Roope ja Rosa

Roope ja Rosa

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Seisomista, seisomista ja vielä kerran seisomista

Kun saa treenikaveriksi sellaisen, jolla on kyky katsoa ne pienen pienet tokoliikkeiden puutteet, alkaa treenit vihdoin sujua sellaisella tavalla, että uskoo jo itsekin, että olisi Roopen kanssa sittenkin kisavalmis kuukauden kuluttua. Kerran viikossa treenataan sekatreenejä, eli tokoa, agia, koiratanssia ja ihan mitä vain tulee mieleen. Tavoitteeksi on kuitenkin laitettu tokokisat tämän vuoden puolelle.

Viime kerralla kertasimme seisomaan jäämistä ja seuraamista. Roopella alkaa jo pelittää seuraaminen. Se seuraa hyvin tiivisti mukana (isot kiitokset omalle fysioterapeutille), paitsi käännöksissä jää vielä vähän taakse. Mutta se seisominen... Treenasin Roopen kanssa sujuvasti sitä, että kävelen edestakaisin ja jätän sen vähän väliä seisomaan paikoilleen. Fine. Mutta kun teenkin niin, että itse kävelen taaksepäin, on käskyn ymmärtäminen jo paljon hankalampaa.

Rosa, joka ei tule koskaan kisamaan tokossa, oli aika moinen ylläri mulle. Yritin kaverin vinkkien pohjalta kävellessä taaksepäin sanoa seiso -käskyä niin kauan, kunnes Rosa pysähtyy. Tarkoituksena oli, että heti kun Rosa pysähtyy, viskaan sille lelun palkaksi. Rosa käveli pitkät pätkät mun perässä ja minä hoin "seiso,seiso,seiso..." Mitään ei tapahtunut. Oli siis palaverin paikka.

Kokeilimme Rosan kanssa muutamaa muutakin tekniikkaa, mutta missään niistä se ei jäänyt seisomaan. Vaikka liike on joskus ollut sillä vahva. Ei kun suunnitelmaa pystyyn ja toteutukseen, jotta saisin Rosalle tämän liikkeen tutuksi.

Toissa iltana olkkarissa treenasin molempien kanssa naksun avulla pelkästään seisomista ja sehän pelitti heti. Tänään aloitin treenit samallalailla kuin viimeksi, mutta pian otin käsky ärsykkeitä lisää. Käskin maa - seiso - maa - istu sarjassa sitä tekemään eri liikkeitä. Nyt kaikki onnistui, paitsi istuminen. Istumisen taito oli kadonnut jonnekin. Vaihdoin vielä kerran treenipaikkaa, mutta en enää ottanut istumista tähän, vaan pelkästää seisomista ja maahanmenoa. Tämä jo alkoi pelittää. Ensi perjantaina kokeilen jälleen liikkestä seisomista itse kävellen koko ajan taaksepäin. Saas nähdä kui käy. Olisiko vielä pitänyt vahvistaa liikettä vai olemmeko jo valmiit siirtämään harjoitteen olohuoneesta ulos.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti