Roope ja Rosa

Roope ja Rosa

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Koiran motivaatio seminaarin antia osa I, teoria

Sen verran harmaita hiuksia koirien kouluttaminen on tuottanut, että kun mahdollisuus ammattitaitoisen kouluttajan luennolle pääsyn mahdollisuus tulee eteen, on sinne mentävä, maksoi mitä maksoi. Viime keskiviikkona meiliin pamahti mainos Heiluvan Hännän järjestämästä Koiran motivointi -seminaarista, vetäjänä Vappu Alatalo. Ehdin sinne menoa harkita kolmen minuutin verran, kun jo huomasin vertailevani paperilla koirieni ongelmia ja pohtivani kumman kanssa menisin. Rosa voitti 4-3 ja niin ilmoittauduin sinne Rosan kanssa ja Roopelle järjestin hemmottelu viikonlopun mummolassa.

Perille päästyäni huomasin tehneeni oikean valinnan. Rosa osasi hienosti odottaa häkissä parin tunnin verran, sen ajan, mitä teoria osuus kesti. Roope ei sitä itkemättä olisi kestänyt. Mitä sitten teoria piti sisällään:

Motivoinnissa on kolme tärkeää aihetta; 1. Suhde koiraan (tärkein), 2. Kaikki maksaa ja 3. Toiminnot . Eikö olekin yksinkertaista? Mitä sitten aihealueissa pitäisi ottaa huomioon?

1. Suhde

Koulutettaessa koiraa, ohjaajan tulee olla kiva tyyppi. Sen kanssa tehdään kivoja juttuja. Mutta niinkuin kaikessa, niin tässäkin kolikolla on käänteinen puoli. Pitää olla tarkkana, että ohjaaja on kuitenkin se, joka määrittää miten paljon ja mitä leikitään. Jos sen tekee koira, saattaa ohjaajasta tulla herkästi koiran virkaa toimittava motivointi kohde.

Ohjaajan tulee olla portinvartija, jonka tehtävänä on päättää kaikista asioista. Ohjaajalla on palkat, työmääräykset, leikkiohjaukset yms. On varottava, että koira ei pääse missään vaiheessa harrastamaan itsepalkkaamista.

Jos luoksetulo on heikko, ei koira voi olla irti missään vaiheessa. Koiran ei saa antaa päättää, tuleeko se luokse vai ei. Missään vaiheessa koiraa ei saa rangaista, vaan treeni on suunniteltava niin, että väärät valinnat ovat mahdottomia. Apuna voi käyttää liinaa tms.

Koiran motivointiharjoituksia tehdään 24/7, ei silloin tällöin tunti tai pari viikossa. Ajallisesti harvat treenit estävät koiraa motivoitumasta. Muista kuitenkin, että portinvartija aloittaa ja päättää leikin. Jos käy niin, että koiran motivaatio vähentyy yllättäen, älä kuitenkaan anna koiran päättää treeniä, vaan vaadi siltä edes jotain pientä, mistä pystyt palkkaamaan ja lopeta treeni siihen.

2. Kaikki maksaa

Mitään ei anneta ilmaiseksi, vaan kaikki maksaa aina, 24/7. Jos koira saa jotain ilmaiseksi, ei se motivoidu. Esim. ennen ruokakupille pääsyä voi keksiä aina uuden tempun; maahan, istu, anna tassu, katso jne... Vaihtelevuutta treeneihin, niin myös kupille menossa. Jopa koiran tervehtiminen maksaa. Vertauksena käytettiin ihmislapsia, "vie roskat, saat jäätelöä..." Mitään ei anneta ilmaiseksi!

3. Toiminnot

Mikä toiminnoista voisi olla palkkaamista? Esim. juokseminen, TV:n katselu..., kaikki tekeminen, mitä koira rakastaa.

Tärkeintä palkkauksessa on se, että liikkeelle ei lähdetä superpalkalla liikkeelle, vaan superit säästetään siihen etappiin, kun koira jo alkaa väsähtää tai jos koira on stressaantunut tai treenattava asia on tasoltaan vaikea. Palkkaaminen on koiralle viestintäkeino - hyvin tehdystä työstä saa hyvää palkkaa.

Oli palkkauskeino mikä tahansa, on niitä annettava sekaisin; nameja, leluja, leikkejä yms....

Opittu toiminta

Jo pennusta lähtien koiraa opetetaan leikkimään ihmisen kanssa, näin koira oppii ihmisen säännöt sekä ihminen oppii koiran säännöt. Leikkien tulisi olla monipuolisia ja innostavia, mikään kaavamainen suoritus se ei voi olla, sillä se latistaa motivaation. Kun leikitään, on muistettava muutama sääntö; koirat rakastavat hippaleikkiä sekä painia. Nämä leikit ovat rajuja ja ihmisen olisi hyvä oppia tuntemaan koiransa, jotta leikki pysyisi rajojen sisällä. Esim. ihmisen pureminen on merkki överiksi menneestä leikistä ja silloin on time outin paikka. Leikin lomassa on muistettava, että koiran on hyvä välillä leikkiessä voittaa, samoin kuin ihmisenkin. Vetoleikit eivät ole ainoat leikit, mitä koirien kanssa voi tehdä, mutta jos leikkii vetoleikkiä, on hyvä ennen vetoleikkiin ryhtymistä opettaa irti -komento vahvaksi. Koirat ovat yksilöllisiä, kaikki leikit eivät sovi kaikille ja koirien jaksaminen on yksilöllistä. Esimerkiksi Ferrareista sanotaan, että ne eivät jaksa, eikä osaa, jolloin kierrokset nousevat, eikä toistoja voi olla montaa peräkkäin. Yleisestikin toistoja kannattaa olla vain 5-6, sillä kuka jaksaa tehdä viisi laadukasta suoritusta peräkkäin?

Joillakin koirilla on taipumus leikkiä vain kotona. Silloin kannattaa opettaa koira leikkimään kotona liikkuen joka huoneessa pikkuhiljaa siirtyen ulko-ovelle ja siitä ulos. Jos koira yllättäen lopettaa leikkimisen, on tilanne hyvä rauhoittaa ja jatkaa leikkimistä hetken kuluttua. Kaikki oppivat leikeistä nauttimaan, ennemmin tai myöhemmin.

Summa summarum, jos haluaa koiran kanssa tehdä jotain, on vireystila olla optimi. On hyvä opetella, miten motivaatiota tulee tarvittaessa nostaa ja laskea. Ilman motivaatiota ei tule tuloksia, eikä ylikierroksilla kulkeva pysty keskittymään.

Käytännön osuudella tuli monta vinkkiä, mutta siitä toisessa luvussa... =)

1 kommentti:

  1. Tapoja on niin monia. Itse olen juuri ollut tehokoulutuksessa, jossa rohkaistaan koiria oma-aloitteiseen kontaktinottoon ja leikinaloitukseen (Liisa Tikan artikkeli väärinymmärretystä johtajuudesta, koirakoulu Masseter).

    VastaaPoista