Viime sunnuntaina istuimme Meeri, minä, Roope ja Rosa tiiviisti sohvalla katsomassa Victoria Stilwellin koirankoulutusohjelmaa. Yhtenä aiheena oli, miten opettaa koira hiljaiseksi ja rauhalliseksi, kun ovesta astuu vieraita sisään. Ongelman ratkaisu oli hyvin yksinkertainen. Kun vieras astui sisään, ei se ottanut minkäänlaista kontaktia koiraan, vaan käveli rauhallisesti sisälle ja samalla heitteli koiralle namia ja leluja lattialle.
Meidän Roopehan on hyvin labbismaiseen tapaan iloinen, kun joku tulee ovesta sisään. Se heti hakee lelun ja huutaa kuin palosireeni, jotta varmasti kaikki kuulevat, että nyt joku tulee. Tulijan ei tarvitse olla vieras, vaan se tekee sen myös meille. Täytyy myöntää, että se on ERITTÄIN rasittava tapa.
Yhtäkkiä Meeri keksi, että kokeillaan tätä keinoa Roopella. Jos se vaikka toimisi. Toivossa on hyvä elää ja niin päätettiin tehdä. Meeri otti muutaman namin ja meni oven ulkopuolelle. Muutaman koputuksen jälkeen kävin avaamassa oven. Mitä teki Roope? Se istui kuin tatti oven takana, kuuli koputuksen ja oli aivan hiljaa. Ei voi olla totta! Voiko tämä olla totta? Rosan tilanne ei kuitenkaan ollut ihan niin onnekas. Se huutaa räksytti ja sivusilmällä katseli, miten Roope reagoi. Hetken Meeri seisoi ovella, tuli sisälle, katseli vastakkaiseen seinään ja heitteli nameja lattialle. Niin Roope kuin Rosa säntäsivät syömään ne.
Testi tehtiin välittömästi uudelleen. Ja jälleen sama tilanne. Roope istui aivan hiljaa ja odotteli, kun Meeri tuli sisälle ja heitteli nameja lattialle. Söi ne ja paineli tyytyväisenä sohvalle. Hmmm... Jos koiran koulutus on näin helppoa, että laittaa vain koulutusohjelman pyörimään, niin minähän ostan kaikki V S:n DVD:t ja laitan ne pyörimään koirille koko päiväksi. Olisi se mahtavaa, kun kotona odottaisi valmiiksi koulutettu koira;).
Entä sen jälkeen? Maanantaina tulin kotiin ja heti ovesta tullessani heitin nameja lattialle. Rosa ei juossut namien perään, vaan tuli istumaan eteeni, otti tiiviin katsekontaktin ja oli aivan hiljaa. Vau! "Ihanaa", mietin mielessäni. Roope sen sijaan juoksi herkkujen perään ja paineli sitten sohvalle.
Tiistaina kotiin tullessani heittelin jälleen nameja. Molemmat säntäsivät namien perään ja kisailivat, kumpi saa enemmän. Tällä kertaa ääni oli mukana eikä hiljaisuudesta ollut tietoakaan.
Tänään keskiviikkona tilanne olikin jo aivan naurettava. Rosa tuli normaaliin tapaansa ovelle, haukkua räksytti ja hyppi vasten. Roope ei tullut ovelle, vaan jäi olohuoneeseen ja haukkua räksytti sieltä, että ei vaan vahingossakaan tarvitsisi olla hiljaa. Tunsin itseni todella hölmöksi ja avuttomaksi. Ehkä on aika nostaa korkeammat panokset pöytään ja siirtyä parempiin nameihin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti