Roope ja Rosa

Roope ja Rosa

sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Taustana kivikko, meri ja kaislikko

Aurinko ja sunnuntai; hyvä syy lähteä rantaan uittamaan ja kuvaamaan koiria =)...








torstai 23. kesäkuuta 2011

Juhannuksen toivotus

Ryhmärämä Espoosta toivottaa
Oikein hyvää juhannusta!


keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Häiriö nimeltä fillaroivat likat

Kesä on parhaimmillaan, joka tarjoittaa sitä, että treenikaverit ovat kadonneet. Samoin ovat kadonneet asuinseudullani hengailevat olutta kittaavat tai muuten vain nurkissa pyörivät nuoret. Liekö uimarannat vetävät enemmän puoleensa kuin vieressä nököttävä yläasteen piha, mistä yleensä näitä meluavia haasteita on löytynyt. Tuntuu, kuin koko kylä olisi autioitunut. Olin kuitenkin päättänyt vetäistä tänään treenit, pakkasin kamat ja suuntasin kulkuni läheiselle koululle. Kentälle päästyäni häirikkötutkani havaitsi kaksi tyttölasta fillareilla kentän päässä. YES! Häiriöööööö!!!!

Tein pikasuunnitelman paikkamakuutreenistä ja sen jälkeen suuntasin kulkuni Roopen kanssa tyttöjen luokse. "Hei, onko teillä kiire jonnekin?". "Ei ole", tytöt vastasi. "Tosi kiva. Voisitteko kenties auttaa mua treenaa näitä kahta koiraa?". "Joo, voidaan me". Yes, yes, yes!!!!, tuumin ja hieroin käsiäni yhteen. Nyt Roope, tuleekin hyvä treeni, mietin mielessäni.

Ihan ensimmäiseksi vein Roopen paikkamakuuseen ja samalla jäin seisomaan aivan Roopen lähettyville. Tytöt lähtivät kiertämään myötäpäivää pyörillään Roopen ympäri ja se pysyi paikoillaan. Sen jälkeen siirryin Roopen taakse ja edelleen tytöt pyöräilivät meidän ympärillä. Roope ei reagoinut millään lailla. Sen jälkeen nostin panoksia ja pyysin tyttöjä tuomaan pyörät parkkiin Roopen viereen ja siitä juoksemaan Roopesta katsottuna taaksepäin. Hieman Roope katseli tyttöjä vuorotellen ihan kuin olisi ollut tennismatsissa, mutta ei noussut. Sen jälkeen tehtiin sama väärinpäin, tytöt juoksivat Roopen takaa pyörilleen, ottivat pyöränsä ja lähtivät ajamaan pois. Ei mitään reagointia. Yes! On se aika pomminvarma koira =).

Seuraavaksi olikin Rosan vuoro. Laitoin Rosan istumaan vierelleni ja tytöt tulivat ajelemaan ympärille. Rosa vilkuili ja pälyili tyttöjä, mutta pian rentoutui ja alkoi syödä lihapullia. Sen jälkeen laitoin Rosan maahan ja edelleen tytöt pyöräilivät meidän ympärillä. Rosan silmät muistuttivat enemmänkin rulettia, mutta jännityksestä huolimatta ei lähtenyt mihinkään. YES! Viimeinen koitos oli pyörien laittaminen Rosan sivuille ja tyttöjen juokseminen pois ja takaisin sekä pyörien haku. Rosa pysyi kuin pysyikin paikkamakuussa koko treenin ajan. Palkaksi hyvästä treenistä heitin Rosalle palloa ja kuinkas kävikään, pallo lensi tyttöjen jalkoihin. Rosa hetken mietittyään haki pallon hyvin, hyvin varovaisesti ja heti kun pallo oli suussa, lähti pinkomaan tytöistä poispäin.

Kertakaikkisen hienot treenit. Olen todella ylpeä pikku kullanmuruistani, sillä en ole koskaan aikaisemmin uskonut saavani Rosaa tälle tasolle treeneissä. YES!

Täytyy vain toivoa, että jatkossakin löytyy edes jonkinlaista häiriötä, vaikka vain ihan pientä. Ettei ihan kaikki katoaisi tältä seudulta ;).

torstai 16. kesäkuuta 2011

Hyvä, ei hyvä, hyvä, ei hyvä...

On päiviä, jolloin kaikki menee pieleen aamusta asti. Sellainen päivä mulla oli tänään. Heräsin hyvissä ajoin jo ennen herätyskellon soittoa, jotta varmasti kerkiän ottaa kaikki vastoinkäymiset vastaan, mitä tällä päivällä on tarjota.

Varsinainen aamu meni töissä oikein hyvin. Muistin tehdä kaikki tarvittavat tehtävät ajoissa eikä mikään paikka hajonnut. Mutta kun lähdin tekemään työtä, mikä ei olekaan ihan rutiinia, niin siitä se alamäki sitten alkoi.

Laittaessani eilen vietetyn työkaverin 50v juhlien kuvia koneelle, huomasin niiden olevan surkeaakin surkeimpia. Ehkä muutama testikuva oli onnistunut, joka oli otettu kahvikupeista ennen juhlien alkua sekä päivänsankarille annetuista kukista. Seuraavaksi sössin viikkotyöohjelman niin pahasti, että siitä ei saa enää mitään tolkkua eikä virhettä voi edes kumota, kun tuli painettua tallenna -nappulaa. Ja tietenkin tämä viikkolista on tehty kolmelle seuraavalle vuodelle. Itku kurkussa anelin apua atk-vastaavalta, joka tietenkin oli tänään koulutuksessa. Ongelma jäi ratkaisematta ja odottelemaan huomista, jolloin saan huutia ja toivottavasti myös apua... Katsoin parhaimmaksi tulla kotiin jo aikaisemmalla bussilla, niin pahasti otti päähän. Ja tietenkin kotiin tullessani huomasin EKK:n lehden tulleen, missä oli artikkeli kisaan valmentavista TOKO treeneistä. Siinä kerrotaan juuri samoista ongelmista, missä minäkin painin. Artikkelissa liikkeet tehdään samallalailla, kuin mihin minäkin treeneissä pyrin, mutta ainakaan ne ei meillä pelitä. Ehkä se johtuu siitä, että minä en jaksa treenata neljänä iltana viikossa, viisi minuuttia kerrallaan.

Murheen murtamana otin koirat ja vein ne uimaan. Olin saanut eilen illalla 2,5h tuntia yksityisopetusta kameran käytöstä ja päätin lähteä kokeilemaan, muistanko edes puoliakaan, mitä mulle on sanottu. Muistinhan minä, mutta vasta kuvia katsoessani kotona koneelta. No, oli mulle jotain jäänyt päähän ja tässä todiste siitä:







Nyt alan olla hyvällä tuulella. Onko hyvän tuulen syy se, että söin lähikaupan isoimman jätskin vai se, että rakastan omia kuviani. Sitä ei tiedä. Vai onko syynä yli 100:n kuvan selaaminen miettien samalla, "hyvä, ei hyvä, hyvä, ei hyvä, ei hyvä, ei hyvä..."jne. Kuvia katsellessa ei enää murheita muistella =).

sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Uintikisan antia

Vesipelastuskoirien SM uintikisa 12.6.2011 Lopella. Tässä kisan antia:

Kuvat: Seppo Kukkonen

 "Minne mua viedään....?"

 "Aika kesy juttuhan tää oli..."
 "Hitsi, korviin meni vettä..."
 "Nyt mut on hyljätty..."
 "Mä en pääse täältä! Tuu hakee!!!!"
 "Tuuppas perkele mut veteen" 
"Ihanaa!!!! Saan kerrankin rauhassa uiskennella, eikä kukaan roiku pannassa kiinni..."
 "Jokos tämä ihanuus loppui????"
"Sit sitä namii!!!! Kato hei tänne!!!! Viittix ojentaa sitä palkkaa?????!

Tämähän meni siis niin, että uintikierroksia oli kaksi, joiden aika laskettiin yhteen ja neljä parasta pääsi jatkoon. Ensimmäisellä kierroksella Rosa hyppäsi veneestä käskystä, ui rantaan tavallisen tappavaan tahtiin. Sillä ei tuntunut olevan mihinkään kiirettä. Toisella kierroksella sama juttu. Aikaa meni vain kaksi sekuntia kauemmin, kuin ensimmäisellä kierroksella.

 Roope sai ensimmäisellä kierroksella 10s sakkoa, koska se jouduttiin tuuppaamaan alas veneestä. Uintivauhti rantaan oli h y v i n hidas, liekö nauttinut hiljaisuudesta ja rauhallisuudesta vedessä, kun kerrankin sai olla yksin uimassa. Jopa toiminnan järjestäjiin kuulunut henkilö tuumasi, että Roope nautiskeli uidessaan. Toisella kierroksella Roope osasi jo itse hypätä veneestä veteen ja uintivauhti oli jo reippaampi. Aika parani yli 20 sekunnilla.

Lopputuloksena Rosa oli Midiluokan kuudes ja Roope Maxiluokan viimeinen. Olen tyytyväinen tuloksiin, sillä päivän anti oli mielestäni se tärkein, mitä tältä reissulta sain =).

Palkkakin tuli, kun oli sopiva hetki. Kotimatkalla pysähdyimme levähdyspaikalla kahville ja samalla koirat saivat nauttia ihanasta, tuoreesta kalkkunan kaulasta.

torstai 9. kesäkuuta 2011

Päätös; noudatetaan vai ei noudateta....

Olen päättänyt, että en aikatauluta omaa elämääni enää minuutilleen ja pyrin siihen, että välillä tekisin ihan jotain muuta, kuin mitä tavallinen arki pitää sisällään. Niinpä hetken mielijohteesta päätin osallistua ensi sunnuntaina pidettäviin vesipelastuskoirien uinnin SM-kisoihin molempien koirien kanssa. Ja kun kerran kisat on kyseessä, on rankka treeni loppuviikoksi suunniteltuna... Ööööö, no ehkä ensi viikoksi en suunnittele minuuttiaikataulua...

Yksi koirille suunniteltu treeni on tietenkin uiminen:





Kun treenaa ystävän kanssa, se on kaksin verroin kivempaa =)!

sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Muutos; joskus hyvä, joskus ei...

NLP kouluttaja Matti Alpola, piti meidän työporukan kehityspäivillä luennon työyhteisössä jaksamisesta. Luento oli todella mielenkiintoinen ja antoi paljon miettimisen aihetta. Muutama tärkeä kysymys, mitä olen pohtinut pitkään, osuu ja uppoaa minuun täysin. Niihin olen yrittänyt saada muutosta viime aikoina niin työyhteisössä, kotona kuin ystävieni kanssa. En tiedä, onko muutosta näkynyt, mutta yritys on kova. Tässä muutama itseäni pohdittavat kysymykset:
  • Onko pakko olla onnellinen joka päivä? Kun huomaan olevani huonolla tuulella, tulen siitä vain entistä huonotuulisemmaksi ja pian  kuljen pientä ympyrää äkäisyyteni kanssa. En tahdo päästä siitä mielentilasta millään pois. Miksi en vain voi ajatella, että mullakin voisi olla huonopäivä? Mun ei todellakaan ole pakko olla iloinen ja suvaitsevainen joka päivä.
  • Onko pakko suunnitella aina aikataulunsa minuutilleen? Tunnen itseni varmaksi ja tarpeelliseksi, jos minulla on minuuttiaikataulu. Jotenkin tunnen itseni turhautuneeksi, jos ei ole mitään projektia. Viime perjantaina sain tuntea ilon tunteen, kun päätin, että en töistä kotiin tullessani tee mitään suunnitelmia. Odotan vain ja katson rauhassa, mitä ympärilläni tapahtuu. Kun en mitään ihmeellistä odottanut tapahtuvan, alkoikin tapahtua. Sain yllätyskutsun kylään ystävän luokse, lauantaiaamuna saatiin aamu-uinnille hauskaa seuraa ja yllätyskutsu kahden tunnin agitreeneihin ATD-halliin.
  • Voiko välillä rentoutua? Miten ihminen rentoutuu? Mulla ei ole mitään käsitystä. Jos tunnen itseni rentoutuneeksi, tarkoittaa se, että olen saanut tehtyä minuuttiaikataulun sille päivälle valmiiksi...
Oli miten oli, mutta kun halutaan muutosta elämäänsä, täytyy pohtia, onko nykyhetkessä jotain vialla. Sen jälkeen voi vasta pohtia mitä on tuleva, minkälaisen suunnitelman teen, mitkä ovat tavoitteet ja keinot niiden saavuttamiseksi. Muutoksen keskellä on hyvä luoda asioita, jotka tuottavat hyviä fiiliksiä.

Muutoksesta on hyvä esimerkki Rosan rähjääminen. Rosa on rähjännyt jo pidemmän aikaa vastaantuleville. Koko perheyhteisö oli jo siihen tottunut ja osasi sen kanssa elää. Mutta yhtenäpäivänä mulle riitti ja kyseltyäni hieman ympärillä olevilta keinoa päästä tästä tilanteesta pois, sain neuvot ja sitä treenasin innokkaasti. Ensin ei meinannut tulla tuloksia , mutta sitten ykskaks aloin saavuttaa sen, mitä halusinkin.

Rosaa ei ole aikaisemmin viitsinyt viedä koirapuistoon, sillä sen aika siellä kuluu aidan vierusta juosten ja riitaa haastaen muille. Mutta tänä aamuna yllätyin aikamoisesti, kun sain rauhassa ottaa koirista poseerauskuvia. Meidät tuntevat ei uskoisi silmiään, jos olisivat tilanteen nähneet. Ja koko siellä olon ajan väliaidan takana räksytti valkoinen koira sekä kaksi gööttiä, eikä Rosa edes katsonut siihen suuntaan. Kyllä olen ylpeä omasta pikku, pikku kullannupusta!




 Ei sitä aidan takaa tulevaa räksytystä kauaa jaksanut kuunnella, joten jatkoimme matkaa läheiseen metsään.
Sieltä se sunnuntaiaamun rauha löytyi...


keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Naks, naks, anna nami, osa II, haasteiden kohtaaminen

Kuukausi on nyt tahkottu niin, että ohitustilanteissa aina naksuttelen koirille ja tyrkytän namia. Teen sen mielelläni, koska ohitustilanteet ovat nykyään paljon rauhallisempia kuin ennen. Ja mikä parasta, Rosalla hiipiminen ja saalistus asento on kokonaan häipynyt. Mieleeni on kuitenkin hiipinyt ajatus, että onko koko koirien loppuelämän mulla oltava naksutin kädessä, kunnes se lopulta syöpyy ihoon kiinni?

Viime tiistaina Roope lähti Susan kanssa tärkeisiin töihin ja minä lähdin Rosan ja siskoni kanssa parin tunnin iltalenkille. Lenkki meni hienosti, kunhan vain muistin naksutella. Yksi ohitustilanne pääsi karkaamaan käsistä, mutta vain yksi. Syy oli kokonaan mun, koska en muistanut naksutella, vaan oletin meidän pääsevän ohi ongelmitta pienen mitättömän räksyttävän koiran ohi. Lopputuloksesta olin mahdottoman ylpeä, vaikka molemmat kädet olivat jatkuvassa työssä, toinen naksutteli ja toinen heitti namia suuhun.

En tiedä, mitä Rosan päässä sen reissun aikana oli tapahtunut, mutta jotain kuitenkin. Eilen aamulenkillä kauempana näkyi Poju, Rosa sen bongasi ja kääntyi välittömästi puoleeni hakemaan namia. Yes! Rosa osasi oma-aloitteisesti jättää Pojun huomioimatta ja tulla hakemaan namia.

Seuraava haaste tuli iltalenkillä, kun Ninja isäntänsä kanssa käveli vastaan. Näin isännän katseesta, että "heitän haasteen ja katotaan kui käy". Siinä vaiheessa kun huomasin, että isännällä sekä koiralla oli tiukka katse, alkoi hiki nousta otsalle ja hengitys kiihtyä. Päättäväisesti kuitenkin otin koirat viereeni, nakkasin kameran siskolleni, naksutin oikeaan käteen ja namit vasempaan. Niin astelimme kohti taistelukaksikkoa. Rosa katseli enemmänkin kiinnostuneena vastaantulijoita kuin riidan haastajana. Olimme jo ihan kohdilla, kun yhtäkkiä Ninjan isäntä laittoi Ninjan istumaan ja karjui sille "katso"-käskyä. Sitten hajosikin mun pakka ja Rosa pääsi ottamaan vauhtia takajaloillaan ja syöksymään sivultani kohti kaksikkoa. Salamannopeasti vedin Rosan takaisin sivulle, jatkoin naksuttelua ja tyrkytin namia. Onnellisesti ohi päästyämme hiki suorastaan valui pitkin otsaa, niin jännittävä tilanne oli. Mutta tämä ohitus todisti sen, että Rosa on oppinut hillitsemään itseään, ei enää kyyristele ja ottaa namia suuhunsa, vaikka olisi jännittäväkin tilanne.

Tänä aamuna suuntasimme aamu-uinnille Hannusmetsään. Hiljaisessa metsässä seitsemän aikaan aamulla ei luulisi montaa haastetta olevan, mutta oli kuitenkin. Ensimmäinen tuli niin, että havaitsin sen ajoissa. Laitoin koirat istumaan polun viereen, kun ohitsemme kulki yksinäinen nainen. Molemmat koirulit istuivat nätisti ja odottivat vapaa-käskyä. Eikä Rosaa tarvinnut pitää kaulapannasta kiinni. Normaalisti se olisi lähtenyt haukkumaan ja räksyttämään naiselle, joka uskaltaa kulkea hänen omistamassaan metsässä, ellen pitänyt sitä kaulapannasta kiinni.

Toinen haaste tuli ihan yllättäen. Molemmat olivat metsikössä etsimässä palloa, kun polulla juoksi nainen. Nainen alkoi vilkuilla sivulle ja samassa hetkessä molemmat juoksivat pusikosta tielle ohi naisen ja mun luokse. Yes! Nainen vaan oli niin paniikissa koirien ilmestyessä, että pariin kertaan jalat sutivat pusikossa, kun tasapaino ei meinannut pitää.  Myönnän, olisin minäkin säikähtänyt, jos tälläinen peto olisi juossut mua kohti...

 Pääsääntöisesti koirat ovat ihania, rauhallisia ja rauhaa rakastavia kullannuppuja =).



Se, mikä on ollut hauska huomata, niin yhtäkkiä yks sun toinen koiran omistaja on alkanut treenata ohituksia. Olemme saaneet oikean buumin aikaiseksi =).

Kameraan tutustuminen osa IV, sähläys

Rakastan kuvata koiria uimassa, vaikka kuvan laatu on mitä on. En saa siitä ikinä tarpeekseni. Kotiin tullessani kuvia saattaa olla otettuna 150 ja vain muutama onnistuu. Silti en luovuta, sillä niin hauskaa kuvia on katsella. Tällä kertaa kuvaaminen oli hieman helpompaa, kun mulla oli mukana assari, joka heitteli palloa koirille.

Asetuksina käyttää toistaiseksi automaattisia ja TV säätöä. Vieläkään en ole uskaltautunut sähläämään sulkimen kanssa. Enkä edes saa tässä säädössä sitä vaihdettua.