Rakastinko koirani sairaaksi

Pitkästä aikaa päätin kirjoitella tänne kuulumisia. Elämämme harrastusten pohjalta on ollut hiljaista, joten ei pahemmin ole ollut mitään kirjoitettavaa. Muutaman sanan kuitenkin päätin laittaa muistiin koskien Roopen terveyttä.

Roopella todettiin paha nivelrikko jo monta vuotta sitten. Vasemman takajalan pallonivel oli kokonaan tuhoutunut ja löydöksen myötä harrastukset jäivät pois, Välillä kokeiltiin rally-tokoa, mutta en siitäkään niin hirveästi innostunut. Lopulta jäljelle jäi vain sohva ja päivälenkit. Pikkuhiljaa Roopen fyysinen kunto meni siihen, että takapää ei kunnolla pitänyt pitkään paikallaolon jälkeen. Oli tuskallista katsoa, miten vaikeaa käveleminen sille oli. Sitten keksin antaa sille voita päivittäin ja sen olo koheni ja lopulta ontuminenkin ja peräpään pettäminen jäi kokonaan pois. Elämä alkoi olla entisenlaista ja rappusetkin se juoksi kuin nuori poika konsanaan.

Muutaman vuoden voin syömisen jälkeen Roope alkoi tehdä tarpeitaan sisälle. Ensin silloin tällöin ja sitten joka päivä. Ensin ajattelin sen olevan vain niin vanha, että sillä ei ole enää pidätyskykyä. Jonkun ajan kuluttua päätin kuitenkin viedä sen lääkäriin ja sille annettiin antibioottikuuri. Kuuri auttoi muutamaksi kuukaudeksi ja sen jälkeen ripulointi jatkui edelleen. Vein sen jälleen lääkäriin ja tällä kertaa siltä otettiin verikokeet. Kokeiden tuloksena oli haimatulehdus. Haimatulehdukseen auttaa vain rasvaton ruoka ja niin piti jättää voi kokonaan pois.

Muutaman viikon kuluttua voin pois jättämisestä kävin Hööksissä ostoksilla ja siellä suositeltiin Hyaluron 365 merkkistä ravintolisää. Roopen fyysinen vointi palautui nopeasti yhtä hyväksi, kuin se oli ollut voin syönnin aikana ja jopa takapään tärinä loppui. Sen ketteryys kehittyi entisestään ja kerran viikossa kävimme kallioilla juoksentelemassa. Nyt ikää alkaa olla kohta 13. Liekö ikä tehnyt tepposet vai mistä johtuu, kun nivelrikkoinen jalka on alkanut pettämään ja käännöksissä pylly valahtaa maahan. Mutta sekään ei estä metsässä juoksentelemista ja kallioilla hyppelemistä. Muutosta on kyllä nukkumaan menossa tapahtunut sen verran, että koko elämänsä se on ollut viimeinen, joka käy nukkumaan makuuhuoneeseen, nyt se on ensimmäinen.

Alkaako olla viimeiset yhteiset kuukaudet edessä, sitä ei vielä tiedä. Mutta sen tiedän, että kun viimeiset yhteiset päivät on ohi, jää jäljelle suuri kaipuu.

Jumit auki osteopaatin avulla

Rosalla on silloin tällöin esiintynyt lieviä lihasjumeja, jotka ovat hieman sen elämää haitannut. Jumit ei kuitenkaan ole koskaan sen liikkumista niin pahasti haitannut, että olisi liikuntakyky mennyt, ennen kuin reilu viikko sitten. Olimme iltalenkillä ja yhtäkkiä Rosa vain pysähtyi, eikä suostunut kävelemään. Ensin päätin kantaa sen kotiin, mutta jo muutaman metrin jälkeen tajusin, että siitä ei tule mitään ja sen on vain itse käveltävä. Laskin sen sylistäni maahan ja aloimme liikkua hissukseen eteenpäin. Ensin kävely oli hidasta ja sen jälkeen se muuttui kevyeksi hölkäksi. Pääsimme kunnialla kotiin ja jo seuraavana päivänä tilasin ajan lääkäriin. Lääkärin mielestä vika oli lihasperäinen, joten seuraavaksi varasin ajan osteopaatille ja siellä kävimme tänään.

Osteopaatti osoittautui todelliseksi löydöksi. Koskaan aikaisemmin Rosa ei ole tykännyt vieraista ihmisistä, mutta tämä ihminen oli sen mielestä aarre. Rosa asettui suorilta hänen viereensä lattialla ja antoi koskea itseään eikä se kertaakaan ahdistunut koko tunnin aikana. Se pysyi paikoillaan ja otti kaiken hoidon vastaan, mitä hänelle annettiin.

Hoidon aikana keskusteltiin muutaman sanan verran. Osteopaatti kertoi, että Rosalla on tyypillinen hyppääjän selkä, joka on kyrmy. Lantionseutu on täysin jumissa ja kehossa on hermot puristuksissa. Myös rintarangan alueella on tiukkuutta. Hoidon jälkeen hermot olivat vapautuneet ja lihakset rentoutuneet. Rosa ilahtui niin hoidostaan, että teki ainakin kolme kuperkeikkaa ja nuuskutteli hoitajansa kasvoja. Ihastuminen taisi olla molemmin puolista, kun Rosaa kovasti kehui erittäin viisaaksi, erittäin hienoksi ladyksi ja äärettömän rakastettavaksi. Näistä seikoista olen samaa mieltä. Niitä kaikkea Rosa on!

Seuraava vastaanottoaika onkin jo varattuna tammikuun alkuun ja siihen asti mennään nimikkeellä kuntoutus, johon kuuluu proteiini pitoisempi ruoka sekä max 20 minuutin lenkit neljästi päivässä. Minulle tuli ihan uutena tieto, että 20 minuutin lenkki herättää aineenvaihdunnan 80 %:sti, sen jälkeen kävely muuttuu treeniksi ja lihakset saattavat jumiutua uudelleen. Ja sitähän me emme halua!

Rosa ja sen kasvain

Viime kesänä Rosan alaselästä, keskilinjan tuntumasta , löytyi ruskea pieni patti. Halusin tietää mikä se on ja väkisin tungin itseni eläinlääkärin vastaanotolle. Nimenomaan tungin, koska puhelimessa musta tuntui, että langanpäässä ollut mies luuli mun tuovan punkkia näytille. Ajan saanti eläinlääkärille oli todella kiven alla ja kyseenalaistin jo puhelimeen vastanneen ihmisen päättely kykyä. Lopulta pitkin hampain äijä antoi minulle ajan ja onneksi menin, sillä ohutneulanäytteestä löytyi myös kasvainsoluja. Sovittiin eläinlääkärin kanssa, että kun helteet on ohi, kasvain leikataan.

Viime tiistaina sitten oli leikkaus ja jo aamusta asti hermot oli aika riekaleina. Onneksi tyttäreni oli halunnut tulla mukaan viemään Rosaa eläinlääkärin vastaanotolle, niin ei yksin tarvinnut mennä. Eläinlääkärin huoneessa sitten odottelimme, että nukutusaine alkaisi toimia ja Rosa pötkähtäisi makuulleen. Ihan niin nopeasti ei aine tainnut vaikuttaa, kuin sen olisi pitänyt, sillä Rosa taisteli unta vastaan sinnikkäästi. Siinä sitten odottelimme ja samalla tytär bongasi syylän Rosan niskasta. Eläinlääkäri lupasi poistaa sen samalla. Pariin kertaan yritettiin liikahtaa lähteäksemme huoneesta, mutta aina Rosa siihen havahtui ja oli lähdössä mukaan. Lopulta uni tuli ja päästiin kotiin.

Muutaman tunnin kuluttua menimme hakemaan Rosan eläinlääkäristä. Leikkaus oli sujunut hyvin ja Rosa herätettiin. Täytyy sanoa, että Rosan nukutuksen jälkeinen käytös oli aivan erilainen kuin Roopen. Roopella on ollut heti refleksit hakusessa ja se on lähtenyt eläinlääkäriasemalta kuin ohjus välittömästi pissalle ja autolle. Rosa taas yritti saada keskittymiskykynsä kasaan ja yritti kaikin tavoin vain pysyä pystyssä. Sen verran se käveli, että saatiin se autoon.

Kotona Rosa linnoittautui makkariin eikä tullut sieltä pois, Olin todella hätää kärsimässä, kun se ei suostunut lähtemään pissalle eikä se halunnut tulla rapsuteltavaksi. Se täysin sulki muun maailman ympäriltään. Edes yötä se ei halunnut nukkua minun kanssa samassa huoneessa. Meillä kun koirienkin pedit on makkarissa. Roope taas oli aikoinaan ollut ihan erilainen. Se halusi olla lähellä rapsuteltavana sohvalla ja lähti ulos pissalle, jos vain meninkin lähelle ulko-ovea.

Seuraavana aamuna kaikki oli entisellään ja Rosa pääsi mummolaan hoitoon pariksi päiväksi. Nyt vain odotellaan vastauksia, mikä patti oikeasti oli ja se selviää viikon kuluttua. Liikunta on kevyttä remmilenkkeilyä, rajut metsälenkit ovat pois suljettuja. Onneksi molemmat koirat ovat rauhallisia eivätkä säntäile ulkoillessa, joten yhdistin aamulenkkeilyyn kuvauksen opettelua ihan minulle uudella asetuksella. Tulos oli hämmästyttävä.

Rosalta venytysliikkeet ovat kiellettyjä, mutta pakko oli kuitenkin kokeilla, minkälaisia kuvia tulisi rappusilla. Tikitkin ovat todella siistejä, niitä ei edes kuvissa näy.

 Roopelle ylösmeno on hankalaa rikkoutuneen pallonivelen vuoksi, mutta alastulo kävi nopeasti.

Roopen lempipuuha on maailman tuoksuttelu.

Rosa taas mieluummin ihmettelee ympärillä leijailevaa rauhallisuutta.

Roope ja sen rikkinäinen lonkka

Ystäväni ilmoitti fb:n kautta, että joukkotarkistukseen haetaan osallistujia. Tähän mä heti tartuin. Nyt olisi mahdollisuus tarkistuttaa Roopen kroppa, olihan sillä ollut jo pitkään oireita vakavammasta asiasta.

Eläinlääkärissä oli oikein mukava vanhempi mies, joka kutsui meidät nukutushuoneeseen, jutteli niitä ja näitä, samalla nukutuspiikkiä valmiiksi laittaen. Kohta se jo sanoi, että valmis, voi mennä ulkopuolelle pötköttelemään. Nukutuspiikki laitettiin niin nopeasti ja huomaamatta, että tähän ei osannut Roope enkä minä reagoida. Taisi olla Roopelle ihka ensimmäinen eläinlääkärin kohtaaminen, kun ei itkettänyt. Koira alas ja makuupaikalle. Pidemmälle ei kerittykään, kun Roope oli jo umpiunessa.

Jokainen koira kannettiin kahden ihmisen voimin vuorotellen röntgen kuvaukseen ja sieltä pois. Kertaakaan en odotellessa miettinyt, mitä sieltä voisi löytyä, vaan ihan rauhassa odottelin tulevaa. Kun kaikki oli kuvattu, odoteltiin hetki ja sitten lääkäri tuli läheiselle tietokoneelle näyttämään kaikkien kuvat.

Kuvissa oli upeita A lonkkaisia koiria, joillakin saattoi olla ihan pientä piikkiä tai rappeumaa. Sitten tuli Roopen vuoro. "Oho, toinen jalka on monta senttiä pienempi kuin toinen. Vasemmasta lonkasta puuttuu pallonivel kokonaan, se on rikkinäinen. Kyynärät ovat ehjät, samoin selkä. Lihaksen ovat oikein hyvässä kunnossa. Oikein hienoa. Seuraava..."

Siis tä??? Mitä se sano???? Mitä siinä kuvassa oli???? Kaikki tuli niin nopeasti, että en millään tahtonut ymmärtää, mitä sanottiin. Kun kaikki kuvat oli katsottu, kysyin lääkäriltä, että mitäs nyt? Ei kuulemma mitään, jos eläintä ei itseään vaivaa mikään. On saattanut mennä jo pentuna rikki, esim. emo kääntynyt päälle synnytyksessä. Ja jos haittaa, niin sitten voi viedä keinonivel leikkaukseen." Siinä kaikki, mitä sain tyypistä irti.

Koko viikko meni kuin sumussa. Ensin vannoin itsekseni, että vien Roopen leikkaukseen, mutta kun leikkaus tehdäänkin vain nuorille koirille pitkän toipumisen ja kuntoutuksen vuoksi, oli se vaihtoehto pakko unohtaa. Ehkä myös siksi, kun leikkaus maksaisi 5000e. Sitten pähkäilin fyssarille menoa. Soitin eläinlääkäriasemalle ja pyysin kuvat itselleni, sen jälkeen varasin ajan hyvälle fyssarille. Vaikka ei hän pystyisikään Roopea ehjäksi taikoa, voi hän kuitenkin kertoa, mitä voimme harrastaa. Onhan harrastukset pitänyt Roopen hyvässä kunnossa tähänkin asti.

Hammashalkeama osa III sekä kuvia jäältä

Kolme kokonaista päivää on nyt kulunut leikkauksesta. Tunnelma kotona sekä ulkosalla alkaa olla jo normaali. =)

Tämän päivän lenkki suuntautui jäälle, sillä metsään ei voi mennä, koska Roope ei voi purra mitään kovaa. En halua ottaa riskiä, että Roope keppiä kalutessaan saisi tikit auki ja taas mentäis lekuriin...

 Nyt on pakko saada purettua energiaa...

Kato perhana, mitäs täällä on...., keppejä...

Hammashalkeama osa II

Viime keskiviikkona se sitten tapahtui, Roopelta leikattiin kulmahammas. Olin Meerin kanssa sopinut, että hän veisi Roopen leikkaukseen ja minä hakisin ukin kanssa Roopen pois. Ja näin tapahtui.

Saapuessani lääkäriasemalle, mua jännitti ihan sikana. Edellisen käynnin yhteydessä saapuessamme Roope itki hiljalleen sydäntä särkevästi. Nyt ei kuulunut minkäänlaista ääntä. Laskin hiljalleen kymmeneen, vedin henkeä ja sanoin itselleni, et "ei tämä varmasti merkkaa mitään. Kaikki on varmasti ihan ok". Maksettuani laskun ja saatuani kotihoito-ohjeet, haettiin Roope paikalle. Kun Roope näki meidät, se vähän päästi ääntä ja juoksi mun ohi ukin luokse. Roopen mukana tuli uusi henkilö, jonka kanssa jälleen keskustelin hoito-ohjeista ja tämän jälkeen päästiin lähtemään kotiin.

Autolle mennessä Roopella oli häntä aivan alhaalla, ensimmäistä kertaa elämässään olettaisin. Se käveli eteenpäin, pysähtyi, käveli ja taas pysähtyi jonkun auton luokse. Sitä se nuuskutteli ja se oli houkuteltava jatkamaan matkaa. Omalle autolle päästyämme se muisti, että kun luukku aukeaa, niin sinne voi hypätä. Hyppy oli lähes onnistunut, eli keho toimi, vaikkakaan ei aivot.

Olin saanut ohjeeksi, että Roope tulisi laittaa jonnekin lämpöiseen paikkaan, vaikka esim saunaan, mutta kun meillä ei ole saunaa, niin lupasin viedä sen sohvalle peiton alle. Mutta en kotona enää muistanut, että mulla ei ole avainta ja mun pitäisi pyytää ukkia avaamaan ovi. Tämän muistin vasta kotona ja ennenkuin ukki oli kääntynyt kotimatkalta takaisin meille päin ja tullut perille, meni siihen aikaa puolisen tuntia. Roope itki hiljalleen koko sen puoli tuntisen ja se loppui vasta, kun pääsi kotiin. Kotona se jäi seisomaan keskelle olkkarin lattiaa ihmetellen, että mitäs sitten. Se piti ihan väkisin tuupata sinne sohvalle.

Koko ilta menikin sitten sohvalla maaten porukassa. Rosa tajusi kyllä hyvin nopeasti, että kaverilla ei ole palikat ihan kohdillaan, joten se aloitti oitis valtataistelun omasta alueestaan. Se tuli mun syliin rapsuteltavaksi ja samalla mulkoili Roopea, se levitti itsensä koko sohvan pituudelta ja ihan hieman jalat Roopea hipoen yritti vihjailla, että "nyt tää on mun alue"... jne. Minä epätoivoisena yritin rapsutella molempia tasapuolisesti, ettei vain toinen saisi enemmän huomiota. Roope ei musta välittänyt, Rosa sitäkin enemmän. Se vain vaelteli aina välillä milloin missäkin ja jäi välillä seisomaan ja ihmettelemään maailman menoa, häntä alhaalla.

Seuraava työpäivä menikin jotenkin sumussa. Mulla oli aivan tajuton huoli Roopesta, sillä se ei vielä aamuun mennessä ollut oivaltanut mikä maa ja mikä valuutta on kyseessä. Moni yritti lohduttaa, että tänään se voi jo paremmin. Ja toden totta, kun pääsin kotiin, Roope käyttäytyi niin kuin ennenkin, oli iloinen oma itsensä. Lenkille lähdettäessä se tuntui olevan maailman onnellisin. Häntä oli noussut ylös, niin kuin ennenkin ja vauhti oli reipas. Nyt ei joutanut jäädä haistelemaan, vaan se nautti raikkaasta ilmasta ja vauhdin huumasta. Muutaman kerran se pysähtyi matkan aikana haistelemaan ja sitten taas jatkettiin matkaa.

Kotona ruoka maistui, niinkuin ennenkin ja lepo sohvalla oli niinkuin ennenkin. Mutta kun aloin leikkiä Rosan kanssa vetoleikkiä, se hyppäs sohvalta alas ja jäi tuijottamaan meitä, "et mitä helv***iä te teette???" -katseella. Sitten se jäi istumaan paikoilleen ja vain tuijotti meitä. Normisti se olisi jo hyökännyt leluun kiinni ja repinyt sen itselleen. Iltalenkillä tuli tuttuja vastaan, mutta ei Roope niitä tunnistanut. Se vain tuijotti niitä kauempaa ja ihmetteli ketä ne on ja yritti katseellaan vihjailla, et nyt voitais taas mennä sohvalle. Niin sitä sitten mentiin, sohvalle. Siellä kun on hyvä olla =).

Hammashalkeama osa I

Rokotusten yhteydessä Roopen suusta paljastui haljennut hammas. Koska se on kipeä, on pikaisesti varattava aika hampaisiin erikoistuneeseen lääkärille ja siitä jatkuen leikkaukseen. Koska joulu oli edessä, saimme ajan vasta tämän vuoden puolelle.

Viime torstaina oli vihdoin se päivä, jolloin selviäisi, mitä hampaasta löytyisi. Roope vietiin aamulla hyvissä ajoin lääkärille ja hämmästyksekseni sainkin kuulla, että koira jää sinne ja sen voi tulla hakemaan töistä päästyä. No okei..., ei auttanut muu, kuin painella töihin. Olin jo valmistautunut oleilemaan lekurissa tunteja odotellen nukutusaineen vaikuttamista ja röntgen kuvien ottamista. Käsilaukkuun olin pakannut tekemistä, eli korvakarvojen nyppijän sekä desinfiointiainetta. Tämä siis jäi kotona tehtäväksi.

Iltapäivällä menimme sitten Meerin kanssa hakemaan dogi pois. Heti, kun avasimme oven, tunnistimme omamme. Roope itkeskeli hiljalleen jossain lähellä ja kun kuuli meidän äänen, niin itku voimistui korvia huumaavaksi. Ja kun odotushuoneessa oli toinenkin kaveri, oli pian duetto valmis. Nopeasti hoidimme maksun ja varasimme ajan leikkaukseen. (Tutkimuksissa oli selvinnyt, että hammas oli haljennut juureen asti ja se olisi leikattava pikimmiten.)

Haljennut hammas on kuulemma erittäin kivulias ja saimme kipulääkettä mukaan. Sitä vain ihmettelen, kun Roope on niin herkkä itkemään, niin miten ihmeessä se on kestänyt hammaskivut? Se ei ole eleelläkään ilmaissut, että hammasta särkisi... Ei edes hoitotäti ollut huomannut mitään.

Roope lekurissa

Vähän aika sitten tuumailin itsekseni, et olisi hyvä tietää, mitkä mahtaisi Roopen veriarvot olla. Jostain syystä olen aina ollut Roopesta huolissani, vaikka siinä mitään vikaa ei olekaan ollut. Eikä siinä mennyt kuin muutama päivä, kun sain mietteisiini vastauksen.

Roopella alkoi hiipien raju vatsatauti. Ensin se söi ruohoa ja oksenteli, sitten vatsa meni ihan kuralle ja se alkoi kakkia sisälle ja kun eräänä päivänä kakat oli tullu sohvalle, tuli mulle kiire viedä se lekuriin. Sainkin pika-ajan lekuriasemalle, missä olemme muutaman kerran jo käyneet ja saaneet hyvää palvelua tähän asti. Päästessämme perille, lekuri oli meitä vastassa ja tuumaili, että koirahan on ulkoisesti ainakin terveen näköinen. Siihen minä, et sen takia en olekaan pitänyt kiirettä lekuriin tuomisessa, mut nyt tuli kiire. Mun ajatuksissa kummitteli halvaantuminen, lekurilla taisi olla muu ajatus ongelmasta.

Meidät ohjattiin vastaanottohuoneeseen odottamaan, Rosa ja ukki jäivät aulaan. Kohta lekuri tuli huoneeseen ja alkoi kokeilla Roopen vatsan seutua. "Pureeko se? Onko se normaalisti tällainen? (Roope hieman vikisi). Voitko pitää kiinni, että ei satu mitään." .... Minä pitelin ja Roope itki samalla, kun lekuri hermostuneesti kokeili Roopen vatsan aluetta. Mitään outoa ei löytynyt, joten päätimme otattaa verikokeet. Siitä ainakin selviäisi, mikä on vikana. Paikalle haettiin sairaanhoitaja pitelemään koiraa, että ei vain tapahtuisi mitään. Kun lekuri ja sairaanhoitaja juttelivat keskenään, taputin Roopelle pöytää merkiksi, että sinne pitäisi nousta. Roope nosti tassut pöydän reunalle ja sitten pukkasin peräpäästä. "Oho, ai nyt se on siellä" -tuumasi lekuri. Samantien sh otti Roopesta kiinnipito otteen ja lekuri lähti etsimään putkia ja neulaa. Sitten alkoi varsinainen näytös.

Sh siis piteli teatraalisesti itkevää Roopea, lekuri saapui pöydän luokse löytyneen neulan kanssa, mutta unohti putkille telineen. Siitä huolimatta lekuri otti vasemmalla kädellä Roopen tassusta kiinni, piteli oikeassa neulaa ja sitten alkoi pohdinta, miten saadaan putkille teline. Onneksi tutkimuspöydällä oli teippirulla, joten sh keksi havitella rullaa vasemmalla kädellä, joka piteli Roopen etupäätä paikoillaan  ja sai pukattua sen lähemmäksi lekuria. Näin saatiin putkille teline. Meni minuutti jos toinenkin, eikä mitään tapahtunut. Lekuri vain piteli Roopen tassua kädessään ja toisessa kädessä neulaa. Tässä vaiheessa Roope tajusi, et itku oli kannattanut ja saanut lekurin säikähtämään. Häntä alkoi heilua ja itku koventua. Vielä päälle se päästi tosi pahan hajuiset döllit. Kyllä tämä viimeistään pelottaisi lekuria. Ehkä döllistä johtuen, lekuri heräsi ja päätti pistää neulalla, vaikka sitten sotkua tulisikin. Ja saatiinhan sitä verta vähän putkeen. Kyllä mua nauratti, kun lekuri sitoi Roopen jalkaa totisen näköisenä ja sh naureskeli itsekseen tilanteelle. Täydellinen teatteri esitys, sanoisinko.

Puolen tunnin kuluttua saimme kuulla tulokset, kaikki arvot olivat loistavia. Muutamissa arvoissa oli viitettä tulehdukseen, joten diagnoosiksi tuli paksusuolentulehdus. Saatiin kotiin viemiseksi lääkkeitä ja ruokaa kassi kaupalla sekä 230e:n lasku sekä ohjeistuksena, että Roope ei saa enää juoda katuojista. Kiitos, sanoin ja lähdettiin kotiin.

Lääkket alkoivat heti vaikuttaa ja Roope normalisoitui, joten lähdimme hakutreeneihin. Mutta lääkkeiden loputtua alkoi oireet uudelleen. En kuitenkaan enää lähtenyt sitä viemään lekuriin, vaan aloin keittää sille aamupalaksi kaurapuuroa. Se kun on monen ihmisen mielestä oiva lääke huonovointisuuteen sekä krapulaan. Miksi ei siis Roopellekin oiva ruoka-aines. Ja niinhän siinä kävi, että vatsa rauhoittui ja elämä palautui normaaliksi nopeasti. Puuron keittämistä en kuitenkaan lopettanut, vaan syömme sitä nyt kaikki. Roope edelleen juo katuojista ja Rosa kaivelee maasta kaninpaskaa, joten puuron antama vatsansuoja tulee tarpeeseen. =)

Voi jumit sentään

Roope rakastaa mennä fyssarille. Ei siksi, että se pääsisi käsittelyyn, vaan siksi, että olemme kahden. Kun vein sen muutama viikko sitten fyssarille, oli se jo ihan täpinöissään pihalla. Se tervehti iloisesti fyssaria ja lähti perään, kun meidät ohjattiin tutkimushuoneeseen. Tenkkapoo tuli siinä vaiheessa, kun fyssari yritti tarjota namia Roopelle. Roope selvästi näytti, että "syö sä ne, mä leikin mun mutsin kanssa" . Niin se alkoi pyöriä mun ympärillä, jakeli suukkoja, antoi tassuja ja teki kaikkensa, jotta alkaisin leikkiä sen kanssa. Ei siinä auttanut muu kuin kääntää Roope väkisin makuuasentoon. Roope tyytyi kohtaloonsa, makasi paikoillaan ja itki koko tunnin ajan. En tiedä, itkikö sitä, että sattui, vai siksi, että se käännettiin kyljelleen väkisin ilman sen omaa tahtoa.

Fyssarin tuomio oli selvä. Roope on edelleen jumissa, vaikkakin paikat ovat jo hieman joustavammat. Kotitehtäväksi sain edelleen joka iltaisen venyttelyn, jota olen tähän asti tehnyt kerran, sekä lisäksi syvälihasharjoitteita nostamalla sekä etu- että vastakkaista takatassua samaan aikaan. Niitä en siis ole tehnyt vielä kertaakaan. Mutta koiria olen kyllä käyttänyt uimassa, metsälenkeillä sekä kerran treenannut frisbeetäkin. Niissä kun on enemmän hohtoa, kuin venyttelyssä...

Frisbee treenissä treenasin ensin Rosan kanssa rollereita ja loistavasti Rosa sinkosi perään ja toi kiekon takaisin mulle. Kun Rosa väsähti, otin Roopen tilalle. Roope oli kyllä hyvin innostunut lajista, mutta ehkä sen vuoksi, että joka kerta kun se haki kiekon, se samalla kävi lällättämässä Rosan nenän edessä kiekko suussa. Se, mitä kutsun edistykseksi, on Roopen hammaskaluston hellävarainen käyttö kiekkoja kohtaan. Enää se ei purrut niitä puhki, vaan kantoi niitä hellävaraisesti suussaan, ihan kuin kiekot olisi tehty lasista. Ehkä en sittenkään tarvitse 15e:n kiekkoja, vaan pärjäämme näillä edullisimmilla kiekoilla =)...

Roope ja sen jumit

Hmmm.... ensi viikon kalenteri näyttää pahalta. Se, että siellä on pari kokousta illoiksi merkattuna, ei tunnu missään. Mutta se mikä näyttää pahalta, on Roopen fyssarille meno. Onhan se ollut mielessä ja tiesin sen pikaisestikin tulevan vastaan, mutta aika vain sujahti käsistä. Kun mietin, mitä harjoitteita fyssari meille viimeksi kotiin antoi, tajusin, että mitään näistä ei olla tehty.

Pikainen selkärangan hierominen paljasti Rosan selän olevan jälleen jumissa. Taas kerran toruin itseäni laiskuudestani ja jaksoin jopa parina iltana hieman hieroa sitä. Kun kokeilin Roopen selkää, se olikin yllättävän joustava, vaikkakin edelleen pienoista jäykkyyttä oli havaittavissa. Ei kun lihapullat esiin ja venyttelemään.

Vaikka olenkin ollut laiska viime aikoina, ei tilanne ole niin paha, kuin voisi luulla. Roope on saanut tänä kesänä pentumaisia hepuleita ainakin 10, viimeksi tänään. Niitä se ei ole saanut moneen vuoteen. Roope ei ole kävellyt meidän rapun rappuja ylös eikä alas koko keväänä, mutta eilen se käveli ensin alas ja sitten ylös. Jalat eivät sutineet ollenkaan, vaan ne pysyivät täydellisesti kehon alla ja tukivat koko kroppaa joka askeleella. Roope jaksaa jälleen uida. Viimeksi tänään kävin heittelemässä palloa laiturilta ja laskujeni mukaan uintia tuli yhteensä kilometrin verran. Enempää en uskaltanut niitä uittaa, ettei lihakset menisi taas jumiin. Koirat olisivat kyllä jaksaneet uida vaikka kuinka kauan. Muutamana vuotena palloa on saanut heittää mereen Rosalle vaikka kuinka monta kertaa, mutta niistä vain kolmeen peräkkäiseen heittoon Roope on osallistunut, sen jälkeen on pitänyt pitää taukoa. Tänään ei taukoja tarvittu.

Onhan se jännää, mitä ensi tiistaina fyssari sanoo varhaiseläkkeestä nauttivalle Roopelle =D. Tuleeko tuomio, että poika on nuortunut vai katsotaanko Roopen olevan jo caput...

Jumeja ja palloja

Selkävammaisten talouteen alkaa vihdoin kuulua hyvää. Itse sain tietää, että vasemman jalan toimimattomuus sekä alaselän kivut johtuvat niska/hartiaseudun jännittyneisyydestä. Eli niska/hartiaseudun rentoutusharjoituksia tuli tehdä ja aloitinkin heti lötköttelyn pilatesputkella. Jo heti kahden harjoituskerran jälkeen alkoi jalat ja selkä pelittää.

Viime viikonlopulta jäi mieltä kaivertamaan omistajan laiskuus koiraa kohtaan, jos ei harrastavaa koiraa viedä fyssarille. Niinpä sain soitettua Rosalle hieronta-ajan ja Roopelle fyssarinajan. Rosa pääsi heti hierontaan, mutta Roope saa hoitoa vasta kesäkuussa.

Harvoin tulee vietettyä aikaa Rosan kanssa kahdestaan, siksi ehkä oli mahtava fiilis kun hyvinvointikeskuksen aulassa odottelimme vuoroamme. Rosa katseli mun sylissä ikkunasta ulos ja teki liikelaskentaa. Kuka meni fillarilla, kuka autolla ohi. Rosa oli täysin rentoutunut ja ikkunan lumoissa, eikä ollenkaan ollut moksiskaan tulevasta, vaikka samoissa tiloissa työskentelee eläinlääkärit. 20 minuutin odottelun jälkeen oli meidän vuoro.

Heti Rosan askelista ilmeni, että oikea kylki on jumissa. Sen askelväli oikealla puolella oli lyhyt ja peitsaamisen tapainen. Koska Rosaa ei pöydällä ole hoidettu, niin hieroja istahti lattialle ja alkoi hommiin. Hieronnan liikkeet eivät olleetkaan puristusmaista, vaan pikemminkin sivelyä, jossa käden liike oli ulkokaaresta sisäänpäin muutaman millin verran kerrallaan. Rosan keho oli niin jumissa, että minkäänlaista isompaa liikettä ei olisi voinut käyttää. Rosa ei kipujen vuoksi rentoutunut koko sinä aikana mitä sisällä oltiin, mutta mulla alkoi jo 10 minuutin jälkeen silmät vaipua kiinni. Jotta pysyin hereillä, oli pakko ruveta höpöttelemään niitä näitä. Ja tulihan lähes kahden tunnin aikana höpöteltyä vaikka mitä.

Kotitehtäväksi sain hierontaohjeet sekä syvien lihasten harjoittamis ohjeet. Jos Rosa ei ala voida paremmin, tulisi mun viedä se uudestaan käsittelyyn kahden viikon kuluttua ja jos sekään ei auta, niin sitten olisi kuvattava selkä. Hieronta multa on kokonaan unohtunut, mutta syviä lihaksia ollaan harjoiteltu senkin edestä. Tassuja on kuivattu sisälle tullessa oikein huolellisesti, eikä kummaltakaan tasapaino petä. Ollaan treenattu peruuttamista, vaahtomuovipatja odottaa terassilla naminpiilotusleikkiä varten yms.

Kaikista eniten ihmettelin sitä, kun eilen venytin Vapun ohjeiden mukaisesti Roopen lavanseutua, kuului nikamista naks ja sen jälkeen Roope on tuntunut vapautuneemmalta ja iloisemmalta.

Enpä olisi aikaisemmin uskonut, et Rosan hyppimisestä sohvalle ja tyynyjen potkimisesta lattialle voisi antaa nautintoa, tai Roopen sohvalle hyppäämisestä. Siitä innostuneena vein koirat aamulla uimaan, vaikka ne onkin vielä saikulla ja niiden kanssa pitäisi tehdä vain kevyitä metsälenkkejä;

Monenmoista selkäkipua

Kun Roopen selän sai parempaan kuntoon, alkoi Rosan selkä oireilla. Se oli aikamoinen yllätys, sillä tähän asti Rosa on ollut terve ja lämpökamerallakin katsottuna selkä ollut loistavassa kunnossa. Niinhän se on, onnettomuudet eivät tule kello kaulassa, sen sain taas huomata.

Muutama viikko sitten olimme tavanomaisella aamulenkillä lähimetsässä. Rosa käveli aivan rauhallisesti selkäni takana ja äkkiä kuului kimeä vinkaisu. Rosa tuli luokseni täristen ja apua katseellaan anoen. Mitään vikaa ei kuitenkaan koirasta löytynyt, joten kävelimme lenkin loppuun. Koko metsälenkin aikana Rosa ei pomppinut kiveltä kivelle tai juossut hurmiossa Roopen perässä. Se kulki aivan jalkojeni läheisyydessä. Vasta kotona alkoi rajumpi oireilu, tärinä ja hännän vetäminen jalkojen väliin. Se söi normaalisti, mutta syötyään ei mennytkään sohvalle loikoilemaan vaan käpertyi omaan punkkaansa.

Ensijärkytyksessä soitin eläinlääkärin vastaanotolle, joka suositteli odottelemaan muutaman päivän, josko oireet hälvenisi. Kolme puhelua kaverille, joka oli sitä mieltä, että odota. Kaksi tekstiviestiä sukulaisille, jotka suosittelivat myös odottamaan seuraavaa arkipäivää. Niin minä odotin ja syötin Rosalle naapurilta saamiani kipulääkkeitä.

Viikon verran Rosa söi kipulääkkeitä ja teimme vain rauhallisia remmilenkkejä. Oireet alkoivat pikkuhiljaa hälvetä ja menimme viikon jälkeen ensimmäiselle metsälenkille. Se oli selvä virhe, sillä sen seurauksena olimme jälleen nolla tilanteessa. Kivut sekä vaikeasti liikkuminen alkoi uudelleen. Nyt metsälenkistä on kulunut lähes viikko. Oireet ovat poistuneet, mutta ei kipulääkkeillä, vaan joka iltaisella kevyellä hieronnalla. Kiitos ihanan Ullan, sain lähes terveen koiran takaisin. Vielä on hieronta iltoja edessä, mutta nyt Rosa pääsee astumaan jo pari rappusta ylöspäin sekä loikkaa sohvalle nukkumaan. Enpä olisi koskaan uskonut, että voisin olla onnellinen siitä, että koira pääsee sohvalle =).

Mikä Rosan selkään tuli, on ikuinen salaisuus. Tuskin mikään luu on murtunut tai mennyt sijoiltaan. Luultavasti vain lihasvenähdys. Oireet olivat kyllä aika hurjia, hieman samanlaisia kuin Roopella viikko sitten mölliagikisojen jälkeen. Roope sai aivan karmean tärinäkohtauksen ja vain seisoi. Tällä kertaa en mennyt paniikkiin, vaan tein kevyen hieronnan, annoin sille kipulääkkeen ja nostin sen sohvalle nukkumaan peiton alle. Aamulla Roope oli taas oma itsensä.

Tiedusteltuani oireiden syitä ihmisfyssariltä, oli hän sitä mieltä, että jokin lihaskerroksista oli hieman pettänyt nopean jäähtymisen vuoksi. Tästä opin sen, että laitan AINA molemmille takit päälle treenien jälkeen, jolloin lihasten jäähtyminen tapahtuu hitaammin. Rosan  takki on vielä ompelimossa, mutta Roopella on jo ihana ulkoilutakki, jossa on silkkinen vuori :).

Rento, rennompi, rennoin

Kaikki alkoi siitä, kun meidän talon raput vahattiin. Roopella alkoi ulos/sisään mennessä jalat liukua alta eri suuntiin ja siinä vaiheessa mulla alkoi paniikki. "Nyt sen lonkat on niin huonossa kunnossa, että pakko tehdä jotain" -mietin ja otin yhteyttä entiseen työkaveriin, joka on ihmisfysioterapeutti. Ulla lupasi auttaa ja kipitti kirjastoon hakemaan koirien fysioterapiasta kertovan kirjan.

Pari viikkoa sitten lauantaina menimme Ullalle ja kädestä pitäen hän näytti, miten koiraa tulee hieroa. Aluksi olin pelokas homman suhteen, koska pelkäsin satuttavani Roopea. Mutta sitten intouduin niin hieronnan pauloihin, että meinasin oikeasti laittaa kaiken överiksi ja tuhota Roopen lihaksia. Onneksi Ulla oli vieressä ja komensi mut lopettamaan ajoissa. Kun vihdoin olin saanut tajuntaani, kuinka hieronta oikeasti sujuu, uskalsi Ulla luovuttaa Roopen kokonaan mulle. Sovimme, että kahden viikon ajan, joka ikinen ilta, hieron Roopen lihaksia ja kun olen saanut ne pehmeäksi, alamme opiskella akupisteitä. Tietenkään emme käytä neuloja, vaan sormipainalluksia.

Ensimmäisenä iltana komensin Roopen lattialle mun jalkojen väliin makaamaan ja hieronta saattoi alkaa. Roope teki monta kunniakierrosta mun edessä ja hetken maanittelun jälkeen sain sen makuu asentoon. Alussa Roopea jännitti. Sen keho oli hieman jännittynyt ja "tutka" kävi kuumana. Rosa puolestaan ei voinut sietää tilannetta, missä Roope oli kohteena, mutta hän ei. Siispä Rosa teki muutaman kerran tiukan hypyn sohvalle ja alkoi haukkua tiukasti ikkunaan päin. Välittömästi Roope nousi jaloilleen ja paineli ikkunan eteen, jolloin Rosa huomasi, että syli oli vapaa ja tuli Roopen paikalle hierottavaksi. Tosin Rosa ei pidä mun hieronnasta kuin sen verran, että saa näytettyä Roopelle olevansa huomion kohteena. Se antaa hätäisesti hieroa itseään hieman niskasta ja selästä ja sen jälkeen painelee sohvalle köllöttämään.

Jo kahden hierontasessioillan jälkeen alkoi näkyä tuloksia. Roope, joka tähän asti oli pitänyt lenkeillä perää, alkoi yllättäen ottaa spurtteja mun ohitse. Sen takajalkojen askelväli alkoi pidentyä ja lihakset rentoutua. Tähän asti Roopella on karvanlaatu takapuolen kohdalla ollut aika huono, mutta sekin alkoi muuttua pehmeämmäksi ja ns. irtonaiseksi. Sen ilmeestä näki, että se nautti uudesta olostaa. Hieronnan aikana se ei enää Rosan hämäyshaukkuun lankea, vaan makaa ketarat ojossa ja antaa mun hoitaa itseään.

Minä itse olen saanut tyytyä syvien lihaksien vahvistamiseen sekä lenkeillä tukivyön pitämiseen. Kyllä mulle olisi paljon, paljon mieluummin kelvannut joka iltainen hieronta ;). Ja tätä kun kestää vielä kuukauden verran!

Takapuoli samikset

Roopen ollessa vuoden vanha, veljeni leijonamieli huomautti, että mulla ja Roopella on samanlainen takapuoli. Silloin se nauratti, ei naurata enää.

Roopella on takapään kanssa ollut aina silloin tällöin ongelmia. Olen välillä iltaisin venytellyt takareiden lihaksistoa ja kesäisin uimalla ja viikonloppuisin metsälenkeillä lihaksia vahvistanut. Nämä ovat pitäneet Roopen sekä mun lihaksiston kunnossa. Mutta Rosan juoksujen aikana emme päässeet tekemään kuin asvalttilenkkejä ja se on varma tapa saada Roopen sekä mun lihakset jumiin. Niin kävi myös kuukausi sitten.

Espanjanvesikoiraharrastajat ry järjesti joulukuussa eläinfysioterapia luennon, johon Roope pääsi Rosan sijaisena. Meille opetettiin koiran lihasten hieromista, kuinka se aloitetaan päästä, jatkuen niskasta kohti lonkkaa ja sieltä päättyen raajojen hierontaan. Hieronnan jälkeen kävimme läpi koiran lihaksiston venyttelyä, mistä saa venyttää ja mistä ei sekä miten venytys tapahtuu. Mulle yllätyksenä tuli, että seisoviltaan lihaksia ei saa venyttää, ainoastaan kylkilihaksia. Kaikki muu lihaksiston venytys tapahtuu makuuasennossa. Käsittelyn jälkeen Roope alkoi pitää hienoista ininää, joka tarkoitti sitä, et nyt tarttis tehdä jotain kivaa. Kun en aloittanut mitään koulutussessiota sen kanssa, se alkoi pukata kuonollaan vesikuppiaan. Hieman mua nauratti toisen innostus, mut tiukkana komensin sen takaisin makuulle.

Luennon jälkeen fyssari tuli kokeilemaan  Roopen lihaskuntoa käsin. Muutaman painalluksen jälkeen hän totesi lihasten olevan todella kireät ja komensi meidät ortopedin juttusille. No, en mennyt ortopedin juttusille, vaan pyysin kaveriltani venytysohjeita. Sainkin yhden vinkin, joka  on osoittautunut kullan arvoiseksi. Kun sitä vaan muistaisi tehdä säännöllisesti, eikä vain oireiden ilmaantuessa.

Mulle henkilökohtaisesti on varattuna aika fyssarille viikolla 2, ihan samasta syystä, mitä on Roopellakin. Jos mä saan itselleni sieltä apua, vien myös Roopen eläinfyssarille. Ei nimittäin ole mitään kivaa, kun alaselkä on jumissa ja tuskat ovat kovat.

Ollako jumi, vai eikö olla jumi...

Mistähän se johtuu, että aina pelkää pahinta, eikä vahingossakaan tule ajatelleeksi mitään toista vaihtoehtoa...

Roopen jalka on tästä oikein hyvä esimerkki. Viime aikoina on paljon keskusteltu D-lonkkaisista koirista ja siitä, voiko niiden kanssa harrastaa agilitya. Tietenkin voi, olen aina tuumannut, enkä ole koskaan edes ajatellut tutkituttaa Roopen lonkkia tai selkää. Mutta kun Roopen jalka tuli kipeäksi, tietenkin oletin sen johtuvan kipeistä lihaksista tai ehkä vielä pahemmasta, piilossa kytevästä selkävammasta.

Monen monituista vinkkiä sain, kuinka lonkan koukistajia avataan ja kuinka saan rennoksi selän lihakset ihan pienellä kevyellä liikkeellä. Ja mikä olikaan syy tähän episodiin: anturassa oleva pienen pieni reikä. Ei kai sitä huvita juosta ja temmeltää, jos jalkapohja on auki. Torvi minä... Sen verran voin aina puolustaa itseäni, että ihan oikeasti vasemman puoleisen jalan lihas oli jäykkä, eikä jalkaa kyennyt venyttämään...

Veny, lihas, veny!

Susa oli jo muutaman kerran sanonut mulle, että Roopen takajalan lihas on kireä. Susa oli agitreenaamisen jälkeen yrittänyt Roopen jalkoja venyttää ja silloin huomannut sen. Ajattelin vain, et joo, onhan ne välillä kireät. Mutta kun Roope ei normaalissa kävelyssä jalkaansa mitenkään aristanut, en sitä sen kummemmin ajatellut.

Eilen omien agitreenien jälkeen illalla venytin hieman Roopen jalkoja ja kas kummaa, oikea jalka suoristui taaksepäin, mutta vasen ei. Hieman huolestuneena asiasta purkauduin työkaverilleni, joka tietää niksit kireisiin lihaksiin ja näytti miten minun pitäisi jalkaa venyttää, jotta aineenvaihdunta lähtisi jalassa liikkeelle. Täytyy myöntää, että kun makasin koekaniina ja mulle opetettiin oikeanlainen venytysliike, niin se tuntui äärettömän hyvältä ja kipu omasta jalastani lähti.

Ja eikun kokeilemaan. Metsälenkin ja iltaruuan jälkeen laitoin Roopen selälleen lattialle, otin takajalat vatsaani vasten, laitoin vasemman käden sen pyllyn alle, oikean käden sisäreiden päälle ja ihan varovasti nostin lonkkaa ylöspäin muutaman millin verran. Roope katsoi silmät suurina suoraan minuun ja työnsi omia jalkojaan tikkusuorana kohti kattoa. Ilmeistä ja eleistä päätellen nautinto oli suuri.

Kun muutaman pumppauksen jälkeen kokeilin Roopen takajalkojen venyttämistä, niin yllätyksekseni huomasin jäykän jalan nousevan suorana taaksepäin. Kyllä se teki mut onnelliseksi, sillä jos tämä temppu ei olisi auttanut, niin vika olisi saattanut löytyä selästä. Siihen diagnoosiin olisikin Roopen agiura päättynyt.

Juokse, narttu!

Rosan juoksuista tämä kierros on ehdottomasti pahin. Koskaan ne eivät ole olleet samanlaiset, mutta musta ainakin tuntuu, että nyt meni överiksi.

Juoksut alkoivat ensin kakkimalla sisälle. Sitä kesti viikon. Viidennen päivän jälkeen olin jo ihan maassa ja oli pakko soittaa kaverille, että ei koirasta henki lähtisi. No, lohtuahan sieltä tuli. Sari tiesi kertoa, että joskus nartut reagoivat juoksujen aikaan niin, että maha menee sekaisin. Hyvä, se ei siis johdu siitä, että kelloja siirrettiin taaksepäin eikä Rosa pystyisi pidättämään työpäivän ajan.

Nyt, kun alkaa olla ne tietyt flaksipäivät kyseessä, käy palliton Roope liiankin kuumana. Se on jatkuvasti nuoleskelemassa Rosan korvia ja takapuolta. Ei se anna sille edes hetken rauhaa. Rosasta näkee, että sitä alkaa jo väsyttää, mutta jos Roope lopettaa kiusaamisen, niin Rosa narttu alkaa härnäämisen. Voi kunpa pian tämä menisi ohi ja alkaisi taas normi arki.

Perrotyttönen sairastaa

Niinhän siinä kävi, kun vesikoirafoorumilla jokin aika sitten puolesta puhuin hyvien lihasten kunnosta, jotta revähdyksiltä vältyttäisiin, niin eilen Rosa reväytti toisen etujalan lihaksen hypähtäessä liukkaalla kalliolla. Rosa on nyt muutaman viikon sairaslomalla harrastuksista ja jäljelle jää vain rauhallinen ulkoilu sekä hyvin, hyvin rauhallisten tokoliikkeiden harjoittelu sisätiloissa.

Tohtori.fi sivustolla kerrotaan, että lihaksen revähdyksen paranemiseen menee aikaa muutama viikko. Nähtäväksi jää, kuinka kauan se todellisuudessa kestää. Itselläni kesti 6 viikkoa, johon loppujen lopuksi piti ottaa akupunktio hoitoa, kun ei lihakset meinanneet toipua.

Ei turkkia, ei hiekkaa lattialla

Tämän vuoden näyttelyt on käyty ja on aika laittaa Rosan turkki matalaksi, ennen kuin ennustetut kovat pakkaset saapuvat. Trimmauksen jälkeen turkin pituus on noin 3mm ja kasvu tulee olemaan noin 1 cm/kk. Ei mikään huisin pitkä joulu-tammikuun vaihteessa, mutta onneksi tuli hommattua viime talvena Pompan hieno talvitakki. Takki päällä ei palella, paitsi ehkä varpaita...

Emäntä on kuitenkin hyvin, hyvin tyytyväinen, kun enin hiekka jää ulos eikä kulkeudu pitkän turkin mukana sisälle.

Kuvat: Meeri Örn

 On se kumma, kun hienon trimmerin on emäntä itelleen hommannut ja silti saksilla pitää turkki leikellä...

 Olis mulla parempaakin tekemistä, esim. sohvalla makoilu...

Kaksi tuntia meni ja aivan karmean epätasainen turkki. Törkeetä!

Ensi kerralla haluan ihan oikealle kampaajalle, joka osaa hommansa!!!!