Kun Roope oli vielä ainukainen aikuinen

Joskus on ihan kiva katsella vanhoja valokuvia. Varsinkin, jos ne on jonkun muun ottamia. Nämä kaksi löytyivät ukin arkistosta vuodelta 2006. Roopen kanssa paineltiin metsissä, Rosa odotti kotona leikkikaveria, koska pentuna ei vielä voinut pitkälle matkalle tulla mukaan. Roope on kuvassa 2v ja Rosa 3kk (muistaakseni).

Miltähän nyt tuntuisi lenkittää vain yhtä koiraa? Entä kouluttaa? Tuskin sen kummallisemmalta, kuin kahden koiran.

Kuvat: Seppo Kukkonen

Noutoa leikkien

Vapun motivointipäivät lähestyvät ja olen päättänyt mennä sinne Roopen kanssa. Tiedän, että Roope rakastaa yli kaiken noutamista, mutta en vain saa siihen sitä luonnollista iloa. Olenko liian vaativa? Olenko liian tylsä? Olenko liian osaamaton keksimään harjoitteita? Näihin haluaisin vastauksen. Siksi ilmoittauduin kurssille Roopen kanssa.

Kun olin mielessäni saanut vastaukset siihen, mitä haluan tehdä Roopen kanssa, aloin miettiä ongelmaa uudesta näkökulmasta. Roope kyllä noutaa, mutta on erittäin epävarma siitä, mitä siltä halutaan. Sitten keksin, että jos vain pelkästä aloitteesta palkkaisin? Ei, ei se käy. Sillä olen sitäkin tehnyt treeneissä ja se ei pelitä. En siis osaa aidosti leikkiä. Päätin kuitenkin tänään mennä kokeilemaan, miten noutaminen leikkien onnistuisi. Tällä kertaa leikin suorittaisi koira itse, en minä.

Samoin mietin Rosan kohdalla, mitä sen kanssa keksisi ongelman ratkaisuksi noutamiseen. Vedestä se noutaa mitä vain, koska vain. Viimeksi tiistaina Rajasaaressa käydessä se haki tyhjää limupulloa vedestä. Miksi ei sitten dummya??? Ne kun on saman muotoiset. Siis Rosan kanssa kokeillaan myös leikkiä. Tarkoituksena oli tehdä treenit vesinoutodummylla, koska se on iskostunut koirille, että sillä voi leikkiä.

Koska Roope vaikutti väsyneeltä, aloitin treenit Rosan kanssa. Kyllä mustasukkaisuus saa Roopeen vauhtia. Otin Rosan vierelleni sivulle, sanoin odota ja vasta hetken kuluttua lähetin Rosan dummylle. Rosa ampaisi  vauhtiin dummylle, aloitti leikkimisen sen kanssa, lähti tulemaan mua kohti ja jätti dummyn parin metrin päähän musta. Hyvä, sanoin ja hain dummyn. Mutta en antanut lihapullaa. Uudelleen sivulle, odota ja dummyn heitto. Rosa ampaisi vauhtiin kuultuaan käskyn hae, meni leikkimään dummyn kanssa, mutta tällä kertaa leikki ei kestänyt niin kauaa, kuin viimeksi. Leikin loputtua se lähti tuomaan dummya ja jätti sen jo lähemmäksi kuin viime kerralla. Viidennellä kerralla Rosa ampaisi vauhtiin kohti dummya, otti sen suuhunsa, lähti tuomaan kohti ja tiputti sen mun jalkoihin. TÄTÄ olin toivonut ja nyt oli lihapullan paikka =)! Jos jatkan näin harjoittelemista, mitenköhän kauan voin ottaa käyttöön oikean noutokapulan, jonka kanssa ei saa leikkiä???? Ja miten kauan kestää, että se tuo dummyn sinne, mistä se ampaisin liikkeelle? En uskalla arvailla, mutta tämä keino tepsii Rosaan ja olen siitä äärettömän onnellinen.

Roope oli jo siinä vaiheessa vireessä. Ilmeestä näki, et nyt se on innokas tekemään töitä kanssani. Komensin sen sivulle ja heitin dummyn sivuun. Käskystä Roope lähti dummylle, leikki sillä ja toi sen mulle. Hienoa, sanoin ja jätin pullat antamatta. Seuraava heitto meni pusikkoon, joten harjoitus vaihtui etsimiseksi. Oli siis namin paikka. Kolmannella heitolla heitin dummyn sivuun, menin 20m:n päähän Roopesta ja kutsuin Roopen sivulle. Roope lähti varovasti liikkeelle, puolessa välissä katseli dummya ja lähti sitä kohti. Huusin Roopelle, että tänne! Roope jätti dummyn ja tuli mun luokse. Hienoa, sanoin  taas, mutta ei namia. Seuraava harjoite samallalailla. Tällä kertaa Roope juoksi dummyn ohi suoraan sivulle! Oujee, selvä namin paikka. Vielä yksi harjoite, dummyn heitto sivulle, Roopen jättö ja itse menin 30 m:n päähän. Sitten kutsu luokse, pysäytin puolessa välissä ja heti kun Roope pysähtyi, lähetin sen dummylle. Voi video! Roopesta ei kertaakaan näkynyt epävarmuutta, vaan treenaamisen iloa koko tämän session ajan!

Palkaksi hienosta treenistä, heittelin molemmille kiekkoa, ensin vuorotellen ja sen jälkeen yhdessä. Mielettömän hyvin onnistunut treeni. Kannattaa joskus laittaa muutama hetki siihen, että miettii, mitä koira rakastaa ja miten sen rakkauden saisi hyödynnettyä treenikentällä =)

Siisti vai siisti?

Tämän kesän pisin patikointimatka on ohi. Sen kesto oli 5h 15min ja matkaa taittui 18.52 km. Ulkoilman lämpötila oli sopivat 18-22 asteen välillä. Iso moka tuli huomattua siinä vaiheessa, kun juomavesi loppui. Kuitenkin sinnikkäästi taivallettiin, vaikka kahteen pekkaan oli vain 5dl ja kilometrejä jäljellä 5. Koirat jäi ilman vettä, kun uskoin metsän siimeksissä olevan lätäköitä, mistä voisivat vettä saada. Vaan ei yhtään lätäkköä löytynyt.

 Rosa teki varmasti omasta mielestään monta ihanaa löytöä. Jo ensimmäisen 50 metrin aikana löytyi ihmispaskakasa, missä se kävi pyörimässä. Koska kaikki paska ei lähtenyt kosteuspyyhkeellä, piti se viedä uimaan ensimmäiselle vastaantulleelle rannalle. Kun Rosa tuli vedestä, niin se haisi mädälle. No, mätä on parempi kuin paska.

Matkan puolessa välissä löydettiin pienen pieni ranta, missä sorsaperhe asui kaislikossa. Ja tietenkin sieltäkin löytyi jokin mätä kohta, sillä vielä sen piti mennä pyörimään antaumuksella. Mitään näkyvää ei koirassa kuitenkaan ollut.

 Vaikka sorsat olivat ihan rannan tuntumassa, ei ne koiria kiinnostanut. Enemmänkin niitä kiinnostivat maassa olevat hajut.

 Jotta paluumatka taittuisi yhtä energisesti kuin tulomatkakin, oli aika grillata matkassa olleet eväät, Lassen antamaa juustomakkaraa ja tomaatteja. Nams!

Kotiin päästyäni nakkasin koirat suihkuun. Rosan pesin oikein huolellisesti marseille saippualla, mutta yllätys, yllätys, ei siitä lähtenytkään mustaa vettä. Roope joutui myös suihkuun, vaikka koko matkan oli käyttäytynyt siististi. Sitä paskamäärää, mitä turkista lähti, oli hämmästyttävää. Miten voi siististä pojasta tulla niin mustaa vettä????

Uiskenteleva Chihu

Niin kuin sanotaan, seura tekee kaltaisekseen. Kun Chicu viihtyy vesikoiran kanssa, se alkaa uimaan =).

Eläkeläisen velvollisuudet osa I

Agilityssa seura on vaihtunut Hiiden Haukkuihin ja tarkoituksena on ollut käydä siellä Rosan kanssa. Mutta kun juoksut on, niin ei voi liirailla, joten sijaiseksi lähtee melkein 9v vanha Roope. Vauhti on hidas, mutta muistinsopukoista vielä löytyy agilityn ihanuus. Mulla oli senkin edestä ongelmia, sillä kehon liikemuisti oli tässä muutaman vuoden aikana tyhjentynyt totaalisesti.

Putkeen meno on aina vaan hauskaa. Ei haittaa, vaikka väärästä poskesta menee sisään =)

Tässä on tarkoituksena mennä pituudelta vitosesteelle, mutta kuten huomaa, olen ohjannut Roopen esteelle väärältä puolelta. Näitä mokia tuli monta, eikä ihme, että goutsi sanoi koiran osaavan hyvin lajin, mutta ohjaajalla on pientä hakua lajin pariin...

Tässä alkaa näyttää hyvältä, meneekö ohjaus oikein....? Tarkoituksena niiston avulla saada koira vitosesteelle oikein ja siitä putkeen, joka on menosuuntaisesti edessä.

No ei tietenkään....!

Keinun opettelu on näiden vuosien varrella ollut vaihtelevaa. Jossain vaiheessa se oli varma este Roopella, mutta kun joitakin vuosia sitten keinun kontaktipinta irtosi ja putosi Roopen päähän ja kaatoi Roopen alas keinulta, on sen opettelu ollut haasteellista. Tässä yritetään opetella taktiikkaa, mitä Emmi aikoinaan opetti. Vauhdilla keinun toiseen päähän ja goutsi pidättelee keinun toista päätä, jotta se ei kolahtaisi niin kovasti ja esteestä muodostuisi miellyttävä kokemus. Vain yhden kerran Roopea pelotti niin, että hyppäsi keinun keskeltä pois. Muuten se meni oikein hyvin ja melkein tuloksia oli huomattavissa.

Sotakirves osa I haudattunako?

Nyt se on todistettu, koira on pitkävihainen.

Toissa iltana iltalenkillä tuli Rosan verivihollinen numero I vastaan. Jo matkan päästä likat alkoivat murista keskenään ja olivat hyökkäysvalmiudessa, jos ote remmistä sattuisi lipeemään ja pääsisi kaveria vetämään turpaan. Kun osuttiin kohdalle, alkoi mua ottaa rankasti päähän likkojen käytös ja sanoin toisen koiran isännälle, että päästä koiras irti ni mäki päästän. Katotaan kui käy. Niinhän siinä kävi, että likat kävivät toistensa kimppuun painiotteita käyttämällä. Mitään verenvuodatusta ei nähty. Kohta Siru väisti ja Rosan itsetunto nousi kohisten voiton myötä. Muutamassa sekunnissa kaikki oli ohi ja jatkettiin kaikki matkaa omille tahoillemme.

Kaikki nämä vuodet ollaan yritetty sovitella likkojen sotaa. Olen yrittänyt namilla houkutella ohi, olen nostanut Rosan takapuolen Sirulle haisteltavaksi, olen vetänyt remmistä ohi käveltäessä, olen karjunut sille... mikään ei ole tehonnut. Toivon totisesti, että nyt kuuden vuoden ajan jäytänyt viha olisi haudattu ja pääsisimme vihdoin rauhaan tässä asiassa.

Yhteistyöllä perille

Joskus vaan tuntuu, että kaikki asiat tapahtuvat samaan aikaan. Siinä sitten yrität ehtiä tuskaisesti joka paikkaan, etkä mitään saa aikaiseksi. Sitten loppuu energia...

 Ensin paiskitaan töitä joka suunnassa...

 ...äkkiä alkaa pienikin taakka tuntua painavalle...

 ... sitten tulee väsy ja luovuttamisen ensi merkit...

... ja juuri kun olen luovuttamassa, tulee ystävä rinnalle ja 

auttaa pahimman yli perille asti, antamatta luovuttaa...=)

Tuhannet kiitokset jälleen ihanille ystävilleni tästä keväästä =)!