Roope ja Rosa

Roope ja Rosa

tiistai 24. tammikuuta 2012

Leikkimisen jalo taito

"Leikitsä mun kaa? No joo, mitä tehdään? Mennääks pulkkamäkeen? Okei, mennään vaan."

Näin kysyttiin lapsena kaverilta, kun tekemisen seuraa kaipasi. Ei siinä sen kummempaa. Mutta kun puhutaan koiran kanssa treenaamisesta, pitää leikkipalkkaamista olla "miljoona" vaihtoehtoa ilman välikappaletta (nami tai lelu) ja toinen mokoma välikappaleella. Niinpä päätimme tänään treenata koiran motivaation nostattamista sekä hyvästä suorituksesta palkkaamista leikillä, ilman välikappaletta. Sinin piti miettiä kolme eri vaihtoehtoa, miten palkata koiraansa ilman palkkaa, minä taas avasin netin ja lunttasin foorumin sivuilta, miten vesiäisten omistajat palkkaavat omia koiriaan. Lista oli erittäin kattava ja kirjoitin monta vaihtoehtoa ylös. Näitä sitten matkalla pellolle pohdittiin ja mietittiin, mikä vaihtoehto sopii millekin koiralle.

Pellolle päästyämme löysimme kivan pienen sopukan, missä oli paljon lunta ympärillä. Ensin Sini kokeili Freiyan kanssa piilosta. Sini juoksi lähimmän puun taakse ja kohta Freiya juoksi etsimään emäntäänsä. Palkaksi hyvästä työstä tuli leikkimistä. Vielä toinen kerta, mutta tällä kertaa Freiya ei nähnytkään, mihin emäntä meni. Pienessä paniikissa Freiya juoksi puun ohi ja katosi näkyvistä. Kohta puun takaa kuului tasaisella äänellä; "sinne se meni..." Fiksuna likkana Freiya juoksi kohta takaisin ja sai palkaksi leikkiä.

Sitten oli Rosan vuoro. Rosahan ei osaa leikkiä, joten tämä oli myös meille haaste. Menin piiloon ja kohta Rosa löysi mut. Innostuneena hihkuin, nostin käsiä ylös ja nauroin makeasti. Rosa hyppeli ja pomppi innostuneena vierelläni ja sitten palattiin takaisin muiden luokse. Hohhoijaa, mitähän seuraavaksi... Onpas leikin keksiminen vaikeaa...

Mietin aikaisemmin kokoamaani listaa ja sieltä muistui mieleeni hippaleikit sekä muut vähän rajummat riehumiset. Kuiskasin Sinille, että lähdetään hipsimään lumihankeen. Niin tehtiin ja kohta koirat juoksivat perään. Kohta jo siirryttiin hippaleikkiin ja siinä vaiheessa alkoi jo kaikilla olla riemu katossa, jopa Rosalla. Se oli sellaista hullun hauskaa juoksemista ja nauramista lumihangessa. Leikin loputtua pohdimme yleensäkin leikkimistä ja sen merkitystä. Yhtäkkiä huomasin, että jotain outoa oli tekeillä... Rosa leikki Freiyan kanssa! Rosa, joka on Lady eikä koskaan leiki kenenkään kanssa! Ihme oli tapahtunut. YEEEEEE!

Voisiko olla niin, että kun ihminen aikuistuu ja sille tulee ikää, niin leikkimisen ja hulluttelun taidot hupenee? Tuleeko meistä aikuisista jäykkiä ja kyvyttömiä eläytyä hulluuden partaalle? Siksikö meistä tulee stressaantuneita ja vihamielisiä, joiden toimintakyky katoaa? Ainakin tämän illan hullunlailla leikkiminen todisti sen, että se hulluttelu tarttuu ja se on hauskaa. Nauraminen on ihanaa ja se antaa hyvää mieltä pitkäksi aikaa.

Näinä vuosina olen huomannut, että kaikista parhaimmat kouluttajat mitä minulla on ollut, on heillä yhteistä ollut iloinen luonne ja eloisa kehonkieli. Se on varmasti se, joka on avainsana onnistuneessa koirankoulutuksessa.

Tässä pari epäonnistunutta kuvaa paikanpäältä. Kuvat eivät ole julkaisukelpoisia, mutta ihanan illan muistoksi halusin ne säilyttää ja tänne blogiin laittaa. Ihan vain muistutuksena, mitä kaikkea kivaa voi leikkiä koiran kanssa lumihangessa...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti