Pelien kuningas, frisbee

Koirat saivat joululahjaksi yhteisen frisbeen. Luulisi, että se olisi yksinkertainen peli, mutta kummallakin oli aivan oma strategiansa:

 Mä sain sen!

 Paluu matkalle...

 ...kunniakierroksen jälkeen...

...frisbee palautuu heittäjälle.

Mä sain sen!

Paluu matkalle...

Hitsi, se putos!

Mihin se oikein meni?

Ai, tossa!



Oli se rankkaa, vaikkakin kivaa...

Roopelle heittoja lumihankeen taisi tulla kymmenisen kappaletta, mutta Rosan aika meni frisbeetä lumesta etsiessä, joten se sai vain yhden heiton.

Joulun toivotus

Roope ja Rosa emäntineen toivottaa kaikille oikein levollista joulua!

Pakkovalssiharjoitus ala Kati & Roope

Viime torstaina oli tämän syksyn viimeinen Sannan treeni. Olin radan opetellut jo kotona ulkoa, mutta radan valmistuttua hallilla en muistanut ohjaussuunnitelmastani yhtään mitään. Muistiani ei auttanut yhtään se, että Sanna kertoi miten rata mennään ja itse piti päätellä miten koiran ohjaa. Tajusin vasta jälkeenpäin, että olin seisonut Sannan kanssa kasvotusten, jolloin radan piirtyminen aivoihin meni väärinpäin. Vaikka kuinka yritin muistella, miten se menee, ei aivoissa tapahtunut mitään älyämiseen viittaavaa toimintaa. Tästä opin ainakin sen, että en ikinä enää seiso open edessä, vaan sen takana, tutustuessani rataan. Mulle ei tälläistä kämmiä ole koskaan Kivenlahden agissa käynyt, mutta siellä olenkin aina seisonut Kaisun takana.

Onneksi Sari ja minä saimme mahdollisuuden treenata kahdestaan viime sunnuntaina ATD-hallissa Konalassa. Radaksi valitsimme saman, minkä Sanna jo viime torstaina oli meille piirtänyt. Rata oli hieman jo piirtynyt mieleeni ja minun oli helppoa hahmottaa ensimmäisen kurvin jälkeinen pakkovalssi. Ei kun rohkeasti vain Roope radalle ja menoksi.

Ensin kaksi estettä loivasti yli, hyvä, ja siitä pakkovalssi hypylle ja putkeen. Ainiin, Roope on nopea. Olin jälleen myöhässä kääntymiseni kanssa. Palkka ja koira takaisin ensimmäisen esteen taakse. Tällä kertaa keskityin oikein kunnolla siihen, että alan heti kääntymään vastakkaiseen suuntaan, kun Roope aloittaa hyppäämisen toisen esteen kohdalla. Käsky ja lähtö ja KÄÄNNY! Ja taas liian myöhässä. Roope juoksi suoraan mun jalkoihin. Nyt alkoi olla jo itku kurkussa oman kömmimisen takia. Kolmas kerta toden sanoo... Ja kas, yhtäkkiä se alkoi sujumaan. Niin pääsin myös Roopen kanssa kokeilemaan tätä mutkikasta rataa onnistuneesti ja sain ilon hymyn kasvoilleni.

Rosan kanssa agility sujuu huomattavasti paremmin, koska Rosa on vielä ohjausriippuvainen. Kun en ole ihan varma suunnasta, Rosa hidastaa vauhtia ja antaa mun miettiä rauhassa mihin suuntaan olinkaan menossa. Olokin on paljon leppoisampi. Olin luvannut Sarille, että ajan Meten pois luotani, jos se tulee häiriköimään meidän treenejä. Ja tulihan se. "Voi pikkuinen, niin suloinen karvapalleroko se siinä" mietin. "AJA SE POIS!!! " huusi Sari kauempaa. Ai tä??? "Menehän siitä nyt, Mette" sanoin hyvin hiljaisella äänellä. Hmph vaan kuului kauempaa, kun Sari hymähti epäonnistuneelle karkotus yritykselleni. Minkäs minä sille voin, kun nautin Rosan kanssa treenaamisesta ja se antaa mun sisäiselle minälleni onnen tunteen. Eihän silloin voi olla oikeasti vihainen jollekin pikkuruiselle? Eihän?

Tässä tyylinäyte agista: huomaa, kuinka olen todella paljon myöhässä....

Kuva: Janne Lehtonen

Aktivointi, virikkeistäminen vai koulutus, osa II

No niin, nyt on sitten Tommy Wirenin luennon vuoro. Tommy taitaa olla koirakouluttajista niitä kuuluisimpia ja kun luentoa kuunteli, niin en ihmettele yhtään. Se tuli yllätyksenä, vaikkakin hetken mietinnän jälkeen ratkaisu oli looginen, kouluttaa hän koirankouluttajia kanoilla. Tommy itse toimii sanojensa mukaan rehtorina ja kanat opettajina. Idea oli todella hauska ja videoita katsellessa menetelmä näytti toimivalta.

Siis se luento. Luento kertoi koulutuksen rakenteesta ja ideahan on juuri se, minkä kaikki tiedämme, mutta emme osaa toteuttaa: koulutuksen on oltava hyvin suunniteltu ja rakennettu, ennen kuin aloitetaan. Se ei voi olla sitä mitä minä teen. Eli teen mitä huvittaa ja koska huvittaa... Harjoitusten tulisi olla hyvin yksinkertaisia ja treenin aikana pitäisi keskittyä siihen mitä tapahtuu nyt ja tällä hetkellä. Meikäläinen kun treenaa, niin pyrkii sellaiseen treeniin, mikä palvelisi mahdollisimman paljon valmista suoritusta... VÄÄRIN!!!! Taas kerran... (tunnen syvää häpeää...) Tommyn sanoin, mitä yksinkertaisempi treeni on, sitä nopeammin koira oppii. Tässä siis syy, miksi olen tahkonut TOKOa kohta kaksi vuotta pääsemättä täydelliseen lopputulokseen.

Koulutuksen tärkeysjärjestys on kiinnittää huomiota omaan toimintaan, miten koulutus tapahtuu ja missä. Toisena tulee palkitseminen ja kolmantena palkinto. Itse treenaan lähes aina samassa paikassa, kotona harjoittelen hyvin harvoin ja palkkana aina naksutin, lihapullat sekä isona kiitoksena pallo. Onneksi pallo tulee palkkana vasta sitten, kun treeniaihe vaihtuu. (Edes jotain meni oikein...) Mutta jos ajatellaan lausetta, että miten toimit koirannäkökulmasta, niin en kai mitenkään. MINÄhän olen se joka käskyjä latelee... Toisinsanoen, en aina välttämättä ole niin mielenkiintoinen, kuin tulisi olla...

Palkkaamisessa tärkeintä on kiinnittää huomiota, mistä palkataan, mihin palkataan, meneekö palkka pois minusta vai tuleeko palkka minusta päin... Kuinka monta kertaa palkataan ja toteutuiko vahvistetiheys. Vahvistereaktiolla tarkoitetaan treenin kestoaikoja, jotka vaihtelevat, esim. 2 - 5 - 8 - 3 kertaa. Tämän olen tiennyt ja onneksi olen niin tehnytkin. Emmi jo aikoinaan teroitti, että pitää varoa, että koira ei pääse ennakoimaan. Mutta mihin suuntaan palkataan... Ymmärrän kyllä, että luoksetulossa palkka ei voi mennä minusta poispäin, vaan se tulee minulta. Mutta entä ruutuun meno? Sehän voi tulla minulta tai sitten se on ruudussa. Kumpi siis on oikein tai väärin...Yllätyksenä oli myös se, että koiralle annetaan 5s aikaa korjata virheellinen suoritus onnistuneeksi. Meikäläinen on tähän asti ottanut liikkeen uudelleen ja uudelleen aina niin kauan, että se onnistuu.

Apuvälineiden käyttö on ehdollistamista ja yleisesti ottaen ne ovat toimivia välineitä. Mutta ne pitää ensin opettaa koiralle ja tarkkailla koiran reaktiota niihin. Kouluttajalla täytyy olla varma käsitys siitä, minkälaista tarkkuutta vahvistaminen edellyttää. Tämä selittää sen, miksi välillä naksutin jäi multa pois. Huomasin jossain vaiheessa naksuttelevani ihan vain siksikin, että halusin koiran huomion. Nyt se on taas käytössä ja olen kiinnittänyt tähän enemmän huomiota kuin ennen. Tähän perustuu lause: opeta ensin itsellesi apuvälineen käyttö, sitten vasta koiralle. Mitä täsmällisempi koulutus, sen mukainen apuväline.

TIEDÄ MITÄ HALUAT JA MITÄ ET HALUA

Jokainen koira oppii parissa sekunnissa (ei mun mielestä...). Väärin tekemisen palaute on oltava kontrolloitavissa. Tämä on syy, miksi suositellaan palkaksi ruokaa eikä palloa. Ruoka palkkaa vain kerran, mutta esim. pallo palkkaa koko ajan. Niin kauan kuin koiralla on pallo suussa, se palkkaa itseään.

Tätähän siis piti kokeilla, kun tulin töistä kotiin. Roope noutajan tapaan ottaa aina suuhunsa jonkun lelun ja tulee ovelle huutamaan, kun tulen kotiin. Olen nyt kaksi päivää tehnyt niin, että otan sisääntullessani Roopelta pallon pois, katson sitä silmiin ja pyydän olemaan hiljaa. Roope on hölmistyneen näköinen ja ihan hiljaa. Annan lelun takaisin ja meteli alkaa taas. Otan pallon pois ja Roope hiljenee. Annan pallon takaisin kehujen kera ja taas alkaa meteli. Pallo pois ja Roope hiljenee. Annan Roopelle pallon ja se lähtee pois. Yes, 1-0 mun hyväksi. Tämä siis todella toimii. Nyt ei enää huudeta sille, että hae lelu tai ota lelu tai muuta yhtä tyhmää, vaan annetaan lelu, kun se on hiljaa.

TEE AINA KOULUTUSSUUNNITELMA

Mieti, mitä eläimen pitäisi tehdä, jotta se vahvistaisi oppimista. Mitkä ovat kriteerit? Kun eläin on antanut sen, mitä halusit, mitä teet seuraavaksi. Mistä tiedät, mikä on seuraava?

Koulutuksen rakenne:

• Tavoite pilkotaan osatavoitteiksi
• Toiminnan aikaansaaminen
• Alkuyleistys
• Vihjeen liittäminen
• Latenssi
• Ärsykekontrolli
• Yleistäminen
• Siedättäminen
• Määrä, kesto ja etäisyys

Tämä on  mulle vielä hepreaa, mutta onnekseni voin myöntää edes sen, että nämä ovat hyvin tulleet esille agilityssa. Tokoon en tätä vielä osaa sijoittaa. Harjoitusta, harjoitusta...

TOIMINNAN AIKAANSAAMINEN

Kun tiedät mitä haluat, houkuttelu mahdollisimman nopeasti pois. Muista palkkion suunta. Kohteet, opetetaan shapingilla (ei tajuu, ei tajuu), vihjeen liittäminen (sanallinen käsky) annetaan siinä vaiheessa, kun käytös on 80-90%:a tavoitteen mukainen.

ÄRSYKEKONTROLLI

• Toiminta tapahtuu antamalla vihje
• Toimintaa ei ole, jos ei ole vihjettä.
• Ei toimintaa, jos aiemmin on opetettu käsky.
• Toimintaa ei tapahdu, kun esitetään tuntematon vihje
• Käskyn jälkeinen toiminta on tärkeintä.

Eli ärsykekontrolli tapahtuu vain käskystä!

LATENSSI

• Aika, joka kuluu vihjeen antamisesta reaktion alkamiseen.
• Osa kaikkea koulutusta.
• Liittyy kaikkiin käytöksiin.

YLEISTÄMINEN

Toista harjoitusta ympäristössä, joissa voit pyytää käytöstä, esim. pihassa, lenkillä, kadulla, metsässä jne.

JOS KOIRA EI TEE MITÄ PYYDÄT

• Koira ei tunne vihjettä niin hyvin kuin luulet
• Ynpäristössä on jotain häiriötekijöitä, jonka aikana et ole harjoitellut.
• Koirasi teki virheen. Mitä sitten? Sellaista tapahtuu...
• Käytöksen koulutus on vielä kesken.

MÄÄRÄN LISÄÄMINEN

Toimintaan lisätään etäisyyttä, kestoa, toistojen määrää, vahviste aikataulujen käyttö.

LIIAN AIKAINEN MÄÄRÄN LISÄÄMINEN HEIKENTÄÄ TULOSTA

Et revi siitä...

Virike vai aktivointi tai kenties koulutus

Viimeiset neljä päivää ovat kuluneet tiiviisti messarissa. Ensin torstai ja perjantai meni näyttelytiloja rakentaessa, sitten lauantai luennoilla istuessa ja sunnuntai Meten suoriutumista jännittämässä. Näiden neljän päivän aikana on tullut valtavasti uutta tietoa, uusia tuttavuuksia sekä mielenkiintoisia tilannekatsauksia. Kaikista vähiten elämyksiä antoi perjantai-iltana hellalle unohtuneen vedenkeittimen palo. Kiitos siitä uskoakseni kuuluu Roopelle, joka on näin vanhemmiten alkanut ratsata keittiön pöytiä mahdollisten ruokalöytöjen varalta. Onneksi ei mitään suurempaa vahinkoa syttynyt, vaan säästyimme ainoastaan kolme päivää kestäneellä palaneen käryn hajulla.

Messarissa lauantain luentojen aiheina oli Miia Kantinkosken pitämä Kivaa koiran kanssa - kotikoiran kanssa sekä Tommy Wirenin koulutuksen rakenne. Molemmat luennot olivat todella hyviä ja mielenkiintoisia, vaikkakin täysin erilaisia. Tässä muistiinpanojen yhteenveto:

Miia Kantinkoski:

• Aktivointi ja virikkeistäminen ovat kaksi eri asiaa. Aktivoinnissa käytetään aivoja, pohditaan ja opiskellaan uutta. Virikkeistämisessä tyydytetään käyttäytymistarpeita. Kävimme läpi virikkeistämistä.
• Luonnon oloissa koira käyttää hajuaistiaan saaliin löytämiseksi, vaanii ja raatelee sen syödessään. Siksi olisi hyvä tehdä ruokailusta hankalaa, esim. kongin avulla. Kotiin tullessani laitoin koirille silikonipalloihin, jotka muistuttavat kongeja, iltaruuan. Ruuan saamiseksi kumpainenkin käytti aikaa kaksi tuntia. Rosa oli uudesta ruokailutavasta niin innoissaan, että tuli luokseni yöllä pallo suussa ja häntä heiluen tahoten lisää virikettä. Hienoa, tämä siis toimii. Mutta en voi heitä kuitenkaan jättää keskenään syömään palloista, sillä jos Rosan pallo häviää vahingossa sohvan alle, käy se kuin yleinen syyttäjä Roopen kimppuun ja vaatii saada Roopen pallon itselleen.
• Koiralle voi tarjota erilaisia ruoka-aineita, esim. hedelmiä. Kumpainenkaan koira ei pistä poskeensa vahingossakaan raakoja kasviksia tai hedelmiä. Jos sitä ei ole kypsennetty ruuan seassa, niin antaa olla...
• Jäätyneen ruuan tarjoaminen. Eikös kieli jää jäähän kiinni? En taida kokeilla...
• Lepääminen ja lähellä olo omistajan kanssa sohvalla, samalla kun ihmiset keskittyvät TV:seen. Tämä on Rosalle hyvin luontaista. Kun asetun mukavaan asentoon sohvalle torkkupeiton alle, niin Rosa käpertyy kainaloon ja Roope jalkojen taakse. Toisinaan, kun Roopelle iskee mustasukkaisuus, se pompahtaa mahan päälle makaamaan, vaikka Rosa olisikin vieressäni.
• Kääriytyminen lämpöisen peiton sisään tai petaaminen. Koira kaipaa kaivamista. Ahaa, tämä selittää sen, miksi joka päivä töistä tullessani sänkyni on uudelleen pedattu. Tästä huolimatta en todellakaan aio rakennuttaa sisälle hiekkalaatikkoa tai muutakaan multakasaa...
• Pieneen tilaan änkevä - viittaa luolakoiran käytökseen.
• Sosiaalistaminen sekä kasvojen nuoleminen - lisää koiran hyvinvointia ja turvallisuuden tunnetta. Tästä lähin en kanna enää huonoa omaatuntoa, kun Rosa ja Roope haluavat kiehnätä ja pusutella. Jonkun käsityksen mukaan koiran suu putsaantuu 7 minuutin kuluessa. Eiköhän se sitten ole ihan puhdas....
• Ulkoiluun ja liikuntaan liittyy muitakin tarpeita kuin juokseminen. Lenkeillä kannattaa silloin tällöin suosia jorpakoissa lillumista sekä hajuaistin avulla ympäristön tutkimista. Tänään iltalenkillä päätin, että minulla ei ole kiire minnekään eikä minun tarvitse hoitaa kuntoani kovaa kävelemällä. Tuloksena sain rennot olkapäät sekä monta kaunista ohitusharjoitusta. Rosa ei ärähtänyt kertaakaan vastaantulevalle. Wau, sanoisinko.
• Koiran rodusta riippuen, pehmolelujen raateleminen. Kun koira raatelee pehmolelun muutamassa sekunnissa, se viittaa tappamisviettiin. On paljon helpompaa tyydyttää vietti ostamalla vaikka kirpparilta halpa pehmolelu, jonka se voi raadella muutamassa sekunnissa. Jos koira pääsee tappamaan, sitä viettiä ei enää vie mikään pois, ei edes pehmolelut. Glup, tästä järkyttyneenä tajusin, että Roope on tappaja. Tuo ihana luppakorva, joka on niin pehmeä ja kiltti... Ehkä sittenkin haen kirppareilta niitä pehmoleluja...
• Haisteleminen. Voi treenata veri-, nakki- tai ihan mitä vain jälkeä. Pääasia on, että tuuli kulkisi jäljestä poispäin, jolloin koira ei saa hajua ilmasta, vaan sen on pakko ottaa haju maasta. Tätä voisin ehkä kokeilla... Kerran kokeilin jälkeä linnulla ja Roope raateli sen niin, että ei jäänyt kuin raato jäljelle. Ainiin, Roopehan oli tappaja...
• Ruuan voi heittää nurmikolle, tavaroita voi piilotella. Pääasia on, että koira joutuu etsimään. Meeri on joskus leikkinyt Roopen kanssa piilosilla oloa metsässä ja aina kesäisin käyn heittämässä palloa metsässä niille. Eiköhän tuo riitä...
• Paimentamisvietti: kontrolloi liikkuvia esineitä, esim. palloa tai tokoseuraaminen eri vauhdissa. Palloa kummatkin rakastaa ja varsinkin futispalloa. Seuraamistreenissä tuleekin yleensä täyden kympin suoritus silloin, kun sekoitan kävelyä, hiipimistä sekä juoksemista samaan treeniin. Hmmm..., ovatko nämä koirulit paimentajia...?

Summa summarum: TUTUSTU KOIRAASI, ANNA SILLE MAHDOLLISUUS
Jep, jep. Haen kirpparilta vanhoja futispalloja sekä pehmoleluja. Kätken ruokaa silikonipalloon sekä teen lihajäädykkeitä koirilleni.

Tommyn muistiinpanoihin täytyy ensin paneutua, joten kirjoitan ne tänne myöhemmin.

Yökuvaus harjoitus

Ulkona on niin mahtava lumipeitto joka puolella, että onhan siitä ihan pakko yrittää ottaa kuvia. Surkeita ne mun otokset on edelleenkin, mutta aikaisempiin kuviin verrattuna kehitystä on tapahtunut... ;).

Voiko Suomi enää kauniimpi olla?

Kameran käyttökoulu osa 6, kertaus

Pääsin töiden kautta yhden päivän kestävälle digikameran käyttö -kurssille. Suurin osa kurssilla käydyistä aiheista oli puolittain tuttua, joten osasin ottaa päivästä enemmän irti, kuin jos olisin käynyt kurssin puolivuotta sitten. Mulla oli kurssille mennessä paljon kysymyksiä, mihin olisin halunnut vastauksia, mutta kun ope tuumasi mulla olevan vanha kamera, en kehdannut enää kysyä mitään. Niinpä tyydyin tekemään muistiinpanoja ja tutustumaan oman kameran asetuksiin myöhemmin. Vahinko vain, että mun kamera oli Meerillä koko viikonlopun ja pääsin testaamaan oppejani vasta tänä aamuna, kun taivaan täydeltä tuli lunta. 

Oppien pohjalta tein muutamia asetuksien muutoksia:

• Mitä isommat pikselit, sitä parempi kuvalaatu. Joo, tämän mä jo tiesin. Mutta sitä en tiennyt, että kuvan pikselit pystyy laskemaan kertomalla leveyden korkeudella. Yhteistuloksena tulisi olla noin 8 miljoonaa. Pahus sentään, mun kuvissa niitä on noin 3 miljoonaa. Jotta pääsisin edes lähellekään 8 miljoonaa, on mun nostettava kuvan koko 8M:ään ja kuvasuhde pidettävä 4:3:na.
• Valot ja värit, w.balance. Jos vain mahdollista, valkotasapaino asetus kannattaa pitää aina AWB:lla, jolloin kamera itse tunnistaa valon kirkkauden ja säätää asetukset sen mukaan. Sisätiloissa, jolloin ulkoa saattaa tulla luonnonvaloa ja toiselta suunnalta halogeenivaloa, voi asetukset tallentaa itse. Se on vielä kokeilematta.
• ISO-herkkyys. Kannattaa pitää automaattisena. Sääntönä on, että mitä herkempi kenno, sen enempi kohinaa.
• Aukko ja suljin. Aiheesta keskusteltiin paljon. Kaikki mitä mä siitä ymmärsin, oli, että kannattaa asentaa itse A puolella sopivan aukon, niin kamera itse muuttaa sen mukaan sulkimen arvon.
• Onnistuneen kuvan salaisuus. Mitä lähempää kuvan ottaa, sen epäonnistuneempi se on. Tämän allekirjoitan täysin. En ole vielä kertaakaan onnistunut lähikuvissa, vaikka kuinka olen asetuksia vaihtanut.

Tänä aamuna siis olin muuttanut kuvan koon 8M:ään, kuvasuhteen 4:3:een ja Intelligen iso 400:aan. Pict.adj:stä nostin sharpnessin ja noise reductionin yhdellä pykälällä ylöspäin. Tässä tämän aamun saldo:

Kuvat on ehkä hieman tarkempia kuin ennen ja kuvien onnistumisprosentti oli suurempi aikaisempaan verrattuna. Opiskelu jatkuu edelleen...

Oppi ojaan vai kaaliin?

"Elämä on pelastettu!" Näin tuumailin, kun Sanna Lehtonen ilmaantui Juvanmalmin hallin ovesta sisään ja oli lupautunut meitä treenaamaan neljän kerran verran. Kyllä musta nyt tulee vähintään maailmanmestari Rosan kanssa agissa.

Jo heti alkuun, vaikka estesuoritus oli hyvin yksinkertainen, huomasin itsessäni enemmän virheitä, kuin laki sallii. Ensiksikin, kunto on liian heikko, hartiaseudun kireys ei anna myöten kuvitteelliselle kynällä piirtämiselle sekä suuntavaiston puutteellisuus tuo lisä haastetta.  On todella onni, että harjoittelemme ihan pieniä radanpätkiä, jotta mun äly riittää sulattamaan niitä tosiasioita, mitä ilmenee harjoitellessa.

Kaikista puutteista huolimatta, olen oppinut parilla ekalla kerralla jo valtavasti. Niistä monista opeista koen kaikista tärkeimmäksi palkkaamisen jalon taidon, käsien yhtenäisen liikkeen hallitsemisen, omien virheiden hyväksymisen sekä kunnioituksen valmentajaa kohtaan.

Joulukuun puolessa välissä tulee kaksi vuotta täyteen siitä, kun olen aloittanut koirien kanssa aktiivisen TOKO harrastamisen. Ensimmäisen puolen vuoden aikana meillä oli ilo ja kunnia olla valmennettavina, mutta sen jälkeen olen treenaillut vain ystävien kanssa ilman varsinaista suunnitelmaa. Tuloksena tästä sähläämisestä on Roopen kanssa neljä TOKO kisaa surkein pojoin ja Rosan kanssa vasta suunnittelen meneväni nakkimölleihin.

Kyllä se on niin, että ilman tarkkaa suunnitelmallisuutta ja ahkeraa harjoittelemista ei menestystä ole luvassa. Saa nähdä, mihin vielä päädyn näiden harrastuksien kanssa, palkintopallille vai ojaan ;).

Roopen viikonloppu

Mua rupee ihan kohta nyppii oikein toden teolla. Mä ja Rosa päästään aamuiselle metsälenkille ainoastaan kahtena aamuna viikossa ja AINA mutsin pitää kantaa jotain typerää laatikkoa mukanaan. Sit se vähän väliä jää jonnekin kulman taakse ja huutelee typerän näköisenä sieltä "huhuu, tääääännneeee". Kun me Rosan kanssa mennään sen luokse, niin joskus saadaan nami, joskus ei. Seki on tosi tylsää, et aina ei voi tietää, milloin se nami tulee. Tätä mieltä mä olen tästä touhusta:

Musta ja Rosasta olis tosi ihanaa, kun saatais vain haistella ja maistella elämää ihan rauhassa.

Mutsi ei tajuu, et maailmassa on niin paljon muutakin kuin se. Esim. lumen alla saattaa olla ihan mielettömän ihanasti medium asteella mätääntynyt vanha nenäliina. Tai sit siel voi olla jotain saman tyyppisii elukoita kuin me, mut paljon pienempiä.

Tässä on meidän lähijärvi. Se on jo jäässä, mut mutsi ei päästäny mua menee sinne. En mä oikeastaan olis halunnutkaan mennä, kun jää oli niin pirun liukas. Vähän me Rosan kanssa siinä dallailtiin ja koeteltiin jään kestävyyttä.

Mun mutsi odottaa jo ihan kypällä, et se isompi lammikko, jossa ollaan muutaman kerran käyty kimppalenkillä joittenkin vesiäisten kanssa, jäätyisi. Niille kimppalenkeille tulee joskus kivoja tätejä ja setiä, joiden taskut tuoksuu ihanasti nakeille. Joillakin tyypeillä on vain jotain nappuloita, mut ne tyypit mä jätän rauhaan.

Eiks oo aika makee jälki. Tää on varmaan jonkun sellaisen pienen elukan, mut en tiedä kenen. Meidän jengiin tulee joskus sellainen pieni kiusankappale, jota kiljutaan nimellä Mette. Sen mude on joku luonnontieteilijä, kun se tietää ihan kaiken luonnosta. Mä taidan kysyy siltä, mikä tää jälki on. Must tuntuu, et se ei ehkä oo myyrän jälki...

Ollako jumi, vai eikö olla jumi...

Mistähän se johtuu, että aina pelkää pahinta, eikä vahingossakaan tule ajatelleeksi mitään toista vaihtoehtoa...

Roopen jalka on tästä oikein hyvä esimerkki. Viime aikoina on paljon keskusteltu D-lonkkaisista koirista ja siitä, voiko niiden kanssa harrastaa agilitya. Tietenkin voi, olen aina tuumannut, enkä ole koskaan edes ajatellut tutkituttaa Roopen lonkkia tai selkää. Mutta kun Roopen jalka tuli kipeäksi, tietenkin oletin sen johtuvan kipeistä lihaksista tai ehkä vielä pahemmasta, piilossa kytevästä selkävammasta.

Monen monituista vinkkiä sain, kuinka lonkan koukistajia avataan ja kuinka saan rennoksi selän lihakset ihan pienellä kevyellä liikkeellä. Ja mikä olikaan syy tähän episodiin: anturassa oleva pienen pieni reikä. Ei kai sitä huvita juosta ja temmeltää, jos jalkapohja on auki. Torvi minä... Sen verran voin aina puolustaa itseäni, että ihan oikeasti vasemman puoleisen jalan lihas oli jäykkä, eikä jalkaa kyennyt venyttämään...

Lumesta lumoutuneet

Vasta on marraskuu ja meitä jo hemmotellaan lumella sekä rauhoittavilla metsämaisemilla. Rauhallinen ja rauhallinen... Lenkin lopussa tuli useampikin koirakko vastaan, jotka nauttivat ihanasta kiireettömästä sunnuntai aamusta. Suurimmaksi osaksi saimme kuitenkin olla vain kolmistaan. Kuvien onnistumisprosentti ylitti kaikki toiveeni ja odotukseni, kiitos Lidlin koirasuklaan:

Rosan juoksut on juostu ja meidän evakkoaika on päättynyt. Pääsemme vihdoin yhteislenkeille sekä tapaamaan kavereitamme. Roopen askeleet ja jalkojen asento alkavat muistuttaa normaalia ja se nauttii suuresti, kun saa juoksennella lumen seassa. Terveistä jaloista huolimatta, Roope on agista muutaman viikon saikulla ja saa nauttia joka iltaisesta pumppauksesta sekä hieronnasta.

Veny, lihas, veny!

Susa oli jo muutaman kerran sanonut mulle, että Roopen takajalan lihas on kireä. Susa oli agitreenaamisen jälkeen yrittänyt Roopen jalkoja venyttää ja silloin huomannut sen. Ajattelin vain, et joo, onhan ne välillä kireät. Mutta kun Roope ei normaalissa kävelyssä jalkaansa mitenkään aristanut, en sitä sen kummemmin ajatellut.

Eilen omien agitreenien jälkeen illalla venytin hieman Roopen jalkoja ja kas kummaa, oikea jalka suoristui taaksepäin, mutta vasen ei. Hieman huolestuneena asiasta purkauduin työkaverilleni, joka tietää niksit kireisiin lihaksiin ja näytti miten minun pitäisi jalkaa venyttää, jotta aineenvaihdunta lähtisi jalassa liikkeelle. Täytyy myöntää, että kun makasin koekaniina ja mulle opetettiin oikeanlainen venytysliike, niin se tuntui äärettömän hyvältä ja kipu omasta jalastani lähti.

Ja eikun kokeilemaan. Metsälenkin ja iltaruuan jälkeen laitoin Roopen selälleen lattialle, otin takajalat vatsaani vasten, laitoin vasemman käden sen pyllyn alle, oikean käden sisäreiden päälle ja ihan varovasti nostin lonkkaa ylöspäin muutaman millin verran. Roope katsoi silmät suurina suoraan minuun ja työnsi omia jalkojaan tikkusuorana kohti kattoa. Ilmeistä ja eleistä päätellen nautinto oli suuri.

Kun muutaman pumppauksen jälkeen kokeilin Roopen takajalkojen venyttämistä, niin yllätyksekseni huomasin jäykän jalan nousevan suorana taaksepäin. Kyllä se teki mut onnelliseksi, sillä jos tämä temppu ei olisi auttanut, niin vika olisi saattanut löytyä selästä. Siihen diagnoosiin olisikin Roopen agiura päättynyt.

Juokse, narttu!

Rosan juoksuista tämä kierros on ehdottomasti pahin. Koskaan ne eivät ole olleet samanlaiset, mutta musta ainakin tuntuu, että nyt meni överiksi.

Juoksut alkoivat ensin kakkimalla sisälle. Sitä kesti viikon. Viidennen päivän jälkeen olin jo ihan maassa ja oli pakko soittaa kaverille, että ei koirasta henki lähtisi. No, lohtuahan sieltä tuli. Sari tiesi kertoa, että joskus nartut reagoivat juoksujen aikaan niin, että maha menee sekaisin. Hyvä, se ei siis johdu siitä, että kelloja siirrettiin taaksepäin eikä Rosa pystyisi pidättämään työpäivän ajan.

Nyt, kun alkaa olla ne tietyt flaksipäivät kyseessä, käy palliton Roope liiankin kuumana. Se on jatkuvasti nuoleskelemassa Rosan korvia ja takapuolta. Ei se anna sille edes hetken rauhaa. Rosasta näkee, että sitä alkaa jo väsyttää, mutta jos Roope lopettaa kiusaamisen, niin Rosa narttu alkaa härnäämisen. Voi kunpa pian tämä menisi ohi ja alkaisi taas normi arki.

Aamulenkin kuvasaldo

Syksyinen aamu on harmaa ja masentava ikkunasta katsottuna. Mutta kun ulos lähtee reipas mieli mukana, niin maailma muuttuukin kauniiksi. Tässä tämän aamuisen aamulenkin kuvasaldo: