"Elämä on pelastettu!" Näin tuumailin, kun Sanna Lehtonen ilmaantui Juvanmalmin hallin ovesta sisään ja oli lupautunut meitä treenaamaan neljän kerran verran. Kyllä musta nyt tulee vähintään maailmanmestari Rosan kanssa agissa.
Jo heti alkuun, vaikka estesuoritus oli hyvin yksinkertainen, huomasin itsessäni enemmän virheitä, kuin laki sallii. Ensiksikin, kunto on liian heikko, hartiaseudun kireys ei anna myöten kuvitteelliselle kynällä piirtämiselle sekä suuntavaiston puutteellisuus tuo lisä haastetta. On todella onni, että harjoittelemme ihan pieniä radanpätkiä, jotta mun äly riittää sulattamaan niitä tosiasioita, mitä ilmenee harjoitellessa.
Kaikista puutteista huolimatta, olen oppinut parilla ekalla kerralla jo valtavasti. Niistä monista opeista koen kaikista tärkeimmäksi palkkaamisen jalon taidon, käsien yhtenäisen liikkeen hallitsemisen, omien virheiden hyväksymisen sekä kunnioituksen valmentajaa kohtaan.
Joulukuun puolessa välissä tulee kaksi vuotta täyteen siitä, kun olen aloittanut koirien kanssa aktiivisen TOKO harrastamisen. Ensimmäisen puolen vuoden aikana meillä oli ilo ja kunnia olla valmennettavina, mutta sen jälkeen olen treenaillut vain ystävien kanssa ilman varsinaista suunnitelmaa. Tuloksena tästä sähläämisestä on Roopen kanssa neljä TOKO kisaa surkein pojoin ja Rosan kanssa vasta suunnittelen meneväni nakkimölleihin.
Kyllä se on niin, että ilman tarkkaa suunnitelmallisuutta ja ahkeraa harjoittelemista ei menestystä ole luvassa. Saa nähdä, mihin vielä päädyn näiden harrastuksien kanssa, palkintopallille vai ojaan ;).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti