Koira, orja vai orjuuttaja

Rakastan omaa pikku puudeliani sekä veskariani. Jotta osaisin vastata paremmin heidän tarpeisiinsa, olen alkanut kouluttaa itseäni sekä kouluttajana että koiran omistajana. Tämän päiväisen luennon aiheena oli Koira, hyvinvoinnin tukena. Luennoitsijoina oli Kerstin Jonsson Ruotsista, Miia Kantinkoski järjestävästä yhdistyksestä sekä koirakouluttaja Tuire Kaimio. Seminaarin järjesti Suomen kuulo- ja tukikoirat ry. Odotin luennolta paljon, mutta en sitä mitä siltä sain. Olisihan sitä jo järjestäjän nimestä pitänyt osata päätellä, mitä on tulossa.

Heti luentosaliin mentyäni huomasin, että meitä oli vain kourallinen ihmisiä. Ihmettelin, että eikö oikeasti ketään kiinnosta aihe? Vai olenko jälleen kerran ymmärtänyt väärin luennon aiheen? Vähän aikaan ihmeteltyäni huomasin, että ne muutamat kuulijat olivat kaikki koirankouluttajia. Kuka kenenkin leivissä. Tavallisia koiranomistajia ei tainnut olla yhtään. Kahvitauon aikana kuunneltuani muiden keskusteluja huomasin, että yhdellä jos toisella on perheessään tai itsellään sairauksia, mihin kaipaisi koiran avustustukea. Varsinaisesti siihen ongelmaan ei tullut apua, mutta yhdistys ja sen toiminta tuli varmasti tutummaksi.

Ensimmäinen kolme tuntinen käsiteltiin aihetta koira, epileptikon apulainen. Kerstin Jonsson on sosiaalialan työntekijä ja hän kertoi neljän nuoren selviytymistarinaa, kuinka he olivat sairaudestaan johtuen eristäytyneitä ja kuinka he koiran avustuksella kuntoutuivat yhteiskuntakelpoisiksi kansalaisiksi. Tarinat olivat liikuttavia ja tippa oli useammankin kerran silmässä, kun katsoin nuoren ja koiran yhteistyötä videolta. Olihan osa nuorista aloittanut koiran kanssa kommunikoinnin nollasta.

Kouluttajan näkökulmasta minua kiinnosti eniten, minkä rotuinen tai kokoinen koira sopisi parhaiten työkaveriksi. Yllätyksekseni ei puhuttu mistään roduista, vaan käyttäytymisestä. Tarkemmin ajatellen, ne piirteet olisivat kaikille kotikoirille hyväksi. Tässä nämä piirteet:

• Koiran tulisi osata rentoutua missä ja milloin tahansa vähintään  15-20 minuutin ajan.
• Sen tulisi kyetä paikkamakuuseen häiriöistä huolimatta ainakin 5 minuuttia.
• Ohitus tulisi onnistua niin, että koira ei ottaisi missään vaiheessa kontaktia muihin vastaantuleviin ihmisiin tai koiriin..
• Koiran tulisi osata liikkua vapaana omistajasta kauempanakin ja kun omistaja antaa käskyn, sen tulisi heti reagoida siihen, vaikka joku muu yrittäisi sitä houkutella leikkimään tai houkutella omistajasta poispäin antamalla lihapaloja. Omistaja on ehdottomasti number 1.
• Koiran tulisi osata olla paikkamakuussa ulkona sillä aikaa, kun omistaja on sisällä. Koulutus vaiheessa koiraa yritetään häiritä heittelemällä sille palloa sekä toisen koiran kouluttamista aivan lähettyvillä. Näistä mihinkään ei koulutuksen alla oleva koira saa reagoida.
• Houkutteluista huolimatta koira ei saa lähteä kenenkään matkaan. Sen on odotettava omistajaansa juuri siinä, mihin se aikaisemmin oli aseteltu.
• Koiran tulisi osata hakea apua ja kertoa avun tarpeesta. Tämähän on aika luontaista koirille, ongelmana on ihminen, joka ei välttämättä ymmärrä, mitä koira hyppimisellä tai haukkumisella tahtoo sanoa.
• Koiran tulisi osata kuljettaa ihmiselle tavaroita, vähintään kolmesta eri materiaalista tehtyä. Esimerkiksi avaimia tai kännykkää.

Nämä neuvot ja niksit kun sovellan omiin pikku kullanmuruihin, niin huomaan, että meidän perheen koulutus on mennyt nappiinsa. Sekä minä että Meeri osaamme rentoutua missä vain, mutta koirat ainoastaan kotona. Myös makaaminen television ääressä sujuu. Olemme kaikki neljä sulassa sovussa sohvalla katselemassa iltaisin telkkaria. Ohitus sujuu Roopelta, mutta ei Rosalta. Minä houkuttelen ja komentelen Rosaa miten sattuu ja Roope kävelee häpeissään ohi. Molemmat tykkäävät metsälenkeistä ja pysyvätkin kannoillani hyvin tiivisti. Hyvin harvoin tulee tilanne, jolloin ne lähtisivät kauemmaksi luotani. Ja jos lähtevät, tulevat kyllä nopeasti luokseni käskystä. Jopa Rosa... =). Roopen voisi jättää mihin tahansa, kyllä se siinä pysyisi, mutta sitä helvetin haukkumista ei kestäisi kukaan. Rosa taas on niin arka, että se kuolisi sydänkohtaukseen, jos sen jättäisi ulos yksin ilman emäntää. Mistään häiriöstä ei edes keskustella Rosan kohdalla, Roope taas TOKO treeneissä on osoittanut olevansa tosi cool tyyppi, joka kestää häiriön kuin häiriön. Ovikellon soidessa molemmat karjuu täyttä kurkkua, että ovella on joku. Muutaman kerran onkin käynyt niin, että en ole kuullut ovikellon ääntä ja ainoastaan haukun perusteella olen osannut ovelle mennä. Tavaroiden kuljettamisessa Roope on haka, kun taas Rosa ei laittaisi suuhunsa palloa kummempaa esinettä.

Päädyin siis siihen, että olen huono orja. Jos tämän kaiken olisin tiennyt siinä vaiheessa kun Roope tuli taloon, niin olisin osannut alusta asti kouluttaa sitä toisella tavalla. Nyt se on vain äidin pikku puudeli ja äiti täyttää kaikki sen toiveet...