Roope ja Rosa

Roope ja Rosa

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Ihana agi, ihana agi....!

Tämän päivän teemana agikurssilla oli siirtymävaiheet sekä eilisen kertausta. Kaikkihan tiedämme perussäännön, että koiraa pitäisi pitää pannasta kiinni sen aikaa, kun kouluttaja antaa palautetta ja ohjeita. Se ei missään vaiheessa saa lähteä itsekseen rilluttelemaan. Tässä meidän siirtymävaiheet kuvattuna. Kuvien laatu on hallin valaistuksesta johtuen huono, mutta idean varmasti saa....

Kuvat: kurssi toveri (nimeä en muista....)







 Nyt on jo ihan pakko käydä kattoo, mitä naapurissa puuhataan...
 Mitä ihmettä ihmiset oikein puuhaa... ?
Näin se on, kahden ensimmäisen tauon aikana olen vielä kartalla miten tulisi toimia, sitten jo herpaannuin... ;)

Itse radalla harjoiteltiin eilisiä teemoja, katsetta ja ääntä. Tänään ymmärsin olla aivan hiljaa ja ratasuoritukset olivat täydellisiä. Opittiin jopa uusi temppu, ohjaajan vauhdista pysäytys ennenkuin koira menee putkeen, niin se automaattisesti kurkistaa putken ulostulosuulla, missä ohjaaja on. Normistihan koira menee suoraan sen esteen luokse, minkä se näkee.

Viikonloppu oli onnistumisia ja tunteita täynnä, joten ei sitä voinut muuta kuin halaa pläjäyttää Sannaa. Niin onnellinen olin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti