Roope ja Rosa

Roope ja Rosa

maanantai 17. helmikuuta 2014

Lajit alkaa hahmottua

Nyt mä taisin löytää molemmille ominaiset lajit. Tänään treeneihin matkalla mulle tuli tunne, että nyt onnistuu. Ja treenit alkoivatkin nopeasti näyttää siltä, että edistyn joka kerran enemmän ja enemmän. Lajeina Rosalla oli toko ja Roopella HTM.

Nyt kun Roopen toko treenit on jäänyt pois, on tilalle otettu HTM kokonaan. Sen kanssa tuli tehtyä eteen tulemista käskyllä eteen, sivulla kulkemista tokosta tutulla sivulla, eteen seisomista niin, että keho on poikittain muhun katsottuna, linja käskyllä, jalkojen välissä pysymistä väli käskyllä ja päästiin ottamaan jo muutama askelkin. Pyöriminen meni sekä yhden jalan että kahden jalan ympäri. Oujee!

Rosan kanssa harjoiteltiin seuraamista vain muutaman askeleen treenissä. Sen kanssa oli pakko aloittaa treenit siitä, että sen sata lasissa fiiliksen saisi normi tasolle ja vasta sitten päästiin kokeilemaan jo viittä askelta. Pitkässä seuraamisessa sain alkuhäkellyksen jälkeen innon pudotettua hieman alemmas ja sain siltä jo monta upeaa seuraamis pätkää. Hyppyä tehtiin muutaman kerran ja jo kolmannella kerralla sain Rosan pysäytettyä seis käskylle.

Siis vähän siistii!!! Mä sain sittenkin toko koiran sekä HTM koiran! Ja keitetyllä kanan sydämellä ei ollut osuutta tähän ;).

torstai 13. helmikuuta 2014

Paluu raiteille

Tänään alkoi olla ensimmäisiä merkkejä siitä, että arkinen elämä alkaa palata omille raiteilleen ja elämä jatkuu. Kaikenlaista tunne myllerrystä on ehditty kokea.

Pari päivää uutispommin jälkeen ajattelin harjata Roopen turkin. Vaan Roope ei halunnut tulla luokse, se vain makoili sohvalla ja ihan vähän raotti silmiä ja antoi ymmärtää nukkuvansa nyt. Seuraavana päivänä tätä töissä ihmettelin kaverille, niin hän tuumas tähän, että "mieti nyt. Ensin käydään eläinlääkärissä ja sitten ollaan alla päin ja itkeskellään pari päivää. Mitä luulet koiran tuntevan silloin?" No niin, varmasti luuli joutuvansa piikille.

Lähes joka arki-ilta katselen telkusta Emmerdale sarjaa sohvalla. Viimeisen viikon aikana olen huomannut, että Roope kaivautuu kainaloon rapsuteltavaksi ja suukoteltavaksi. Olemme siis sinut ja suhde lämmennyt uudelleen. Muita anteeksi annon merkkejä on treeneissä. Into on jälleen katossa ja treenit edistyy nopeammin kuin ennen. Ehkä osittain myös siksi, että tavoitteeseen pääsy ei ole se tärkein juttu, vaan itse tekeminen ja samalla lihasten vahvuuksien yllä pitäminen. Ja kun ei enää ole pakko mielteistä treenaamista, ei haittaa, vaikka välillä ei treenattais ollenkaan.

Metsälenkit ovat osoittautuneet haasteelliseksi. Aina tähän asti on molemmat koirat pysyneet mun kanssa yhdessä. Muutosta on silläkin saralla. Ihan kuin koirilla olisi valtavasti ylimääräistä energiaa, sillä metsänreunaan tullessa ja remmit irrotettaessa molemmat lähtee kuin ohjukset, eivätkä koko lenkin aikana kulje mun kanssa yhdessä viittä minuuttia pidempään. Olemme siis palaneet luoksetulo harjoituksissa pentu tasolle =). Ehkä pitäisi mennä peilin eteen ja kysyä itseltäni, onkohan lenkit jääneet jotenkin vaillinaisiksi viime aikoina?

maanantai 10. helmikuuta 2014

Roope ja sen rikkinäinen lonkka

Ystäväni ilmoitti fb:n kautta, että joukkotarkistukseen haetaan osallistujia. Tähän mä heti tartuin. Nyt olisi mahdollisuus tarkistuttaa Roopen kroppa, olihan sillä ollut jo pitkään oireita vakavammasta asiasta.

Eläinlääkärissä oli oikein mukava vanhempi mies, joka kutsui meidät nukutushuoneeseen, jutteli niitä ja näitä, samalla nukutuspiikkiä valmiiksi laittaen. Kohta se jo sanoi, että valmis, voi mennä ulkopuolelle pötköttelemään. Nukutuspiikki laitettiin niin nopeasti ja huomaamatta, että tähän ei osannut Roope enkä minä reagoida. Taisi olla Roopelle ihka ensimmäinen eläinlääkärin kohtaaminen, kun ei itkettänyt. Koira alas ja makuupaikalle. Pidemmälle ei kerittykään, kun Roope oli jo umpiunessa.

Jokainen koira kannettiin kahden ihmisen voimin vuorotellen röntgen kuvaukseen ja sieltä pois. Kertaakaan en odotellessa miettinyt, mitä sieltä voisi löytyä, vaan ihan rauhassa odottelin tulevaa. Kun kaikki oli kuvattu, odoteltiin hetki ja sitten lääkäri tuli läheiselle tietokoneelle näyttämään kaikkien kuvat.

Kuvissa oli upeita A lonkkaisia koiria, joillakin saattoi olla ihan pientä piikkiä tai rappeumaa. Sitten tuli Roopen vuoro. "Oho, toinen jalka on monta senttiä pienempi kuin toinen. Vasemmasta lonkasta puuttuu pallonivel kokonaan, se on rikkinäinen. Kyynärät ovat ehjät, samoin selkä. Lihaksen ovat oikein hyvässä kunnossa. Oikein hienoa. Seuraava..."

Siis tä??? Mitä se sano???? Mitä siinä kuvassa oli???? Kaikki tuli niin nopeasti, että en millään tahtonut ymmärtää, mitä sanottiin. Kun kaikki kuvat oli katsottu, kysyin lääkäriltä, että mitäs nyt? Ei kuulemma mitään, jos eläintä ei itseään vaivaa mikään. On saattanut mennä jo pentuna rikki, esim. emo kääntynyt päälle synnytyksessä. Ja jos haittaa, niin sitten voi viedä keinonivel leikkaukseen." Siinä kaikki, mitä sain tyypistä irti.

Koko viikko meni kuin sumussa. Ensin vannoin itsekseni, että vien Roopen leikkaukseen, mutta kun leikkaus tehdäänkin vain nuorille koirille pitkän toipumisen ja kuntoutuksen vuoksi, oli se vaihtoehto pakko unohtaa. Ehkä myös siksi, kun leikkaus maksaisi 5000e. Sitten pähkäilin fyssarille menoa. Soitin eläinlääkäriasemalle ja pyysin kuvat itselleni, sen jälkeen varasin ajan hyvälle fyssarille. Vaikka ei hän pystyisikään Roopea ehjäksi taikoa, voi hän kuitenkin kertoa, mitä voimme harrastaa. Onhan harrastukset pitänyt Roopen hyvässä kunnossa tähänkin asti.

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Kaikenlaista talvella 2014

Kaikenlaista on tapahtunut viimeisen päivityksen jälkeen. Ei vaan ole huvittanut niistä mitään kirjoittaa, sillä olen vain nauttinut koirieni seurasta ilman, että pitäisi olla jotain ajatuksia tänne laitettavaksi. Kirjoitan nyt tammikuisesta hurvittelusta, kun muistui mieleen =).

Roopen kanssa käytiin tammikuussa muistelemassa HTM:n tekniikkaa Katja Tammisen kurssilla. Perillä vasta tajusin, että me harjoiteltaisiin enemmän freestyle temppuja, kuin HTM:ää. Enää ei tanssiminen ollutkaan niin helppoa. Varsinainen seuraaminen musiikin tahdissa oli todella lyhyt osuus, mutta hiton vaikea temppu osuus tuntui toooosi pitkältä. Jotenkin näin se meni... Ensin koiran piti kiertää vasen jalka kolmesti, sen jälkeen pujotella oikean jalan alta oikealle puolelle ja siitä seuraaminen muutaman metrin. Sitten mentiinkin jo ympyrää eri suuntiin, käännyttiin takaisin ja sitten oikealle seuraamista koiran ollessa takana. Meni todellakin yli hilseen koko treeni. Mulla ei ollut mitään jakoa saada Roope tekemään täydellisiä liikkeitä ja sen lisäksi vielä pysymään rytmissä... Ihan hirrrrveeeen vaikea treeni. Niin vaikea, että kurssin päätyttyä eksyin kaverin kanssa tunniksi metsälenkille, kun ei kontrollia enää yksinkertaisesti ollut jäljellä.

Viikko tanssikurssin jälkeen oli vuorossa TOKO kisat Roopen kanssa. Kisakirjasta huomasin, että viimeiset kisat meillä on ollut 2010, jonka jälkeen päätin, että ei enää ikinä. Pojot oli surkeimmat, mitä ikinä voi saada. Nyt oli tullut aika käydä testaamassa oma osaaminen ja onko käydyistä kursseista ollut mitään apua. No, olihan kursseista ollut apua. Sijoitus oli 5/12, pojoja 163.

Kuva: Marjo Saarinen
Koko syksyn kiusana on ollut kipeytyvät jalat ja ennen joulua ilmestyi oikeaan polveen rasitusvamma. Tokoa ei Roopen kanssa voinut harjoitella, vaan pakko oli keskittyä vain innokkaaseen palkkaamiseen ilman namia niillä lyhkäsillä lenkeillä, mitä pystyi tekemään. Ehkä juuri siitä syystä olen tulokseen niin hemmetin tyytyväinen.

Agin kanssa on ollut myös taukoa lähes kaksi kuukautta. Kun kävelemään ei pystynyt, niin miten sitten juosta? Olin kuitenkin ilmoittautunut tänään pidettyyn agi kurssiin, jossa kouluttajana toimi Sanna Kobylin. Treeni kulki todella hyvin ja juoksu oli kevyttä. Kiitos ihanan ystävän apu, joka aukoi oikean nilkan lukot, särkylääkkeen ja polvituen. Monta uutta asiaa tuli opittua, kuten esimerkiksi pakkojuoksu. Sitä hinkattiin ja hinkattiin, kunnes se meni lopulta oikein. Toinen mieleenpainuva harjoitus oli, kun kaksi estettä oli rinnakkain ja putki niiden takana. Eka este piti kiertää takaa ja siitä ohjata samanlinjaisesti toiselle esteelle ja siitä putkeen. Olin ensin ajatellut, että selviydyn siitä heittämällä valssin avulla. Mutta niin ei käynytkään. Mun oma liike meni jotenkin niin, että upposin esteiden väliin ja siitä kädet vain liukuivat sulavasti oikea vasemmalle ja vasen oikealle ja siitä putkeen. Tätä hinkattiin myös niin monta kertaa, että meni jakeluun.

Rosa käyttäytyi todella mallikkaasti. Sainkin kehuja, että Rosa on rauhallinen koulutettava, joka ei hötkyile eikä kuluta energiaansa leukojen loksuttamiseen. Mutta se mikä ei ole muuttunut, on se, että koira osaa, minä en.

Kuva: Anu Sarapaltio

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin... =)