Roope ja Rosa

Roope ja Rosa

keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Naks, naks, anna nami, osa II, haasteiden kohtaaminen

Kuukausi on nyt tahkottu niin, että ohitustilanteissa aina naksuttelen koirille ja tyrkytän namia. Teen sen mielelläni, koska ohitustilanteet ovat nykyään paljon rauhallisempia kuin ennen. Ja mikä parasta, Rosalla hiipiminen ja saalistus asento on kokonaan häipynyt. Mieleeni on kuitenkin hiipinyt ajatus, että onko koko koirien loppuelämän mulla oltava naksutin kädessä, kunnes se lopulta syöpyy ihoon kiinni?

Viime tiistaina Roope lähti Susan kanssa tärkeisiin töihin ja minä lähdin Rosan ja siskoni kanssa parin tunnin iltalenkille. Lenkki meni hienosti, kunhan vain muistin naksutella. Yksi ohitustilanne pääsi karkaamaan käsistä, mutta vain yksi. Syy oli kokonaan mun, koska en muistanut naksutella, vaan oletin meidän pääsevän ohi ongelmitta pienen mitättömän räksyttävän koiran ohi. Lopputuloksesta olin mahdottoman ylpeä, vaikka molemmat kädet olivat jatkuvassa työssä, toinen naksutteli ja toinen heitti namia suuhun.

En tiedä, mitä Rosan päässä sen reissun aikana oli tapahtunut, mutta jotain kuitenkin. Eilen aamulenkillä kauempana näkyi Poju, Rosa sen bongasi ja kääntyi välittömästi puoleeni hakemaan namia. Yes! Rosa osasi oma-aloitteisesti jättää Pojun huomioimatta ja tulla hakemaan namia.

Seuraava haaste tuli iltalenkillä, kun Ninja isäntänsä kanssa käveli vastaan. Näin isännän katseesta, että "heitän haasteen ja katotaan kui käy". Siinä vaiheessa kun huomasin, että isännällä sekä koiralla oli tiukka katse, alkoi hiki nousta otsalle ja hengitys kiihtyä. Päättäväisesti kuitenkin otin koirat viereeni, nakkasin kameran siskolleni, naksutin oikeaan käteen ja namit vasempaan. Niin astelimme kohti taistelukaksikkoa. Rosa katseli enemmänkin kiinnostuneena vastaantulijoita kuin riidan haastajana. Olimme jo ihan kohdilla, kun yhtäkkiä Ninjan isäntä laittoi Ninjan istumaan ja karjui sille "katso"-käskyä. Sitten hajosikin mun pakka ja Rosa pääsi ottamaan vauhtia takajaloillaan ja syöksymään sivultani kohti kaksikkoa. Salamannopeasti vedin Rosan takaisin sivulle, jatkoin naksuttelua ja tyrkytin namia. Onnellisesti ohi päästyämme hiki suorastaan valui pitkin otsaa, niin jännittävä tilanne oli. Mutta tämä ohitus todisti sen, että Rosa on oppinut hillitsemään itseään, ei enää kyyristele ja ottaa namia suuhunsa, vaikka olisi jännittäväkin tilanne.

Tänä aamuna suuntasimme aamu-uinnille Hannusmetsään. Hiljaisessa metsässä seitsemän aikaan aamulla ei luulisi montaa haastetta olevan, mutta oli kuitenkin. Ensimmäinen tuli niin, että havaitsin sen ajoissa. Laitoin koirat istumaan polun viereen, kun ohitsemme kulki yksinäinen nainen. Molemmat koirulit istuivat nätisti ja odottivat vapaa-käskyä. Eikä Rosaa tarvinnut pitää kaulapannasta kiinni. Normaalisti se olisi lähtenyt haukkumaan ja räksyttämään naiselle, joka uskaltaa kulkea hänen omistamassaan metsässä, ellen pitänyt sitä kaulapannasta kiinni.

Toinen haaste tuli ihan yllättäen. Molemmat olivat metsikössä etsimässä palloa, kun polulla juoksi nainen. Nainen alkoi vilkuilla sivulle ja samassa hetkessä molemmat juoksivat pusikosta tielle ohi naisen ja mun luokse. Yes! Nainen vaan oli niin paniikissa koirien ilmestyessä, että pariin kertaan jalat sutivat pusikossa, kun tasapaino ei meinannut pitää.  Myönnän, olisin minäkin säikähtänyt, jos tälläinen peto olisi juossut mua kohti...

 Pääsääntöisesti koirat ovat ihania, rauhallisia ja rauhaa rakastavia kullannuppuja =).



Se, mikä on ollut hauska huomata, niin yhtäkkiä yks sun toinen koiran omistaja on alkanut treenata ohituksia. Olemme saaneet oikean buumin aikaiseksi =).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti