Voihan pallo sentään, mitä pulmia toit

Mieli maassa pohdin tämän hetkistä tilannetta pallopaimennuksen tiimoilta. Treenejä on takana 10 viikkoa, enkä koe mitenkään olevani onnistunut tässä lajissa. Niin epätoivoinen olin viime sunnuntaina, että otin kameran mukaan treeneihin ja pyysin kaveria ottamaan kuvia meidän sähläyksestä siinä toivossa, että muutaman vinkin saisin, missä kohdassa olen tehnyt virheitä.

Kuvat: treenikaveri Tiina

 Tältä se pitäisi näyttää; koira tuo ohjaajalle palloa maaliin häntä heiluen. Todellisuudessa yritän houkutella Roopea pukkaamaan palloa.

 Kyllähän Roope yrittää ja siinä muutaman kerran onnistuikin.

 Tästä huomaa sen, että Roope liiraa liian lähelle palloa. Se ei mitenkään pysty taivuttamaan itseään pallon taakse, jotta voisi sitä pukata eteenpäin. Niinpä se menee seisomaan pallon viereen ja katselee anovasti namitaskua...

 Yee, nyt näyttää hyvältä. Pukkausta alkaa tapahtua, mutta väärään suuntaan... Suuntana on poispäin maalista...

Tässä on onnistunut suoritus lavastettuna. Kaikki pallot pukattuna ohjaajalle. Todellisuudessa minä houkuttelin Roopen tuomaan pallot maaliin vetämällä niitä omalla kädelläni ja yritin epätoivoisesti saada Roopea kiinnostumaan pallon pukkauksesta...

Eli molemmat koirat ovat ihan hakusessa. Kumpikaan ei oikeastaan tajua lajin päälle mitään. Tuskin minäkään. Eikä tämän hetkistä epätoivoani helpota se, että Rosa on juoksussa ja yrittää tarjota itseään jokaiselle urokselle tai se, että Rosa oksentaa vähän väliä sohvalle. Tai se, että itse olen poskiontelotulehduksen kourissa ja samalla kärsin räjähtävästä päänsärystä.

Ainut valoa tuova lohtu on tämän päiväisen iltasanomien horoskooppi;

Älä jätä hyvin alkanutta matkaa kesken, vaikka töyssy hidastaakin kulkuasi. Olet paremmassa iskussa, kun olet käynyt läpi myös epäkohtia ja vaikeuksia.

Tehoviikosta lepoviikkoon

Tehoviikko takana ja on aika summata tilanne. Mitä olen oppinut, mitä olen unohtanut ja mitä on vielä oppimatta ennen H-hetkeä. Kävin läpi kaikki tekstini koskien pallopaimennusta ja yllätyksekseni huomasin, että olen edistynyt henkisesti aivan valtavasti ja teknisesti pyörin edelleen samoilla aalloilla. Mut se summaus...

• Palkan suunta. Pukkauksessa olen mennyt koko ajan taaksepäin. Jos kerran olen Rosan saanut pukkaamaan kolmesti, olen sössinyt sen jo viimeistään seuraavalla kerralla ja junnaamme edelleen yhdessä pukkauksessa. Syy on selvästi palkan suunta. Nami tulee kädestä, kun se pitäisi tulla takaa, mistä toiminnan halutaan tulevan.
• Kehon käyttäminen apuna opetuksessa. Ihmettelin kovasti, miksi koiran on niin vaikea lähteä eteenpäin tai tulla kohti. Nyt ymmärrän sen, että pukkaus on mennyt poskelleen sen takia, kun menen etukumara asentoon ja innostan koiraa pukkaamaan innokkaasti huutaen. Minähän olen koiran näkökulmasta hyökkäysasennossa hampaat esillä. Iloinen huutelu ei auta asiaa. Toinen tärkeä havainto on ollut jalkojen asento. Eteenlähetyksessä mun koirat vaativat sen, että koiran puoleinen jalka on eteenasetettuna, eikä vierekkäin.
• Treenin eteneminen. Jos haluaa päästä koulutuksessa eteenpäin, on palkan tultava aina välillä myös jo kertasuoriutumisesta. Tavoite olisi 1-2-1-3-2-1-4...jne. Koulutuksessa tulisi välttää ennakoimista, oli liike sitten mikä tahansa.
• Naksun oikea-aikainen käyttäminen. Tähän  asti olen naksua käyttänyt palkkana, en opetusvälineenä. Nyt olen oppinut sen, että jos haluan jotain liikettä opettaa koiralle, on naksua käytettävä liikkeen aikana, ei valmiin suorituksen päätyttyä. Näin koira oppii nopeammin, mitä siltä halutaan.
• Treenien aloitus. Treenit tulisi aloittaa helposta liikkeestä, sellaisesta, minkä koira jo osaa. Näin molemmat (sekä koira että ohjaaja) saavat kokea onnistumisen  iloa ja se antaa intoa treenaamiseen.
• Kuinka usein treenataan? Treenata voi vaikka joka päivä ja niin monta kertaa kuin haluaa. Vain aika on rajoitettu, kerrallaan max 1min. Nyt tehoviikolla varsinkin tämän säännön paikkansa pitävyys on tullut huomatuksi. Koira jaksaa paremmin ja on paljon, paljon innostuneempi treenaamisesta. Aikaisemmin olen treenannut 5-10 min kerrallaan ja ihmetellyt, miksi molemmat olemme aivan poikki treenien jälkeen.
• Palkkaa vain oikeasta toiminnasta. Jos olen erehdyksessä palkannut väärästä toiminnasta, niin takuuvarmasti se virhe tapahtuu myös ensi kerralla. Mutta jos haluan edetä, jätän virheet palkkaamatta ja vaadin liikkeen uusiksi, jolloin koira tarjoaa oikeaa liikettä.
• Kehu AINA itseäsi ja koiraasi. Se vie eteenpäin. Jos mollaat koiraasi tai itseäsi, treenit junnaavat paikoillaan.
• Kouluttajan rooli. Olen erittäin tyytyväinen ratkaisuuni lähteä kokeilemaan pallopaimennusta ohjatussa ryhmässä. On tärkeää, että palaute oppimisesta tulee heti, eikä myöhemmin tarvitse itsekseen miettiä, mikä meni vikaan. Ja vielä tärkeämpää on, että goutsi on ammattitaitoinen ja osaa sanoa oikeat sanat oikealla hetkellä. Tiinalle iso kiitos tästä syksystä =). Mahtavaa on ollut olla sun treenattavana!

Vielä on paljon tekemistä tämän lajin kanssa, mutta tämän hetkisen tavoitteen saavuttamiseen ei ole enää aikaa. Vain tämä päivä ja huominen. Ensi viikko menee lähinnä levätessä ja antaa aivojen tehdä hiljaista työtään.

Roope, makee koira

Rosalla alkoi juoksut, joten sekä agi- että pallopaimennus treeniin lähti Roope. Rosa jäi kotiin ja myöhemmin ukin kanssa lenkille. Roope on niin tasaisempi ja helpompi koulutettava kuin Rosa, joten mullehan tämä järjestely passasi oikein hyvin. Agissa ongelmaksi muodostui mun ulkomuistin heikkous, joten rata piti pätkiä, pätkiä ja vielä pätkiä. Silti en muistanut, miten sen kuuluisi mennä. Pyysin jopa Siniä vahtimaan ja katsomaan, että suoriudun oikein. Siitä huolimatta muisti katosi. Mut se mitä tehtiin, meni nappiin ja Roope osoittautui ihanaksi, loistavaksi ja maailman parhaimmaksi agikoiraksi.

Pallopaimennuksessa moni oli ihmeissään, että missäs mun toinen koira on ja kukas veijari mulla nyt oli mukana. Goutsikin sanoi, että "ai, otit ferrarin mukaan". Minkä ihmeen ferrarin, mietin. Roopea ei voi missään nimessä kehua ferrariksi. Tai ehkä joo, mut ei mun käsissä ;).

Tällä kertaa treenattiin tulevaa h-hetkeä. Musiikki soi taustalla ja meidät oli laitettu esitysjärjestykseen jo valmiiksi. Jokaiselle annettiin tehtäväksi huolehtia omasta vuorosta sekä toisten jännityksestä. Jos joku menee kipsiin, on jokaisen velvollisuus huolehtia, että on kartalla ja on valmiina paikkaamaan toista. Kierroksen päätyttyä aikaa oli kulunut se puolituntia, joten meidän ei onneksi tarvitse olla estraadilla kuin kerran.

Olin kuvitellut, että Roope olisi tässä lajissa parempi kuin Rosa. Väärin, taas kerran. Omalla kentällä Roope tietää, mikä on vasen, kipittää tolpan taakse ja pysähtyy. Nyt ei käynytkään niin. Omalla kentällä Roope on pukannut palloa muutaman kerran, nyt ei yhtään. Voi kyynel, mietin. Pari kierrosta menin estradille sähläämään ja sen jälkeen luovuin toivosta. Ei meistä ole tähän...

Hetken tauon jälkeen mietin, et josko sittenkin vielä kerran kokeilisin houkuttelua, ihan vain vähän ja piilossa. Menin Roopen viereen kontilleni, laitoin namin pallon alle ja Roope haki sen sieltä samalla tuupaten palloa. YES! Muutaman kerran tein näin ja sit otin mukaan "pukkaa"-käskyn. Tämä onnistui. YES YES! Tämän jälkeen en enää laittanutkaan namia pallon alle, vaan sanoin "pukkaa" ja Roope pukkasi! Se pukkasi kerran ja toisenkin!!!! YES YES YES!!! Nousin seisomaan ja yritin samaa, ei onnistunut. Menin takaisin kontilleni ja taas onnistuin. Sitten nousin seisomaan, laitoin namin pallon alle ja sanoin pukkaa. Roope pukkasi. Annoin uuden käskyn ilman namihoukuttelua ja se onnistui! YES YES YES YES!!!!!! Tätä samaa aion kokeilla Rosankin kanssa, jo heti tänään...

Kaikista ihaninta tässä päivässä oli se, että goutsi kehui mun koiraa. Varmaan mun naamasta näki, että en ollut tyytyväinen suoritukseen, joten se lohdutti sanomalla "sun koira on makee ja säkin oot". Voi taivahan vallat, miten hyvä mieli tuli.

Prinssin ensivierailu

Tänään oli Prinssin ensivierailu "ihmismummolassa" ja jännitys oli aikamoinen. Tähän asti Rosa ei ole voinut sietää ketään omalla reviirillään ja varmasti kaikki eniten pohti, miten Rosa suhtautuisi Prinssin ilmestymiseen. Tässä Prinssin näkökanta vierailulle.

Moi, mä oon Prinssi. Mä oon autokoira, eli mun tuleva ammattini on rekkakoira. Mä olen 4,5kk vanha ja jo yhden duunipäivän suorittanut. Asiahan on niin, et auto on miehisyyden jatke ja koska mä olen pieni, niin mulla täytyy olla iso auto. No okei, ei se mun oma oo, mut melkein oma. Auto on mun isännän ja mä olen sen tuleva apuri. Eniten me kuitenkin reissataan sellaisella ihan pienellä autolla. Ihmiset sanoo sen olevan vapaa-aikaa. Mä en oikein ymmärrä sitä, sillä mullahan on koko ajan vapaa-aikaa.

Tänään me käytiin hengailemassa Espoossa ja mun piti kuulemma tavata pari tyyppiä Ei olis huvittanut yhtään, mutta se oli käsky. Ekaks mä näin sellaisen mustan luppakorvan ja silloin mulle iski paniikki. Mä yritin isännälle todistaa, et nyt on kaikki nähty ja voitais lähtee kotiin. En tiedä, miten sille olis pitänyt asia esittää, mut se ei tehnyt elettäkään viedäkseen mua autoon.

 Sit pihalle tuli joku toinen tyyppi. Ne molemmat olivat vähän outoja, kun ne vain istui ja tuijotti mua. Kohta ne alkoi liikkua ja mun isäntäväki lähti niiden perään. Siis mun oli pakko seurata perässä. Ne meni niin kovaa, et piti ihan juosta perässä.

 Heti, kun emäntä hetkeksi seisahtui, mä yritin sanoo sille, et nyt mennään takaisin autolle ja lähdetään pois. Tää on nyt homman nimi. Ei kumpikaan, isäntä eikä emäntä lähtenyt mua viemään autolle, joten mä nostin tassut pystyyn ja totuin kohtalooni.

Niillä kahdella oudolla tyypillä oli kyl aika kiva sisätila. Siel oli leluja ja luita pitkin lattioita. Mä sain ihan rauhassa leikkiä leluilla ja kanniskella luita. Ne tyypit vain tuijotti mua sohvalta.

Yhtä mä en tajuu, et kun kaksjalkaiset kerääntyi yhteen syödäkseen kupeiltaan, niin mä en saanut mennä siihen huoneeseen. Se musta tyyppi makas niiden ihmisten jaloissa ja murisi silleen ikävästi, kun yritin lähestyä. Ei auttanut muu, kuin mennä lepoasentoon toiseen huoneeseen.

Yhdestä asiasta olen iloinen. Mun ihmiset eivät unohtaneet mun ruokailua, vaan mä sain syödä samaan aikaan mun uusien kavereiden kanssa. Ne oli kyl aika ahmatteja. Ne oli syöny omat kipponsa ihan tyhjäksi. Mä kävin parikin kertaa tsekkaa tilanteen, mut mitään ei niistä kipoista löytynyt.

Tää reissu oli niin kiva, et aion tulla tänne toistekin, vaikka se vieras tyyppi käpälöi jollain teräaseella mun tassuja ja tunki jotain nestettä korvaan. Mä annoin tällä kertaa pahoinpitelyn anteeksi, koska mun oma ihminen tunki mulle metukkaa.

Rosa, vihreä paimentaja

Agiharkat jätettiin tältä päivältä väliin, joten energiaa pallopaimennukseen oli ihan toisenlailla kuin aikaisemmin. Heti ensimmäiseksi aloitin jo vanhasta tutusta liikkeestä, tolpalle lähettäminen vasemmalta. Se sujui tosi hyvin kolmesti, joten nostin panoksia ottamalla esille kaksi tolppaa. Tarkoitus oli edelleen pysäyttää se ensimmäisen tolpan kohdalla. Jälleen Rosa teki sen, mitä aikaisemminkin treeneissä, juoksi ensimmäisen tolpan vasemmalta puolelta toiselle tolpalle ja lähti tulemaan kohti. Itku, mietin. Ilman palkkaa tai kehuja otin Rosan takaisin vierelleni ja lähetin uudella käskyllä tolpalle. Nyt se pysähty kuin seinään kuullessaan seis -sanan. Pallo lensi kaaressa palkaksi ja treeni uusiksi. Taas Rosa juoksi kaaressa vasemmalta puolelta ekan tolpan kautta toiselle ja lähti paluu matkalle. Ei palkkaa, eikä kehuja vaan lähtö uusiksi. Taas se onnistui. Samassa goutsi tuli paikalle.

"Tosi hyvin teillä meni toi treeni", sanoi goutsi. Meikä oli ihan kysymysmerkkinä. Miten niin meni hyvin, jos joka toisella kerralla onnistui..., mietin itsekseni. "Heti, kun Rosa ei tehnyt niin kuin piti, niin hienosti osasit olla palkkaamatta. Heti, kun käytit rangaistusta, alkoi Rosalla aivot raksuttaa ja se tarjosi sulle oikeaa vaihtoehtoa". Okeeeeei, mietin, siis olin osannut tehdä oikein. "Sun koiras taitaa olla vielä aika vihreä, joten se kokeilee aika paljon rajoja. Kyllä ne rajat vielä vahvistuu". No joo, olen todellakin pyytänyt koirilta tosi vähän ja tähän pitäisi tulla muutos. Molemmat koirat ovat sellaisia, että tarvitsevat aivotoimintaa, eikä valmiita paloja, niinkuin tähän asti on treenattu. Tähän siis tulee muutos, ehkä... ;).

Hetken päästä pääsimme jo pukkaamaan palloa ja vihdoin Rosa tajusi, että sitä pitää tuoda mulle päin. Muutaman kerran se lähti potkimaan palloa poispäin, mut kun jaksoin asettaa sen suoraan mua vastapäätä, niin pikkuhiljaa se alkoi ymmärtää, että mun tehtävä on seistä paikoillaan ja sen tehtävä on tuoda mulle palloa käskystä.

Jossain vaiheessa innostuin katselemaan keilaajia. Se näytti tosi hauskalta ja päätin, et mäkin haluan kokeilla tota. Meitä oli loppujen lopuksi paimentajista kolme, jotka saimme pikaohjeet goutsilta. Ensin tökkäystä keilaan, sitten keila maahan ja paikallaan tökkäystä. Tämän jälkeen keila viedään matkan päähän ja koira lähetetään keiloille. Kun tarjosin Rosalle keilaa ensimmäisen kerran, alkoi se heti hienosti tökätä keilaa ja kolmen tökkäyksen jälkeen jo uskalsin laittaa keilan maahan. Rosa lähti keilalle hieman varovaisesti, tökkäs sitä ja tuli luokseni. "Yeeeeeee!" -kiljuin innoissani. Miten ihmeessä se tajus heti, mitä siltä haluan. Pääsimme jopa siihen asti, että keiloja oli matkan päässä kaksi rinnakkain ja Rosa kävi ne kaatamassa. Lajina keilaaminen oli huomattavasti kivempaa kuin paimennus ja ehdottomasti aion kokeilla sitä myöhemmin, jahka tästä paimennus kurssista päästään voitolle =).

Ennen lähtöä treeneistä, tein sika vaikean kysymyksen goutsille; miten usein koiran kanssa kannattaa treenata? Vastaus tuli nopeasti, "15-30 kertaa päivässä". Joooo-o, mietin. Ei toteudu meidän perheessä. "Mutta yhden treenikerran kesto on max 1 min 15 sek". Glup, meikä saattaa treenata 10 min putkeen ja ihmettelee, miksi koira hyytyy... Taukojen tulisi kestää usean minuutin, jolloin koiran on levättävä. Ohjaaja tekee sillä aikaa toimintasuunnitelmaa; mikä meni vikaan, mikä onnistui hyvin ja miten jatkan tästä eteenpäin.

Nii just..., mä teen näin sit joskus...

Uusi tulokas, Prinssi

Saanko esitellä; tässä uusi tulokkaamme, Chihuahua Venäjältä, jonka nimeksi tuli Prinssi. Prinssi on Meerin ja Lassen koira ja asuu Järvenpäässä.

Prinssi oli haettaessa sietämättömän energinen, puri käsiä, leikki lelulla heitellen sitä ilmaan enemmänkin noutajille totuttuun tapaan ja oli muutenkin täydessä draivissa koko 1,5h, mitä olimme saman katon alla. Onneksi aamun valjettua Prinssin luonne oli alkanut tasaantua ja leikkiminen uusilla leluilla kiehtoi sekä ihana aamutorkku uuden emännän kanssa.

Onnea uudelle perheen jäsenelle =).

Tolpan vaihto palloon

Koirien kouluttaminen on kivaa, jos tietää mitä tekee. Se on kivaa, jos on virkeä. Mutta kun päätä on särkenyt kohta kaksi viikkoa ja hartiat muistuttaa perunapeltoa, ei koirien kouluttaminen ole kivaa. Viikko sitten sunnuntaina raahauduin pallopaimennus treeneihin mieli matalana. Jos kertoja ei enää olisi ollut vain muutama jäljellä, niin olisin jättänyt treenit väliin. Mieli matalana haroin palkkataskua ja kuumeisesti mietin, mistä aloitan treenit. Aivoissa ei ollut minkäänlaista toimintaa muistuttavaa elämystä. Onneksi goutsi on mukava ja ymmärtäväinen. Se vain tuumasi, että kun on väsynyt, on treenit aloitettava siitä, minkä jo osaa. Tällöin sekä kouluttajalle että koulutettavalle tulee hyvä mieli ja saa onnistumisen iloa. Neuvo oli tietenkin laitettava pankkiin ja kun paperia ei ollut, hätäpäissäni tekstasin kaverille viikon vinkin. Ja onneksi tekstasin, sillä olin sen neuvon autuaasti unohtanut jo kotimatkalla.

Eilen vahvan särkylääkkeen voimin jälleen kerran raahauduin treeneihin. Enää en halunnut edes suunnitella treeniä, sillä olin viime torstaina huomannut olevani Rosan kanssa nollilla. Odottelin vain, että goutsi tulisi ja sanoisi muutaman sanan. Tulihan goutsi.
- "Väsyttääkö?"
-"Ei, tai joo. Me ollaan nollilla. Rosa ei osaa enää mennä tolppien taakse, se ei keskity seisomaan pallon takana tökkäämättä palloa, en pysty vaihtamaan tolppaa palloon, jne.... Kaikki on pielessä."
-"Ai, no näytä mitä se osaa."
Vein kaksi tolppaa hieman kauemmaksi meistä, pyysin Rosan vierelleni, lähetin sen vasemmalle ja se lähti. Rosa juoksi intona vasemman tolpan taakse, jatkoi matkaansa toiselle tolpalle ja juoksi sieltä luokseni hakemaan palkkaa. Grrrrr....., mistään pysähdyksestä ei ollut tietoakaan, vaikka kuinka olin huudellut seis- sanaa. N o l o a....

Mikä neuvoksi? Tietenkin koiran pysähdyksen vahvistaminen ensimmäisen tolpan taakse. Tällä kertaa otin pallon palkaksi. Rosan lähettäminen ekan tolpan taakse, seis ja heti pallo taskusta ja kävely koiraa kohti pallo esillä. Näin Rosa seisoi paikoillaan ja odotti palloa. Ja heitto Rosan taakse, eli palkka sinne, missä toiminnon haluan olevan. Tätä sitten treenasin ja jo muutaman kerran jälkeen pystyin jäämään paikoilleni ilman, että Rosa olisi lähtenyt tulemaan kohti. Entäs sitten, kun ei halua koiran tökkäävän palloa. Tietenkin pitää muistaa palkata myös odottamisesta. Yritin kovasti selittää, että palkkasinhan mä ekalla kerralla... Ei menny selitys läpi... ;).

Monesti koen huonoa omaatuntoa, kun ei aina jaksa sählätä koirien kanssa. Joidenkin mielestä tavoitteen saavuttaminen vaatii treenit neljästi viikossa, toisen mielestä joka päiväinen viiden minuutin treeni tuo tuloksen, joku sanoo kerran viikossa olevan riittävä määrä ja joku on taas sitä mieltä, että pari kertaa viikossa on hyvä luku. Mikä sitten on oikein, riippuu varmasti koiran innosta oppia uutta, kestävyydestä sekä koulutussuunnitelman järkevyydestä. Itselleni kerran viikossa luku on hyvä, mutta luulen omien koirieni kaipaavan tekemistä ainakin kolmesti viikossa...

Uusia tuttavuuksia vanhalla polulla

Meidän viikonloppu aamujen metsälenkeille on ilmaantunut uusi tuttavuus, Niilo 5kk.

Roopen mielestä Niilo on ihan ok, vaikka onkin aika riehakas.
Rosan mielestä Niilo on liian innokas, mut muuten ok.

Muuta uutta ei metsässä olekaan tapahtunut... Sitä samaa kuin ennenkin....