Taipparii ja vepeilyy Hartolassa

Monta, monta vuotta sitten etsin Rosalle vepetreeni seuraa, mutta mulle sanottiin, että "mieti vähän millä koiralla haluat treenata. Sen pitää jaksaa vetää venettä, missä on kaksi ihmistä". Siihen päättyi haave vepeilystä Rosan kanssa.

Tänä kesänä sain kuin sainkin mahdollisuuden osallistua Roopen kanssa vepeilyyn ja Rosan kanssa taippari treeneihin viikonlopun kestävän leirin aikana. Niinhän siinä kävi, että molemmat lajit jättivät paikkansa mun sydämeen ja siinä on tavoitetta ensi kesäksi. Rosan kanssa käydä taippareissa hyväksytysti ja Roopen kanssa päästä treenaamaan vepeä edes yhdeksi kesäksi.

Rosan kohdalla taippari harjoitukset menivät ihan hyvin. Sosiaalisuus testi meni hyvin, ei ongelmia vieraan ihmisen lähestyessä. Kani jäljellä se teki tarkkaa työtä eksymättä, eikä saanut sätkyä kohdatessaan pientä kuollutta kania. Haku osuudella Rosa kyllä tutki maastoa innokkaasti ja aina välillä haki sekä ohjeita että kannustusta multa. Ohjasin sitä sekä oikealle että vasemmalle, riippuen siitä, mistä suunnasta se tuli. Tarkoituksena on kuitenkin niin, että minä kuljen suoraan ja koira menisi tutkimaan maastoa siksakin omaisesti mun edellä. Hakumatkat Rosalla vaan olivat aika lyhyet, siihen saimme lääkkeeksi viedä tennareita piiloon metsään ja mennä yksin Rosan kanssa etsimään ne. Pikkuhiljaa sillä vahvistuisi itseluottamus reviirin tutkimiseen.

Riistapukin noudossa huomasin, että ei se mikään lempihomma ollut, mutta mitään vastaansanomatta se haki sen kolmesti. Ainut, että se jätti sen hieman kauemmaksi musta.

Roope kukoisti vepessä. Ensimmäisenä päivänä kaatosateessa treenasimme vain köyteen tutustumista ja sitten veneen hakua. Toisena päivänä jo alkoi tapahtua enemmän. Tehtävänä oli veneestä hyppääminen ja edessä olevan veneen kuljettaminen rantaan. Roopella ei ollut mitään ongelmia tehtävän suorittamisessa.

Toinen tehtävä oli hukkuvan ihmisen  pelastaminen. Roopen kohdalla kouluttaja päätti antaa enemmän haastetta ja oikein kunnolla läiskytteli vettä. Siitä huolimatta äijä pysyi coolina ja hoiti homman kotiin.

Mutta ensin harjoitellaan ihmisen luokse uimista ja sen hinaamista rantaan. Sitten vasta voi päästä veneeseen ja ryhtyä "tositoimeen".

On ne vaan molemmat niin ihquja koiria!

Tuhannet kiitokset Espanjanvesikoiraharrastusyhdistykselle leirin ja ohjelman järjestämisestä! Sekä isot kiitokset huippukouluttajista!

The Lintukoirat Rosa, Roope ja Ella

Kesän ihaninta aikaa on ehdottomasti ulkoilu koirien kanssa ja varsinkin ihanien ystävien kanssa. Kuva tarina kertoo ulkoiluretkestä Ellan kanssa. Olemme taukopaikalla uittamassa koiria kaikessa rauhassa, kunnes alkaa aikamoinen aktivointi...

Kaikkien koirien yhteinen piirre on ehdottomasti rakkaus uintiin. On mukavaa pulahtaa vilpoiseen veteen lämpöisenä päivänä ja nuuskutella kalliolla arvaillen, ketä siellä on kulkenut...

 Mutta kun paikalle saapuu ihan oudon näköinen tyyppi, joka ei kuulu laumaan, se saa kaikkien kiinnostuksen heräämään.

Mikä ihmeen tyyppi se on???

 Pakko käydä katsomassa lähempää...

 Ella kyllästyi tyyppiin ensimmäisenä ja siirtyi lempipuuhaansa, puupätkän pilkkomiseen.

 Rosa oli ainut, kenellä säilyi mielenkiinto lintua kohtaan pitkän ajan...

 ... kunnes sekin kyllästyi uimaan linnun perässä.

 Linnun huomatessa, että se ei olekaan enää kiinnostuksen kohde, se ui takaisin ja alkoi jälleen härnätä koiria olemassa olollaan.

 Jälleen Rosan kiinnostus heräsi..

 .... ja ui linnun perässä pitkän matkan.

Kun Rosa ei enää jaksanut tätä takaa-ajo uintia, se kääntyi ja tuli takaisin kalliolle. Kohta lintu tuli perässä, se ui aivan liki kalliota ja odotti, että joku lähtisi perään. Rosahan lähti ja alkoi sama kilpauinti. Tätä kesti melkein vartin, mutta sitten jatkettiin matkaa kotia kohti ja lintu jäi kalliolle yksin odottelemaan seuraavaa uhria.

Seisomista, seisomista ja vielä kerran seisomista

Kun saa treenikaveriksi sellaisen, jolla on kyky katsoa ne pienen pienet tokoliikkeiden puutteet, alkaa treenit vihdoin sujua sellaisella tavalla, että uskoo jo itsekin, että olisi Roopen kanssa sittenkin kisavalmis kuukauden kuluttua. Kerran viikossa treenataan sekatreenejä, eli tokoa, agia, koiratanssia ja ihan mitä vain tulee mieleen. Tavoitteeksi on kuitenkin laitettu tokokisat tämän vuoden puolelle.

Viime kerralla kertasimme seisomaan jäämistä ja seuraamista. Roopella alkaa jo pelittää seuraaminen. Se seuraa hyvin tiivisti mukana (isot kiitokset omalle fysioterapeutille), paitsi käännöksissä jää vielä vähän taakse. Mutta se seisominen... Treenasin Roopen kanssa sujuvasti sitä, että kävelen edestakaisin ja jätän sen vähän väliä seisomaan paikoilleen. Fine. Mutta kun teenkin niin, että itse kävelen taaksepäin, on käskyn ymmärtäminen jo paljon hankalampaa.

Rosa, joka ei tule koskaan kisamaan tokossa, oli aika moinen ylläri mulle. Yritin kaverin vinkkien pohjalta kävellessä taaksepäin sanoa seiso -käskyä niin kauan, kunnes Rosa pysähtyy. Tarkoituksena oli, että heti kun Rosa pysähtyy, viskaan sille lelun palkaksi. Rosa käveli pitkät pätkät mun perässä ja minä hoin "seiso,seiso,seiso..." Mitään ei tapahtunut. Oli siis palaverin paikka.

Kokeilimme Rosan kanssa muutamaa muutakin tekniikkaa, mutta missään niistä se ei jäänyt seisomaan. Vaikka liike on joskus ollut sillä vahva. Ei kun suunnitelmaa pystyyn ja toteutukseen, jotta saisin Rosalle tämän liikkeen tutuksi.

Toissa iltana olkkarissa treenasin molempien kanssa naksun avulla pelkästään seisomista ja sehän pelitti heti. Tänään aloitin treenit samallalailla kuin viimeksi, mutta pian otin käsky ärsykkeitä lisää. Käskin maa - seiso - maa - istu sarjassa sitä tekemään eri liikkeitä. Nyt kaikki onnistui, paitsi istuminen. Istumisen taito oli kadonnut jonnekin. Vaihdoin vielä kerran treenipaikkaa, mutta en enää ottanut istumista tähän, vaan pelkästää seisomista ja maahanmenoa. Tämä jo alkoi pelittää. Ensi perjantaina kokeilen jälleen liikkestä seisomista itse kävellen koko ajan taaksepäin. Saas nähdä kui käy. Olisiko vielä pitänyt vahvistaa liikettä vai olemmeko jo valmiit siirtämään harjoitteen olohuoneesta ulos.