Roope ja Rosa

Roope ja Rosa

lauantai 19. marraskuuta 2011

Prinssin ensivierailu

Tänään oli Prinssin ensivierailu "ihmismummolassa" ja jännitys oli aikamoinen. Tähän asti Rosa ei ole voinut sietää ketään omalla reviirillään ja varmasti kaikki eniten pohti, miten Rosa suhtautuisi Prinssin ilmestymiseen. Tässä Prinssin näkökanta vierailulle.

Moi, mä oon Prinssi. Mä oon autokoira, eli mun tuleva ammattini on rekkakoira. Mä olen 4,5kk vanha ja jo yhden duunipäivän suorittanut. Asiahan on niin, et auto on miehisyyden jatke ja koska mä olen pieni, niin mulla täytyy olla iso auto. No okei, ei se mun oma oo, mut melkein oma. Auto on mun isännän ja mä olen sen tuleva apuri. Eniten me kuitenkin reissataan sellaisella ihan pienellä autolla. Ihmiset sanoo sen olevan vapaa-aikaa. Mä en oikein ymmärrä sitä, sillä mullahan on koko ajan vapaa-aikaa.

Tänään me käytiin hengailemassa Espoossa ja mun piti kuulemma tavata pari tyyppiä Ei olis huvittanut yhtään, mutta se oli käsky. Ekaks mä näin sellaisen mustan luppakorvan ja silloin mulle iski paniikki. Mä yritin isännälle todistaa, et nyt on kaikki nähty ja voitais lähtee kotiin. En tiedä, miten sille olis pitänyt asia esittää, mut se ei tehnyt elettäkään viedäkseen mua autoon.


 Sit pihalle tuli joku toinen tyyppi. Ne molemmat olivat vähän outoja, kun ne vain istui ja tuijotti mua. Kohta ne alkoi liikkua ja mun isäntäväki lähti niiden perään. Siis mun oli pakko seurata perässä. Ne meni niin kovaa, et piti ihan juosta perässä.
 Heti, kun emäntä hetkeksi seisahtui, mä yritin sanoo sille, et nyt mennään takaisin autolle ja lähdetään pois. Tää on nyt homman nimi. Ei kumpikaan, isäntä eikä emäntä lähtenyt mua viemään autolle, joten mä nostin tassut pystyyn ja totuin kohtalooni.

Niillä kahdella oudolla tyypillä oli kyl aika kiva sisätila. Siel oli leluja ja luita pitkin lattioita. Mä sain ihan rauhassa leikkiä leluilla ja kanniskella luita. Ne tyypit vain tuijotti mua sohvalta.

Yhtä mä en tajuu, et kun kaksjalkaiset kerääntyi yhteen syödäkseen kupeiltaan, niin mä en saanut mennä siihen huoneeseen. Se musta tyyppi makas niiden ihmisten jaloissa ja murisi silleen ikävästi, kun yritin lähestyä. Ei auttanut muu, kuin mennä lepoasentoon toiseen huoneeseen.

Yhdestä asiasta olen iloinen. Mun ihmiset eivät unohtaneet mun ruokailua, vaan mä sain syödä samaan aikaan mun uusien kavereiden kanssa. Ne oli kyl aika ahmatteja. Ne oli syöny omat kipponsa ihan tyhjäksi. Mä kävin parikin kertaa tsekkaa tilanteen, mut mitään ei niistä kipoista löytynyt.

Tää reissu oli niin kiva, et aion tulla tänne toistekin, vaikka se vieras tyyppi käpälöi jollain teräaseella mun tassuja ja tunki jotain nestettä korvaan. Mä annoin tällä kertaa pahoinpitelyn anteeksi, koska mun oma ihminen tunki mulle metukkaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti