Roope ja Rosa

Roope ja Rosa

lauantai 12. helmikuuta 2011

Roopen käytöskoulu, osa 1

Hiljaisen ja rauhallisen metsälenkin antina sain taas havainnon. Yksi ehkä kaikista tärkein oli se, että keksin miksi koirat ei irtoa agilityssa. Minähän menen joka viikonloppuaamu läheiseen metsään aamulenkille lähes nukkumis tilassa. Vielä tyynystä haaveillen teemme saman lenkin, niin kuin aina ennenkin. Siinä väsymystilassa unohdan kertoa koirille mihin suuntaan olemme menossa. Esim. koirat saattavat nuuskuttaa maata ajatuksissaan ja minä heidän selän takana vaihdan polulta toiselle. Koirat ovat ihmeissään, että minne se taas katosi ja lähtevät vauhdilla perään. Meillä siis ihminen ei vahdi, että koirat pysyvät kasassa, vaan koirat vahtii, että ihminen ei eksy metsään. Havainnon tehtyäni, päätin olla skarppina ja kädellä ohjata koiria polulta toiselle. Molemmat juoksivat villisti eteenpäin ja pomppivat lumihangessa aina siihen asti, kunnes taas vaivuin ajatuksiini.


Vaihtelua tähän jokapäiväiseen arkeen ja ulkoiluun toi Mindyn ja Meten seura päivälenkin merkeissä. Suuntasimme kohti meren jäätä katsastaaksemme, onko se kävelykunnossa. Jää oli kyllä kestävä, mutta lumen määrä olisi voinut olla hieman vähempi. Pakkasen määrästä päätellen, lumi vielä kovenee kävelykuntoon. Sitä ihmettä odotellessa...

Roopen kultainen käytöskoulu, miten ohitetaan naiset:




 Ugh, minä olla kuningas...
 "...ihan tosi...?",  tuumii Mindy ja Mette.

perjantai 11. helmikuuta 2011

Agilityn tyylinäytteitä

Agility on huippulaji. Taas kerran tuli tämäkin todistettua. Tunnin treenin aikana kerkiää hyvin treenata kahden koiran kanssa ja kun omat väsyy, voi vielä lainata kaverinkin koiraa. Tällä kertaa uhriksi joutui Mette.

Kuvat on ottanut Janne Lehtinen.







 Mette metkuttaja vauhdissa



Kuvien perusteella voi heti päätellä, että virheitä tuli sata, mutta niistä otetaan opiksi, ehkä... ;)

sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Opi, tiedä, taida ja osaa...

Agility on erittäin hauska ja vaativa laji aivokopalle. Siksi on hyvä välillä irtaantua omista treeneistään ja lähteä katsomaan, miten muut siitä suoriutuvat. Siispä koirat hoitoon ja Purina Areenalle katsomaan agikisoja. Ensimmäistä kertaa pääsin tuntemaan kisajännityksen vireen ilmassa. Tähän asti olen tyytynyt katselemaan vain messarin agilitynäytöksiä. Ne ei todellakaan ole mitään verrattuna jääkylmään halliin, missä on kymmeniä ja kymmeniä ihmisiä odottelemassa vuoroaan. Radan suoritus kesti keskimäärin 40 sekuntia, niin mideillä kuin makseilla. Koirien vaihto oli nopeaa ja varmasti vaatii tuomarilta skarppiutta pysyäkseen vikkelien koirien perässä. Vaikka en seisonutkaan siellä kuin puolituntia, silti sain hetkestä paljon irti ja opin uusia näkökantoja.

Tässä muutama esimerkki, mitä kaikkea tulin huomanneeksi:
  • Opettele komento eteen: kisaradan loppupäässä oli pussi ja kaksi esteettä jonossa. Näistä koira selvisi todella kovalla vauhdilla, jos oli opetellut eteenlähetyksen. Suurin osa koirakoista kuitenkin juoksi rinta rinnan esteet maaliin asti. Toinen asia, mikä pisti silmiin, oli, että kun ohjaaja juoksi seinän viertä maaliin, saattoi koira karata vaikka tunneliin. Eli on parempi juosta tavallaan radan puolella, jotta koira pysyisi varmimmin radalla, eikä karkailisi muihin maisemiin.
  • Opettele kepit: Kisaradalla oli kohta, missä putkesta piti juosta esteelle ja siitä tiukalla kurvilla kääntyä oikealle kepeille. Kunhan osataan kepit kunnolla, niin sitten alamme harjoitella kepeille menoa eri suunnasta ja monesta eri vauhtilajista. Näiden keppien kohdalla tuli ihan älyttömästi virheitä ohjaajalla. Jopa sellaisia, että koira olisi mennyt oikein, mutta ohjaaja korjasi liikkeen ja ohjasi koiran virheellisesti kepeille. (Rankka laji, sanoisinko...)
  • Opettele jarrutus: Sannan treeneissä on kerran selitetty jarrutuksen merkitys, mutta sitä ei keritty kokeilemaan. Jos ohjaajat olisivat tämän osanneet, olisi moni välttynyt turhilta virhepisteiltä.
  • Mikä on hylätty ja virhepiste: Hyvin monen kohdalla luulin koiran saavan hylyn, mutta se saikin virhepisteen. Pari hylättyä suoritusta tunnistin itsekin, maxikoira veti renkaan niin lujaa, että se lensi kahtia ja useampikin koirakko oli niin innostunut, että pudotteli esteitä takanaan.
  • Keskinkertainen vauhti: Sannan agipalautteessa oli kommentti, että meillä on keskinkertainen vauhti. Ihmettelin moista, mutta kun tänään huomasin sen todellisen vauhdin, mikä pitäisi olla, niin ymmärsin tämän yskän. Oikeastaan kisaajiin verrattuna meillä on hyvin etanamainen vauhti...
  • Miten saada oma aivokoppa toimimaan: Olen joskus tuumannut työkaverilleni, että mitenköhän saisin aivoihin hieman vauhtia. Vastaus oli hyvin yksinkertainen. Joka aamulenkin yhteydessä ota kolme askelta eteen ja saman verran taakse kolmesti. Sitten pyöri pari kertaa oikealle ja pari vasemmalle. Se on siinä... Miten ihmeessä tämäkin oli multa unohtunut. Hyvin yksinkertainen toimenpide, mutta huonosti muistissa pysyvä... =)
Kisa oli hieno elämys, varsinkin kun pääsin katsomaan kahden eri vesikoiran suoritusta. Toinen heistä sijoittui toiseksi ja toinen kolmanneksi. Onnittelut heille!

Lisää tietoa agilitysta: http://www.agilityliitto.fi/wordpress/?page_id=7

Ongelma nimeltä Rosa ja noutokapula

Roopelle ei koskaan varsinaisesti ole opetettu noutokapulan hakua. Kun sellaisen hankin ja ekan kerran sen sille heitin, niin suorilta se haki sen ja toi sen vierelleni. Kun tuomista lähdin viilailemaan, alkoi meidän noudon ongelmat. Tätä viilailemista on sitten harjoiteltu silloin tällöin ja nyt tänä päivänä Roopella on nouto hanskassa. Se hakee niin noutokapulan kuin dummyn vaikka lumipenkasta ja tuo sen vierelleni. On siis aika siirtyä Rosaan ja pohtia missä aikoinaan on mennyt vikaan.

Rosan kanssa ongelmana on ollut sen leikkiminen noutokapulalla. Se ottaa sen suuhun, mutta sitten alkaa ongelmat. Kapula lentää ilmaan ja Rosa on onnellinen. Jotta en lannistaisi Rosaa ihan nollille, olen palkinnut siitä, kun se ottaa sen suuhun. Jos otan kapulan käteeni, ei Rosa suostu siihen edes koskemaan. Jos kapula on kädessäni ja kuljen taaksepäin houkuttelevasti, se vain inisee. Näen siitä, että tekisi mieli ottaa se, mutta ei vain kykene. Niinpä vein tämän ongelmani treenikentälle ratkottavaksi.

Olimme kaikki samaa mieltä siitä, että Rosa leikkii kapulalla. Joten nyt pitäisi tilanne rauhoittaa ja aloittaa kaikki ihan alusta. Siitä, että palkitsee ensin katsomisesta ja sitten koskemisesta. Ja siitä pikkuhiljaa kohti onnistunutta noutoa.

Eilen illalla sitten linnoittauduin Rosan kanssa makkariini. Laitoin kapulan lattialle ja odotin mitä tulisi tapahtumaan. Rosa katsoi mua ja sitten kapulaa. Naks ja palkka. Kohta Rosa alkoi koskettaa kuonollaan kapulaa ja naksuttelin ja heittelin palkkaa. Ihqu Rosa. Nyt alkaa pelittää.

Tänä aamuna linnoittauduin taas makkariin. Kapula lattialle ja katsetta peliin. Naks palkka. Tätä tein muutaman kerran, mutta Rosa kyllästyi todella nopeasti tähän. Se alkoi tassulla kapulaa siirtelemään ja oli just sen näköinen, ettei voisi vähempää kiinnostaa. Niinpä siirsin kapulaa hieman kauemmaksi minusta. What? Rosa oli aivan selvästi ihan kysymerkin näköinen. Mitä nyt tapahtuu???? Hetken mietittyään se siirtyi hieman ja kosketti kuonolla kapulaa. Naks ja palkka. Aaaaa, lamppu sytty ja sain pari onnistunutta kosketusta. Sitten tuli taas tauko. Ei kiinnosta. Siirsin kapulan tällä kertaa oikealle puolelleni. Rosa katseli silmiini sen näköisenä, kuin yrittäisi saada niistä vihjettä, miten tästä eteenpäin. Istuin varmaan yli minuutin ja odotin jotain tapahtuvaksi. Sitten Rosa suorastaan hypähti ylös ja meni koskettamaan kapulaa, naks ja palkka. Taas ei tapahdu mitään. Voi itku, tämä on treenaamisen niitä vaikeimpia asioita. Miten jatkaa eteenpäin, jos tulee seinä vastaan?????

Jostain ihmeen piilosta alkoi ajatuksiini virrata kysymys, mistä palkka tulee? Hmmmm.... Sehän tulee mun kädestä ja kapula on kauempana oikealla. Siispä odotin vielä hetken ja kun Rosa turhautuneena hiljaisuuteen pikaisesti kosketti kapulaa, heitin namin aivan kapulan viereen. YES! Tämä toimi! Sain sen jälkeen ainakin neljä onnistunutta kosketusta kymmenen sekunnin sisällä. Tähän päättyi tämän aamun treeni. Halusin treenille onnellisen lopun ja sain sen =).

lauantai 5. helmikuuta 2011

Kameran käyttökoulu, osa 7, tarkennus

Niinhän siinä on käynyt, että olen olettanut tarkentamisen tapahtuvan laukaisunäppäimen avulla. Silleenhän tehtiin kymmenen vuotta sitten älyttömän helpoilla filmikameroilla. Käyttöohjeista kuitenkin ilmeni, että käsitarkennus tapahtuu erillisen ohjaimen avulla. Oppaassa on todella hyvin selostettu, miten se tapahtuu, vaan en sitä osaa toteuttaa, vaikka kuinka yritän. Toinen vaihtoehto oli painaa AF/FOCUS nappulaa, jolloin kamera itse tarkentaa siihen pisteeseen, mihin se asetuksissa on määritelty. Niinpä jälleen aamulenkin yhteydessä kokeilin tätä helpompaa menetelmää. Tässä siis tulos:




 Tämä kuva muistuttaa siitä, että jonain päivänä maa on sula ja lumi poissa =).

Ongelmana on vain se, että nyt pitää tarkentaa johonkin pisteeseen ja odottaa että jotain tapahtuu. Kameran kanssa on ihan turha heilua koirien perässä. Jos koirat ei osu tarkennusalueelle, ei mitään kuvia ole odotettavissa...