Roope ja Rosa

Roope ja Rosa

torstai 23. toukokuuta 2013

Dummy taituri Roope

Viime viikonloppuna käväisin siskon kanssa Outdoor messuilla Myyrmäessä hakemassa ulkoiluun vinkkejä. Ja tulihan niitä jonkin verran. Itse ihastuin potkupyöräilyyn, ruuanlaittoon nuotiolla ja Paleo ruokavalioon. Hienoja koiranäytöksiäkin tuli nähtyä, mutta kaikista eniten ihastuin Labradoriyhdistyksen dummynnouto esitykseen.

Esitykseen oli valittu kolme metsästyslinjaista labbista. Ihan ensimmäinen havainto oli, että miten ihmeessä ohjaajat saivat koirat innostumaan työstään lepotilasta alle minuutissa ilman mitään nostatusta. Ei leikkimistä, ei namin syöttöä, ei kontaktiharjoituksia..., vaan kylmiltään lähdettiin töihin ja koirat oli täysillä mukana.

Ensimmäinen tehtävä oli, että koirat jätettiin kentän toiseen päähän ja ohjaajat menivät kentän puoleen väliin, josta koirat yksitellen kutsuttiin ohjaajan luokse. Tämän jälkeen yksi koirista jätettiin keskiviivalle, kolme ohjaajaa ja kaksi koiraa jatkoivat matkaa kentän toiseen päähän. Tämän jälkeen keskikentälle jätetty koira lähetettiin takaisin lähtöpisteeseen hakemaan dummya ja se piti viedä ohjaajalle. Wau! Olin otettu.

Tämän jälkeen koirat jätettiin paikoilleen ja ohjaajat menivät keskiviivalle. Siitä yksitellen koira kutsuttiin luokse, pysäytettiin puolessa välissä ja lähetettiin takaisin alkupisteeseen hakemaan dummya ohjaajalle. Kaikki kolme suoriutuivat upeasti! Wau, wau!

Kolmas vaikeusaste oli koira lähetettynä eteenpäin, pysäytys ja siitä ohjaus joko oikealle tai vasemmalle dummyn luokse. Jälleen kaikki suoriutuivat hienosti. Wau wau wau!

Neljäs vaikeusaste oli, kun lajin esittelijä heitti dummyn kentän sivussa niin, että koira katsoi siihen. Tämän jälkeen se lähetettiin kentän toisessa päässä olevalle dummylle, mitä koira ei ollut nähnyt. Jälleen kaikki suoriutuivat upeasti! Wau wau wau wau!

Ei ku kotiin ja Roopen kanssa kentälle lajia kokeilemaan. Koska mulla ei ollut kuin yksi dummy, oli otettava retuutuspatukka yhdeksi "dummyksi". Ensimmäinen harjoitus meni niin, että heitin dummyn eteenpäin ja Roopen piti hakea se mulle. Se onnistui hienosti. Toinen tehtävä oli, että jätin dummyn Roopen viereen ja lähdin kauemmaksi. Kutsuin Roopen luokseni, Roope lähti tulemaan, pysäytin sen, se pysähtyi, lähetin sen dummylle, se palasi dummylle ja nouti sen mulle.Tässä vaiheessa aloin olla jo niin innoissani, että unohdin vaatia Roopea tulemaan sivulle ja sen tajusin vasta kotona. Kolmas oli vaikeampi, sivulle lähettäminen. Ihan tarkkaa en osannut hahmottaa, miten tämä harjoitus kannattaisi tehdä, mutta laitoin ensin yhden dummyn oikealle Roopesta katsottuna. Jätin Roopen paikoilleen, kävelin kauemmaksi ja sieltä lähetin Roopen dummylle. Tämäkin onnistui! Sitten sama harjoitus niin, että dummy vietiin vasemmalle ja sekin onnistui! Kolmannella kerralla laitoin sekä oikealle että vasemmalle dummyn ja lähetin kauempaa Roopen oikean puoleiselle dummylle. Sekin onnistui! Voi miten hieno poika mulla on!!!!!!! =)

Se, mitä mun pitää seuraavalla kerralla tarkentaa harjouituksissa on, että vaadin Roopea tulemaan sivulle asti sekä sivulle lähettämisessä kutsun ensin luokseni, pysäytän puolessa välissä ja vasta sitten lähetän sivulle. Eteenpäin lähetyksessä "tyhjälle pisteelle" joudun vielä hieman tekemään aivotyötä. Tällä hetkellä mulla ei oikein ole tarkkaa käsitystä, miten sen treenaaminen tulisi aloittaa...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti