Roope ja Rosa

Roope ja Rosa

sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

Paimennuskurssi 4.6.2010, Naantali

Olin alkuvuodesta ilmoittautunut vesikoirafoorumin kautta järjestettävälle paimennuskurssille Rosan kanssa. Kurssi toteutuisi Kaisa Hilskan tilalla Naantalissa. Valmistauduin kurssille painottamalla molemmille koirille vasemmalle ja oikealle käännöksiä lenkkien yhteydessä sekä yhtenä pimeänä talvisena iltana Susa oli lupautunut leikkimään lammasta, joka seisoisi paikoillaan ja jonka Rosa kiersi sekä vasemmalta että oikealta. Näitä taitoja ei edes kurssilla tarvittu.

Sen sijaan nuoruudessa ja hulluudessa tuli jonkin verran pelattua biljardia. Kun pallo osui vasempaan poskeen, se meni oikealle, oikeaan poskeen osuessaan pallo meni vasemmalle ja suoraan osuessa pallo meni suoraan eteenpäin. Tästä ajattelu tavasta minulle oli eniten hyötyä, sillä lampaat käyttäytyivät samalla lailla. Kun koira meni vasempaan reunaan, lampaat liikkuivat oikealle, oikealle reunalle mentäessä lampaat liikkuivat vasemmalle ja takana ollessa lampaat menivät suoraan eteenpäin.

Vaikka emäntä hiffasikin aika nopeasti, miten kuljettaa lampaita, niin se ei auttanut Rosan paimennusvietin heräämistä. Niinpä meidän paimennus kokemus jäi yhdeksi kokemukseksi muiden joukossa.

Näin sen pitäisi mennä...


Meidän ensimmäinen kierros, missä lampaat piti saada liikkumaan eteenpäin.


Toisella kierroksella piti itse kulkea lampaiden edessä ja sieltä ohjata lampaiden takana tulevaa Rosaa.


Ilmassa oli myös sitä oikeaa rakkautta...


Kaikkensa emännän piti tehdä, jotta Rosa olisi edes vähän kiinnostunut lampaista. Yritin silitellä ja paijailla niitä, aivan turhaan...



Summa summarum, Rosa oli sitä mieltä, että lampaat hieman häiritsivät hänen tokoharjoituksiaan ja päivän paras juttu oli kurssin jälkeinen uintiretki.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti