Vähän aika sitten tuumailin itsekseni, et olisi hyvä tietää, mitkä mahtaisi Roopen veriarvot olla. Jostain syystä olen aina ollut Roopesta huolissani, vaikka siinä mitään vikaa ei olekaan ollut. Eikä siinä mennyt kuin muutama päivä, kun sain mietteisiini vastauksen.
Roopella alkoi hiipien raju vatsatauti. Ensin se söi ruohoa ja oksenteli, sitten vatsa meni ihan kuralle ja se alkoi kakkia sisälle ja kun eräänä päivänä kakat oli tullu sohvalle, tuli mulle kiire viedä se lekuriin. Sainkin pika-ajan lekuriasemalle, missä olemme muutaman kerran jo käyneet ja saaneet hyvää palvelua tähän asti. Päästessämme perille, lekuri oli meitä vastassa ja tuumaili, että koirahan on ulkoisesti ainakin terveen näköinen. Siihen minä, et sen takia en olekaan pitänyt kiirettä lekuriin tuomisessa, mut nyt tuli kiire. Mun ajatuksissa kummitteli halvaantuminen, lekurilla taisi olla muu ajatus ongelmasta.
Meidät ohjattiin vastaanottohuoneeseen odottamaan, Rosa ja ukki jäivät aulaan. Kohta lekuri tuli huoneeseen ja alkoi kokeilla Roopen vatsan seutua. "Pureeko se? Onko se normaalisti tällainen? (Roope hieman vikisi). Voitko pitää kiinni, että ei satu mitään." .... Minä pitelin ja Roope itki samalla, kun lekuri hermostuneesti kokeili Roopen vatsan aluetta. Mitään outoa ei löytynyt, joten päätimme otattaa verikokeet. Siitä ainakin selviäisi, mikä on vikana. Paikalle haettiin sairaanhoitaja pitelemään koiraa, että ei vain tapahtuisi mitään. Kun lekuri ja sairaanhoitaja juttelivat keskenään, taputin Roopelle pöytää merkiksi, että sinne pitäisi nousta. Roope nosti tassut pöydän reunalle ja sitten pukkasin peräpäästä. "Oho, ai nyt se on siellä" -tuumasi lekuri. Samantien sh otti Roopesta kiinnipito otteen ja lekuri lähti etsimään putkia ja neulaa. Sitten alkoi varsinainen näytös.
Sh siis piteli teatraalisesti itkevää Roopea, lekuri saapui pöydän luokse löytyneen neulan kanssa, mutta unohti putkille telineen. Siitä huolimatta lekuri otti vasemmalla kädellä Roopen tassusta kiinni, piteli oikeassa neulaa ja sitten alkoi pohdinta, miten saadaan putkille teline. Onneksi tutkimuspöydällä oli teippirulla, joten sh keksi havitella rullaa vasemmalla kädellä, joka piteli Roopen etupäätä paikoillaan ja sai pukattua sen lähemmäksi lekuria. Näin saatiin putkille teline. Meni minuutti jos toinenkin, eikä mitään tapahtunut. Lekuri vain piteli Roopen tassua kädessään ja toisessa kädessä neulaa. Tässä vaiheessa Roope tajusi, et itku oli kannattanut ja saanut lekurin säikähtämään. Häntä alkoi heilua ja itku koventua. Vielä päälle se päästi tosi pahan hajuiset döllit. Kyllä tämä viimeistään pelottaisi lekuria. Ehkä döllistä johtuen, lekuri heräsi ja päätti pistää neulalla, vaikka sitten sotkua tulisikin. Ja saatiinhan sitä verta vähän putkeen. Kyllä mua nauratti, kun lekuri sitoi Roopen jalkaa totisen näköisenä ja sh naureskeli itsekseen tilanteelle. Täydellinen teatteri esitys, sanoisinko.
Puolen tunnin kuluttua saimme kuulla tulokset, kaikki arvot olivat loistavia. Muutamissa arvoissa oli viitettä tulehdukseen, joten diagnoosiksi tuli paksusuolentulehdus. Saatiin kotiin viemiseksi lääkkeitä ja ruokaa kassi kaupalla sekä 230e:n lasku sekä ohjeistuksena, että Roope ei saa enää juoda katuojista. Kiitos, sanoin ja lähdettiin kotiin.
Lääkket alkoivat heti vaikuttaa ja Roope normalisoitui, joten lähdimme hakutreeneihin. Mutta lääkkeiden loputtua alkoi oireet uudelleen. En kuitenkaan enää lähtenyt sitä viemään lekuriin, vaan aloin keittää sille aamupalaksi kaurapuuroa. Se kun on monen ihmisen mielestä oiva lääke huonovointisuuteen sekä krapulaan. Miksi ei siis Roopellekin oiva ruoka-aines. Ja niinhän siinä kävi, että vatsa rauhoittui ja elämä palautui normaaliksi nopeasti. Puuron keittämistä en kuitenkaan lopettanut, vaan syömme sitä nyt kaikki. Roope edelleen juo katuojista ja Rosa kaivelee maasta kaninpaskaa, joten puuron antama vatsansuoja tulee tarpeeseen. =)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti