Mikäs sen mukavampaa, kuin lähteä lauantai aamusella rantaan kävelemään ja uittamaan koiria. Matkalla sain muutamia kivoja kuvia puukannoista. Ihanan yllätyksen koin, kun näin vanhan tutun 10 vuoden takaa. Ja kun molemmat tykkäävät koirista, niin juttua riittää, kunnes itikat häiritsivät jo niin pahasti, että oli pakko jatkaa matkaa.
Uimarannalla ei ollut ketään, joten rauhassa sain taas räpsiä kuvia ja nauttia aamusta. Jossain kauempana kuului ainoastaan aamu-uimareiden ääniä.
Uinnin jälkeen siirryttiin läheiseen metsikköön jatkamaan pallon heittoa. Koirat juoksivat ympäriinsä ja joka solulla nauttivat lentävästä pallosta sekä metsikön rauhasta. Otin lisää kuvia puista, kivistä, kalliosta..jne. Roope juoksi pallo suussa kuin viimeistä päivää. Kamera lauloi naks naks ääntään ja minä olin harjoittelevinani panoraama kuvausta.
Yhtäkkiä tunsin piston mahassani ja olin aivan kysymysmerkkinä, että mikä hitto se oli? Toinen pistos ja sit sain jalat alleni, peruutin ja samalla nakkasin palloheittimen käsistäni ja kamera lensi harteilla. Jostain kiven takaa Roope ja Rosa juoksivat pomppien päitään ravistellen. Ensi järkytyksen haihduttua tajusin, että meitä vastaan on hyökännyt ampiaisarmeija.
Hyökkäyksen aikana pallonheitin lensi käsistäni kaaressa juuri tähän kohtaan ja kun koitin hakea sitä pois, hyökkäsivät ne pirulaiset aina uudestaan ja uudestaan. Lopulta tein kaarroksen vasemmalle ja sitä kautta hyökkäsin päin vaaraa ja sain haettua minulle niin tärkeän esineen. Sitten jalat alle ja pikaravia kohti turvaan.
Tilanteen mennessä ohi, huomasin, että Rosan päässä oli vielä ampiainen. Sain aivan hillittömän shokkikohtauksen ja aloin lippalakilla huitomaan Rosaa päähän saadakseni sen ampparin häviämään. Rosa raukka meni ihan matalaksi, jalat alkoi täristä ja se ryömi mun jalkoihin. Niinpä, se raukka varmaan luuli, että sekosin päästäni ja aloin hakkaamaan sitä olan takaa. Eihän se voinut käsittää, että minä yritin vain poistaa ampparia sen päästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti