Hiljaisen ja rauhallisen metsälenkin antina sain taas havainnon. Yksi ehkä kaikista tärkein oli se, että keksin miksi koirat ei irtoa agilityssa. Minähän menen joka viikonloppuaamu läheiseen metsään aamulenkille lähes nukkumis tilassa. Vielä tyynystä haaveillen teemme saman lenkin, niin kuin aina ennenkin. Siinä väsymystilassa unohdan kertoa koirille mihin suuntaan olemme menossa. Esim. koirat saattavat nuuskuttaa maata ajatuksissaan ja minä heidän selän takana vaihdan polulta toiselle. Koirat ovat ihmeissään, että minne se taas katosi ja lähtevät vauhdilla perään. Meillä siis ihminen ei vahdi, että koirat pysyvät kasassa, vaan koirat vahtii, että ihminen ei eksy metsään. Havainnon tehtyäni, päätin olla skarppina ja kädellä ohjata koiria polulta toiselle. Molemmat juoksivat villisti eteenpäin ja pomppivat lumihangessa aina siihen asti, kunnes taas vaivuin ajatuksiini.
Vaihtelua tähän jokapäiväiseen arkeen ja ulkoiluun toi Mindyn ja Meten seura päivälenkin merkeissä. Suuntasimme kohti meren jäätä katsastaaksemme, onko se kävelykunnossa. Jää oli kyllä kestävä, mutta lumen määrä olisi voinut olla hieman vähempi. Pakkasen määrästä päätellen, lumi vielä kovenee kävelykuntoon. Sitä ihmettä odotellessa...
Roopen kultainen käytöskoulu, miten ohitetaan naiset:
Ugh, minä olla kuningas...
"...ihan tosi...?", tuumii Mindy ja Mette.
Kati hei! Roopehan suoritti tiukan välistävedon! Agikoira, mikä agikoira...
VastaaPoista