Roopen viikonloppu

Mua rupee ihan kohta nyppii oikein toden teolla. Mä ja Rosa päästään aamuiselle metsälenkille ainoastaan kahtena aamuna viikossa ja AINA mutsin pitää kantaa jotain typerää laatikkoa mukanaan. Sit se vähän väliä jää jonnekin kulman taakse ja huutelee typerän näköisenä sieltä "huhuu, tääääännneeee". Kun me Rosan kanssa mennään sen luokse, niin joskus saadaan nami, joskus ei. Seki on tosi tylsää, et aina ei voi tietää, milloin se nami tulee. Tätä mieltä mä olen tästä touhusta:

Musta ja Rosasta olis tosi ihanaa, kun saatais vain haistella ja maistella elämää ihan rauhassa.

Mutsi ei tajuu, et maailmassa on niin paljon muutakin kuin se. Esim. lumen alla saattaa olla ihan mielettömän ihanasti medium asteella mätääntynyt vanha nenäliina. Tai sit siel voi olla jotain saman tyyppisii elukoita kuin me, mut paljon pienempiä.

Tässä on meidän lähijärvi. Se on jo jäässä, mut mutsi ei päästäny mua menee sinne. En mä oikeastaan olis halunnutkaan mennä, kun jää oli niin pirun liukas. Vähän me Rosan kanssa siinä dallailtiin ja koeteltiin jään kestävyyttä.

Mun mutsi odottaa jo ihan kypällä, et se isompi lammikko, jossa ollaan muutaman kerran käyty kimppalenkillä joittenkin vesiäisten kanssa, jäätyisi. Niille kimppalenkeille tulee joskus kivoja tätejä ja setiä, joiden taskut tuoksuu ihanasti nakeille. Joillakin tyypeillä on vain jotain nappuloita, mut ne tyypit mä jätän rauhaan.

Eiks oo aika makee jälki. Tää on varmaan jonkun sellaisen pienen elukan, mut en tiedä kenen. Meidän jengiin tulee joskus sellainen pieni kiusankappale, jota kiljutaan nimellä Mette. Sen mude on joku luonnontieteilijä, kun se tietää ihan kaiken luonnosta. Mä taidan kysyy siltä, mikä tää jälki on. Must tuntuu, et se ei ehkä oo myyrän jälki...