Roope ja Rosa

Roope ja Rosa

lauantai 16. kesäkuuta 2012

Kiekkoja, kikkoja ja kiekkoja

Myönnän, olen yllytyshullu. Toukokuun Koiramme lehdessä oli pienen pieni artikkeli uudesta koirafrisbee harrastusyhdistyksestä, jonka treenit on Masalassa, aika lähellä meitä, vaikkakaan julkisilla ei sinne ole helppo mennä. Ja kun treeniporukkaa lajille löytyi "omasta jengistä", niin tämä hullu hurahti ja alkoi valmistelut lajiharrastukseen.

Ensin piti saada kiekkoja. Niitä kun on "miljoona" erilaista, niin valitsin kaikista halvimman mallin. Niitä sainkin edullisesti facebookin kautta ostettua. Seuraavaksi naksutin, koska olin talven aikana hukannut kaikki talossa olevat naksuttimet. Illat meni youtubea tuijotellessa, kun yritin saada ideaa, miten aloitan lajin harrastamisen. Vihdoin monen videopätkän tuijotuksen jälkeen päätin lähteä kokeilemaan lajia läheisen koulun kentälle.

Kentälle päästyäni tein tavanomaiset lämmittelypyörittelyt sekä venyttelyt Roopelle. Sitten kiekko esille, jonka seurauksena sekosi Roope. Se alkoi hyppiä mua vasten vaatien kiekkoa itselleen. Kun sain Roopen rauhoitettua, aloin heittää sille koppeja. Lähes kaikki heitot Roope sai kiinni. Yes! Koska kyllästyn nopeasti jankkaamiseen, aloin heittää pitempiä heittoja, mutta siinä vaiheessa Roope olikin jo uupunut. Joten Rosa kehiin. Rosa vaan oli niin innostunut, että sillä ei ollut malttia keskittyä kiekon heittoon, vaan se juoksenteli hullunlailla pitkin kenttää ja pomppi kiekon päällä, kun sai sen kiinni. Hohhoijaa, kiekko kassiin ja kotiin. Odotamme siis hetkeä, kun pääsemme oikealle kouluttajalle.

Aika pian koulutuksessa huomasin, miksi kiekkoja tarvitsee olla monta ja mitä merkitystä kiekon laadulla on. Naksutinta ei tarvittu ollenkaan ja iso pussillinen lihapullia oli turhaa. Ensinnäkin, miksi kiekkoja monta? Koska niin Rosa kuin Roope addiktoitui yhteen kiekkoon, eikä hakenut muita, oli The Kiekko pantava piiloon ja heiteltävä muita. Toisekseen, kun koppeja harjoitellaan, on niitä heiteltävä monta peräkkäin koiralle, jotta se oppii luopumaan suussa olevasta kiekosta. Kolmanneksi, koiran on AINA kierrettävä heittäjän takaa, kun se lähtee juoksemaan kiekon perään. Näin se näkee, minne kiekko on menossa. Eli toisella kädellä, missä on kiekko, koira houkutellaan kiertämään selän takaa ja toinen käsi heittää kiekon.

Mitä opin materiaalista? Opin sen, että koirani ovat erilaisia. Roope on enemmänkin teurastaja tyyppinen, joka iskee purukalustonsa kiekkoon ja pian se on reikiä täynnä. Eli kiekko on entinen =(. Rosa taas on pehmeäsuinen, joka ei kovaa kiekkoa halua ottaa suuhunsa ja se addiktoitui heti pehmeään silikonikiekkoon. Piilottamalla pehmeän kiekon, sain Rosan kiinnostumaan myös muista kiekoista. Huoltovälineinä kiekkoja varten pitäisi hankkia sytkäri, puukko ja hiekkapaperi. Sytkärillä sulatetaan kiekkoa, puukolla viilletään mahdolliset kolot pois, jotta koiran kieleen ei tulisi vekkejä sekä hiekkapaperilla voi tasoittaa pieniä puremajälkiä. Tosin Roopen käsittelyn jälkeen mikään kiekko ei ole pelastettavissa, ei edes näillä vehkeillä. Roopea varten pitäisi hankkia SuperHero kiekkoja, jotka kestävät kovapuruista käsittelyä, mutta ne sit maksaakin yli 15e/kpl... Rosalle käy ostamani AirHero, mutta ne nyt sattumoisin ovat jo entiset...

Tässä lajissa ei erikseen palkkoja tarvita, sillä laji on niin koiraa innostavaa, että se tekisi mitä vain, jos vain heittäisin kiekon. Ainut kerta, kun tarvitsin lihapullia, oli koiran vieminen pois kentältä. Kumpaakaan kun ei muuten olisi saanut jäähylle. Naksutin..., hmmmm...., mikä se on?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti