Eilen illalla katselin TV:tä ihan muuten vain. Kanavia selatessa jämähdin Idolsin uusintaan. Siinä Jussi sanoi hyvin kilpailijalle, "eläydy täysillä siihen mitä teet, älä yritä tehdä täyden kympin suoritusta". Mähän joo eläydyn täysillä, mutta en siihen mitä teen, vaan siihen, mikä pitäisi olla tulossa seuraavaksi.
Esimerkiksi viikko sitten otin dummyt mukaan metsälenkille ja ajattelin tehdä koirille noutoharjoitusta. Kahdesti laitoin koirat puuhun kiinni ja kävin piilottamassa dummyt maastoon. Ekalla kierroksella kaikki meni hienosti. Roopelle kolme dummya piiloon ja se löysi ne kaikki. Rosalle laitoin dummyt piiloon vähän lähemmäs keskiviivaa kuin Roopelle, eikä mitään ongelmia löytämisessä. Toisella kierroksella laitoin dummyt vähän lähemmäs keskiviivaa kuin ekalla kierroksella. Roope löysi ekan dummyn helposti, toisen dummyn kohdalla se oli koko ajan lähdössä ihan väärään suuntaan. Yritin epätoivoisesti lähettää sitä oikeaan suuntaan, tuloksetta. Sitten meni hermo ja sanoin, et mene minne menet. Se otti välittömästi jalat alle ja lähti juoksemaan haluamaansa suuntaan, suoraan piilotetulle dummylle. Olin siis unohtanut, mihin olin sen piilottanut. Myönnän, toisella kierroksella ei keskittymiskyky enää ollut ihan kympin luokkaa. Dummy piilot eivät olleet jääneetkään muistiin, vaikka niin luulin ja paikatkin olisi voinut merkata jotenkin. Jotenkin sitä vain herpaantui, kun ajattelin laittaa ne piilot ihan lähelle keskiviivaa, jotta saan harjoituksen mahdollisimman pian tehtyä ja päästään kotiin.
Agissa on hirmuisen tärkeää, että käsi pysyisi asennossa, eikä se vatkaisi edes takaisin, niinkuin reippaasti kävellessä tai juostessa niillä on tapana tehdä. Eilen agissa meillä oli aiheena kontaktit. Muutaman kerran rata tehtiin pätkissä, sitten koko radan suoritus videoitiin. Katselin myöhemmin videota moneen kertaan. Lopulta tajusin monen monta ajatustani tulevan hyvin selville suorituksessa. Puomissa mulle tärkeintä oli Rosan onnistuminen kontaktilla. Mä siis juoksin puomin läpi kädet vispaten aina kontaktipinnalle asti ja vasta sitten kädet olivat hallinnassa ja osoittivat kontaktipintaan. Siitä putkeen, joka on helppo suoritus ja taas kädet vatkasivat huolimattomasti aina siihen asti, kunnes Rosa tuli renkaalle. Siinä kädet olivat skarppina osoittaen renkaan keskustaa, jolloin Rosa hyppäsi hienosti renkaan keskeltä. Keinulle juostiin vauhdilla, eikä mitään kontrollia käsissä, joten Rosa hyppäsi keinulta, vaikka se ei vielä ollut edes laskeutunut. Mun ohjaushan oli menossa jo seuraavaalle esteelle.
Monesti olen hokenut itselleni, että keskity siihen mitä teet, ei siihen, mikä on lopputulos. Onnistunko tässä ikinä, sitä on vaikea sanoa. Aion kuitenkin yrittää...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti