Roope ja Rosa

Roope ja Rosa

sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Kameraan tutustuminen osa IV, sähläys II

Roopen ja Rosan synttäreiden kunniaksi muutama kuva;






Roopen syntymäpäivä on tänään ja Rosalla oli jo 11.7. Maksalaatikkokakut tehdään huomenna =)!

lauantai 30. heinäkuuta 2011

Muutoksen tuulet

Eilen radiossa käytiin keskustelua siitä, että näihin aikoihin monessa kodissa pohditaan ensi syksyn suunnitelmia. Niin myös täällä, jopa niin kovaa, että sauhu nousee välillä korvista.

Tällä hetkellä tunnen, että olen menettänyt kaikki harrastus mahdollisuudet, enkä saa mistään uudesta otetta. TOKO rintamalla junnaan edelleen samassa pisteessä. En ole siinä päässyt eteen- enkä taaksepäin. Ah, melkein unohdin, että Roopella kerran syttyi treeneissä lamppu. Harjoittelin liikkeestä seisomaan jäämistä ja käytin takapalkkaa. Normaalisti Roopen kanssa ei näin voi treenata, koska se on laskenut 1 plus 1 ja tajunnut, että kukaan ei palkkaa vahdi ja siellä se on vapaasti haettavissa. Tällä kertaa mulla olikin palkkavahti ja jo heti ekan kerran jälkeen se tajusi, et sen on pakko tehdä töitä, jos mielii palkan saada. Roopen silmistä näki, et se kerrankin oli treeneissä mukana täysillä ja teki tosissaan töitä palkkansa eteen. Tälläisiä treenien pitäisi olla joka kerran, ei vain muutaman kerran koko treenihistorian aikana. Henkilökohtaisesti tiedostan, että jos meinaan tässä lajissa päästä eteenpäin, tarvitsen siihen ulkopuolista apua. Siihen minulla ei ole mahdollisuutta, koska kulkeminen julkisilla kaupungin sisällä on hankalaa.

Rosan kanssa olisin halunnut treenata agia opetuksen alla, jotta olisin päässyt edes kerran kokeilemaan aitoja kisoja. Tiedän, että Rosasta olisi tullut hyvä agikoira, mutta Juvanmalmin treenit ovat minun kohdaltani päättyneet, edelleen hankalien bussiyhteyksien vuoksi. TOKO ei ole Rosan laji, joten treenit Rosan kanssa ovat olleet lähinnä arkitottista. Metelin siedätys on tuottanut selvästi tulosta, sillä aikaisemmin kaupungissa kävellessä Rosalla on ollut häntä alhaalla ja keho kyyryssä, aivan kuin se olisi valmis pakenemaan vaaran uhatessa. Viime kerralla Ruoholahdessa kävellessä Rosa käveli ukin ja minun välissä aivan rentona eikä poukkoillut mihinkään. Sitä ihmeteltiin molemmat oikein ääneen. Ero oli niin valtava. Hyvä Rosa!!!

Yhden teorian mukaan Rosan haukkuminen käveleville ihmisille on paimentamista. Olenkin menossa syksyllä yhden kerran tutustumaan pallopaimennukseen, mutta kumman koiran kanssa menisin? Rosa arkailee liikkuvaa isoa palloa ja Roope tappaa sen alle 3s:n. Rosan voisi ennen koulutusta tutustuttaa palloon, mutta mulla ei ole isoa palloa. Ja jos hankkisinkin pallot ja alkaisin treenata pallopaimennusta kerran viikossa, niin mistä saisin lisäoppia, missä säilyttäisin pallot ja miten saisin pallojen kuljetuksen kentälle onnistumaan?????

Näitä syntyjä syviä miettiessäni kuuluu korvissani siskon sanat; "älä pyri itse vaikuttamaan asioiden kulkuun, kaikki tapahtuu aikanaan, kun sen aika on..."

lauantai 23. heinäkuuta 2011

Täydellinen Roope

Koko kevät on mennyt ainoastaan Rosan ongelmien ymmärtämisessä. Sitä on yritetty huonoin ja hyvin tuloksin saada ohittamaan muita koiria kauniisti, sitä on yritetty saada noutamaan noutokapulaa, sitä on yritetty saada sietämään meteliä...jne. Ja jotta ymmärrys ongelmaRosaan oikein menisi sekaisin, sain vieraalta ihmiseltä kuulla, että Rosan käytös johtuu paimennusvietistä. Tästä tiedosta meni pieni pääni entistä enemmän sekaisin. Ja kaiken kaaoksen keskellä on Roope täydellisesti jäänyt ongelmaRosan varjoon. Joten kun kutsu Viialaan tuli, olin oikeastaan helpottunut siitä, että olin päättänyt tehdä retken pelkästään hyvin käyttäytyvän Roopen kanssa. Siispä Rosa mummolaan ja Roopen kanssa baanalle =)!

Perillä meitä odotti vuoden vanha perro, joka jo talon ulkopuolella tuli tsekkaamaan, otetaanko vieras vastaan vai lähetetäänkö se takaisin kotiin. Muutaman haistelun ja silmäkontaktin jälkeen vieras hyväksyttiin ja päästettiin portista sisään. Lähempää tuttavuutta ei kuitenkaan Oona halunnut tehdä, joten Roopen oli tyytyminen ihmisten seuraan.




Jonkun tunnin yhteiselon jälkeen saatiin jo yhteispotrettikin aikaiseksi. 

Päivä Roopen kanssa kahden oli kuin lomaa arjesta. Sen kanssa oli helppo olla. Kävely vieraalla paikkakunnalla sujui vetämättä, naapurin pihaan ei menty haukkumaan, nami vieraan kädestä otettiin nätisti näykkimättä, grillissä tuoksuvia lihoja ei edes huomioitu, pihaan yllättäen tulevalle isäntäväelle ei haukuttu. Roope oli täydellinen vieras ja mun sydän oli pakahtua ylpeydestä. Kiitos isäntäväelle, tämän kokemuksen tallensin syvälle sydämeeni ja tätä retkeä muistelen vielä pitkään =).

Tänä aamuna halusin "palkata" Roopen hyvästä käytöksestä ja ostin Lemmikkiasemalta vesinoutolelun. Ajattelin, että se saisi vauhtia noutodummyn harjoitteluun, mikä ei vieläkään onnistu ja samalla saataisiin kivat vesileikit.

Aluksi treenasin vain Roopen kanssa vedestä hakua, mutta väsymys oli tehnyt tehtävänsä eikä sitä kiinnostanut tämä laji. Sitten kokeilin hakua Rosan kanssa. Se syttyi tähän lajiin heti ja oli innosta soikea. Muutaman heiton jälkeen vapautin Roopen puusta ja siirryimme pelkkään vesileikkiin unohtaen noutotreenin. Yhdessä uiminen pallon kanssa on sujunut tähän asti hyvin, mutta tämän lelun kanssa ei sujunutkaan. Se tuntui olevan niin ihana lelu, että Rosa laittoi oikein urakalla Roopelle kampoihin, kun se yritti ottaa lelun itselleen. Ei auttanut muu kuin leikkiä vesinoutoa erikseen. 

Jossain vaiheessa heittojen lomassa kokeilin, miten itsehillintä kestää, jos en päästäkään koiria heti lelun perään. Pidin pannasta kiinni, komensin odottamaan ja heitin lelun veteen. Vasta hetken päästä päästin koiran perässä. Jälleen kerran molemmat reagoivat aivan erilailla. Rosalla silmät pyörivät kuin onnenpyörä, etutassut hieman jousitettuna, mutta pysyi paikoillaan. Roope, hmmmm, katsoi kun lelu lensi, nosti takapuolen ylös lähteäkseen, istui takaisin alas katse vangittuna leluun ja odotti käskyä.

Hmmm..., josko nyt olisin päässyt Rosan kanssa alkuun "hae" -käskyn tiedostamisessa ja Roopen kanssa eteenpäin noutodummyn noudossa?????

tiistai 12. heinäkuuta 2011

Paukkuarka Rosan pyssytreeni osa II

Rosan siedättäminen ääniin on hyvällä mallilla. Se osaa hienosti tökkiä kuonollaan peltipurkkeja, istuu kentän laidalla katselemassa koriksen peluuta, kävelee kanssani nätisti tien viertä, keskittyy treenaamiseen kanssani nuorison potkiessa vierellämme palloa...jne. Paljon aikaa tähän kaikkeen on kulunut ja paljon onnistumisia saatu kokea. On siis aika testata jälleen hermojen kestävyyttä pyssyllä.

Aluksi treenasin Roopen kanssa TOKO:n kulmauksia. Kulmat menivät koko ajan vain hienommin ja hienommin. Intoa treenaamiseen riitti. Seuraavaksi otin kapulan noutamista. Eka heitto meni niin kuin aina ennenkin, koira sivulle, heitto ja haku. Seuraavaksi laitoin kapulan Roopen eteen, menin seisomaan kauemmaksi ja huusin hae. Roope haki kapulan, leikki sen kanssa ja tuli viereeni. Hä? En voinut uskoa silmiäni. MUN Roope teki jotain noin tyhmää. Se pölkkypää leikki kapulalla, mitä se ei koskaan aikaisemmin ole tehnyt. Ei kun treeni uusiksi, paljon lyhyemmältä matkalta. Muutaman kerran sain onnistuneen haun lyhyellä matkalla, mutta sitten kaksi kaunista kultaistanoutajaa käveli meidän ohi. Sitä näkyä ei Roope voinut vastustaa, vaan tuijotti  niitä haltioituneena. Ei auttanut muu, kuin viedä se kentän laidalle jäähylle.

Myös Rosalla meni kulmaukset loistavasti. Se liikkui aivan vierelläni eikä kertaakaan jäänyt taakseni. Noutokapula tuotti jo enemmän ongelmia. Rosan taso on vasta siinä vaiheessa, että se ottaa sen suuhun ja pudottaa. Yritin muutaman kerran saada sitä hieman kävelemään kapulan kanssa, mutta turhaan. Onneksi Susa tuli paikalle pyssynsä kanssa. Pääsimme siirtymään varsinaiseen aiheeseen.

Susa otti pyssyn, meni sen kanssa kauemmaksi ja ampui. Rosa pari kertaa pyörähti kannoillaan ja ihmetteli tapahtunutta. Annoin sen rauhassa katsella ympärilleen ja ihmetellä. Kohta se jo rauhoittui ja annoin lihapullia palkaksi hyvästä suorituksesta. Hetken tauon jälkeen ampuminen suoritettiin uudelleen. Tällä kertaa kaikki ei mennytkään ihan mallikkaasti. Rosa kierähti, jalat vatkasi ja pää pyöri. Hätäpäissäni otin lihapullia käteen ja tarjosin niitä Rosalle. "Kato, tässä, Rosa". Se oli viimeinen tikki. Rosa oli satavarma, että se jokin pelottava tulee ja kovaa, mutta ei tiedä mistä. Rosalla meni pitkään, ennenkuin se rauhoittui. Siihen loppu treenit ja palaamme meteliharjoittelussa metalliämpäreihin. Vielä ei voi pyssyn kanssa leikkiä.

tiistai 5. heinäkuuta 2011

Korvike, tarvitaanko?

Jos pallo ei mene suoraan eteenpäin, se menee silloin sivuun. Joten hyppy sinne.


 Kun pallo menee eteen, koirat tietävät heti suunnan ja olen silloin auttamattomasti myöhässä kamerani kanssa.
 Sivuun heittämisellä on vaarana pallon häviäminen kaislikkoon. Sinne se häviää eikä enää löydy, vaikka kuinka yrittää hakea.

 Kun hätä on suuri, pieni ravistelu auttaa ja ongelmaan löytyy ratkaisu...
 Onhan maassa vaikka kuinka paljon keppejä, mitä voi heitellä!
 Jeeee ja meno jatkuu...

lauantai 2. heinäkuuta 2011

Uintia ja ampiaisia

Mikäs sen mukavampaa, kuin lähteä lauantai aamusella rantaan kävelemään ja uittamaan koiria. Matkalla sain muutamia kivoja kuvia puukannoista. Ihanan yllätyksen koin, kun näin vanhan tutun 10 vuoden takaa. Ja kun molemmat tykkäävät koirista, niin juttua riittää, kunnes itikat häiritsivät jo niin pahasti, että oli pakko jatkaa matkaa.

Uimarannalla ei ollut ketään, joten rauhassa sain taas räpsiä kuvia ja nauttia aamusta. Jossain kauempana kuului ainoastaan aamu-uimareiden ääniä.




Uinnin jälkeen siirryttiin läheiseen metsikköön jatkamaan pallon heittoa. Koirat juoksivat ympäriinsä ja joka solulla nauttivat lentävästä pallosta sekä metsikön rauhasta. Otin lisää kuvia puista, kivistä, kalliosta..jne.  Roope juoksi pallo suussa kuin viimeistä päivää. Kamera lauloi naks naks ääntään ja minä olin harjoittelevinani panoraama kuvausta.

Yhtäkkiä tunsin piston mahassani ja olin aivan kysymysmerkkinä, että mikä hitto se oli? Toinen pistos ja sit sain jalat alleni, peruutin ja samalla nakkasin palloheittimen käsistäni ja kamera lensi harteilla. Jostain kiven takaa Roope ja Rosa juoksivat pomppien päitään ravistellen. Ensi järkytyksen haihduttua tajusin, että meitä vastaan on hyökännyt ampiaisarmeija.


Hyökkäyksen aikana pallonheitin lensi käsistäni kaaressa juuri tähän kohtaan ja kun koitin hakea sitä pois, hyökkäsivät ne pirulaiset aina uudestaan ja uudestaan. Lopulta tein kaarroksen vasemmalle ja sitä kautta hyökkäsin päin vaaraa ja sain haettua minulle niin tärkeän esineen. Sitten jalat alle ja pikaravia kohti turvaan.


Tilanteen mennessä ohi, huomasin, että Rosan päässä oli vielä ampiainen. Sain aivan hillittömän shokkikohtauksen ja aloin lippalakilla huitomaan Rosaa päähän saadakseni sen ampparin häviämään. Rosa raukka meni ihan matalaksi, jalat alkoi täristä ja se ryömi mun jalkoihin. Niinpä, se raukka varmaan luuli, että sekosin päästäni ja aloin hakkaamaan sitä olan takaa. Eihän se voinut käsittää, että minä yritin vain poistaa ampparia sen päästä.

perjantai 1. heinäkuuta 2011

Kilin, kolin, bang siedätystä, osa 3 peltipurkit

Netissä surffaillessa löytyy mitä ihmeellisimpiä kotiharjoitteita koiran kanssa. Uusin löytö on siedättäminen peltipurkkien aiheuttamaan kolinaan. Treenin tarkoituksena olisi saada koira kestämään agilityradalla kuuluvaan meteliin. Ja kyllähän tämä treeni auttaa sietämään ääniä ihan tavallisessa arkisessa elämässä.

Harjoitteessa laitetaan pieni peltinen ämpäri nurinpäin lattialle, hieman vinoon asentoon. Sen päälle sitten tulee pienempi metallinen astia, jonka koira pudottaa alas nenällään. Kolina ei ole mikään suuren suuri, mutta riittävä tähän tarkoitukseen. Harjoitteen edetessä kiitin onneani, että asun ensimmäisessä kerroksessa. Alakerran asukki olisi saattanut tulla pika pikaa ovelle ärjymään, kun yhtäkkiä olisi alkanut tasaisesti kuulua, kolin, kolin, kolin, kolin....

Niinkuin aina, treenaan ensin Roopen kanssa. Ajattelin tämän olevan Roopelle tosi helppo treeni, kun se ei pelkää meteliä. Sen kanssa voi rauhassa katsella ilotulitteita, harjoitella ampumaäänen siedätystä yms. Se ei ole mistään moksiskaan. Saatuani kasan valmiiksi, Roope katseli sitä ihmeissään. "Niin?", sen katse tuntui sanovan. Aivoissa ei tapahtunut mitään elollista reaktiota. Samassa arkajalka Rosa tuli kainalon alta ja pukkasi nenällään mittaa. Ensin palkkasin makkaralla Rosan hienosta oivalluksesta, sitten työnsin sen sivuun ja kehotin odottamaan omaa vuoroaan. "No Roope, sun vuoro." Ruskeat silmät kasvoihini porautuneena se yritti anella hieman vinkkiä, mitä pitäisi tehdä. Kun en sanonut enkä tehnyt mitään, se tökkäsi peltistä mittaa nenällään. Naks ja nami suuhun. "Ahaa, tämä on siis asian ydin", tuntui sen aivot sanovan. Toinen tökkäys, nami, kolmas tökkäys ja mitta tipahti lattialle. "YES"  älähdin, ennen kuin ehdin ajatella. En tiedä, säikähtikö Roope mun kiljaisua vai mitä, mutta sen jälkeen Roope alkoi vinkua joka kerran kun olisi pitänyt tökkäistä mittaa. Siispä, Roope tauolle ja Rosan vuoro.

Rosa oli aivan intoa täys. Se oli heti tajunnut asian ytimen ja oli onnesta soikea, kun sai tehdä jotain. Se tökkäs, tökkäs ja tökkäs ja noin kymmenennen tökkäyksen jälkeen mitta tipahti lattialle. Tällä kertaa olin aivan hiljaa ja nostin vain mitan takaisin ämpärin päälle ja treeni jatkui.

Muutamaan otteeseen olen tätä treeniä tehnyt, mutta Roope ei tapojaan muuta. Joka kerran kun se tökkäsee nenällään mittaa, se hieman voihkaisee tai päästää pienen pienen haukkua muistuttavan äänen. Rosa taas ei millään olisi aloillaan, vaan tökkisi ja tökkisi minkä kerkiäisi. Se selvästi nautti tästä treenistä =).

Miten koirat voikin olla niin erilaisia? Ja miten arkajalka voikin olla niin rohkea ja rohkea niin arkajalka?