Roope ja Rosa

Roope ja Rosa

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Rähjä Rosan ohitusongelma osa: tosi mones...

Kun oikein väsyttää eikä huvita mikään, on aika ottaa päikkärit töitten jälkeen ja tyhjentää pää. Herätessä ei ole mitään hajua, missä on ja mitä kello on. Voimia on just sen verran, että jaksaa raahautua sohvalle. Sohva on meidän perheen lempipaikka ja koirat on aina valmiina pitämään mulle seuraa, saavathan he samalla rapsutuksia ja haleja. Ja pusukin tulee, jos pitää gouda palasta koirien nenän edessä. Voiko enää rauhallisemmin ja stressittömimmin nousta päikkäreiltä?

Tunnin TV:n katselun ja rapsuttelujen jälkeen oli hyvä lähteä iltalenkille, et jaksaisi nukkua yön yli. Jo ensimmäisen viiden minuutin jälkeen alkoi alitajunta herätä ja kaiken maailman tekemiset pyöriä päässä. Tällä kertaa ne olivat ulkoiluun ja koiriin liittyviä asioita. Ensin muistin, kuinka bussikaveri kertoi alkaneensa hölkkäämisen kahden minuutin jaksoissa ja jo viikon treenaamisen jälkeen juoksee pitempiä aikoja kerrallaan. Siitä ajatukset siirtyivät Roopen fyssarin neuvoihin, kuinka harrastavan koiran kuntoa tulee pitää yllä juoksuttamalla sitä tasaisesti joitakin kilometrejä. Kohta huomasin kaivavani kännykkää taskusta ja tutustuin ajastimen saloihin. Lopulta laitoin sekuntikellon käyntiin ja sen avulla sain tunnin iltalenkistä 20 minuuttia kulutettua hölkkäämällä ja kävelemällä vuorotellen minuutin kerrallaan.

Toinen ääni päässäni kouluttaa mua koko ajan kouluttamaan Rosaa. Rosan ohitukset ovat toisinaan epäonnistuneita ja toisinaan onnistuneita. Jokin aika sitten huomasin, että Roope menee aivan kipsiin, kun se näkee vastaantulevan koiran. Se alkaa nuuhkia maata ja jättäytyy taakseni, kun Rosa taas ottaa taisteluasennon. Silloin päätin, että tämä ei enää mene näin ja aloin kannustamaan Roopea ohituksissa, Rosan jätin kokonaan huomiotta. Tämä alkoi pelittää ja molemmat kulkevat nykyään reippaasti vieressäni ohi vastaantulevan koirakon. On kuitenkin vielä muutama koira, minkä kohdalla Rosa ei kykene raivoaan pidättelemään. Yksi tälläinen vihollinen on bortsu Siru.

Usein lenkeillä ohitamme koirapuiston ja normaalisti pääsemme siitä ohi ilman minkäänlaisia kommelluksia. Mutta tänään puistossa oli Siru. Rosa hiffasi sen jo matkan päästä ja otti taisteluasennon. Huomattuani sen, vedin remmin avulla Rosan viereeni ja höllättyäni hihnaa, se otti jalat alle ja hyökkäsi kohti puiston porttia. Samassa Roope alkoi haistelemaan maata ja hiipimään poispäin meistä. Vedin Roopen lähelle ja Rosan istutin selkäni taakse. Sieltä se sai katsella Sirua ja samalla rauhoitin sitä silittämällä sen rintaa ja kehuin sitä. Kun päästin irti kaulapannasta ja nousin seisomaan, otti Rosa jälleen jalat alle ja hyökkäsi kohti porttia. "Voi s....tana, mitä h...iä mä tekisin" -mietin ja sitten muistin, että munhan pitää kohdistaa huomioni Roopeen eikä Rosaan. Niinpä aloin höpöttämään Roopelle ja tungin sille samalla namia suuhun. Tämä auttoi, Rosa hieman rentoutui ja niin pääsimme jatkamaan matkaa.

Viime sunnuntaina olin Tommy Wirenin luennolla ja siellä puhuttiin vastaehdollistamisesta. Siellä tajusin, että nimenomaan se auttaisi mua näissä ohituksissa, mutta ennenkuin tällaisissa riita tilanteissa Rosaan saisi kontaktin, se vie aikaa. Senhän mä nyt tiedän, enkä aio enää luovuttaa niin helpolla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti