntää, että koiran iloa katsellessa, myös oma mieli rentoutui ja antautui hauskalle treenille.

Kierrä taakse, vaihda tolppaa

Kahden tunnin agitreenien jälkeen vein Roopen kotiin ja lähdin Rosan kanssa pallopaimennus treeneihin. Hallille päästyäni mietin hetken mikä on treenin aihe ja päädyin aloittamaan treenit siitä, mihin viimeksi jäätiin, eli melkein alusta. En vieläkään ollut keksinyt keinoa, miten saisin Rosan pysähtymään tolpan taakse keskelle, joten meidän meininki näytti enemmänkin sähläämiseltä kuin paimentamiseen valmentavalta harjoitukselta. Nakkejakin oli vain muutama taskussa, ne mitä agitreeneistä oli jäänyt jäljelle.

Aika pian saatiin goutsi paikalle. Täytyy ihmetellä oikein ääneen, että miten ihminen osaakin olla aina iloinen ja ymmärtäväinen, vaikka näkee toisen tekevän ihan hölmöjä ratkaisuja treeneissä. Esimerkiksi tolpalle lähettäminen; "oletko muistanut pysäyttää koiran seis -sanalla oikeaan paikkaan?" (Eeeeen...) "Mistä palkkasit?" (en muista mikä oli aihe, mutta olin tehnyt juuri sen mitä ei saa tehdä, odottanut liian kauan, ennenkuin palkkasin), (nakkien loppuessa vaihdoin palkan palloon, mikä on AINA treenatessa takuuvarma palkka) "useimmiten pallo palkkana toimii paljon paremmin kuin nakki", nii just, kaikki niksit on tiedossa, mutta niitä ei vain tule ajatelleeksi silloin kun pitäisi...

Joka tapauksessa, tämän päivän oppina oli tolpan kiertäminen niin, että koira on aina vastapuolella. Jos kierrän toiselle puolelle, niin koira kiertää myös. Jos ajattelen omilla aivoillani, niin luultavasti olisin aloittanut harjoittamisen tästä. Toinen harjoite oli tolpalta vaihtaminen toiselle. Tämän Rosa sisäisti hetkessä. Ongelmaksi muodostui Rosan into tökkäämiseen. Kun lähetän sen tolpalle, se juoksee sen taakse ja tökkää tolppaa. Tavoite on, että jossain vaiheessa Rosa tökkäisi palloa käskystä, ei oma-aloitteisesti. Tähän saimme lääkkeeksi palkkaamisen aikaistaminen. Mun pitäisi olla nopeampi kuin olen ja ehtiä palkata ennen tökkäämistä. Mitä palloon tulee, niin goutsi kysyi, miksi kävelen taaksepäin. No, tietenkin siksi, että saisin Rosan houkuteltua tökkäämään enemmän ja enemmän... VÄÄRIN! Mun kuuluu seistä paikoillani ja Rosa TUO pallon mulle. Siispä, pallo Rosan eteen ja itse kävelen hieman kauemmaksi. Mitä tekee Rosa? Se ahdistuu, alkaa katsella poispäin pallosta ja hengitys tiivistyy. Ei tökkäystä. Voi kyynel, miten voi yksinkertainen harjoite olla niin vaikeaa...

Hyppy, loikka, koppi

Pitkästä aikaa sai nauttia töistä tullessaan auringosta, joten pakkohan se oli ikuistaa , päivän valo ja iloiset ilmeet =).

Palloja ja tolppia hymyssä suin

Ihan oikean kouluttajan oppiin pääsemisessä on se etu, että ei enää itse tarvitse miettiä, miten päästä eteenpäin, vaan oikeat neuvot ja niksit tulevat kuin apteekin hyllyltä aina tarvittaessa. Niin tapahtui tänäänkin.

Tänään pallopaimennus treeneissä aloitettiin siitä, millä tasolla treeni sillä hetkellä kenelläkin oli. Minä ja Rosa olimme jääneet edellisen tunnin päätyttyä tolpan taakse lähetyksessä metrin matkan päästä ja pallon pukkauksessa yhdellä tökkäyksellä. Viikon aikana olin treenannut vain kahdesti, siitä huolimatta olimme päässeet jo tolpalle lähetyksessä kolmesta metristä ja pallon pukkaamisessa kahdesti.

Treenin ensimmäisen puolen tunnin aikana Rosa edistyi pallon suhteen jo kolmeen pukkaukseen. Siinä treeni-innossa huomasin jossain vaiheessa, että pallo alkoi mennä ihan väärään suuntaan, eikä Rosa oikeastaan halunnut enää mennä pallon taakse. Taas olin innoissani unohtanut palkata aina välillä yhdestä pukkauksesta. Oli aika mennä tauolle. Tauon aikana Rosa yritti hivuttautua salakavalasti lähimmän pallon luokse ja heti kun pääsi tarpeeksi lähelle, pukkasi sitä. Pukkauksen voimasta pallo vieri kauemmaksi meistä ja nyt Rosan oli aivan pakko pitää tauko.

Tauon aikana goutsimme piti meille jokaiselle treenaajalle pienen henkilökohtaisen opetustuokion tolpalle lähetyksessä. Ennen mun vuoroa oli kolme muuta koirakkoa. Jokaisella kolmella koirakolla oli aivan erilainen tilanne treenissä ja sain ihan vahingossa kuulla jokaiselle annetun neuvon. Yhdelle neuvottiin taakse lähetystä ja seis -käskyä. Toiselle kannustusta palloon koskettamisessa ja kolmannelle tolpan takana odottamista. Siinä kuumat vinkit tälle viikolle.

Rosan into tolpalle menossa oli jo laukkavaiheessa ja meille tuli oppitunti siitä, missä kohtaa kannattaisi naksauttaa naksuttimella, jotta koira tietäisi, että treeni meni oikein. Musta on käsittämätöntä, että Rosaa palkataan tolpan kohdalla laukkaamisesta, kun mun mielestä sen pitäisi siinä jarruttaa ja kääntyä tolpan taakse. Idea on kuitenkin toinen, siinä palkataan iloisesta ja vauhdikkaasta menosta. Tämän lisäksi meille uutena asiana tuli palkan heittäminen tolpan taakse. Idea on tuttu, sinne palkka, missä halutaan toiminnan olevan. Tässä tapauksessa toiminta on tolpan takana. Jos treenaan ulkona, enkä halua heittää juusto/makkara palasta hiekkaan, on mun yhdistettävä tähän paikallaanolo treeni ja vaadittava koiran pysyvän aloillaan aina siihen asti, kunnes vien palkan sen luokse. Huh huh, sanoisin, tähän ei Rosan maltti taida yltää... =)

Rosan into lajia kohtaan on niin innokas, että itsekin leijailee pilvissä. Sitä intoa on aivan ihana katsella ja koiran innostaminen kehon kielellä ja sanallisesti on aivan toista luokkaa, kuin TOKO:ssa ikinä voisi käyttää.

Tolppa ja väliin tulo

Joskus olen kuullut, että koiran kanssa treenaaminen tulisi suunnitella erittäin yksinkertaiseksi. Näin se oppisi kaikkein nopeimmin. Eilinen treeni osoitti aika hyvin, että junnaan paikoillani, enkä pääse eteenpäin. Mikä siis avuksi .... Ideoita oli haettava agin ja tokon parista ja tulihan sieltä pari ideaa, kun hieman kulutti energiaa asian pohtimiseen.

Ensin tolpan taakse kiertäminen. Muistan, kuinka alunperin agissa opeteltiin siivekkeen kiertäminen. Siinä laitettiin targetti siiven taakse ja sitä pikkuhiljaa siirrettiin eteenpäin aina niin pitkälle, että koira kiersi koko siivekkeen. Tämä pelitti agissa, miksi ei sitten tolppa treenissä...???

Tuumasta toimeen. Roope kiinni remmillä olohuoneen tuoliin ja Rosa eteiseen treenaamaan. Targetti tolpan taakse ja selkäsuorana, käsiojennettuna käsky vasen. Sinne meni... Vielä kolmesti sama vasenkierto ja sitten toinen puoli. Tässä kohtaa ilmestyi uusi ongelma. Vaikka Rosa oli mun oikealla puolella ja oikea käsi ojennettuna kohti tolppaa, se livahti tolpan taakse vasemmalta puolelta. Kolmesti sama juttu, ennenkuin muistin tokosta jalkojen asennon. Oikea jättää ja vasen ottaa mukaan... Nii just, mullahan oli oikealle kierrossa vasen jalka edellä, se kun tuntui niin luontevalta asennolta seistä. Vaihdoin oikean jalan eteen ja jo alkoi pelittää. Rosa alkoi kiertää tolppaa oikealta puolelta, ihan niin kuin piti.

Roopea ei niinkään hetkauttanut jalkojen asento, mutta enemmänkin se oli epävarma siitä, saako namin ottaa targetilta vai ei. Se katseli mua ihanilla silmillään kysyen, voiko sen ottaa. Tämä on Roopelle uutta. Yleensä sen kanssa treenatessa ei voi käyttää targettia, ellei sitä joku vahdi, sillä se on erittäin nopeasti laskenut yksi plus yksi ja huomannut namin olevan otettavissa, vaikka lupaa ei ole. Vasta kun iloisesti hihkuin kertoakseni olevani tyytyväinen suoritukseen, se otti juustopalan.

Kolmasti kokeilin Roopen kanssa vasen ja oikeaa käskyä targetin avulla ja sen jälkeen ilman. Molemmilla tavoilla tuli yhtä onnistunut suoritus. Sitten oli Rosan vuoro kokeilla tolpalle menoa ilman targettia. Yllätyksekseni se meni just niin kuin piti. Suoritus oli tähän astisista kokeiluista paras ja taidan ottaa targetin vakkari käytäntöön opetuksessa. Se tuntui toimivan ja samalla täsmensi harjoitusta huimasti.

Pallon kuljettaminen Rosalla ei edelleenkään etene yhtä pukkausta edemmäksi. Tällä kertaa muistin, että palkkanami pitäisi heittää koiran taakse, jotta se saisi kierroksia samalla itseensä. Saihan se sen verran, että alkoi purra palloa. Pakko oli ottaa vielä yksi onnistunut yhden pukkauksen kosketus ja sitten vaihdoin Roopen tilalle. Roope asettui hienosti pallon taakse ja katseli mua "niin, pitikö tehdä jotain?" -katseella. Ah, olin unohtanut, että Roopen kanssa ollaan vasta pallo jalkojen välissä tasolla. Eikä se mussukka edes muistanut, että palloa pitää pukata, ennekuin namilla kosketin palloa. Pienen muistutuksen jälkeen pääsimme jo yhden pukkauksen tasolle. YES!

Uusi opeteltava asia meillä on agiesteen taakse jätettäessä jalkojen väliin asettuminen. Tätä ollaan treenattu nyt kahdesti ja Roope tulee jo kerta houkuttelusta jalkojen väliin. Rosa vielä kiertää jalkoja ympäri ja ympäri, ennenkuin se hiffaa seurata namikättä. Talvikauden agitreeni alkaa viikon päästä ja tavoitteena olisi saada molemmat koirat asettumaan automaattisesti jalkojen väliin siihen mennessä. Saas nähdä, kuinka käy...

Oma kenttä, vaiko ihan vieras kenttä..., kas siinä pulma

On aika lähteä kokeilemaan Rosan kanssa pallopaimennusta ulos. Pienessä mielessä hiipi ajatus, että voisin samalla opettaa paimennusta Roopellekin. Siispä suunta kohti omaa TOKO kenttää, joka on se tuttu ja turvallinen aloituspaikka ulkotreenille.

Ensin ajattelin kokeilla pallon tökkimistä Rosan kanssa. Huom! Ajattelin... Ensin Rosa katseli palloa, kuin ei ennen olisi koko komistusta nähnyt. Ihan uusi vehje meidän piirissä. Vaikka se samainen pallo on tähän asti asunut meidän makkarissa. Se katseli palloa, sitten mua, palloa, mua, palloa, mua ja sen jälkeen kiinnostui ympärillä olevista äänistä. Sitä ei saanut sitten millään kiinnostumaan pallosta. Ei kun Rosa tolppaan ja Roope kehiin.

Välittömästi, kun Roope tunsi olevansa vapaa, se karkasi pallolle, alkoi raivokkaasti potkia sitä ja otti hampaisiinsa. Tietenkin toruin moisesta huonosta käyttäytymisestä. Pieneen mieleenkään ei juolahtanut kääntää asiaa positiiviseksi ja pyytää tuomaan pallon mulle. No, siitä sain maksaa, jälleen kerran.

Saatuani pallon Roopelta, laitoin sen sen eteen. Roope katseli aikansa palloa ja alkoi haukkua. Ooooookeeeeiiiii. Et taida olla valmis tämän pelin treeniin ulkosalla. Roope tolppaan ja Rosa tilalle. Rosa pukkas palloa kahdesti ja sen jälkeen alkoi ympärille katseleminen ja toisten koirien haukkumisen kuuntelu. Tässä vaiheessa mulla meni herne nenään ja pakkasin koirat kasaan ja suuntasin matkan takaisin kotiin.

Kotona otimme treenin uusiksi. Tällä kertaa huomattavasti paremmalla tuloksella. Rosa muisti heti, mitä pitää tehdä. Sain siltä monta hienoa yksittäistä tökkäystä, mut lieneekö eteisen pienuudella ollut osuutta siihen, että tökkäys matkoja en kyennyt pidentämään, taaskaan. Vaikka olin etukäteen tehnyt mielettömän hienot suunnitelmat. Kuinka salakavalasti huijaan Rosaa kävelemällä hiipien taaksepäin jne. No, suunnitelmahan oli tehty ulkokenttää varten.

Roope katseli jälleen kerran palloa ihmeissään. Se ei voinut käsittää, mitä sen kanssa piti tehdä. Pitikö sitä purra vai potkia...???? Nyt en enää viitsinyt odottaa ikuisuutta sen takia, että Roope vähän miettii, vaan laitoin namin palloon kiinni. Roope toi kuononsa kiinni namiin, naks ja annoin namin. Vielä toinen samanlainen. Samantien se tajusi, että palloa pitää tökkiä. Aloitin hienosti, niin kuin sääntöihin kuuluu, pitämällä palloa polvien välissä ja siitä onnistuneiden kolmen tökkäyksen jälkeen siirryin alaspäin ja vielä alaspäin, lopulta siihen, että pallo oli maassa aivan mun varpaiden edessä. Tämän pidemmälle en treenissä uskaltanut mennä. Oli siis aika siirtyä tolppatreeniin.

Goutsi sanoi hienosti, että tolpan taakse ohjaaminen tulee suoraan agilitystä. Käsi ohjaa tolpan taakse joko oikealta tai vasemmalta. Jep, ainakun käsi oli ojennuksessa näyttäen suunnan, sain molemmilta koirilta hienon tolpalle menon. Mutta kun käsi laskeutui alas ennen koiran pääsyä tolpalle, stoppasi heidän matkansa ja sain kysyvän katseen, "ai, mitä nyt piti tehdä?"

On hienoa, että molemmat koirat ovat keho-ohjaus riippuvaisia, mutta aina se ei lohduta...

Tökkäävä Rosa

Tänään alkoi Rosan ja mun yhteinen harrastus, pallopaimennus =). Laji näytti youtubessa niin hauskalta, että pakkohan sitä oli lähteä kokeilemaan. Varsinkin, kun ihan vahingossa pääsin 2,5 kk kestävälle kurssille puoli ilmaiseksi.

Tunti alkoi vähemmän tyylikkäästi, sillä myöhästyin viisi minuuttia. Kehä III:lla on läjä peltipoliiseja ja täytyy vain toivoa, että kiireestä huolimatta auton vauhti on säilynyt sallituissa lukemissa. Muuten auton lainaaminen jää tähän ja meidän kulku koiramaisiin harrastuksiin vaikeutuu huomattavasti.

Heti alkajaisiksi pallon tökkimisestä ja tolpan taakse kiertämisestä saimme pikaopastuksen ja heti perään kysymyksen; "onhan teillä jo 10m pallon kuljetus hanskassa?". Pikkasen veti hiljaiseksi, et eihän me niin hyviä olla, mutta sain kuin sainkin sanottua ääneen, et "joo on, kuukauden päästä...". Hullu on se, jonka sen uskoo;). Saatiin ainakin heti alkajaisiksi asetettua tavoitteet.

Treeni alkoi pallon kosketuksella. Laitoin pallon maahan lähelle Rosaa ja odotin. Mitään ei tapahtunut. Rosa katsoi mua sen näköisenä, et "niin? Pitikö mun tehdä jotain?" Tottakai oletin, että Rosa alkaa heti tökkiä palloa, mutta suuresta ihmis ja koira määrästä, sekä uudesta treenipaikasta johtuen jouduimme aloittamaan treenin nollasta. Siispä pallo jalkojen väliin ja töks, naks nami. Toinen samanlainen. Kolmannella kerralla pääsin irtaantumaan pallosta ja nopeasti päästiin samalle tasolle, kuin koti treenit on. Siihen se sitten jäikin. Heti, jos välimatkaa oli enemmän kuin yhden tökkäyksen verran, Rosa lopetti treenaamisen. Apuna ongelmaan saimme neuvon, että pitäisi ensin palkata kerrasta, sitten kahdesta tökkäyksestä, kerran tökkäyksestä, kolmesta tökkäyksestä jne. Kuitenkin niin, että sitä kerran tökkäämistä ei koskaan unohdeta. Koira kyllästyy nopeasti ja sen tulisi saada usein palkkaa myös yhden tökkäyksen jälkeen.

Lajina tämä on raskas opeteltava ja koira väsyy nopeasti. Siispä istahdin Rosan väsymysmerkkien nähtyäni lattialle pitääkseni hetken taukoa ja kutsuin Rosan viereeni. Rosa katseli hetken mua silmiin, tarjosi tassua, istahti ja katseli mua, meni makuulle ja katseli mua ja kun mitään ei tapahtunut, meni ja tökkäs palloa. "Wau"- mietin. Ollaan taidettu löytää laji, joka innostaa Rosaa ja mitä se rakastaa.

Roope ja sen kujeet

Roope on palautunut viikon reissustaan kotiin ja arki palautunut ennalleen. Rosa taisi olla maailman onnellisin koira, kun sai oman kaverinsa takaisin, kenen kanssa voi yhdessä makoilla sohvalla ja tehdä samalla liikelaskentaa ohi kulkevista ihmisistä. Roope taas..., hmmm..., ei taida olla maailman onnellisin koira, sillä se murjottaa mulle. Jos pyydän sitä luokseni, se ei tule. Mutta se saattaa tulla oma-aloitteisesti makaamaan mun viereen, eikä lähde siitä edes silloin, kun Rosa tekee hälyhaukun saadakseen hiljaiseen kotiimme eloa.

Roopen viikko on ollut varmasti mielenkiintoinen, mutta kuka siitä on nauttinut, Meeri ja Lasse vai Roope? Roope oli heti alusta asti tehnyt selväksi, että hän on eroahdistuskoira, eikä häntä voi jättää yksin kotiin. Ei edes 10:ksi minuutiksi. Jos piti kauppaan mennä, Roope otettiin mukaan autoon odottamaan. Ongelmaksi muodostui auton varashälytin. Joka kerran, kun Roope oli yksin autossa, hälytin pärähti soimaan ja Roope huutamaan. Niinpä Meerin ja Lassen viikon kestävä perhe-elämä keskittyi lähinnä kotioloihin.

Paikallinen poliisikin pääsi tutuksi Roopen käytöstapoihin. Lassen mennessä moottoripyörä korttia varten inssiin, Roope jäi autoon. Inssin aikana Lasse tunsi puhelimen soineen kahdesti ja inssin jälkeen puhelimen taas soidessa, Lasse arvasi mistä on kyse. "Poliisista päivää" -lauseen jälkeen Lasse oli vain tuumannut, että "kyse taitaa olla eroahdistuksesta kärsivästä koirasta, joka on jätetty autoon hetkeksi?" "Jep", oli poliisi tuumannut. Koska Lasse oli jo auton luona ja koira hiljainen, asia jäi siihen.

Yöt olivat menneet mukavasti Roopen kannalta. Illalla Roope oli jäänyt sängyssä jalkopäähän nukkumaan, mutta aamulla herätessä, oma väki oli ahdistettu pieneen tilaan ja Roope veti sikeitä pitkin pituuttaan vieden puolet sängyn tilasta.

Kaikesta huolimatta sekä Meerille että Lasselle tuli pienen pieni ikävän tunne, kun palauttivat Roopen kotiin. Eivätkä kadu päätöstään pitää Roope heillä viikon verran hoidossa. Hyvä niin, sillä siitä tiedän, että kaikesta huolimatta kaikki kolme ovat nauttineet viikon yhteiselosta. Eikä sitä tiedä, vaikka uusi viikon loma koittaisi vielä pian uudelleen.

Tänä aamuna halusin palauttaa molemmat koirat meidän omaan arkeen. Metsässähän se tapahtuu parhaiten, palloa heittämällä:

Riemua ja rauhaa

Roope haettiin viikon lomalle, joten metsälenkille pääsin kahden Rosan kanssa. Pallo oli tietenkin mukana ja kun yksin sitä sai hakea, ei Rosan riemulla ollut rajoja...

Metsässä on kasapäin syksyn merkkejä, joita kaikkia ei edes tule huomanneeksi, ennenkuin se tulee suoraan kohdalle...