Roopen juhannus

Juhannusaattona aamulenkin jälkeen aloin miettiä, että nyt taitaa jotain tapahtua, kun emäntä kasaa kasseja kasaan. Pidin varmuuden vuoksi silmällä jokaista, joka liikkui. Emännän kantapäilläkin piti koko ajan kulkea, että en vain vahingossa jäisi yksin kotiin.

Puolenpäivän jälkeen alkoi tapahtua. Emäntä pani mut ja Rosan releisiin ja vei ulos. Joku auto siinä oli ja joku sieltä uloskin tuli. Ukkia ja mummia ei vain missään näkynyt. Mitähän tämä tarkoittaa... Ai, nyt meidän pitää odottaa jonkun vieraan kanssa. No nyt emäntä tulee niiden kassien kanssa. Mitä ihmettä tapahtuu??? Sit mut törkeesti laitettiin etupenkin lattialle pötköttelemään jonkun vieraan ihmisen jalkoihin. Voi taivahan vallat! No, ehkä se tyyppi onkin ihan ok, kun se välillä rapsuttelee silleen ihanasti, että silmät lipsuu kiinni.

Jalkoja jo alkoi puutua, kun pysähdyimme. Ja voi tavaton. Olimme tulleet paratiisiin. Täällä oli paljon nurmea ja puita. Mun piti ottaa oikein pari hepulia. Niin onnellinen olin. Sain juosta Rosan kanssa vapaana sinne tänne. Ihmiset meni taloon sisälle ja ulos. Oli siinä työ, että pysyin niiden perässä. Kun vahtimattakaan ei voinut olla.

Yht'äkkiä talon piha oli täys ihmisiä ja mut ja Rosa laitettiin hihnaan. Ehkä siksi, että mä vaan ihan vähän komensin niitä ihmisiä. Ne kun ei millään uskonut, että niiden pitää pysyä paikoillaan. Ihmisiä oli ainakin tuhatpäinen lauma ja oli todella vaikeata vahtia kaikkia. Rosa oli ihan käpynä. Halusikohan ne ihmiset sille jotain pahaa? En tiedä.

Valtavan valoilmiön jälkeen pääsimme kuitenkin nukkumaan aittaan. Lattialla oli vain niin paljon roinaa ja hiirenkakkaa, että piti mennä emännän jalkojen päälle nukkumaan. Rosa mokoma varasi itelleen emännän pääpuolen. No, voi olla, että emäntä olis tukehtunut, kun mun 25kg painava ruho olisi rojahtanut sen päälle.

Hyvin epämiellyttävän yön jälkeen pääsimme jälleen ulos. Onneksi se kamala hunnilauma oli jo lähtenyt. Jäljellä oli vain muutama kaksijalkainen ja pari teletappia. Ne teletapit oli aika kivoja. Ne anto mulle juustoleipääkin. En vain ymmärrä, miksi meidän piti edelleen olla releissä. Olisi ollut niin kiva juosta vapaana ja samalla vahtia muuta porukkaa. Voi tietysti olla, että ne ei oikein tykänneet mun haukkumisesta. Ainakin treeneissä muut sanoo sitä tosi kovaksi. Outoja tyyppejä.

Jossain vaiheessa minä ja Rosa päästiin vapaaksi. Oli muuten tosi hauskaa juosta ja välillä syödä ruohoa. Ne teletapitkin oli tosi kivoja. Välillä toinen niistä kävi taputtelemassa mua pään päältä tai selästä. Rosasta ne ei niin välittäneet. Voi olla, et ne ei välittänyt siitä sen takia, kun se pöhkö oli koko ajan ruokapöydän alla.

Sen koommin meitä ei enää kiinni laitettu ja saatiin juosta ihan vapaana koko ilta sekä seuraava päivä. Kyllä mua väsytti, kun vihdoin kotiin pääsin. Pari päivää meni nukkuessa ja palautuessa. Mä vaan ihmettelen sitä, miksi emäntä sanoi, että se ei enää koskaan ota meitä mukaan. Mullahan se rankkaa on ollut, kun koko ajan piti vahtia viinalle tuoksahtavia ihmisiä. Ne kun ei sitten millään meinannut mua totella. Ihme juttu!

Roope

ps. Voi olla, että emäntä laittaa myöhemmin muutaman kuvan juhannuksesta. Jos se edes osaa käyttää kuvansiirtolaitetta. Emäntä luulee kameran muistikortin olevan rikki. Mut miten se voisi olla, jos se pari päivää sitten toimi ihan hyvin?

Juhannuksen toivotus

Kävin ystäväni ja hänen koirien kanssa Hanikassa iltalenkillä. Tässä hieman kuvasatoa:

Ihme ja kumma tapahtui, kaikki neljä koiraa samassa kuvassa! Kuvassa Roope, Rosa, Tim ja Myy.








Näiden kuvien myötä Kati, Roope ja Rosa toivottaa kaikille oikein hyvää juhannusta!

Tasapainoaisti

Eilinen metsälenkki piti ottaa uusiksi tänä aamuna ja ainut tavoitteeni oli saada myös Roopesta kuva, missä se seisoo puun päällä. Bonuksena kameran kantamisesta sain kuvan myös Diegosta ja Väiskistä, jotka ovat meidän metsätuttavia. Diego on samanikäinen ja rotuinen kuin Rosa. Siksi heitä on mukava tavata. On se sitten isäntä tai emäntä, niin aina pysähdymme hetkeksi ja höpötämme tovin koirista.


Matkan loppuvaiheessa saavuimme puulle, joka oli täydellinen tasapainoaistin treenaamiseen. Rosalla ei ollut mitään vaikeuksia puun päälle hyppäämisessä, mutta Roope olikin jo toinen juttu. Se ei meinannut millään tajuta hypätä puun päälle, mutta kun ajattelin vaihtaa treenin puun yli hyppäämiseen, meni se kuin vanha tekijä puun päälle.


Rosan mielestä puun päälle hyppääminen oli niin kivaa, että se ei edes käskyä odottanut, vaan hyppäsi innoissaan Roopen perään.

Lauantaiaamun rauhallinen lenkki

Eilen illalla tein koirien ja kaverini kanssa pitkän metsälenkin Hanikassa. Lenkki oli aivan mahtava ja halusin aamulla mennä uudelleen metsään, tällä kertaa meidän omaan Hannusmetsään.

Lenkki alkoi rauhallisesti uimalla ja kauniista luonnosta nauttimalla.

Rakastan lumpeenkukkia. Niistä tulee lapsuuden muistoja mieleen, kun olin tätini mökillä ja soutelemassa. Muistan, kuinka revin lumpeenkukan vedestä ja tein niistä itselleni kaulakorun.

Sitten pallo peliin ja vaihde isommalle. Sydän tykkää hyvää...

Lopuksi vähän keskittymiskyky harjoituksia. Viime kesänä sain neuvon, että koira kannattaa opettaa kävelemään puunrunkoa pitkin, jolloin sen keskittymiskyky sekä tasapainoaisti harjaantuisi.
Olin ihan varma, että Roope ei tähän kykenisi, mutta kykenihän se. Tilanne vain oli niin jännittävä, että kuvaaminen unohtui.

Rosa, uimamaisteri vai rauniokoira?

Sain tänään töissä muutaman vinkin. kuinka jalkaterät menevät oikein, kun käännytään kävellessä oikealle tai vasemmalle. Olen sen tiennyt, että askeleeni menee väärin, mutta en tiennyt, että niin pahasti väärin kuin ne meni.


Neuvoja oli pakko mennä kokeilemaan ja kas, selkä ei ollutkaan enää kipeä seuraamistreenin jälkeen. Joskus voi elämä olla pienestä kiinni. Treenin jälkeen vein koirulit uimaan ja tässä kuvasaldoa uintiretkestä:

Koirarannan läheisyydessä on ikivanha kivilaituri ja pitihän sitä kokeilla, menisikö Rosa etsimään palloa kivikon seasta. Menihän se. Varsinaista rauniotreeniä en kuitenkaan ala suunnitella. Kyllä nämä tähän astiset harrastukset saa riittää.

Paimennuskurssi 4.6.2010, Naantali

Olin alkuvuodesta ilmoittautunut vesikoirafoorumin kautta järjestettävälle paimennuskurssille Rosan kanssa. Kurssi toteutuisi Kaisa Hilskan tilalla Naantalissa. Valmistauduin kurssille painottamalla molemmille koirille vasemmalle ja oikealle käännöksiä lenkkien yhteydessä sekä yhtenä pimeänä talvisena iltana Susa oli lupautunut leikkimään lammasta, joka seisoisi paikoillaan ja jonka Rosa kiersi sekä vasemmalta että oikealta. Näitä taitoja ei edes kurssilla tarvittu.

Sen sijaan nuoruudessa ja hulluudessa tuli jonkin verran pelattua biljardia. Kun pallo osui vasempaan poskeen, se meni oikealle, oikeaan poskeen osuessaan pallo meni vasemmalle ja suoraan osuessa pallo meni suoraan eteenpäin. Tästä ajattelu tavasta minulle oli eniten hyötyä, sillä lampaat käyttäytyivät samalla lailla. Kun koira meni vasempaan reunaan, lampaat liikkuivat oikealle, oikealle reunalle mentäessä lampaat liikkuivat vasemmalle ja takana ollessa lampaat menivät suoraan eteenpäin.

Vaikka emäntä hiffasikin aika nopeasti, miten kuljettaa lampaita, niin se ei auttanut Rosan paimennusvietin heräämistä. Niinpä meidän paimennus kokemus jäi yhdeksi kokemukseksi muiden joukossa.

Näin sen pitäisi mennä...

Meidän ensimmäinen kierros, missä lampaat piti saada liikkumaan eteenpäin.

Toisella kierroksella piti itse kulkea lampaiden edessä ja sieltä ohjata lampaiden takana tulevaa Rosaa.

Ilmassa oli myös sitä oikeaa rakkautta...

Kaikkensa emännän piti tehdä, jotta Rosa olisi edes vähän kiinnostunut lampaista. Yritin silitellä ja paijailla niitä, aivan turhaan...

Summa summarum, Rosa oli sitä mieltä, että lampaat hieman häiritsivät hänen tokoharjoituksiaan ja päivän paras juttu oli kurssin jälkeinen uintiretki.

Eroahdistus, koiralla vai emännällä?

Roope kärsii eroahdistuksesta eikä sitä voi jättää yksin kotiin, ei edes silloin, vaikka Meeri olisi kotona. Ihmiskaverin ei tarvitse kuin lähteä ovesta ulos, niin jo alkaa itku, ihan kuin se olisi unohdettu eikä kukaan enää välittäisi siitä. Itku ei tule aamulla, mutta jos lähtee päivällä tai illalla ulos talosta, niin on varmaa, että koko kylä kuulee sen olevan yksin kotona. Siksi se pääsee aina mummolaan hoitoon, kun Rosalla on omaa menoa.

Tänään Meeri vei Roopen mummolaan ja riemu oli suuri kun menin käymään siellä. Kun istuin keittiössä juomassa kahvia, niin Roope makasi jaloissani. Ihan kuin tahtoisi olla vain minun kanssani. Mutta kun tein lähtöä ja hihkasin moit Roopelle ovelta, ei se liikahtanutkaan. Katseli vain ruskeilla silmillään ja oli sen näköinen, kuin asia ei mitenkään vaikuttaisi häneen. Pikkasen nauratti. Sanoin uudelleen MOIDO!, ei elettäkään, että haluaisi mukaani tai muutakaan. Kävelin ulko-ovelle päin ja käännyin kuitenkin takaisin ja sanoin M O I D O! Silloin Roope käänsi päänsä pois sen näköisenä, että "ei toi torvi tajuu lähteä. Mut jos mä oon niin kuin en näkisi sitä, niin sitten se varmaan tajuaa lähteä".

Tähän oli emännän tyytyminen, vaikka haikealta se tuntui.