Rakastinko koirani sairaaksi

Pitkästä aikaa päätin kirjoitella tänne kuulumisia. Elämämme harrastusten pohjalta on ollut hiljaista, joten ei pahemmin ole ollut mitään kirjoitettavaa. Muutaman sanan kuitenkin päätin laittaa muistiin koskien Roopen terveyttä.

Roopella todettiin paha nivelrikko jo monta vuotta sitten. Vasemman takajalan pallonivel oli kokonaan tuhoutunut ja löydöksen myötä harrastukset jäivät pois, Välillä kokeiltiin rally-tokoa, mutta en siitäkään niin hirveästi innostunut. Lopulta jäljelle jäi vain sohva ja päivälenkit. Pikkuhiljaa Roopen fyysinen kunto meni siihen, että takapää ei kunnolla pitänyt pitkään paikallaolon jälkeen. Oli tuskallista katsoa, miten vaikeaa käveleminen sille oli. Sitten keksin antaa sille voita päivittäin ja sen olo koheni ja lopulta ontuminenkin ja peräpään pettäminen jäi kokonaan pois. Elämä alkoi olla entisenlaista ja rappusetkin se juoksi kuin nuori poika konsanaan.

Muutaman vuoden voin syömisen jälkeen Roope alkoi tehdä tarpeitaan sisälle. Ensin silloin tällöin ja sitten joka päivä. Ensin ajattelin sen olevan vain niin vanha, että sillä ei ole enää pidätyskykyä. Jonkun ajan kuluttua päätin kuitenkin viedä sen lääkäriin ja sille annettiin antibioottikuuri. Kuuri auttoi muutamaksi kuukaudeksi ja sen jälkeen ripulointi jatkui edelleen. Vein sen jälleen lääkäriin ja tällä kertaa siltä otettiin verikokeet. Kokeiden tuloksena oli haimatulehdus. Haimatulehdukseen auttaa vain rasvaton ruoka ja niin piti jättää voi kokonaan pois.

Muutaman viikon kuluttua voin pois jättämisestä kävin Hööksissä ostoksilla ja siellä suositeltiin Hyaluron 365 merkkistä ravintolisää. Roopen fyysinen vointi palautui nopeasti yhtä hyväksi, kuin se oli ollut voin syönnin aikana ja jopa takapään tärinä loppui. Sen ketteryys kehittyi entisestään ja kerran viikossa kävimme kallioilla juoksentelemassa. Nyt ikää alkaa olla kohta 13. Liekö ikä tehnyt tepposet vai mistä johtuu, kun nivelrikkoinen jalka on alkanut pettämään ja käännöksissä pylly valahtaa maahan. Mutta sekään ei estä metsässä juoksentelemista ja kallioilla hyppelemistä. Muutosta on kyllä nukkumaan menossa tapahtunut sen verran, että koko elämänsä se on ollut viimeinen, joka käy nukkumaan makuuhuoneeseen, nyt se on ensimmäinen.

Alkaako olla viimeiset yhteiset kuukaudet edessä, sitä ei vielä tiedä. Mutta sen tiedän, että kun viimeiset yhteiset päivät on ohi, jää jäljelle suuri kaipuu.

Jumit auki osteopaatin avulla

Rosalla on silloin tällöin esiintynyt lieviä lihasjumeja, jotka ovat hieman sen elämää haitannut. Jumit ei kuitenkaan ole koskaan sen liikkumista niin pahasti haitannut, että olisi liikuntakyky mennyt, ennen kuin reilu viikko sitten. Olimme iltalenkillä ja yhtäkkiä Rosa vain pysähtyi, eikä suostunut kävelemään. Ensin päätin kantaa sen kotiin, mutta jo muutaman metrin jälkeen tajusin, että siitä ei tule mitään ja sen on vain itse käveltävä. Laskin sen sylistäni maahan ja aloimme liikkua hissukseen eteenpäin. Ensin kävely oli hidasta ja sen jälkeen se muuttui kevyeksi hölkäksi. Pääsimme kunnialla kotiin ja jo seuraavana päivänä tilasin ajan lääkäriin. Lääkärin mielestä vika oli lihasperäinen, joten seuraavaksi varasin ajan osteopaatille ja siellä kävimme tänään.

Osteopaatti osoittautui todelliseksi löydöksi. Koskaan aikaisemmin Rosa ei ole tykännyt vieraista ihmisistä, mutta tämä ihminen oli sen mielestä aarre. Rosa asettui suorilta hänen viereensä lattialla ja antoi koskea itseään eikä se kertaakaan ahdistunut koko tunnin aikana. Se pysyi paikoillaan ja otti kaiken hoidon vastaan, mitä hänelle annettiin.

Hoidon aikana keskusteltiin muutaman sanan verran. Osteopaatti kertoi, että Rosalla on tyypillinen hyppääjän selkä, joka on kyrmy. Lantionseutu on täysin jumissa ja kehossa on hermot puristuksissa. Myös rintarangan alueella on tiukkuutta. Hoidon jälkeen hermot olivat vapautuneet ja lihakset rentoutuneet. Rosa ilahtui niin hoidostaan, että teki ainakin kolme kuperkeikkaa ja nuuskutteli hoitajansa kasvoja. Ihastuminen taisi olla molemmin puolista, kun Rosaa kovasti kehui erittäin viisaaksi, erittäin hienoksi ladyksi ja äärettömän rakastettavaksi. Näistä seikoista olen samaa mieltä. Niitä kaikkea Rosa on!

Seuraava vastaanottoaika onkin jo varattuna tammikuun alkuun ja siihen asti mennään nimikkeellä kuntoutus, johon kuuluu proteiini pitoisempi ruoka sekä max 20 minuutin lenkit neljästi päivässä. Minulle tuli ihan uutena tieto, että 20 minuutin lenkki herättää aineenvaihdunnan 80 %:sti, sen jälkeen kävely muuttuu treeniksi ja lihakset saattavat jumiutua uudelleen. Ja sitähän me emme halua!

Pimeydestä valoa kohti

Ulkoilu on ollut jotenkin haasteellista ja haasteellisemmaksi se vain koko ajan menee. Samoja lenkkejä tehdään päivästä toiseen. Eikä jatkuva pimeys mitenkään piristä mieltä niin, että jaksaisi lähteä pois samoilta urilta.

Viime viikolla töistä tullessa huomasin, että nyt taitaa olla valoisampi aika tuloillaan. Ehdin metsälenkillekin ja valoa riitti melkein loppumetreille asti.

Tänään aamulenkki suuntautui jälleen lähimetsään ja innostuin ottaa kamerankin mukaan, vaikka satoi lunta. Tässä saldo:

Edelleen mulla on hakusessa kameran pyhä kolminaisuus, mutta ei enää niin pahasti, kuin vielä viime kesänä. Tässä lajissa mennään eteenpäin.

Kuvauksen edistyminen 2015

Uusi vuosi tuli ja meni. Kolina treenit olivat tuottaneet sen verran tulosta, että tänä uutena vuotena Rosa pystyi jo pötköttelemään olohuoneen tai keittiön lattialla, riippuen siitä, missä mä istuin. Aikaisempina vuosina Rosa on linnoittautunut makkariin. Edistys se on kai sekin.

Harrastuksien saralla on hiljaista. Vain agility on tällä hetkellä ollut aktiivista. Olen ehkä tiedostamattani siirtänyt intohimoni valokuvaukseen.

Kuvasarjan nimi: Kaksin aina kaunihimpi.

Metsässä otetut kuvat alkavat näyttää jo ihan hyviltä, toisin kuin pimeässä agility hallissa otetut. Ne ei onnistu sitten millään... Kohinaa on enemmän kuin olis tarpeen. Tätä pitää vielä harjoitella...

Mussukka kateissa

Elämäni ehkä pahin herätys tapahtui muutama viikko sitten. Herätyskello soi ihan normaalisti 4.55, ihan niinkuin joka arkiaamu. Jostain syystä en vain saanut itseäni hereille, joten ajattelin aloittaa aamun avaamalla kännykästä facen. Ensimmäiseksi osui silmiini postaus asuinalueellani karanneesta espanjanvesikoirasta, joka juoksentelee vapaana, kellon ajalla 00-01. " Ei oo mun" -ajattelin. Tämän jälkeen nousin ylös ja aloin laskemaan sängyssä olevia koiria. Vain yksi. Rosa puuttui. Jonkin aikaa huutelin Rosaa nimeltä ja sitten tajusin, että se karkuteillä oleva koira on sittenkin mun. Paniikki iski ja itku kuristi kurkkua. Kävin salamana suihkussa, laitoin itseni työkuntoon ja sen jälkeen lähdin Roopen kanssa etsimään Rosaa. Tunnin verran käveltiin asuinalueella ristiin rastiin löytämättä Rosaa.

Sen verran tajusin, että töihin on mentävä, enkä voi jättää koiraa etsimättä. Siispä soitto luottohenkilölle, ukille, joka lupasi heti lähteä tulemaan meille päivystämään. Kotiin palatessani en kerinnyt kuin keittää kahvit, kun puhelin soi ja ukki ilmoitti löytäneensä Rosan. Rosa oli äärimmäisen onnellinen kotiin päästessään, vaikkakin likainen. Vein sen lämpöiseen suihkuun ja annoin ruuan. Sen jälkeen Rosan matka jatkuikin mummolaan viettämään päivää, missä se nukkui koko päivän peiton alla.

Mulla ei ole mitään käsitystä, mitä on voinut tapahtua. Joka ilta lasken koirien lukumäärän. Tämä tapa tuli kun tyttäreni oli murrosiässä. Lapsia yksi, koiria kaksi. Ilmeisesti olen kuitenkin unohtanut laskemisen edellisenä iltana, sillä kaikki ovet oli lukossa, joten karannut se ei ole voinut. Olenko kenties unohtanut koirani illalla terassille käydessäni siellä vai mitä on tapahtunut? En tiedä.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Koira on hengissä ja kotona jälleen taistelemassa paikastaan sängyssäni.

Villasukkaa ja muutakin pientä piilossa

Eilen tuli korkattua uusi laji, esineruutu. Mitään mielikuvaa lajista mulla ei ollut, paitsi se, että pienellä alueella tulisi olla erilaisia esineitä piilotettuna. Minä heivasin repun pohjalle vanhan kännykän, joka muistuttaisi metallista, lemmikin ensiapulaukun, muovisen kulhon ja ikivanhan parittoman villasukan. Sitten reppu selkään ja treffeille goutsin kanssa.

Treenit tapahtui meidän lähimetsässä, jossa ensin tallottiin 20 x 20m alue ja sen jälkeen käytiin toimintasuunnitelma läpi. Kuinka lajia treenataan ja minkälaisia kokeet on. Sitten Aava kehiin näyttämään, miten lajia harrastetaan. Minä vein Aavalle lelun piiloon ja energia hepulin purkautumisen jälkeen lelu löytyi. Sitten piilotettiin toinen ja hetken päästä kolmas. Sen jälkeen oli Roopen vuoro.

Roopella aloitettiin noutaminen villasukasta. Se löysi sen heti. Toisen kerran villasukka piiloon ja taas se löysi sen heti. Sitten laitettiin villasukka ja ensiapulaukku piiloon. Jälleen tavarat löytyivät heti. Tämän jälkeen päätettiin nostaa panosta suorilta neljään esineeseen. Nyt mukana oli myös lelurengas ja muovinen kulho. Muovisen kulhon ohi Roope juoksikin neljännelle lelulle, sitten kolmannelle ja sitten toiselle. Vaan muovista kulhoa se ei havainnut, vaikka sen ohi juoksi monestikin. Päätettiin sitten vaihtaa se lelurenkaaseen. Ja taas meni heti nappiin. Syy, miksi muovista lelua ei löydy helpolla, on kuulemma muovin hajuttomuus. Tätä siis treenaamme jatkossa muuten vain kotona.

Rosa pääsi myös kehiin, mutta virtaa sillä oli enemmän kuin laki sallii. Se tuli huomattua, kun lähetin sen etsimään villasukkaa. Rosa meni ensin hienosti villasukalle, haisteli sitä ja sitten lähti juoksentelemaan pitkin maita ja mantuja ja lopulta palasi mun luokse takaisin. Uusi lähetys ja rundi uudelleen. Rosan kohdalla oli siis pakko tehdä suunnitelman muutos ja päätettiin näyttää Rosalle, mitä maastoon on piilotettu. Ja kas, nyt Rosa älysi, mitä pitää tehdä. Tämän jälkeen se haki sukan kolmesti.

Toisella kierroksella Roopelle laitettiin suorilta neljä erilaista esinettä maastoon, joista kolme se löysi heti. Tämän jälkeen alkoi väsymys painaa ja sen oli ihan pakko tehdä juoksukierros maastossa, jotta hermot tasaantuisi ja muistiin palautuisi, mitä oli tekemässä. Rosalle piilotettiin jälleen vain villasukka, jonka se löysi heti ja siitä mega suuret ilot pystyyn.

Tämä oli kyllä tosi hauska kokemus ja seuraavat treenitkin on jo sovittu.

Rosa ja sen kasvain

Viime kesänä Rosan alaselästä, keskilinjan tuntumasta , löytyi ruskea pieni patti. Halusin tietää mikä se on ja väkisin tungin itseni eläinlääkärin vastaanotolle. Nimenomaan tungin, koska puhelimessa musta tuntui, että langanpäässä ollut mies luuli mun tuovan punkkia näytille. Ajan saanti eläinlääkärille oli todella kiven alla ja kyseenalaistin jo puhelimeen vastanneen ihmisen päättely kykyä. Lopulta pitkin hampain äijä antoi minulle ajan ja onneksi menin, sillä ohutneulanäytteestä löytyi myös kasvainsoluja. Sovittiin eläinlääkärin kanssa, että kun helteet on ohi, kasvain leikataan.

Viime tiistaina sitten oli leikkaus ja jo aamusta asti hermot oli aika riekaleina. Onneksi tyttäreni oli halunnut tulla mukaan viemään Rosaa eläinlääkärin vastaanotolle, niin ei yksin tarvinnut mennä. Eläinlääkärin huoneessa sitten odottelimme, että nukutusaine alkaisi toimia ja Rosa pötkähtäisi makuulleen. Ihan niin nopeasti ei aine tainnut vaikuttaa, kuin sen olisi pitänyt, sillä Rosa taisteli unta vastaan sinnikkäästi. Siinä sitten odottelimme ja samalla tytär bongasi syylän Rosan niskasta. Eläinlääkäri lupasi poistaa sen samalla. Pariin kertaan yritettiin liikahtaa lähteäksemme huoneesta, mutta aina Rosa siihen havahtui ja oli lähdössä mukaan. Lopulta uni tuli ja päästiin kotiin.

Muutaman tunnin kuluttua menimme hakemaan Rosan eläinlääkäristä. Leikkaus oli sujunut hyvin ja Rosa herätettiin. Täytyy sanoa, että Rosan nukutuksen jälkeinen käytös oli aivan erilainen kuin Roopen. Roopella on ollut heti refleksit hakusessa ja se on lähtenyt eläinlääkäriasemalta kuin ohjus välittömästi pissalle ja autolle. Rosa taas yritti saada keskittymiskykynsä kasaan ja yritti kaikin tavoin vain pysyä pystyssä. Sen verran se käveli, että saatiin se autoon.

Kotona Rosa linnoittautui makkariin eikä tullut sieltä pois, Olin todella hätää kärsimässä, kun se ei suostunut lähtemään pissalle eikä se halunnut tulla rapsuteltavaksi. Se täysin sulki muun maailman ympäriltään. Edes yötä se ei halunnut nukkua minun kanssa samassa huoneessa. Meillä kun koirienkin pedit on makkarissa. Roope taas oli aikoinaan ollut ihan erilainen. Se halusi olla lähellä rapsuteltavana sohvalla ja lähti ulos pissalle, jos vain meninkin lähelle ulko-ovea.

Seuraavana aamuna kaikki oli entisellään ja Rosa pääsi mummolaan hoitoon pariksi päiväksi. Nyt vain odotellaan vastauksia, mikä patti oikeasti oli ja se selviää viikon kuluttua. Liikunta on kevyttä remmilenkkeilyä, rajut metsälenkit ovat pois suljettuja. Onneksi molemmat koirat ovat rauhallisia eivätkä säntäile ulkoillessa, joten yhdistin aamulenkkeilyyn kuvauksen opettelua ihan minulle uudella asetuksella. Tulos oli hämmästyttävä.

Rosalta venytysliikkeet ovat kiellettyjä, mutta pakko oli kuitenkin kokeilla, minkälaisia kuvia tulisi rappusilla. Tikitkin ovat todella siistejä, niitä ei edes kuvissa näy.

 Roopelle ylösmeno on hankalaa rikkoutuneen pallonivelen vuoksi, mutta alastulo kävi nopeasti.

Roopen lempipuuha on maailman tuoksuttelu.

Rosa taas mieluummin ihmettelee ympärillä leijailevaa rauhallisuutta.