Roope ja Rosa

Roope ja Rosa

perjantai 3. toukokuuta 2013

Mitäs nyt, 2013?

Harrastus rintamalla kuuluu uutta. Sain tänään äkkinäisen päähän pistoksen ja päätin hakea Hiiden Haukkujen agility ryhmään treenaajaksi Rosan kanssa. Meilin lähettämisestä meni noin minuutti, kun olin saanut vahvistuksen ryhmään pääsystä. Se onnen tunne, kun olet saanut sen, mitä luulit menettäneesi. Se on sanoin kuvaamaton.

Roopen kanssa olisi tarkoitus alkaa harjoitella Hakua koulutus ryhmässä. Roope kyllä rakastaa agia, mutta en uskalla ottaa riskiä sen selän kanssa. Ja tiedän, että Roope rakastaa Hakua. Sen se osoitti jo viime viikonloppuna ja eilen, kun se kävi pöllimässä treenikassista rullan ja paiskasi sen mun kasvoille, kun pötköttelin pilatesrullan päällä. Voiko enää selvemmin sanoa, että tahtoisi treenata juuri tätä lajia =)!

Koirafrisbee leirillekin olisi hinkua, mutta se sattuu olemaan kesäkuun lopussa Kiteellä ja siihen mennessä ei vielä ole kesäloma rahoja tullut. Joten ei auta muu, kuin jättää kiekkoilu vielä hautumaan. Onhan lumetkin vasta sulaneet, joten ei sitä vielä tiedä, mihin siinä lajissa päädytään.

Koko talven kestäneet perjantain sähläys treenit siirtyvät ulkotiloihin ja päivä muuttui sunnuntaiksi. Tämän lisäksi tulee vielä kesäkuun puolesta välistä toinenkin sähläystreeni päivä, kun toinenkin ystäväni tahtoo treenailla kanssamme =).  Joten liikettä piisaa koko kesän ajaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti