Tulihan se viimein, pallopaimennukseen tutustuminen. Ja varmaa on, että kun olen odottanut tätä treeniä kuin kuuta nousevaa, niin mikään ei suju ongelmitta.
Kentällä ensimmäinen tunti meni kouluttaessa muita. Vettä satoi hiljalleen ja pikkuhiljaa vaatteet alkoi kastua. Roope ja Rosa kädessäni kiersin koulutettavia ja annoin vinkkejä, sen mitä osasin. Välillä laitoin koirat aitaan kiinni ja välillä seisoimme paikoillamme keskellä kenttää. Tunti tuntui tylsältä. Rosalla oli häntä alhaalla ja selvästi se pelkäsi jotakin tapahtuvan.
Heit kurssilaisille heitettyämme, alkoi kentälle valua tuttua porukkaa sekä palloja. Koulutuksen pikaohjeistuksen jälkeen pääsimme aloittamaan treenaamisen. Onneksi olin Rosan kanssa jo ennakkoon naksutellut tökkimisestä, joten palloon tökkimisen oppiminen sujui nopeasti. Muutaman tökkäisyn jälkeen pystyin laittamaan pallon jo maahan ja siirtymään itse hieman taaksepäin. Tökkäys, palkan heitto taakse, tökkäys, palkan heitto taakse, tökkäys töykkäys, palkan heitto taakse... Yee! Tämä lähtee pelittämään! Sitten jostain syystä pallo alkoi vieriä poispäin minusta ja jäin odottamaan, että Rosa menisi pallon luokse ja tökkäisi sen luokseni. Näin ei käynyt, vaan Rosa katsoi ensin mua, sitten palloa ja sitten mua ja istahti. Ei huvittanut treenaaminen enää. Pah! Olin tehnyt emämokan. Jos vain olisin tajunnut HETI kipittää pallon luokse ja asettunut seisomaan pallo jalkojen välissä, olisin saanut pelastettua tilanteen. No, tauon paikka, mietin. Samassa kuului valtava pamaus. Rosalla valahti häntä koipien väliin ja tutka kävi yrittäen tunnistaa, mistä päin uhka tulee. Ei auttanut muu kuin yrittää rauhoitella Rosaa kävelemällä edestakaisin muiden koirakkojen lomassa, jotta saisin sen rauhottumaan. Rauhottuhan Rosa ja oli aika kokeilla treeniä, missä koira on saatava kiertämään este vasemmalta tai oikealta tolpan taakse, saada se istumaan ja odottamaan paimennus käskyä. Taas treeni alkoi innolla, kesti minuutin ja sitten pamahti ukkonen.
Tämän jälkeen en enää viitsinyt jatkaa treenaamista, vaan kiertelin ja kaartelin pitkin kenttää Rosan kanssa ja yritin olla niin kuin sadetta ja ukkosta ei olisi olemassakaan.
Täydellistä pallopaimennustreeniä en saanut, mutta sain kuitenkin siedätettyä Rosan ukkosen ääneen ja olemaan muiden koirien keskellä rennosti, ilman että pitää hampaita näyttää. On sekin jotain. Ja sainhan minä sen paimennuskärpäsen pureman. Nyt tiedän, miten lajin treenaamisen voin aloittaa ja miten korjata eteen tulevia virheitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti