Roope ja Rosa

Roope ja Rosa

perjantai 1. heinäkuuta 2011

Kilin, kolin, bang siedätystä, osa 3 peltipurkit

Netissä surffaillessa löytyy mitä ihmeellisimpiä kotiharjoitteita koiran kanssa. Uusin löytö on siedättäminen peltipurkkien aiheuttamaan kolinaan. Treenin tarkoituksena olisi saada koira kestämään agilityradalla kuuluvaan meteliin. Ja kyllähän tämä treeni auttaa sietämään ääniä ihan tavallisessa arkisessa elämässä.

Harjoitteessa laitetaan pieni peltinen ämpäri nurinpäin lattialle, hieman vinoon asentoon. Sen päälle sitten tulee pienempi metallinen astia, jonka koira pudottaa alas nenällään. Kolina ei ole mikään suuren suuri, mutta riittävä tähän tarkoitukseen. Harjoitteen edetessä kiitin onneani, että asun ensimmäisessä kerroksessa. Alakerran asukki olisi saattanut tulla pika pikaa ovelle ärjymään, kun yhtäkkiä olisi alkanut tasaisesti kuulua, kolin, kolin, kolin, kolin....

Niinkuin aina, treenaan ensin Roopen kanssa. Ajattelin tämän olevan Roopelle tosi helppo treeni, kun se ei pelkää meteliä. Sen kanssa voi rauhassa katsella ilotulitteita, harjoitella ampumaäänen siedätystä yms. Se ei ole mistään moksiskaan. Saatuani kasan valmiiksi, Roope katseli sitä ihmeissään. "Niin?", sen katse tuntui sanovan. Aivoissa ei tapahtunut mitään elollista reaktiota. Samassa arkajalka Rosa tuli kainalon alta ja pukkasi nenällään mittaa. Ensin palkkasin makkaralla Rosan hienosta oivalluksesta, sitten työnsin sen sivuun ja kehotin odottamaan omaa vuoroaan. "No Roope, sun vuoro." Ruskeat silmät kasvoihini porautuneena se yritti anella hieman vinkkiä, mitä pitäisi tehdä. Kun en sanonut enkä tehnyt mitään, se tökkäsi peltistä mittaa nenällään. Naks ja nami suuhun. "Ahaa, tämä on siis asian ydin", tuntui sen aivot sanovan. Toinen tökkäys, nami, kolmas tökkäys ja mitta tipahti lattialle. "YES"  älähdin, ennen kuin ehdin ajatella. En tiedä, säikähtikö Roope mun kiljaisua vai mitä, mutta sen jälkeen Roope alkoi vinkua joka kerran kun olisi pitänyt tökkäistä mittaa. Siispä, Roope tauolle ja Rosan vuoro.

Rosa oli aivan intoa täys. Se oli heti tajunnut asian ytimen ja oli onnesta soikea, kun sai tehdä jotain. Se tökkäs, tökkäs ja tökkäs ja noin kymmenennen tökkäyksen jälkeen mitta tipahti lattialle. Tällä kertaa olin aivan hiljaa ja nostin vain mitan takaisin ämpärin päälle ja treeni jatkui.

Muutamaan otteeseen olen tätä treeniä tehnyt, mutta Roope ei tapojaan muuta. Joka kerran kun se tökkäsee nenällään mittaa, se hieman voihkaisee tai päästää pienen pienen haukkua muistuttavan äänen. Rosa taas ei millään olisi aloillaan, vaan tökkisi ja tökkisi minkä kerkiäisi. Se selvästi nautti tästä treenistä =).

Miten koirat voikin olla niin erilaisia? Ja miten arkajalka voikin olla niin rohkea ja rohkea niin arkajalka?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti