Roope ja Rosa

Roope ja Rosa

lauantai 3. joulukuuta 2011

Vihdoin, H-hetki on ohi

Koko syksyn pallopaimennustreenien tulos oli nähtävissä tänään Messarissa. Loppujen lopuksi esiintymään pääsi Roope, kahden ohjatun treenikerran jälkeen. Kyllähän sen tietää, että mitään erinomaista esitystä ei ollut odotettavissa. Koska me ei Roopen kanssa olla huippuja, sovittiin, et minä ja Roope näytämme, miten pallopaimennuksen treeni aloitetaan.

Roope oli hyvin innokkaasti mukana alusta asti. Se pukkas palloa sen ollessa kädessä, jalkojen välissä ja maassa. Se teki jopa pitkiä ja vahvoja pukkauksia, mikä oli sille ihan uutta. Yeeee! Toisella esiintymis kerralla lähetin Roopen pallon vasemmalta puolelta pallon taakse. Se meni hienosti pallon taakse ja lähti paluumatkalle, mutta tällä kertaa olin nopea ja heitin palkan Roopen taakse jo siinä vaiheessa, kun se oli pallon takana. Näin sen matka pysähtyi jo ennenkuin tassut olivat kunnolla kääntyneet paluumatkalle. Kolmannella kierroksella meidän piti näyttää, kuinka koira saadaan siirtymään  pallolta toiselle. Kotona tämä treeni on onnistunut täydellisesti, mutta ei messarissa. Roope oli ihan pihalla ja alkoi haukkua. Loppujen lopuksi se meni siihen, et kun edes vähän liikautti takajalkojaan, palkkasin ja lähdin salin reunalle istumaan.

Päivä oli huisin jännä, mutta ei niin hauska kuin eilinen, milloin meillä oli kenraalitreenit. Mitä tapahtuu, kun sekarotuisen kanssa pääsee messariin??? Omistajan pää menee sekaisin... Onneksi koiralla pysyi järki tallella =)





 Oprikin osaa hullutella, oikein kahden pallon edestä...

 ...ja Namu tiukkana odottelee pallojen ilmaantumista näkyviin...

Ihan vahingossa tuli tilaisuus laittaa Roope ensimmäiselle pallille ja tietenkin siitä piti ottaa kuva. Olis se vaan tosi komea koira ensimmäisellä pallilla =).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti