Tuplavoitto ja voitto

Espoon koirakerho järjesti tälle päivälle mölliagikisat ihan kotimme nurkilla. Pakkohan sinne oli itsensä raahata, varsinkin kun autokin oli lainassa, eikä tarvinnut zumbailla bussissa kahden koiran ja painavan repun kanssa.

Aamu alkoi rauhallisella metsälenkillä, ilman palloa. Olihan lenkin tarkoituksena lämmitellä lihaksia, eikä revittää niitä kipeiksi jo ennen kisaa. Lenkin jälkeen pakollinen venyttely ja itselleni aivolinjojen avaus. Kaikista kehotuksista huolimatta, että koiralle ei saisi antaa ruokaa ennen kisaa, annoin kuitenkin molemmille puolikkaat ruoka-annokset. Roope kyllä pystyy kisaamaan tyhjällä mahalla, mutta Rosa ei pelitä ollenkaan. Siinä syy, miksi molemmat sai hieman huikopalaa aamulenkin jälkeen.

Kentälle saavuttaessa bongasin heti tutun ihmisen ja täytyy sanoa, että kisaaminen on paljon mukavampaa yhdessä tutun kanssa kuin yksin. Raili ja Tarmohan siellä jo odottelivat kisan alkamista. Tarmon kisaura korkkaantuu ensi viikonloppuna ja sitä varten oli tultu hakemaan näkemystä ja kokemusta.

Vajaan tunnin rupattelun ja odottelun jälkeen oli meidän vuoro mennä rata. Ensimmäiseksi vuorossa oli Rosa. Vasta kun oma vuoro kisaamiseen tuli, tajusin kuinka korkeat oikeastaan maxi esteet on. Siinä vaiheessa oli ihan pakko kuiskata Rosan korvaan tsemit, vaikka ei se mitään ymmärtänytkään ja jättää se paikalleen odottamaan lähtölupaa. Hiljaa mielessäni toivoin, että kaikki menisi hyvin. Ja menihän se, ainoastaan muurin kohdalla tassut hieman hipaisi estettä, mutta mikään osa ei tippunut ja saimme puhtaan radan. Roopen kohdalla sama juttu, kuiskasin sille tsemit ja toivoin parasta sen ikääntyvälle keholle. Roope suoritti radan kuin mitään ei oikeastaan tapahtuisikaan. Sen ilme ei kertonut mitään, nauttiko se vai kipuili. Kasvot ja keho oli peruslukemilla ja aivot 100%:n keskittyneet. Aika mahtava tunne, kun huomaa koiran tekevän täydellistä yhteistyötä ohjaajan kanssa, eikä vain riekuttele ja revittele omien sääntöjen mukaan.

Lopullinen tulos oli kummallakin 0, Roopen suoritusaika oli 27,54, III sija ja Rosalla 27,44, II sija. Tuplavoitto, aika mahtava tunne!

Vai sanotaanko, että tuloksena oli triplavoitto, kun esp.ves. Tarmo sijoittui ensimmäiseksi... ;)

Kuvat: Tina Backas-Ecström

Kukkia ja koiruuksia

Mikä sen ihanempaa, kuin aamu varhaisella tehty metsälenkki:

Palloja ukkosen kera

Tulihan se viimein, pallopaimennukseen tutustuminen. Ja varmaa on, että kun olen odottanut tätä treeniä kuin kuuta nousevaa, niin mikään ei suju ongelmitta.

Kentällä ensimmäinen tunti meni kouluttaessa muita. Vettä satoi hiljalleen ja pikkuhiljaa vaatteet alkoi kastua. Roope ja Rosa kädessäni kiersin koulutettavia ja annoin vinkkejä, sen mitä osasin. Välillä laitoin koirat aitaan kiinni ja välillä seisoimme paikoillamme keskellä kenttää. Tunti tuntui tylsältä. Rosalla oli häntä alhaalla ja selvästi se pelkäsi jotakin tapahtuvan.

Heit kurssilaisille heitettyämme, alkoi kentälle valua tuttua porukkaa sekä palloja. Koulutuksen pikaohjeistuksen jälkeen pääsimme aloittamaan treenaamisen. Onneksi olin Rosan kanssa jo ennakkoon naksutellut tökkimisestä, joten palloon tökkimisen oppiminen sujui nopeasti. Muutaman tökkäisyn jälkeen pystyin laittamaan pallon jo maahan ja siirtymään itse hieman taaksepäin. Tökkäys, palkan heitto taakse, tökkäys, palkan heitto taakse, tökkäys töykkäys, palkan heitto taakse... Yee! Tämä lähtee pelittämään! Sitten jostain syystä pallo alkoi vieriä poispäin minusta ja jäin odottamaan, että Rosa menisi pallon luokse ja tökkäisi sen luokseni. Näin ei käynyt, vaan Rosa katsoi ensin mua, sitten palloa ja sitten mua ja istahti. Ei huvittanut treenaaminen enää. Pah! Olin tehnyt emämokan. Jos vain olisin tajunnut HETI kipittää pallon luokse ja asettunut seisomaan pallo jalkojen välissä, olisin saanut pelastettua tilanteen. No, tauon paikka, mietin. Samassa kuului valtava pamaus. Rosalla valahti häntä koipien väliin ja tutka kävi yrittäen tunnistaa, mistä päin uhka tulee. Ei auttanut muu kuin yrittää rauhoitella Rosaa kävelemällä edestakaisin muiden koirakkojen lomassa, jotta saisin sen rauhottumaan. Rauhottuhan Rosa ja oli aika kokeilla treeniä, missä koira on saatava kiertämään este vasemmalta tai oikealta tolpan taakse, saada se istumaan ja odottamaan paimennus käskyä. Taas treeni alkoi innolla, kesti minuutin ja sitten pamahti ukkonen.

Tämän jälkeen en enää viitsinyt jatkaa treenaamista, vaan kiertelin ja kaartelin pitkin kenttää Rosan kanssa ja yritin olla niin kuin sadetta ja ukkosta ei olisi olemassakaan.

Täydellistä pallopaimennustreeniä en saanut, mutta sain kuitenkin siedätettyä Rosan ukkosen ääneen ja olemaan muiden koirien keskellä rennosti, ilman että pitää hampaita näyttää. On sekin jotain. Ja sainhan minä sen paimennuskärpäsen pureman. Nyt tiedän, miten lajin treenaamisen voin aloittaa ja miten korjata eteen tulevia virheitä.

Kilin, kolin, bang siedätystä, osa 3 peltipurkit II

Kesäloma on lopuillaan ja on hyvä summata tämän hetkinen tilanne; Rosan remmirähjäys on palautunut, kolinan äänen kuuleminen tuottaa pelkotilanteita....jne. Kaikki, mitä keväällä suodatin pois, on palautunut korkojen kera. Tästä ei voi syyttää muita kuin itseään, omaa laiskuuttaan ja mukavuuden halua. Jos jotain positiivista löydän, niin pallopaimennuksen alkeet ovat alkaneet hahmottua mielessä ja Rosa osaa jo taitavasti tökkiä palloa nenällään. Alku se on sekin tälle syksylle.

Eilen illalla aika alkoi käydä pitkäksi ja ajattelin kokeilla jälleen kolinatreeniä. Kaivoin kaapista metalliämpärin, missä oli haarukoita ja veitsiä ja asetin sen pienen muovisen astian päälle. Tällä kertaa treeni tapahtui olohuoneessa maton päällä. Töks, naks, nami, töks, naks, nami... Treeni alkoi suht koht hyvin, mutta kun purkki kaatui, Rosa lopetti välittömästi treenin siihen. Annoin Rosalle periksi ja siirryimme "ovi kiinni nenällä tökkäämällä"  sekä "tökkää nenällä palloa"-treeniin.

Aamulla leikin lomassa mietin kuumeisesti, miten pääsisin metelin siedätyksessä eteenpäin ja samalla tuijotin purkkia. Pienen pieni ajatuksen poikanen alkoi hiipiä mieleen kaatuneesta ämpäristä leikin lomassa. Katsoin Rosaa, joka oli aivan täpinöissä leikistä, hivuttauduin lattialle niin, että purkki jäi taakseni, jatkoin leikkimistä ja vaivihkaa kaadoin purkin kädelläni. Samantien Rosa lopetti leikin, meni haistelemaan kaatunutta purkkia, mietti hetken ja aloitti leikin uudelleen. Tätä vaivihkaa purkin kaatamista tein noin kuudesti ja sitten siirryinkin "nenällä tökkäämis" -treeniin. Rosa oli vielä leikistä niin täpinöissä, että sen enempää miettimättä alkoi tökkiä purkkia. Mutta kun se kaatui, laantui mielenkiinto ja ympärillämme lentelevä vauva kärpänen vei mielenkiinnon.

Hetken aikaa odoteltuani huomasin, että treenaaminen taitaa olla tässä. En kuitenkaan poistunut paikalta, vaan istuin paikoillani, otin lehden käteeni ja olin lukevinani. Hetken Rosa leikki kärpäsen kanssa ja sitten jäi tuijottamaan purkkia. Laitoin lehden pois, otin makkarat ja naksun esille ja taas treeni jatkui... Huomasin, että mun suurin ongelmani on, että annan liian helposti periksi, enkä osaa vaatia treenin etenemistä. Kun koirat ei halua treenaa, leikki loppuu siihen. Tästä opin, että ei kannata luovuttaa, vaan pitää pieni tauko ja jatkaa sitten treeniä.